TIISTAI 10.12.13


TIISTAI 10.12.13

1.      USA:n ulkoministeri John Kerry matkustaa uudelleen Israeliin keskiviikkona, vain muutaman päivän jälkeen edellisestä vierailustaan. Hän alkanee olla todella huolestunut innostamiensa rauhankeskustelujen kohtalosta Israelin ja PA/PLO:n välillä. Edellisen vierailunsa yhteydessä hän jätti osapuolille Pentagonin laatiman suunnitelman, joka hänen näkemyksensä mukaan turvaa Israelin turvallisuusvaateet, ja jonka hän uskoi voivan kelvata myös palestiinalaisille.
Näin ei käynyt. Abbas tyrmää Allenin suunnitelman, ja Hamas koko rauhanprosessin.
Israelilla on monia varauksia suunnitelman suhteen, erikoisesti kansainvälisten joukkojen sijoittamisesta Jordanin laaksoon, joko omalla johdollaan tai osana Israelin armeijan osastoja, mitä Israel ei voi omiin huonoihin kokemuksiinsa perustuen hyväksyä.

KERRY kertoi havainneensa määrättyä positiivista kehitystä keskusteluissa puhuessaan Saban konferenssissa, mikä yhdessä hänen pikaisen vierailunsa kanssa ruokkivat olettamuksia, että hänellä on jotain uutta esitettävänään. JP:n artikkelin mukaan optimismi johtuu kenraali John Allenin suunnitelmasta, joka käsittelee lukuisia turvallisuuteen liittyviä tekijöitä lähtien ilmatilan valvonnasta satelliittivalvontaan ja Jordanin laakson turvallisuusjärjestelyihin.
Artikkelin mukaan Netanyahu kritisoi suunnitelmaa todeten, ettei Israel hyväksy amerikkalaisia joukkoja Jordanin vastaisella rajallaan, kuten hän sanoi suljetussa ryhmäkokouksessa.

Netanyahua lähellä oleva hallituksen ministeri totesi: "IDF:n joukkojen tulee olla rajalla, sillä Jihadin elementit ovat siellä, emmekä me hyväksy sitä. Kun jätimme Gazan kaistan Abbasin vastuulle, saimme tuntumaa siihen, miten kauan hänen valtansa kesti".
Ministeri vähätteli Allenin suunnitelmassa tarjottuja korkean teknologian antamaa suojaa todeten, etteivät sellaiset laitteet ja sensoreilla varustetut aidat pysty estämään terroristeja.

PLO:n pääsihteeri Jasser Abed Rabbo, joka suhtautuu hyvin epäluuloisesti Israeliin ja yleensä kaikkeen yhteistoimintaan sen kanssa, esitti PLO:n kannan Voice of Palestinen mukaan tähän tapaan: Kerry pyrkii tyydyttämään Israelin laajentumispyrkimyksiä Jordanin laaksossa vetoamalla turvallisuustakuisiin, mitä tapahtuu myös Juudean ja Samarian alueilla. Kerry yrittää tyynnytellä Israelin kritiikkiä Iranin kanssa neuvoteltavaa sopimusta vastaan palestiinalaisten tappioksi. Kerry yrittää saavuttaa kuvitteellista edistystä Israelin ja palestiinalaisten kysymyksessä meidän kustannuksellamme.  Hän syytti Kerryä palestiinalaisia halventavasta suhtautumisesta.
"USA:n tulee tyynnytellä Israelia omien intressiensä vuoksi eikä meidän".

ABBASIN läheisin neuvonantaja ja tiedottaja Nabil Abu Rudeinah tarttui Kerryn heittämään ajatukseen, jossa hän suosittelee Netanyahun lupaaman 26 terroristierän joulukuun lopuksi suunnitellun vapauttamisen siirtämistä kuukaudella. Tämän katsotaan olevan rangaistukseksi PA/PLO:n johdolle Allenin suunnitelman hylkäämisestä, kuten Maariv-lehti raportoi.
Rudeinah totesi, ettei neuvotteluja Israelin kanssa jatketa ilman vankien vapauttamista.
"Me emme hyväksy mitään viivytyksiä vankien vapauttamisessa", hän uhosi lisäten. "Eikä ilman Jerusalemia ei tule olemaan mitään rauhaa".  http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Israelis-Palestinians-pour-cold-water-on-Kerrys-security-ideas-334503

2.      USA:n kongressi pyrkii hyväksymään vielä ennen hajaantumistaan tältä vuodelta ensi vuoden budjettiin laihdutetut määrärahat yhteistoimin Israelin kanssa suunniteltujen torjunta-järjestelmien edelleen kehittämiseksi. Uuteen lakiin sisältyy 173 miljoonaa USD yhteis-projekteihin, siitä 34 miljoonaa Arrow-3 torjuntaohjusten kehittämiseksi, ja 22 miljoonaa USD
ylimmän tason torjuntajärjestelmän kehittämiseen. 117.2 miljoonaa USD on varattu Arrow 2 keskitason torjuntajärjestelmän, eli Davidin lingon, Magic Wand, edelleen kehittämiseen Israelin valtion omistaman Rafael Advanced Defence Systems LTD yhdessä USA:n suurimman aseteollisuus-yhtiön Raytheon Co:n kanssa. Iron Dome toimii lyhyen matkan torjunnassa.
Arrow-3 järjestelmät on suunnitellut Israel Airspace Industries (IAI) yhdessä Boeing yhtiön kanssa. Kaikkia näitä järjestelmiä on testattu ja ne ovat osoittautuneet luotettaviksi.

Edellä esitetyt ovat osa kaikkiaan 358 miljoonaa – 9.5 miljardia USD käsittävästä ohjustorjuntaan myönnetyistä varoista. Budjettiin myönnettiin 80 miljoonan USD lisärahoitus heinäkuussa testissä epäonnistuneen ohjuksen ongelman korjaamiseksi, sekä 30 miljoonaa USD uuden kehittyneen tappo-ohjuksen suunnittelemiseksi, joka on osa rakettia, jota käytetty testilaukauksissa maalirakettina, joka tuhoutuu ohjuksen iskiessä siihen.  
Budjettiesitykseen liittyy Pentagonille annettu kehotus keskitason torjuntaohjuksen kehittämiseksi, jota Boeing suunnittelee, sekä uuden tutka-aseman rakentamiseksi USA:n länsirannikolle potentiaalisia PohjoisKorean tai Kiinan yllätysiskujen varalta. Myös Yhdysvaltain Atlantin puoleiselle itärannikolle lisätään sensoreita Iranin mahdollista ohjusuhkaa vastaan. Lisäksi budjettiin kuuluu 20 miljoonaa mahdollista uutta torjunta-asemaa varten. http://www.jpost.com/Defense/US-defense-bill-boosts-funding-for-joint-Israel-missile-defense-projects-334524

3.      ISRAELIN poliittista kenttää heiluttanut myrsky osoittautui vain värinäksi vesilasissa jonkun huomaamattaan potkaistua pöydänjalkaa.
Äskettäin uutistoimistot raportoivat kriisinpoikasesta, joka oli syntymässä Yair Lapidin yksityisessä keskustelussa lausumasta turhan äänekkäästä repliikistä, jossa hän vakuutti tekevänsä kaikkensa rauhankeskustelujen onnistumiseksi antaen ymmärtää, että hallituskoostumus voi vaarantua, ellei näin tule tapahtumaan. Raportin mukaan Yairin ja Bennettin vaalikautena solmima suullinen sopimus alkoi osoittamaan rakoilemisen merkkejä, missä suurin erimielisyys on heidän suhtautumisensa neuvotteluihin Israelin ja PA/PLO:n tiimien välillä. Lapid uskoo niiden tuottavan tulosta, kun Bennett on menettänyt kaiken luottamuksensa niihin, mutta katsoo silti, ettei ole pahitteeksi, vaikka keskusteluja jatketaankin.

LAPID selvitteli tilannetta maanantaina selittäen, että journalistit olivat tarttuneet tosina pitämiinsä lausuntoihin, jotka olivat pelkkiä poliittisia huhuja, hallitusyhteistyöstä, jotkut niistä outoja, kuten Lapid selitti. Hän kuitenkin vakuutti puolueensa kannattavan neuvotteluja, joissa huomioidaan Israelin turvallisuusvaateet.
Pääministeri Netanyahu katsoi tilanteen kuitenkin siinä määrin huolestuttavaksi, että kutsui Lapidin keskustelemaan asiasta ja totesi sen jälkeen tilanteen rauhoittuneen.
Netanyahu vakuutti median edustajille, että rauhansopimus tullaan alistamaan kansan-äänestykseen ennen allekirjoituksia. Hän totesi, ettei neuvottelujen kohtaloa määrää hallitus-yhteistyö, vaan se, että niissä huomioidaan Israelin esittämät turvallisuustakuut.
Bennett totesi, että hänen puolueensa Beit Yehudi pysyy hallituksessa vielä pitkään sen jälkeen, kun sen vastustajat ovat lakanneet olemasta. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Netanyahu-Lapid-kill-coalition-crisis-on-peace-process-334451

4.      Hollannin Israelissa vieraileva ulkoministeri Frans Timmermans totesi, että EU kohtelee Israelia eri mittapuulla kuin muita Lähi-Idän maita. Hän oletti tämän johtuvan siitä, että Israelia pidetään länsimaana ja sen odotetaan toimivan sen standardien puitteissa. Hän totesi edelleen, että Euroopan on syytä tunnustaa, ettei se voi irrottautua tosiasiasta, että Euroopan kohtalo on sidottu Israelin kohtaloon, kuten hän sanoi puhuessaan maanantaina Israelin ulkomaan suhteiden neuvoston järjestämässä tilaisuudessa. Israelin ulkomaan asioitten neuvosto toimii Maailman Juutalaiskongressin alaisuudessa. Hän selitti, että joittenkin Europan maitten on vaikea hyväksyä vahvaa Israelia; jos se olisi heikko ja altavastaaja, tilanne olisi yksinkertaisempi, kuten hän sanoi. Tämä selittänee PA/PLO:n suosion, vaikka ne kannattavat terrorismia.
Timmermans aiheutti pienehkön diplomaattisen revohkan kieltäytyessään IDF:n tarjoamasta aseistetusta saattueesta Hebronin käyntinsä aikana. Hän ei ilmeisen lapsellisessa päätöksessään tajunnut, millaiseen varaan hän asetti itsensä ja seurueensa. Hebron tunnetaan Hamasin ja Al-Qaidan vahvana kaupunkina, jossa toimii useita ryhmiä, joiden jäsenet voisivat mielihyvin iskeä eurooppalaisiin diplomaatteihin imagonsa vahvistamiseksi.
Timmermans itse totesi myöhemmin, että asioidessa Israelin kanssa tarvitaan ilmeisesti hieno-varaisempaa diplomatiaa kuin asioidessa toisten maiden kanssa.
Toinen Israelia kummastuttanut tilanne syntyi Gazan rajalla, jonne Hollanti oli lahjoittanut skannerin, jolla terminaalin kautta kulkevia tavaroita tarkastetaan. Hollannin pääministerin Mark Rutten oli tarkoitus suorittaa skannerin virallinen luovuttaminen Kerem Shalomin terminaaliin, mutta hän esitti siihen vaatimuksen, että Gazassa valmistettuja tuotteita täytyy voida viedä esteettä Juudeaan ja Samariaan. Netanyahu pitää vaatimusta kohtuuttomana, sillä se mahdollistaisi samalla aseiden ja pommien kuljettamisen Juudeaan ja Samariaan. Tilaisuus jouduttiin peruttamaan, mikä ei anna hyvää arvosanaa Hollannin pääministeristä.
Timmermans sanoi tekevänä kaikkensa Kerryn sponsoroiman rauhanoperaation onnistumiseksi vakuuttaen, että se on ainoa ratkaisumalli, eikä ole syytä antaa Abbasille mahdollisuutta väärään uskoon, että odottamalla Israel saisi myönteisemmin suhtautuvan hallituksen. Hän katsoo, että alueet 1949 aselepolinjojen itäpuolella ovat miehitettyjä alueita ja Israelin rakentaminen sinne laitonta. Tämän mukaisesti hän varoittaa Englannin omaksuman kannan tavoin yhtiöitä toimimasta vihreän linjan itäpuolella laillisuusongelmien välttämiseksi ilman PA:n hyväksymistä. Täten hän sanoo suositelleensa suurta Royal Haskoning DHV yhtiötä peruuttamaan osallisuutensa jätevesipuhdistamon rakennustöihin, ellei sille saada PA:n hyväksymistä, koska se sijaitsee vihreän linjan itäpuolella.
Kysyttäessä Englannin lähetystön kantaa Israelin vastaisiin boikottitoimiin, sen antamassa vastineessa vakuutetaan, ettei Englanti suinkaan boikotoi Israelia, vaan tekee kaikkensa liike-suhteittansa kasvattamiseksi Israelin kanssa, mutta selittäen samalla, ettei Englanti tunnusta Israelin oikeuksia 1967 puolustussodassa Israelin vapauttamia alueita Juudeassa, Samariassa, Golanilla ja Gazassa Israelin valtioon kuuluviksi.
Hollannin ja Englannin virallinen varoitus toiminnasta ja liikkumisesta Juudean, Samarian ja Golanin alueilla sekä Jerusalemin itäosissa koskee niiden tulkinnan mukaan yhtä hyvin yhtiöitä kuin myös yksityishenkilöitä ja turisteja, ja kehottaa heitä selvittämään laillisia oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan mieluiten asianajan kanssa myöhempien ongelmien välttämiseksi.

Hollannin ulkoministeri Frans Timmermans on ehdolla EU:n ulkomaan asioitten johtajaksi viran nykyisen haltijan Catherine Ashtonin siirtyessä syrjään toimikautensa loputtua ensi vuonna.  http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Dutch-FM-Europe-judges-Israel-by-a-different-standard-than-other-Middle-East-countries-334513

5.      Israelin ja Romanien diplomaattiset suhteet ovat kohdanneet yllättävän karikon Bukarestin hallituksen vaatiessa, etteivät Israelissa työskentelevät romanialaiset saa työskennellä vihreän linjan itäpuolella. Armeijan radion mukaan neuvotteluja on käyty kuukausien ajan, mutta ne keskeytyivät Romanian omaksuman kannan vuoksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/174995#.UqbgDkC2FDQ




Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021