PERJANTAI 20.12.13


PERJANTAI 20.12.13
1. Tänään Sapatin aattona Israelin taivas on edelleen ohuen harsomaisen pilviverhon peitossa, mikä heikentää auringonvalon lämmitystehoa. Lumikinoksia on vielä Maoz Zionin alueella, osittain 20 sm paksuisesti kuten myös joittenkin kattojen pohjoissivulla. Tuuli on melko voimakas ja epämiellyttävän viileän jopa kylmän tuntuinen. Lämpötila on Jerusalemin alueella 6-12 +C-astetta, Tiberiassa 4-14; Suolamerellä 12 -22; Eilatissa 11 -22 +C-astetta. Sääkartta näyttää aurinkoa koko maan alueelle. Lämpötilat lienevät huomenna lähellä nykyisiä, Tiberiassa ja Eilatissa pientä nousua.
Yhteys Internetiin on edelleen poikki, eikä kaapelista vastaava yhtiö suostu lupaamaan, koska se korjataan. On varmaan aiheellista tutkia mahdollisuuksia faxin käyttämiseksi, koska puhelinyhteys toimii, Siihen tarvittaisiin faxosoite Suomessa, joka voisi tarvittaessa julkaista raportin israelupdaten sivuilla. Ehkä sivuston hoitaja Suomessa voisi toimia tässä välittäjänä.
2. ISRAELIN ulkoministeri Avigdor Liberman vakuuttaa jokaiselle, joka haluaa uskoa, että Israel on vakavissaan rauhasta. Kysymys on vain siitä, millä ehdoilla rauhansopimus voidaan laatia niin, että sen voivat hyväksyä sekä PA/PLO että Israelin epäluuloinen Knesset. Fatah ja Hamas hakevat edelleen formulaa, jolla ne voisivat muodostaa väliaikaisen yhteishallituksen, jonka tehtävänä olisi valmistella PLC:n (parlamentin) ja puheenjohtajan (presidentin) vaaleja. Abbas esittää väliaikaisen hallituksen johtoon PA:n nykyistä pääministeriä.
Liberman esitti mielipiteensä tavatessaan Kiinan ulkoministeri Wang Yin, joka on ensimmäisellä Israelin vierailulla tultuaan vuoden alussa maansa ulkoministeriksi. Wang Yin vierailua varjostavat samaan aikaan Samarian alueilla sattuneet väkivaltaisuudet, joissa kaksi PA:n arabia sai surmansa ja useita haavoittui IDF:n sotilaitten jouduttua avaaman tulen. Abbasin neuvonantaja Nabil Abu Rudeinah käytti tätä hyväkseen syyttäen Israelia yrityksistä häiritä Amerikan ja kansainvälisen yhteisön ponnisteluja rauhanprosessin edistämiseksi ja vaatien niitä hillitsemään Israelin toimia. Abbas tapasi keskiviikkona USA:n välittäjän Martin Indykin Ramallahissa. Saeb Erekat epäili kovin rauhansopimuksen mahdollisuuksia huhtikuun loppuun mennessä. Hän arvioi, että huhtikuun 29. päivän jälkeen tarvitaan 12 kuukautta lopullisen sopimuksen laatimiseksi. Hän puhui median edustajille Beit Jalan kylässä lähellä Betlehemiä. Erekat sanoi, että lopullinen sopimusteksti vaatii huolellista viimeistelyä.
Liberman väitti, että sopimus on mahdollinen, mutta kehotti PA/PLO:n johtoa välttämään kaikkia yksipuolisia toimia, jotka vain mutkistavat tilannetta. Myös ulkoministeri Wang oli positiivinen prosessin edistymisestä ja sanoi Kiinan haluavan YK:n turvallisuusneuvoston pysyvänä jäsenenä antamaan oman panoksensa siihen. Hän sanoi, että Kiina oli laatinut oman 4-kohtaisen ohjelmansa rauhan sopimiseksi todeten, että halua rauhaan esiintyy molemmin puolin, mutta että molempien tulee pysytellä oikealla polulla. Liberman totesi Yille, että Israel on alueen ainoa vakaa valtio. Hän sanoi, että Iran sponsoroi alueelle terroria ja väkivaltaa lisäten, että kun Iranin johto puhuu Israelin tuhoamisesta, se tarkoittaa totta.
3. IDF:n tiedustelujoukot tunkeutuivat aikaisin torstaiaamuna Kalkiliyan kaupunkiin suorittaakseen siellä aseiden etsintää ja turvallisuustarkastuksia. Kaupungissa avattiin tuli sotilaita vastaan heti heidän tullessaan kaupunkiin, mutta sotilaat olivat valmistautuneet siihen vastaten tuleen. Tulituksessa sai surmansa PA:n turvallisuusjoukkojen jäsen, joka oli osallistunut äskettäin tulitukseen IDF:n joukkoja vastaan, ja jolla tiedettiin olleen yhteyksiä Abbasin johtamaan Fatah-Tanzim terrorisoluun.
ARMEIJAN tiedotuksessa todetaan, että Kalkiliyan kaupunki tunnetaan paikkana, josta johdetaan väkivaltaisia hyökkäyksiä juutalaisia vastaan. Operaation tarkoituksena oli löytää nuo tulittajat ja takavarikoida laittomat aseet. Tämän päämääränä oli vähentää hyökkäyksiä siviilejä vastaan muilla alueilla, mikä kuuluu armeijan velvollisuuksiin.
Jeninissä 12 tuntia aiemmin sattunut tulitus oli samantapainen turvallisuustoimenpide, eikä näillä tapahtumilla ole välttämättä yhteyksiä toisiinsa. Siinä kuoli yksi PA:n arabi ja useita haavoittui. Armeijan tiedottajan mukaan nämä ovat IDF:n rutiinitoimia turvallisuuden lisäämiseksi Juudean ja Samarian maanteillä ja alueen juutalaisyhteisöissä. Turvallisuusjoukot yrittivät Jeninissä pidättää Islamic Jihadin jäsenen, mutta eivät onnistuneet siinä heitä vastaan avatun tulituksen vuoksi.  
4. ISRAELILAISTEN ja palestiinalaisten akateemikkojen välisen yhteistapaamisen yhteydessä Kiinan ulkoministerin kunniaksi pyrittiin haarukoimaan, mitä edellytyksiä rauhanprosessilla on edetä ja miten siihen voisi vaikuttaa. Molemmat osapuolet istuivat saman pöydän ympärillä kasvot vastakkain Kiinan ulkoministerin Wang Yin johtaman delegaation toimiessa välittäjänä taustanaan seinälle heijastettu lause: Joint Effort for Peace" piirretyllä rauhan-kyyhkyllä varustettuna.
"Pyydämme Kiinan hallitusta esittämään välttämätöntä avainroolia painostaakseen Israelia toimimaan YK:n turvallisuusneuvoston lausuntojen mukaan palestiinalaisia kohtaan", lausui Kiinan ja Palestiinan välisen ystävyysseuran johtaja Adnan Samara. Samara vakuutti PA:n arabien halua rauhaan neuvottelujen kautta ja syytti Israelia niiden häiritsemisestä väki-valtaisilla toimillaan palestiinalaisia kohtaan.
Samara yksilöi niitä todeten, että Israel surmaa ja pidättää viattomia ihmisiä, rakentaa setlementtejä, tuhoaa palestiinalaisten koteja ja suojaa juutalaisyhteisöjen asukkaita, jotka hyökkäävät palestiinalaisia ja heidän maataan vastaan. Hän totesi PA:n pidättyneen yksipuolisista toimista edistääkseen keskusteluja, mutta varoitti, että PA/PLO tulee kääntymään YK:n puoleen itsenäisyytensä saamiseksi, elleivät rauhan-keskustelut tuota toivottua tulosta huhtikuun loppuun 2014 mennessä, vakuuttaen, että PA/PLO haluaa saavuttaa itsenäisyyden neuvottelujen eikä väkivallan kautta. Hän sanoi Israelin hylänneen PA/PLO:n tarjouksen USA:n tai NATO:n joukkojen sijoittamiseksi Jordanian rajalle, mikä osoittaa, ettei Israel halua rauhaa eikä Palestiinan valtiota. Hän sanoi, että Israel on alueen vahvin maa, "leijona", joka ei tarvitse suojelua, ja joka toimii kaukana maan rajojen takana.
Israelin entinen YK:n lähettiläs Dore Gold totesi, että turvallisuus on tärkeää Israelille, etenkin Iranin ja Syyrian aiheuttaman uhkan vuoksi. "Lähiympäristömme on täynnä aseita", hän sanoi: "Monien ihmisten määritellessä Israelin voimakkaaksi mahtimaaksi, me olemme ainoa alueen maista, jota naapurit uhkaavat ja niistä etenkin Iranin johto, mistä meillä on runsaasti todisteita esitettäväksi. Rauha savutetaan vain neuvottelujen eikä New Yorkissa tehtyjen yksipuolisten toimien kautta".
5. Nyrkkitappelu kahden Fatahin korkean virkailijan, Jibril Rajoub ja Jamal Abu Rub, välillä Ramallahin Grand Park hotellissa keskiviikkona Wang Yin vierailun yhteydessä aiheutti sen, että Fatahin keskuskomitea erotti Rubin, joka sanoo päätöstä laittomaksi ilman kuulemista.  Vähän päätöksen jälkeen Rajoubin kannattajat yrittivät tunkeutua Rubin toimistoon. Etenkin Jeninistä esitettiin voimakkaita vastalauseita päätöksen johdosta. Toisessa tapauksessa tuntemattomat pyssymiehet tulittivat uskontoministeri Mahmoud al-Habbasin toimistoa, josta turvallisuusmiehet vastasivat tuleen. Poliisit ryntäsivät paikalle vieden ministerin turvaan poliisien suojaamana. Habbas on läheinen Abbasille. Tämä osoittaa Fatahin sisällä riehuvasta selvittelystä, joka on useimmiten henkilökohtaista.
  

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021