TIISTAI 26.11.13


TIISTAI 26.11.13

1.      PÖLYN alkaessa laskeutua Geneven sopimuksen yltä, jolla Iranille annettiin oikeus jatkaa rajoitettua uraanin rikastustaan ja yleensä ydinohjelmansa toteuttamista, on aika tutkia sopimuksen seurauksia ja reaktioita eri puolilla.
Presidentti Obama puolustelee sopimusta todeten, että se palvelee hyvin USA:n intressejä, ja ettei tule koskaan syrjiä diplomatian suomia mahdollisuuksia. Obamalla oli paljon pelissä, sillä hänen valtuuttamansa tiimi, jota ei ole paljastettu, neuvotteli vuoden ajan Iranin agenttien kanssa sopimuksesta, jolla vuodesta toiseen jatkunut vastakohtaisuus voitaisiin poistaa USA:n ja Iranin välillä. Obama letkauttaa kriitikoille, että esittäkää sitten parempi vaihtoehto.

Kongressi antaa varovaisen tunnustuksen "hyvin tehdystä työstä", vaikka senaatissa sopimuksen vastustajat edelleen harkitsevat sanktioitten koventamista kuuden kuukauden testikauden aikana, valmiina siltä varalta, että Iran osoittaisi merkkejä sopimuksen kiertämisestä.
USA:n myöntämien helpotusten arvioidaan nousevan 8 miljardiin USD, minkä Valkoinen talo kiistää. Obama painostaa kongressia pidättäytymään uusista sanktioista testikauden aikana, ja siinä hän kritisoi myös AIPAC:n (Amerikan Israelin julkisten asiain neuvosto) painostustoimia.

USA:n määrittelemä Iranille annettavasta 6 kuukauden testiajasta päättyy tahallisesti tai tahattomasti toukokuun puolivälin maissa, mikä on myös Israelin ja PA/PLO:n välisille rauhan-keskusteluille annetun aikajanan päätösaika. Silloin pitäisi maailman kuuden mahtivaltion ja Iranin välinen lopullinen sopimus olla valmis allekirjoitettavaksi, kuten myös Israelin ja PA/PLO:n välinen rauhansopimus, jolla vuosikymmenet suhteita ja kehitystä häirinneet erimielisyydet voitaisiin haudata lopullisesti. Lieneekö tämä se vahva liitto, josta Israelin muinaiset profeetat ilmoittivat? Näiden yhteensopivuus antaa vahvan perustan olettaa näin.
"Ja hän vahvistaa liiton monien kanssa yhden viikon ajaksi, ja keskellä viikkoa hän saa (cause) uhritoimitukset ja uhraamisen lopetetuksi, ja kauhistusten yleisyyden vuoksi hän autioittaa sen (Temppelin tai Temppelivuoren) aivan sen (viikon) loppuun saakka, kunnes se, mikä on säädetty, vuodatetaan tuhoajan yli". (Daniel 9:27, englantilaisen käännöksen mukaan)

2.      IRANIN, Syyrian, Libanonin (Hizbullah) ja shia-muslimien hallitseman Irakin muodostama liittoutuma, josta lännessä käytettiin nimitystä "pahan akseli", tai "pahan kuunsirppi", katsoo saaneensa mahtavan voiton eikä peittele voitonriemuaan. "Se, mitä saavutettiin tämän sopimuksen kautta, on suuri voitto Iranille ja alueen kaikille kansoille, ja se on tappio näiden kansojen vihollisille", sanotaan Hizbullahin julkistamassa lausunnossa jatkaen: "Se on malliesimerkki voitosta ja maailmanluokan saavutus, jonka islamilaiset valtiot lisäävät saavutuksiinsa, täynnä loistavia voittoja ja suorituksia".
Yigal Carmon, Rabinin ja Shamirin  entinen terrorismin vastainen neuvonantaja, nykyisin Lähi-Idän tutkimusinstituutin presidentti Washingtonissa, toteaa: "Se, mitä Washington antoi Iranille on paljon karmeampi kuin ydinpommi". Hän toteaa, ettei Iranin tapauksessa ole ollut alkuunkaan kysymys ydinpommista, vaan Iranin äärilaidan ideologiasta, joka vaatii "kuolemaa Amerikalle" ja "kuolemaa Israelille", ja joka osallistuu naapurimaiden kapinaliikkeisiin, tehden terrori-iskuja ulkomailla, mukaan lukien yritys Washingtonin keskustassa.
Carmon selittää, että me olemme todistamassa USA:n hallituksen johtamaa suurta poliittista siirtymää. "Iranin ja sen liittolaisten käsityksen mukaan Geneven sopimus vahvistaa Iranin oikeuden uraanin rikastamisesta ja käytännössä se avaa oven Iranin lähentymiselle länsimaita.
Carmon analysoi, että sopimus laillistaa Iranin hallituksen, vaikka se kiihottaa rauhattomuutta Syyriassa, Jemenissä, Bahrainissa, Libanonissa ja Irakissa ja käyttää terrorismia islamilaisen ideologiansa levittämiseksi. "Näitä kysymyksiä ei käsitelty Geneven keskusteluissa. Analyytikkojen mukaan tehtiin USA:n perinteisten liittolaisten, nimittäin Israelin, Egyptin ja Persianlahden Gulfmaiden, kustannuksella". Hän sanoo, että joittenkin arabimaitten myönteiset lausunnot on nähtävä enemmän itsesäilytysvaiston ilmauksiksi.

Carmon viittaa Obaman Kairon puheeseen, jossa hän kritisoi Yhdysvaltoja imperialistisena maana, joka liittolaisineen alistaa toisia kansoja ja tukee niiden itsevaltiaita, minkä tilalle hän muotoilee uutta ulkopolitiikkaa, jossa USA samaistuu alueen kansoihin ja terrorijärjestöihin irrottautuen näiden liittolaismaiden hallituksista, mistä Egyptin Muslimiveljeskunta on tyyppi-esimerkki. "Se mitä tapahtuu, on entisten liittolaisten hylkääminen toivossa uusien liitto-suhteiden solmimiseksi Iranin kaltaisten maiden kanssa".

Carmon arvioi monen israelilaisen seuraavan pelokkaana tätä uutta kehitystä, koska USA:n ja Israelin välinen allianssi perustui yhteisiin arvoihin ja intresseihin. "Miten voivat nämä arvot ja arvostukset elää USA:n solmiessa liittoa maan kanssa, joka tähtää Israelin tuhoamiseen?" Hän tähdentää, että salaiset keskustelut USA:n ja Iranin välillä alkoivat presidentti Ahmadinejadin aikana, mikä todistaa, ettei kyse ole presidentti Rouhanin vaan Obaman ideologiasta. http://www.jpost.com/Iranian-Threat/News/Some-fear-nuclear-deal-with-Iran-may-intensify-sectarian-tensions-in-Middle-East-333024

Debkafile lisää edelliseen havainnon, että Geneven sopimuksella P5+1 maat tunnustivat Iranin maailman seitsemänneksi tärkeimmäksi valtioksi, joka tulee osallistumaan maailman - ainakin Lähi-Idän - asioita selviteltäessä tasavertaisena niiden kanssa. Tämä on huomioitava myös käsiteltäessä ns. palestiinalaiskysymystä, eli Israelin ja PA/PLO:n välisiä rauhanneuvotteluja. http://www.debka.com/article/23476/Jerusalem-Riyadh-stunned-Obama-makes-Iran-7th-world-power-on-regional-issues-including-Palestinians
Lienee aiheellista mainita myös kolme veristä kuuta ensi vuonna, ensimmäinen 04.04.2014. http://ipost.christianpost.com/news/8-end-times-super-signs-in-the-heavens-that-will-be-seen-before-70th-anniversary-of-israel-11185/

3.      SAUDI ARABIA on pidätellyt kritiikkiään ennen Geneven neuvotteluja antamiensa tuomitsevien lausuntojen jälkeen ilmaisesti havaittuaan, ettei sen mielipiteitä kuitenkaan huomioida eikä arvosteta. Koska sille on lopulta tärkeämpää pysytellä hengissä kuin reuhtoa tarpeettomasti, se on viimeisissä lausunnoissaan esittänyt sovittelevaa kantaa todeten, että ehkä sopimus voisi sittenkin olla askel kaiken kattavaan sopimukseen Iranin ristiriitaisesta ydinohjelmasta – riippuen pelaajien hyvästä tahdosta. – Lienee aiheellista viitata Henry Kissingerin havaintoon, ettei ulkopolitiikassa ole liittolaisia vain intressejä. Iranin intressit ovat kaikkien tiedossa, eikä se ole niitä mitenkään peitellyt. – Kuten artikkelissa todetaan, Iran ei ole ilmaissut hyvää tahtoaan.

"Onko Geneven sopimus hälventänyt Gulfmaiden pelkoja", kysyy analyytikko Ayman al-Hamad artikkelissaan, joka julkaistiin saudien päivälehdessä al-Riyadh. Hän toteaa Iranin todella muuttaneen arabeja koskevaa äänilajiaan presidentti Hassan Rouhanin tultua valtaan. "Mutta onko se todella luopunut alueen hegemoniaa koskevista tavoitteistaan? Todiste siitä saadaan vasta sen toimista", hän toteaa lainaten Saudi Arabian ulkoministeriä Saud al-Faisal.
Hamad toteaa Saudi Arabian pyrkineen liittämään Syyrian ongelman ja Iranin ydinsuunnitelmat toisiinsa, mikä olisi pakottanut Iranin vetämään joukkonsa ja tukensa Syyriasta, mutta se ei pystynyt vakuuttamaan maailman mahtimaita, jotka katsoivat Iranin kysymyksen tarpeeksi monimutkaiseksi kytkemättä sitä Syyrian sekasotkuun.

SAUDI ARABIA pysytteli maanantaina varsin vaitonaisena niellessään karvasta tappiotaan. Vaikka Saudi Arabia on nyt arabimaiden eittämätön johtaja Egyptin selvitellessä omia sisäisiä sotkujaan, se tyytyi kuitenkin seurailemaan Qatarin ulkoministerin lausuntoa, jossa sopimusta kutsuttiin "tärkeäksi askeleeksi alueen turvallisuuden ja tasapainon säilyttämiseksi". Bahrain, Kuwait ja UAE julkaisivat saman sisältöisiä lausuntoja, kuitenkin paljon varovaisemmin.

Hamad kirjoittaa, että huolimatta sopimuksen positiivisista aspekteista, joista sodan vaaran poistuminen Persianlahdella on tärkein, saudit katsovat sopimuksen kuitenkin puuttuvan arabimaiden puhtaasti sisäisiin asioihin häiriten alueen strategista tasapainoa. Yksi näistä on taloudellinen. Sanktioitten poistuttua Iranin öljyteollisuus pääsee uudelleen vauhtiin ja alkaa kilpailla Saudi Arabian kanssa, mikä tulee vaikuttamaan öljytuotteiden hintoihin. Saudi Arabian budjetti lepää suurelta osin raakaöljystä saatujen tulojen varassa, joten rajut heilahtelut niissä vaikuttavat suoraan sen kykyyn selviytyä kasvavista menoistaan. http://www.timesofisrael.com/saudi-arabia-on-iran-public-hope-private-angst/

4.      UUTISOTSIKOITA
·        Israelin pääministeri Benyamin Netanyahu on yksi niistä, joiden katsotaan kärsineen selvän tappion pyrkiessään raapustamaan Eskon puumerkkinsä Geneven sopimuksen alle. Hän ei kuitenkaan tunnusta vielä tappiotaan, vaan aikoo vaikuttaa seuraavan kuuden kuukauden aikana käytäviin neuvotteluihin. Hän nimitti delegaation, jonka hän lähettää Washingtoniin taivuttamaan Obaman hallituksen virkailijoita, jotta he edes kuuntelisivat varoituksia, joita Jerusalemista annetaan. Delegaatiota johtaa hänen turvallisuuspoliittinen neuvonantajansa Yossi Cohen. Hänelle annettu ohje on suorasukainen: Ei enempää eikä vähempää kuin Iranin ydinasehaaveiden särkeminen. Obama vakuuttaa ymmärtävänsä Netanyahun huolen, mutta sympatia ei riitä tilanteessa, jossa on kysymys henkiin jäämisestä tai toisesta holokaustista. http://www.timesofisrael.com/a-battered-israel-resumes-campaign-against-iran/
·        Israelissa on hoidettu satoja Syyrian sodassa haavoittuneita, sekä taistelijoita että siviilejä, joiden henkilöllisyys pidetään salassa. Nyt lääkärit ovat havainneet, että heidän mukanaan tulee bakteereja, jotka ovat hyvin vastustuskykyisiä antibioteille, kuten Israel Hajom raportoi terveysministeriön raporttiin perustaen. Vaarana on, että nämä bakteerit leviävät hoitohenkilökunnan kautta kansaan, mikä vaarantaa erityisesti ikääntyneitä kansalaisia, joiden vastustuskyky on heikentynyt. Professori Ronny Gamso,
terveysministeriön johtaja, sanoo, että asiasta on syytä raportoida ulkoministeriölle, joka muotoilee politiikan, jolla tätä hyväntekeväisyyttä on hoidettu. Syyrian ja Libanonin rajan läheisyydessä olevissa sairaaloissa on hoidettu 350 Syyriasta tullutta haavoittunutta. Gamso sanoo suoraan, ettei ole syytä vaarantaa omaa terveyttään.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/174485#.UpRnAEC2FDQ
·        Englannin ulkoministeriö antoi peitellyn varoituksen Israelille, ettei sen tule sekaantua Geneven neuvotteluihin. Israelilla on oma riitajuttu EU-maiden kanssa niiden päätettyä asettaa rajuja rajoituksia yrityksille, jotka työskentelevät tai joilla on yhteyksiä vihreän linjan itäpuolella, alueilla, joita ne kutsuu miehitetyiksi, alueiksi, jotka niiden päätösten mukaan kuuluvat ilman neuvotteluja ja todellisuuspohjaa palestiinalaisille. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/174466#.UpRp50C2FDQ
·        Abbasin johtaman Fatahin alajärjestön Al Aksa Marttyyrien Prikaatin jäsenet esittelevät julkistamassaan videossa rakettejaan, joilla he kehuvat vapauttavansa Jerusalemin Israelin miehityksestä. He vakuuttavat sieppaavansa IDF:n sotilaita tyhjentääkseen Israelin vankileirit, kuten he sanovat. Todellisuudessa vangeilla on paremmat olot kuin siviilissä, ilmainen täyshoito terveyspalveluineen ja opiskelumahdollisuuksineen aina opistotasolle saakka tai ylemmäs, mihin heillä ei ole varaa siviilissä. Jotkut vangit kieltäytyvät lähtemästä ennen kuin ovat suorittaneet oppijaksonsa loppuun. http://www.timesofisrael.com/fatah-gunmen-in-video-promise-to-kidnap-israelis/





Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019