MAANANTAI 18.11.13


MAANANTAI 18.11.13

1.      RANSKAN presidentti Francois Hollande aloittaa tänään 3-päiväisen Israelin vierailunsa toisen päivän. Hänet otettiin näyttävästi vastaan lentokentältä lähtien, jossa pidettiin lyhyt juhlava seremonia. Israelin ystävämaat alkavat olla vähissä, joten on syytä kunnioittaa vielä jäljellä olevia. Presidentin mukana saapui hänen ulkoministerinsä Laurent Fabius sekä liikemiehiä.

Puhuessaan journalisteille tunteja saapumisensa jälkeen järjestetyssä lehdistötilaisuudessa sunnuntai-iltana Hollande käsitteli Iranin kanssa neuvoteltavaa sopimusta todeten, että Ranska asettaa neljä ehtoa Iranille: Iranin tulee asettaa kaikki ydinlaitoksensa IAEA:n valvonnan piiriin; toiseksi luopua uraanin rikastamisesta 20 %:n tasoon; vähentää rikastetun uraanin määrää; Iranin tulee keskeyttää Arakin raskasvesilaitoksen rakentaminen, kuten AFP raportoi.
Hollande totesi, että Ranska kannattaa sopimusta Iranin kanssa, mikäli nämä ehdot on siinä huomioitu. Hän hoputtaa, että mainitut ehdot tulee toteuttaa välittömästi.

P5+1 maiden ja Iranin välisiä neuvotteluja jatketaan Genevessä keskiviikkona 20.11. USA:n näkemyksen mukaan niissä on mahdollistaa saavuttaa väliaikainen sopimus.
Israelin pääministeri Netanyahu pitää parempana jatkaa kovia Iranin vastaisia pakotteita peläten, että sopimus antaa sille oikeuden jatkaa ydinsuunnitelmansa toteuttamista varoittaen, että sopimus tulee olemaan maailman painajainen vielä pitkään. Hän uskoo, että sanktioitten kautta on mahdollista saavuttaa parempi sopimus, jonka Israelkin voisi hyväksyä. Hän puhui myös lehdistötilaisuudessa Hollanden kanssa.

Hollande sanoi aiemmin, että todella hyväksyttävän sopimuksen mukaan Iranin tulee luopua kokonaan uraanin rikastamisesta ydinaseen valmistamiseksi. Hän puuttui myös neuvotteluihin Israelin ja PA/PLO:n välillä todeten, että Netanyahu teki muutamia luottamusta kasvattavia toimia vapauttaessaan palestiinalaisvankeja, mutta odottaisi lisämyönnytyksiä koskien rakentamista Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä, eli rakennuskieltoa sanomatta sitä -isäntäänsä kunnioittaakseen - suoraan. Netanyahu totesi keskustelujen jatkuvan PA/PLO:n neuvottelijoiden eroilmoituksista huolimatta, mutta odottaa vastavuoroisia myönnytyksiä keskustelujen toiselta osapuolelta: Voisi aluksi tunnustaa Israelin juutalaisena valtiona, kuten Israel on valmis tunnustamaan Palestiinan valtion palestiinalaisena. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/174127#.Uoma2EC2FDQ

PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas vakuutti AFP:n toimittajalle, että keskustelut jatkuvat Israelin kanssa siitä huolimatta, mitä kentällä tapahtuu. Palestiinalaislähteet kertoivat Lontoossa ilmestyvän Asharq Al-Avsat mukaan, ettei Abbas hyväksynyt Erekatin eroa vaan pyysi häntä jatkamaan neuvottelujen johdossa. Myös toinen neuvottelija Muhammad Shtayyeh ilmoitti eronneensa ja pitävän kiinni anomuksestaan, jonka hän jätti yhdessä Erekatin kanssa kaksi viikkoa sitten. Abbas vakuutti, että neuvottelut tulevat jatkumaan joka tapauksessa sovitun 9 kuukauden ajan ainakin huhtikuun loppuun ensi vuonna.
Lontoossa ilmestyvä Al-Hayat lehti raportoi Ramallahista tulleisiin tietoihin perustuen, että Abbasia painostetaan hylkäämään neuvottelut ja jatkamaan YK:n elimien kautta. Abbasin kerrotaan pelkäävän, että Netanyahu peruuttaa siinä tapauksessa kahden viimeisen vankierän vapauttamisen, eikä hän halua sitä. Toinen painava tekijä on Kerryn lupaamat 4 miljardia USD, jotka Abbas varmasti haluaa, koska raha ei kasva Länsirannan puissa, eikä PA ole ollut kovin kiinnostunut alueittensa metsittämisestä, sen valvomat alueet ovat kaljuja ja paljaita.

2.      PÄÄMINISTERI Netanyahu on toistellut viime päivinä, ettei Israel katso olevansa sidottu huonoon sopimukseen Iranin kanssa.
Pääministerin entinen turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Yaakov Amidror sanoi sunnuntaina Financial Times lehden haastattelussa, että Israelilla on kyky keskeyttää Iranin ydinteollisuuden jatkuminen pitkäksi aikaa, ja että se on tarvittaessa halukas tekemään sen vaikka yksin. Hän tunnustaa maansa rajoitetut mahdollisuudet USA:n vastaaviin verraten, mutta kuitenkin kylliksi aiheuttaakseen vakavaa tuhoa pitkäksi aikaa.

AMIDROR varoitti, ettei Israel pyri hämäämään näillä lausunnoillaan, vaan on täysin vakavissaan varoittaen vakavista seurauksista, jos se katsoo turvallisuutensa olevan uhattuna, ja sanoi maansa valmistautuvan pahimpaan vaihtoehtoon. Hänen lausuntonsa ei ole tarkoitettu pelotteluksi, vaan varoitukseksi, ettei juutalainen kansa ole enää koskaan halukas antautumaan kuolemanvaaraan taistelematta vastaan kaikin voimin, hän toteaa.

Hän selitti vastauksena kysymykseen, entä jos Hizbullah aloittaa raketti-iskunsa Israeliin kostoksi hyökkäyksistä Iranin ydinlaitoksiin, että siinä tapauksessa IDF:n maavoimat ovat valmistautuneet miehittämään asutuskeskukset, joista raketteja ja ohjuksia ammutaan, hajottaakseen raketti-miehistöt ja tuhotakseen niiden varastot. Se tulisi olemaan veristä sotaa vaatien runsaasti siviili-uhreja, koska Hizbullah varastoi aseitaan asuintalojen pohjakerroksiin ja on asentanut niiden laukaisualustoja asuintalojen katoille ja ylimpiin kerroksiin sekä puutarhoihin. http://www.jpost.com/Iranian-Threat/News/Amidror-Israel-has-the-ability-to-strike-Iran-and-is-willing-to-do-so-alone-332060

3.      USA:n ulkoministeri John Kerry valmistautuu matkustamaan Israeliin ensi perjantaina voidakseen vaikuttaa molempiin avoinna oleviin kysymyksiin: Iranin sopimusneuvottelujen  jälkitunnelmiin sekä  vaikeuksiin joutuneisiin rauhanneuvotteluihin PA/PLO:n kanssa.
Hän vieraili maassa kaksi viikkoa sitten aiheuttaen suurta hämminkiä ja protesteja lausunnoillaan, joiden katsottiin edustavan suoria uhkauksia ja varoituksia PA:n arabien kansannoususta ja kolmannesta väkivalta-aallosta, intifadasta, mikäli neuvottelut keskeytyy.

Hänen lausuntonsa katsottiin kohdistuneen yksipuolisesti Israeliin, jota hän syyttää suoraan rauhanneuvottelujen sabotoinnista jatkamalla "luvatonta rakentamistaan toisen omistamalle maalle miehittämillään alueilla". Hän käytti neglantilaista sanaa "illegitimate", joka voidaan kääntää sanalla "luvaton", yleisesti käytetyn sanan "illegal" asemesta, joka tarkoittaa laitonta.
USA:n ulkoministeriön omaksuma kanta, jonka presidentti Obama on hyväksynyt, perustuu virheellisiin historiantietoihin ja kansainvälisten sopimusten jättämistä huomiotta. USA:n ulkoministeri on perinteisesti hyvin arabimielinen henkilöstövalinnoista lähtien.

NETANYAHU rauhoitteli kansaa todeten sunnuntain hallituksen istunnossa, etteivät erimielisyydet ole harvinaisia läheisten ystävienkään kesken lisäten, että Kerry on hänen vanha ystävänsä ja myös Israelin ystävä, ja että häntä on kohdeltava sellaisena jättäen huomiotta toteamuksen: Jos on tuollaisia ystäviä, kuka kaipaa enää vihollisia.
USA:n korkea viranomainen ennusti sopimukseen pääsyn Irtanin kanssa olevan täysin mahdollinen 20. -22.11. pidettävissä neuvotteluissa, mitä Venäjän ulkoministeri Lavrov tukee. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Kerry-to-return-to-Israel-as-Netanyahu-publicly-admits-to-differences-with-US-on-Iran-331986

4.      UUTISOTSIKOITA
·        Iranin vallankumouskaartin komentaja kenraalimajuri Mohammad Ali Jafari sanoo sanktioitten vain lisänneen hallituksen kansansuosiota. "He kuvittelivat voivansa niiden kautta saada Iranin kansa polvilleen, mutta niiden ansiosta kansa tungeksii mielen-osoituksiin ja vaaliuurnille kuten myös heidän nouseva islamilaisen järjestelmän ja sen ylväiden päämäärien tukensa", Jafari totesi FARS-uutistoimiston mukaan.  Hän jatkoi todeten, että vihollisen yritykset kaivaa maata hallituksen alta sotkeutumalla Iranin poliittisiin ja turvallisuuskysymyksiin kääntääkseen vallankumouksen omaksumaltaan polulta ovat nekin rauenneet tyhjiin. Puolivirallisten Basij-joukkojen komentaja prikaatinkenraali Muhammad Reza Naqdi sanoi, että USA:n uhkaukset sotilaallisesta mahdollisuudesta ovat pelkkää bluffia, koska USA:n talous on retuperällä eikä USA:n kansa hyväksy uutta sotaa. Hän vähätteli USA:n loogista ja arvioinytikykyä, ja siksi se toistuvasti turvautuu tyhjiin uhkauksiin ja lupauksiin. http://www.jpost.com/Iranian-Threat/News/Revolutionary-Guards-commander-Sanctions-increase-regimes-support-332071
·        Iranin ulkoministeri Muahammad Javad Zarif totesi sunnuntaina, että Iranilla on oikeus uraanin rikastamiseen, mutta ettei se vaadi toisia maita hyväksymään sitä. Eri uutislähteet vakuuttavat, että sopimuksen syntyminen keskiviikkona jatkuvissa Geneven neuvotteluissa on lähellä. Sekä USA:n että Venäjän ulkoministreit uskovat niin. Miten vaikuttanee Ranskan esittämät vaatimukset, joita presidentti Hollande esitteli eilen? http://www.jpost.com/Iranian-Threat/News/Iran-points-to-possible-way-round-nuclear-sticking-point-331999
·        PA maksaa kuukausipalkkaa runsaskätisesti Israelin vankiloissa tuomioitaan kärsiville terroristeille ja murhamiehille. Palkan suuruus riippuu kärsityn rangaistuksen ajasta, jonka lisäksi maksetaan lisää perheellisille ja lapsista. Israelin radion mukaan Israelin äskettäin vapauttamille terroristeille maksetaan 50 000 USD kullekin, johon lisätään lapsilisiä, ilmaisia opintoja korkeakouluissa ja ylipistoissa, sekä kuukausipalkka 8 000 – 14 000 NIS kärsityn vankeusajan mukaan. PA:n viranomaisen mukaan järjestelmän tarkoituksena on saada nämä terroristit ja murhamiehet liittymään osaksi yhteiskuntaa sopeutuakseen elämään, josta moni on vieraantunut vuosikausia kestäneen eristämisen jälkeen. Israelin vankiloissa terrorismiin liittyvistä rikoksistaan eripituisia tuomioitaan kärsiviä vankeja on yli 6 000. Yli 20 vuotta vankilassa istunut vanki saa korkeampaa palkkaa kuin muut. Palkkojen maksaminen käytännössä riippuu kuitenkin siitä, onko PA:n kassassa rahaa, sillä useimmiten se on tyhjä, kuten PMW kertoo. Moni työtön henkilö voi katsoa järjestelmän edullisena vaihtoehtona, kuin henkivakuutuksena. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Palestinians-shower-freed-prisoners-with-handsome-cash-payments-perks-332078
·        Amerikkalainen kommentaattori Ben Stein kirjoitti torstaina the American Spectator artikkelissaan, että presidentti on hyvin lapsellinen uskoessaan Iranin vakuutteluja, että se on valmis luopumaan ydinaseen rakentamisesta. Hän sanoo, että nämä samat miehet surmasivat 300 merisotilasta Beirutissa terrori-iskussa 30 vuotta sitten, ja nyt Obama yhtäkkiä katsoo heidän muuttuneen täysin. Obama valmistelee uutta holokaustia. http://www.newsmax.com/newswidget/ben-stein-obama-jews/2013/11/14/id/536759?promo_code=EE9E-1&utm_source=jpost&utm_medium=nmwidget&utm_campaign=widgetphase1

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021