KESKIVIIKKO 06.11.13


KESKIVIIKKO 06.11.13
1.      USA:N ulkoministeri John Kerry saapui viralliselle vierailulle Israeliin eilen tiistaina 05.11.13. Hän kävi ensi töikseen laskemassa seppeleen Israelin entisen pääministeri Yitzhak Rabinin haudalle hänen teloituksensa 18-vuotismuistoksi Tel Avivissa, jossa hän Rabinin sanoja muistellen vakuutti, että Rabinin unelma on mahdollista toteuttaa: "Meidät on tarkoitettu asumaan yhdessä", lisäten siihen oman määritteensä: "rauhassa, joka on mahdollinen, hyvä kaikille ja joka on mahdollista saavuttaa" luvaten että USA seisoo Israelin rinnalla askel askeleelta.
Kerry tapaa pääministeri Netanyahun tänään Jerusalemissa, menee sitten Betlehemiin kuuntelemaan, mikä  PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbasin mieltä painaa sekä saamaan oppitunnin siitä, "miten Israel jatkaa palestiinalaisten painostamista ja sortamista rakentamalla ja laajentamalla juutalaisyhteisöjään Juudeassa ja Samariassa sekä Jerusalemin miehitetyissä itäosissa, varastaen PA:n luonnonvaroja, juutalaistaen Jerusalemia ja Temppelivuorta, sekä jatkaen muslimien ja kristittyjen pyhien kohteiden tuhoamista". Näin kai se menee, mikäli entiset merkit pitävät paikkansa. Järkyttävää tuo Abbasin viittaus kristittyjen pyhien kohteiden suojelemiseen, kun tietää, miten he kohtelevat kristittyjä hallitsemillaan alueilla, sortaen ja vainoten, tehden heidän elämänsä mahdottomaksi, kuten on tapahtunut Betlehemissä, joka ennen Yasser Arafatin jengien tuloa Jeesuksen syntymäkaupunkiin oli kristittyenemmistöinen, mutta jossa heitä on nyt alle 20 % ja pienenee kristittyjen muuttaessa pois.
Betlehemistä palattuaan Kerry tapaa Netanyahun uudelleen ja ehkä muitakin merkittäviä johtajatason henkilöitä.

Juuri ennen Kerryn saapumista maahan rauhanneuvottelutiimit Livnin ja Erekatin johdolla pitivät 16. istuntonsa, ilman näkyvää edistystä. Julkisuuteen on päästetty vakavia erimielisyyksiä Livnin ja Netanyahun edustajan Yithak Molchon välillä Livnin pyrkiessä toteuttamaan omaa itsetuhoista politiikkaansa vastoin pääministerin antamia ohjeita. Tämä koskee tulevia rajalinjoja ja etenkin Jerusalemia, jonne suunnitellaan avointa vyöhykettä, jonne sekä arabeilla että juutalaisilla on vapaa pääsy. Julkisuudessa ei ole kerrottu, mikä instanssi vyöhykettä valvoisi ja kenen hallintaan se kuuluisi. Tiettävästi Israelin ulkoministeriön ja Vatikaanin neuvottelut ovat pitkällä, joiden mukaan Vatikaani saa valvontaansa ns. Yläsalin rakennuksen Jerusalemin itäosassa perustaen sinne pyhiinvaeltajien keskuksen ja jatkuvan miehityksen.
Livni haluaisi laajentaa avointa vyöhykettä, Molcho vastustaa sitä. Livnin kanslia kieltää kriisin olemassa oloa väittäen toimivansa hallituksen ohjauksessa.

JULKISUUTEEN valuneet tiedot erimielisyyksistä ovat antaneet hallituksen ministereille ja Knessetin vaikuttajajäsenille tilaisuuden omien näkemystensä esittämiseen. Talousministeri Yair Lapid vakuutti, ettei Jerusalemia tulla koskaan jakamaan, vaan se pysyy yhtenäisenä Israelin pääkaupunkina todeten, että "Jerusalem merkitsee juutalaiselle enemmän kuin kaupunkia, se on idea, peruseetos, jonka ympärille juutalaiset ovat palanneet Israeliin" lisäten: "Jos palestiinalaiset haluavat oman valtion, heidän tulee maksaa siitä, eivätkä he tule saamaan kaikkea vaatimaansa". Hän vakuutti kuitenkin tukevansa kahden valtion periaatetta.
Sisäministeri Gideon Saar vahvisti Lapidin ajatuksia lisäten, etteivät palestiinalaiset neuvottele hyvässä uskossa eivätkä jousta omaksumistaan vaatimuksista.
Abbas puhui Betlehemissä lehdistölle vakuuttaen pyrkivänsä rauhanomaiseen ratkaisuun, turvallisuuteen ja vakavuuteen alueella, vaikka hän vähän aiemmin oli varoittanut, että neuvottelut Israelin kanssa ovat vaarassa romahtaa. Abbas tapasi Betlehemissä Puolan presidentin Bronislav Komorowskin valittaen samalla Israelin jatkuvaa ja voimistuvaa rakentamista Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä ja Jerusalemin itäosissa. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Kerry-arrives-in-Israel-amid-pessimism-on-prospects-for-peace-330720

2.      P5+1 maiden ja Iranin väliset neuvottelut alkavat osoittaa yhä selvemmin, että Iran saa jatkaa ydinsuunnitelmansa toteuttamista joskin ehkä tarkemmassa länsimaiden valvonnassa. "Kansainvälinen yhteisö ja Iran ovat saavuttamassa maltillisen (middle ground) sopimuksen Teheranin ydinohjelmasta, mikä antaa kummallekin osapuolelle mahdollisuuden väittää voittaneensa", totesi Tel Aviviv Yliopiston Lähi Idän ja Afrikan tutkimusten Moshe Dayankeskuksen  professori Uzi Rabi, jonka kirjoittama kirja "The Shiate Crescent: an Iranian Vision and Arab Fear" ilmestynee lähiaikoina. Hän toteaa näin: "Sotilaallisen iskun mahdollisuus oli toteutettavissa muutamia vuosia sitten, mutta nyt Teharanin juna on jo mennyt". Hän totesi, että Iranin hallitus toimii järkevästi, ja siksi "Israelin on syytä alkaa tutkia mahdollisuutta elää arabimaiden tavoin ydinvaltio Iranin kanssa, joka edustaa niille yhtä suurta uhkaa".
Professori Uzi Rabi katsoo neuvottelijoiden löytäneen yhteisen pohjan, jonka pohjalta neuvoteltu sopimus tulee sallimaan, että Iran jatkaa uraanin rajoitettua rikastamista, ja että siinä sovitaan Iranin ydinlaitosten tarkastusten aikataulu, joskaan se ei takaa täyttä valvontaa.  "Joitakin laitoksia tarkastetaan, kaikki tulee olemaan osittaista, sillä tämä sopii sekä Iranin että USA:n presidentille".  Hän toteaa, että "sellainen järjestely sopinee myös Venäjälle, ja Eurooppa tullee esitettyään joitain varauksia antamaan sille siunauksensa".
RABI arvioi, että sopimuksen syntyminen Iranin kanssa auttaa Syyrian ongelman ratkaisemiseksi, koska Teheran on siinä keskeinen vaikuttaja.
USA tulee vakuuttamaan Israelille, Egyptille, Saudi Arabialle ja Persianlahden arabimaille sekä Israelille jatkuvaa tukeaan ulkoista uhkaa vastaan.
Iarnin itsenäisesti toimiva Vallankumouskaarti voi aiheuttaa ongelmia, Rabi arvioi.
Iranin vastaisia sanktioita purettaneen vähitellen, joista pankkiyhteyksien vapauttaminen lienee tärkeimpiä Iranin taantuneen talouden kohentamiseksi.
Rabi varoittaa, että "osittainen sopimus on varmin tae sille, että Iranista tulee tunnustettu ydinvaltio" kehottaen sen naapurivaltoita totuttautumaan siihen.
"Tämä koskee myös Israelia, jonka potentiaaliset ilmaiskut siirtäisivät Iranin ydinsuunnitelmia parilla vuodella, mutta entä sen jälkeen: Iskeäkö taas kerran?" Hän ei usko Iranin toimivan järjettömästi aiheuttaakseen alueellisen katastrofin samalla menettäen kaiken saavuttamansa, ja kehottaa sotahaukkoja hautaamaan sotakirveensä, koska otollinen aika sotimiseen on mennyt.
Rabi toteaa, että presidentti Rouhanin hymykampanja länsimaiden hurmaamiseksi on tehokkaasti eristänyt Israelin, jonka tulee nyt etsiä uusia keinoja asemansa kohentamiseksi uudelta pohjalta. Hän sanoo, että Hassan Rouhani edustaa Iranin islamilaisen vallankumouksen uutta sukupolvea, joka on pystynyt vakuuttamaan ylimmän kaitsijan Ali Khamenein, että hänen johtamallaan poliittisella taktiikalla on mahdollista toteuttaa vallankumouksen alkuperäiset päämäärät. Tässä hän käyttää hyväkseen Amerikan ja Euroopan haluttomuutta sekaantua Lähi Idän uuteen sekasortoiseen konfliktiin. http://www.jpost.com/Iranian-Threat/News/Compromise-will-likely-lead-to-nuclear-Iran-says-expert-330744

3.      SYYRIAN armeija ilmoittaa siirtävänsä vahvoja joukko-osastojaan Libanonin rajalle Akkarin kylän liepeille estääkseen vieraiden joukkojen sekaantumisen Syyrian taisteluihin. Joukkojen siirrot aloitetiin maanantaina, ja Syyrian republikaanikaartin panssaseiden nähtiin ottavan asemiaan raja-alueella Libanonin MTV:n mukaan, mikä perustui New Libanon web-sivun tietoihin. Tämä liike ei kuitenkaan estä vieraiden taistelijoiden pääsyä Syyriaan Turkin, Irakin ja Jordanian kautta.
Damaskoksen keskustassa sijaitseva Vatikaanin lähetystö joutui tiistaiaamuna kranaattitulen kohteeksi, mikä vaurioitti rakennuksia ilman henkilövahinkoja. Vatikaanin lähetystöä on pommitettu aiemminkin, eikä ole selvää, onko kysymys toistuvasta taktiikasta vai sattumasta.
Syyrian rauhankonferenssin toteutuminen Genevessä näyttää kohtaavan jatkuvia ongelmia. Sen ei uskota toteutuvan marraskuussa. Pahin este sen suunnittelussa on ollut kapinallisryhmien hajanaisuus, jotka eivät ole pystyneet sopimaan yhteisestä strategiasta. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov alkaa osoittaa kärsimättömyyttä Assadin hidastelulle ja kehottaa presidentti Assadia imaisemaan selkeästi, koska hän on valmis siirtymään syrjään. Lavrov haluaa mahdollisimman laajaa osanottaja-määrää konferenssiin, myös Iranin ja Hizbullahin. Saudi Arabian kieltäytyminen YK:n turvallisuusneuvoston jäsenyydestä sekoittaa kuvioita entisestään.
YK:n ja arabiliiton lähettiläs Lakhdar Brahimi on neuvotellut sekä Venäjän että USA:n viranomaisten kanssa Geneven konferenssista.
Saudit eivät ole innostuneet Geneven konferenssista, mutta Qatar puuhaa kapinallisryhmien kanssa yhteisestä osallistumisesta. http://www.jpost.com/Middle-East/Syrian-forces-deploying-on-Lebanese-border-as-talks-over-peace-conference-stall-330694
4.      UUTISOTSIKOITA
·        Israelin entinen uolkoministeri Avigdor Lieberman, Israel Beitenun puheenjohtaja, jota syyettiin oikeudessa petoksesta ja asemansa väärinkäyttämisestä, vapautettiin keskiviikkoaamuna kolmen hengen tuomarin yhteisellä päätöksellä kaikista syytteistään. Jos valtio ei valita päätöksestä, hän voi palata uloministeriksi Netanyahun kanssa tekemänsä sopimuksen mukaan. Virka on ollut auki hallituksen muodostamisesta lähtien ja Netanyahu on muodollisesti toiminut tilapäisenä ulkoministerinä. Liberman totesi lausunnossaan, että 17 vuoden piina on lopulta ohi kiittäen perhettään ja tukijoitaan uskollisuudesta seivoessaan hänen tukenaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/173669#.Unn2mEC2Elk
·        PA sanoo saaneensa Yasser Arafatin kuolemansyytä tutkineiden asiantuntijoiden raportin, mutta eivät julkista sitä toistaiseksi. Arafat julistettiin kuolleeksi 11.11.2004 ranskalaisessa sairaalassa, jonne hänet lennätettiin Ramallahista. IDF oli eristänyt hänet Mukatan hallintokeskukseen ystäviensä jasinne paenneitten terroristien sekä ulkomaalaisten vapaaehtoisten kanssa. PA syyttää, että Israel myrkytti hänet. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/173665#.Unn4WkC2Elk
·        Presidentti Obaman ja pääministeri Netanyahun välit ovat julkisesti olleet alusta lähtien olleet kaikkea muuta kuin hyvät. Äskettäin julkaistu kirja "Double Down", jonka laativat MSNBC:n kirjeenvaihtajat Mark Halperin ja John Heilemann, paljastaa poliittisia tarinoita 2012 presidentin vaalien taustalla. Netanyahu mainitaan kirjassa vain kerran ennen vaaleja Obaman ja hänen avustajiensa tilaisuudessa. Obama oli julkisesti pahoittanut mielensä siitä, että Netanyahun kerrottiin tukevan Mitt Romneyn valintaa. Jeffrey Goldberg kirjoitti the Atlantics lehdessä Obaman todenneen, ettei Netaanyahu tiedä, mikä on parhaaksi Israelille todeten pääministerin johtavan maataan täydelliseen eristämiseen. Kirjassa kerrotaan Obaman todenneen: "Netanyahu on kipu takapäässä", tarkoittaen tällä Israelin ja välisiä suhteita ja Netayahun osuutta siinä. Tunnettu on myös Obaman ja presidentti Sarcozyn välinen ykityinen sananvaihto Pariisissa havaitsematta, että mikrofoni oli jäänyt auki. Sarcozy totesi silloin Netanyahusta:  "En kestä häntä, hän on valehtelija", johon Obama vastasi: "Sinä olet kyllästynyt häneen, mutta me joudumme tekemisiin hänen kanssaan joka päivä".  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/173659#.Unn5zkC2Elk
·        Fatah järjesti Israelin vapauttamalle 26:lle terroristille vastaanottotilaisuuden, jossa useat Fatahin korkeat virkailijat puhuivat kehottaen Israelia tukehtumaan vihaansa. Abbas Zaki sanoi vapauttamisen osoittavan Israelin heikkouden: "Miten suurta onkaan Abbasin ennaltatietämys, miten voittaa vihollisensa. Ei kukaan olisi uskonut, että Israel, joka antaa elinkautisia rangaistuksia pääättäen, että he menevät vankilasta suoraan hautaan, tulisi vapauttamaan heidät". Hän kutsui näitä "murhaajia ja terroristeja kunniamerkeiksi kansan rintamuksessa". Hän kehotti israelilaisia menemään hautausmailleen ja laskemaan siellä omia kuolleitaan riimittäen mitä sitten rituaalit vaativatkin heidän muistokseen. Tilaisuuden puheet käänsi PMW. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/173646#.UnoADEC2Elk
·        Pääministeri Benyamin Netanyahu tekee virallisen vierailun Venäjälle kahden viikon sisällä, kertoo Debkafile. Artikkelissa todetaan, että pääministeri tulee tavatessaan Venäjän presidentti Vladimir Putinin tutkimaan Saudi Arabian ja persianlahden sekä Egytpin tavoin mahdollisuuksia löytää uusia polkuja USA:n vaikutuksen ja kiinnostuksen hälvetessä Lähi Idästä. Keskustelut lioenevät vielä tässä vaiheessa enemmän tunnustelua, mutta osoittavat suunnan muutoksen tapahtuvan ennakoitua nopeammin. USA:n ja Israelin väliset suhteet säilynevät edelleen vahvoina, sillä koko Israelin puolustusjärjestelmä perustuu pääosin USA:n toimituksiin, ja niin täytynee olla edelleenkin varaosien ja toimittamattomien tilausten vuoksi. http://www.debka.com/article/23416/Moscow-announces-Netanyahu-to-meet-Putin-in-two-weeks-–-as-Kerry-lands-in-Jerusalem








Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019