SUNNUNTAI 06.10.13


SUNNUNTAI 06.10.13

1. 9-VUOTIAS tyttö Noam Glick haavoittui yläruumiiseen terroristin ampumista luodeista lauantai-iltana leikkiessään kotonaan Psagotissa Ramallahista pohjoiseen. Lähettyvillä asuva naapurinmies Shlomo Petrover huomasi tapahtuman ja meni antamaan tytölle ensi avun, kunnes ambulanssi ehti paikalle. Tyttö oli tajuissaan ja puhui ambulanssin henkilökunnalle kaiken aikaa, jotka rohkaisivat häntä kehuen hänen urheuttaan. Hänet kiidätettiin Jerusalemin Shaare Zedek sairaalaan. Tytön vammat tutkinut lääkäri ei ollut varma, oliko haava ampuma- vai puukonhaava. Hän on kohtalaisessa kunnossa.

IDF:n paikalle tulleet sotilaat tutkivat ympäristön, ettei alueella ollut useampia terroristeja ja löytääkseen vihjeitä, miten hän oli päässyt paikalle. He löysivät jalanjälkiä turvallisuusaidan viereltä ja havaitsivat, että siihen oli tehty aukko. Tämän johdosta he epäilivät terroristin tulleen Psabonin alueelle al-Bireh arabikaupungista. Asukkaita pyydettiin pysyttelemään sisätiloissa, kunnes sotilaat olivat haravoineet alueen.
Eräs motoristi sanoi joutuneensa tulituksen kohteeksi Kochar Yaacoviin johtavalla tiellä lähellä Psagotin kylää.
Pari viikkoa sitten kersantti Gal Kobi, 20-vuotta, kuoli niskaan ammutusta luodista vartioidessaan Hebronissa Patriarkkain Mausoleumiin johtavaa tietä. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4436860,00.html, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172532#.UlDz4mJHT-k

Likudin ja Beit Yehudin kansanedustajat tuomitsivat lauantai-illan terrori-iskun voimakkain sanoin: ”Olemme palanneet todellisuuteen, jossa keskustelut palestiinalaisten kanssa ovat verrattavissa murhaaviin terrori-iskuihin. Tämä todellisuus ei saa jatkua. Vaadin pääministeriä tuomaan takaisin keskusteltavaksi terroristien vapauttamisen ja antamaan armeijalle vapaat kädet toimia voimallisesti murhaavaa terrorismia vastaan, joka on taas nostanut päätään”, sanoi talonrakennusministeri Uri Ariel (Beit Hayehudi). Puheenjohtaja Naftali Bennett tuomitsi samoin terrori-iskun, kuten saman puolueen jäsen Yoni Chetboun, joka on Knessetin ulko- ja turvallisuusvaliokunnan jäsen, todeten, että ”viime aikoina sattuneet ampumistapaukset osoittavat yhteen suuntaan: Terrorismi on nousussa uudelleen”. Likudin kansanedustajat  Tzipi Hotoveli ja Danny Danon syyttivät PA:n johtoa kaksinaismoraalista käydessään neuvotteluja Israelin kanssa ja samaan aikaan tukien terrorismia. Hekin vaativat kovempia otteita terrorismin kitkemiseksi, mutta myös kyseenalaistavat neuvottelut näissä olosuhteissa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172535#.UlD0rmJHT-k

2. ARABIT palasivat pari päivää sitten Homeshin tuhottuun juutalaisyhteisöön aloittaen sen alueitten kunnostamisen istuttaen puita ja pyrkien poistamaan kaikki juutalaisten asukkaitten jäljet alueelta osoittaakseen omistusoikeutensa. Pian sen jälkeen juutalaisia aktivisteja palasi Homeshiin maalaten uudelleen arabien häpäisemän yhteisön symboliksi nousseen vesitornin ja poistaen arabien jättämät iskulauseet ja muun rekvisiitan.

Aktivistit kuuluvat ryhmään ”Homesh First”, Homesh ensin, jotka korjasivat myös arabien vesitornille aiheuttamia kolhuja ja muita tuhoja ennen maalausta, johon kuuluu suurikokoinen menora kynttilänjalka. Ryhmä perustettiin sen jälkeen, kun Homeshin juutalaisyhteisö tuhottiin Ariel Sharonin juutalaisten karkottamissuunnitelman mukaan 2005 kahden muun Juudeassa sijaitsevan sekä Gazan 21:n juutalaisyhteisön kanssa.

Aktivistit palasivat viimeisen kuuden vuoden aikana toistuvasti Homeshiin rukoilemaan ja opiskelemaan Toraa rajapoliisin karkotuksista huolimatta. Yhteisön hylätty alue rapautui ja villiintyi eivätkä arabit olleet kiinnostuneet siitä koko 35 vuoden aikana. Vasta oikeuskansleri Yehud Weinsteinin todettua äskettäin vasemmistolaisten NGO-järjestöjen tavoin, että Homesh kuuluu läheiseen Burkah arabikylään, arabit tulivat paikalle tuoden paikalle lippujaan ja iskulauseplakaattejaan, mikä Homesh First ryhmän mielestä on perusteeton.
”Jos arabit tuntevat kiinnostusta siihen, miksi he heräsivät vasta Homeshin tultua perustetuksi 35 vuotta sitten ja mikseivät he 6 vuoden aikana tehneet mitään sen kunnostamiseksi? Homesh on aina olut juutalaisten maata ja tulee aina pysymään”. 
SHOMRONIN alueneuvoston puheenjohtaja Gershon Mesika kehotti hallitusta rakentamaan Homeshin uudelleen, koska arabien toimet osoittavat heidän haluavan vain vahingoittaa juutalaisia, kun juutalaiset taas haluavat rakentaa maata.
Ministeri Uri Arile kehotti myös ”hyväksymään virallisesti Homesh First perustaman yeshivan, koska sillä on strategista arvoa”. Hallitusyhteistyön puheenjohtaja Yariv Levin (Likutenu) kehotti puolustusministeriötä, joka vastaa territorioitten käytännön järjestelyistä, antamaan virallisen luvan Homeshin yeshivan avaamiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172515#.UlD44WJHT-k

3. ISRAELIN kuntavaalit pidetään 22.elokuuta. Arutz Sheva julkisti artikkelin Jerusalemin pormestariksi pyrkivästä ehdokkaasta nimeltä Arieh King, joka esittelee pääkaupungin ongelmia ja miten hän aikoo osaltaan ratkoa niitä erityisesti Jerusalemin itäosan alueilla. Hän itse asuu Maale Hazeitim lähiössä, joka sijaitsee Öljyvuorella, Israelin vanhimman hautaus-maan lähellä. Se rajoittuu pääosin arabien asuttamaan Ras Al-Amudin lähiöön, jonne juutalaiset ovat myös pyrkineet muuttamaan. Alueet ovat perinteisiä juutalaisalueita, joilta heidät karkotettiin viimeksi Jordanian hallituksen toimesta vuosien 1948-1967 aikana.

Jerusalemin itäosan asukkaat eivät tavallisesti äänestä kuntavaaleissa, mutta King sanoo, että hänet tunnetaan siellä ja siksi häntä äänestetään. Hän sanoo arabien tulleen ramadanin aikana hänen luokseen keskustellakseen massojen hallintamenetelmistä. Hän valittaa sitä, etteivät puolueet ole kovin kiinnostuneita tilanteesta Jerusalemin itäosissa, katujen kunnosta, katu- ja liikennevaloista, siisteydestä, roskien keräilystä jne., sillä tilanne on kuin jäädytetty vuodesta 1967 lähtien, jolloin alueet tulivat Israelin valvontaan. ”Haluamme yhdenvertaistaa pääkaupungin itä- ja länsiosat, mikä houkuttelee useampia juutalaisia muuttamaan itäosiin”, King lupaa sanoen, että kaupungin budjetti antaa siihen mahdollisuuden.

KING kieltää ehdottomasti haastattelijan huomautuksen, etteikö hänen suunnitelmansa muistuta kahden valtion periaatteita arvostaa samalla tavoin molempia puoliskoja:
”He haluavat jakaa Jerusalemin ja luovuttaa itäosan PA:lle. He eivät myöskään halua investoida Jerusalemin itäosiin, koska jakosuunnitelman mukaan se olisi rahan haaskausta. Me uskomme päinvastaiseen. Me haluamme pitää sen Israelin omistuksessa. Suunnitelmamme toteuttaminen hyödyntää myös arabeja, mikä on aivan oikein, koska päämääränä on kohentaa asukkaitten hyvinvointia, olkoot arabeja tai juutalaisia. Meidän tulee jatkaa investointia ja olosuhteitten parantamista”.

KING haluaa, että pääkaupungin kevytrautatietä jatketaan Atarotin teollisuusalueelle ja edelleen Adamin lähiön risteykseen saakka. Sen sijaan hän suhtautuu kriittisesti pyörätien entisille junakiskoille sekä koripalloareenan rakentamista todeten, että ne ovat tarpeellisia, mutta eivät kiireellisiä. Hän muistuttaa, että 38 % kaupunkilaisista elää köyhyysrajan alapuolella, minkä johdosta investointien suuntaamista on harkittava uudelleen.

Hän valittaa, että keskusta-alueitten ulkopuolisia lähiöitä syrjitään tilaisuuksien järjestämisessä, minkä vuoksi Neveh Yacovissa ja Ramotissa asuvat joutuvat käyttämään busseja päästäkseen niihin paikoitustilojen puuttumisen vuoksi. Tämä hyödyntää keskustan ravintola- ja kioskipalveluja muiden kustannuksella. Hän sanoo, ettei Jerusalemissa ole yhtään vapaa-ajan huvittelupuistoa (Lunapark), joita Tel Avivin alueella on kuusi. ”Haluamme rakentaa yhden joko Pisgat Zeeviin tai Atarotiin”. King kritisoi hallituksen  päätöstä siirtää E-1 alueen  rakentamista Maale Adumin ja Heprealaisen yliopiston välille, mikä halventaisi asuntojen hintoja Jerusalemissa, kuten muukin investoiminen kaupungin itäosiin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172516#.UlECNGJHT-k

4. UUTISOTSIKOITA
-      Presidentti Barack Hussein Obama totesi äskettäin, että Iranin ydinpommi on ainakin vuoden päässä valmistumisestaan. Tämä poikkeaa pääministeri Benyamin Netanyahun kiireellisyys-esityksestä, jonka mukaan aikaa on vain pari kuukautta. Obama esitteli arvioitaan AP:n haastattelussa todeten, että USA:n arviot poikkeavat Israelin esittämistä. Toiseksi hän vakuutti, että USA tulee testaamaan Iranin presidentti Hassan Rouhanin lähentymis-pyrkimykset ennen kriittisiä päätöksiä. Hän sanoi USA:n olevan valmis liittymään rakennelmaan, jonka tehtävänä on tutkia Iranin väitteet ydinohjelmansa rauhanomaisuudesta, mikä johtaisi suhteiden parantumiseen ja Iranin talouden elpymiseen. Hän arvioi, että Rouhanin vakuuttava voitto vaaleissa osoittaa Iranin kansan suosivan hänen maltillisuuttaan. Hän vakuutti sopimusratkaisun hyödyttävän sekä Israelia että USA:ta. New York Times väitti artikkelissaan, että Israel oli valmis hyökkäämään Iraniin viime lokakuussa, mutta että luopui siitä USA:n painostuksen vuoksi. Pääministerin kanslia kiistää NYT:n torstaisen uutisen. Obama muistutti kuitenkin, ettei Rouhama ole ainoa Iranin päättäjä, eikä korkein, sillä ylin kaitsija Ali Khamenei pitää ohjaksia tiukasti omissa käsissään. Khamenei antoi varovaisen tunnustuksen Rouhanin USA:n matkan tuloksista, vaikka ei kaikilta osin. Etenkin Iranin vallankumouskaartin komentaja kritisoi presidentti Rouhanin myönnytyspolitiikkaa, mutta kansan parissa hänellä näyttää olevan kannatusta. Khamenei sanoi ”epäilevänsä USA:n vilpittömyyttä eikä luota heihin ollenkaan”. Hän väittää, että USA:n hallitus on kansainvälisen sionismin valvonnassa. Netanyahu kutsuu Rouhanin esitystä YK:ssa suden esiintymiseksi lammasten vaatteissa. ”Meidän ei tule koskaan antaa Iranin houkutusten vietellä itseämme, ennen kuin se pystyy todistamaan ydinsuunnitelmansa romuttamisen”, hän sanoi. Iranin ulkoministeri Javad Zarif iski takaisin todeten: ”Emme ole nähneet Netanyahulta mitään muuta kuin valheita ja toimia pettämiseen ja pelottelemiseen, eikä kansainvälinen yhteisö anna niiden mennä vastaamatta. 22 vuoden ajan sionistinen hallitus on valehdellut toistaen, että Iranin ydinpommi valmistuu kuuden kuukauden sisällä”.
-          USA:n hallituksen osittainen sulkeutuminen varojen loputtua tulee vaikuttamaan myös Siinailla toimivien joukkojen toimintaan sekä Iranin vastaisten pakotteiden asettamissa. Ulkoministeri John  Kerry sanoi, että tämä tulee vahingoittamaan USA:n uskottavuutta maailmalla. Kongressin kyvyttömyys ratkaista rahoituskysymys on jatkunut jo viikon verran. Se tulee siirtämään myös Israelille myönnettyjen varojen suorittamista. ”Turvallisuusavustuksemme lähimmälle liittolaisellemme Israelille Lähi Idässä viivästyy”, Kerry sanoi. ”Uusi talousvuotemme alkoi viime viikolla, mutta rahoitusvaikeuksien vuoksi muutamat instanssit kuten Siinain rauhanturvaami-soperaatio kärsivät varojen puutteesta aikana, jolloin rauhattomuus kasvaa kriittisellä alueella”. USA:n osuus Siinain Multinational Force and Observers eli MFO oli 2012 budjetin mukaan 25 miljoonaa. USA:n Israelille vuosittain maksama avustus on 3.1 miljardia USD. Rahoitusongelma tultaneen lopulta ratkaisemaan kuten ennenkin ilman, että kumpikaan osapuoli hyötyi. http://www.timesofisrael.com/us-shutdown-delaying-aid-to-israel-sinai-peacekeeper-funding/
-          Kenia on ollut länsimaiden suosiossa turvallisena, mistä Nairobin Westgate kauppakeskus oli malliesimerkki useine israelilaisten omistamine liikkeineen. Tämä safe heaven imago murskautui tusinan terroristin hyökätessä aavistamatta kauppa-keskukseen ottaen satoja ihmisiä panttivangeikseen. Kenian turvallisuusjoukot syyttivät, ettei USA eikä Israel antanut heille mitään varoitusta hyökkäyksestä, mutta Israelin turvallisuusvirkailijat vakuuttavat, että he antoivat varoituksen Nairobin viranomaisille, mutta se ilmeisesti jätettiin huomiotta. Israelilaisten omistamat liikkeet keskuksessa olivat yksi huolen aihe, minkä vuoksi sen julkistamista pyydettiin välttämään, jopa välttää keskustelua puhelimessa hepreankielellä. Hyökkäyksessä kuoli 61 ihmistä, kuusi turvallisuusmiestä ja viisi epäiltyä terroristia. Lisäksi 9 epäiltyä terroristia pidätettiin, mutta muutamien uskotaan päässeen pakoon. http://www.timesofisrael.com/nairobi-attack-shakes-sense-of-security-for-kenyas-jews/
-          USA:n Navy Seal kommandoyksikkö, jota kutsutaan nimellä Team six, teki aikaisin ennen muslimien aamurukouksia iskun Somaliassa Barawen kaupunkiin siepatakseen Nairobin hyökkäyksen johtajan, mutta yksikkö kohtasi odotettua suurempaa vastarintaa, ja 20 minuutin tulitaistelun jälkeen hyökkäys lopetettiin ja miehet vetäytyivät tappioitta. Muutaman tunnin Somalian operaation jälkeen USA.n armeijan Delta-force teki ratsian Libyassa siepaten Libyan Al-Qaida johtajan Nazih Abdul-Hamed al-Ruqain, peitenimi Anas al-Libi. Hänet pidätettiin laillisesti, sanoo Pentagonin edustaja Robert Little. Al-Libi oli etsittyjen listalla vuodesta 1998 lähtien epäiltynä USA:n lähetystöjen pommituksista Keniassa ja Tanzaniassa. Niissä kuoli yhteensä yli 220 ihmistä. Nairobin hyökkäyksen teki Somaliassa pääosin toimiva Al-Shabaab, jolla on palveluksessaan satoja miehiä USA:sta, Englannista ja Lähi Idän maista taistellen Al-Qaidan kanssa liittoutuneen terrorijärjestöjen hyväksi. http://www.timesofisrael.com/us-special-forces-raid-somalian-town-in-hunt-for-terror-chief/
-          Sadat PA:n turvallisuusjoukkojen miehet tekivät ratsian Jeninissä pidättäen Islamic Jihadin jäseniä, niiden joukossa Bassam Saadi, joka vapautettiin Israelin vankilasta muutama kuukausi sitten. Operaatio alkoi keskiviikkona ja se kohdistettiin etsittyjen tai epäiltyjen Jihadin ja Hamasin jäsenten koteihin. Muutamia laukausia ammuttiin ja jokunen kotitekoinen pommi laukaistiin, mutta kukaan ei haavoittunut. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4436817,00.html


Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021