TIISTAI 28.05.13


TIISTAI 28.05.13

1. MEDIA on täynnä rauhaa merkitseviä termejä, mutta kansa tuskin edes puhuu siitä muuten kuin kummastellen, minkälainen rauha nyt lienee kysymyksessä. Se rauha, mistä presidentti Shimon Peres puhui innostuneena WEF:n konferenssissa Jordaniassa, ei ole se rauha, mitä kansa odottaa, sillä hän puhuu kaikkien ongelmien unohtamista ja heittäytymistä virran vietäväksi, mistä kukaan ei tiedä, viekö se rauhalliseen suvantoon vai kuohuvaan koskeen ja lopulta vesiputoukseen Oslon tapaan. Media sentään oli enemmän kuin innostunut.
USA:n ulkoministeri John Kerry tarjoaa palestiinalaisille taloudellista rauhaa, jolla hän aikoo ostaa heidän luottamuksensa, mitä kutsutaan toisella nimellä lahjonnaksi. PA:n pahan-sisuinen pääneuvottelijana ilman neuvotteluja tunnettu Saeb Erekat kiirehti jo Jordaniassa toteamaan, ettei palestiinalaisten väestö ole ostettavissa, vaikka lahjonta sinänsä lienee kovin tuttu niissä piireissä, joita hän edustaa. Neljä miljardia USD on sentään niin suuri rahamäärä, ettei sitä normaali-ihminen edes tajua, mutta monta palatsia sillä rakentaisi.

JOHN KERRY jatkoi yllätystensä sarjaa luvaten, että hänellä on diplomaattinen rauhan-suunnitelma kehitteillä, jonka hän lupaa julkistaa parin viikon sisällä. Kukaan ei tiedä, mitä se tulee sisältämään, mutta päätellen tavasta, millä hän presidentti Obaman tavoin hyväksyi arabisuunnitelman, sen voidaan otaksua perustuvan sen sisältämiin klausuuleihin, joita Dohan arabiliitto modifioi syötillä aluevaihdoista Israelin houkuttelemiseksi koukkuun.
Kerry ei kuitenkaan anna epäilijöitten epäuskon vaikuttaa toimiinsa, sillä hänellä on korkeampi päämäärä tähtäimessään: Saada Israelin ja PA:n välinen repeämä edes jollain tavoin parsittua, sillä USA:n ulkopolitiikka on pahasti hakoteillä ja kaipaa pikaisia näyttöjä. Hänellä voi lisäksi olla toisia laajempiakin näköaloja saada rauhansopimus edistymään, mutta niiden esitteleminen tässä yhteydessä veisi liikaa aikaa ja tilaa.

AAMUN uutisten mukaan Kerry tapasi eilen maanantaina Ammanissa Israelin oikeusministeri Tzipi Livnin, jolle Netanyahu lupasi rauhankeskustelujen johdon, sekä Netanyahun neuvonantajan Yitzhak Molchon, mutta erikseen myös Abbasin, jonka reaktiosta Kerryn tuulispäänä eteneviin suunnitelmiin ei ole tietoa, sekä hänen rakkikoiransa Erekatin, joka toimii Abbasin lauman haukkujana, ja joka paljasti Kerryn valmistelevan omaa diplomaattista suunnitelmaansa, kuten hän kertoi PA:n viralliselle uutislehdelle Al-Ayam.
Ehkä Kerryn tarkoituksena olikin vain informoida osapuolia seuraavasta liikkeestään haluamatta tässä vaiheessa lähemmin puuttua yksityiskohtiin.
Ammanissa oli myös Venäjän Lähi Idän lähettilään Sergey Vershinin kertoen hänelle tilanteesta rauhanprosessissa.
Presidentti Peres oli myös eilen Ammanissa tavaten USA:n senaatin ulkoasioitten valiokunnan puheenjohtajan Robert Menendezin (D.NJ) kertoen hänelle tavanneensa Jordanian kuninkaan Abdullah II:n, sekä ylistellen Kerryn julkistamaa neljän miljardin USD taloudellista elvytys- ja kehityspakettia kutsuen sitä ”valankumoukselliseksi, joka tulee nostamaan palestiinalaisten bruttokansantuotetta 50 %”.

PA:n pääneuvottelija Saeb Erekat heittää kuitenkin kaiken nähneenä ja kokeneena kylmää vettä Kerryn innosta puhkuvaan toimintatarmoon todeten: ”Ei ole olemassa taloudellista suunnitelmaa eikä diplomaattista suunnitelmaa, sillä ne ovat molemmat toisiinsa kietoutuneita elementtejä, sillä avain rauhaan ja tasapainoon edellyttää, että Israel hyväksyy kahden valtion periaatteen 1967 linjoilla, julistaa rakennuskiellon ja vapauttaa palestiinalaisvangit”.
Fatahin huomattava virkailija Abdallah Abdallah puki epäilyksensä sanoiksi näin: ”Meidän tulee pitää pää kylmän, eikä hyväksyä tätä taloudellista rauhaa. Me emme ole eläimiä, joille riittää, kun on tarpeeksi syötävää. Me olemme vapautemme puolesta taisteleva kansa”.
Erekat lisäsi, ettei Kerry pyytänyt PA:a jatkamaan kuun lopussa päättyvää aikataulua, jonka puitteissa he siirtävät Israelin vastaiset syytöksensä kansainvälisessä rikosoikeudessa.
PA:n johtajat odottavat, että Kerry pystyy taivuttamaan Netanyahun heidän asettamiinsa vaatimuksiin, jotka ovat lähes yhteneväiset arabisuunnitelman kanssa.
Kerry kehottaa molempia osapuolia ”pitämään katseensa palkinnossa”, mikä se lieneekin. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Kerry-holds-surprise-meetings-with-Abbas-Livni-in-Amman-314556
New Wave Research suoritti galluptutkimuksen, jonka mukaan 69 % yli 18-vuotiaista israelilaisista kannattaa arabisuunnitelman pohjalta saavutettua rauhansopimusta, mutta 73.5 % ei tiennyt mitään koko suunnitelmasta. Vain 55 % sanoi osittain tukevansa sitä, kun heille
selitettiin, mitä arabisuunnitelmaan sisältyy; 27% vastusti ehdottomasti ja 17.5 % ei tiennyt. Tiedustelu suoritettiin toukokuun 20. päivänä haastatellen 500 yli 18-ikäistä kansalaista. 28 % kannatti Netanyahua keskustelujen johtajaksi, Peres oli 4 % perässä, seuraavana Livni ja Dagan, viimeisenä Yair Lapid. Netanyahua kannattivat yli keski-ikäiset, nuoret vastustivat. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Poll-Most-Israelis-back-Arab-Peace-Initiative-314594

2. HAREDI-KANSAN asevelvollisuuskysymys oli hajottaa koko hallitusyhteistyön talous-ministeri Yair Lapidin otettua ehdottoman jähmeän kannan, että ”joko suunnitelma hyväksytään Yesh Atidin esityksen mukaan, tai tämä hallitus on historiaa”, kuten hän sanoi.
Pääministeri Netanyahu piti kahdenkeskisen neuvottelun puolustusministeri Moshe Yaalonin kanssa kehottaen tätä luopumaan ehdottoman kielteisestä kannastaan pitää aseista kieltäytyjiä rikollisina, kuten Yesh Atid-puolue vaatii.

Kriisi syveni sunnuntai-iltana Yair Lapidin annettua ohjeet kysymystä pohtivan komitean puheenjohtajalle tiede-, teknologia- ja avaruusministeri Yaakov Perille (Yesh Atid)keskeyttää komitean työskentely uhaten erota hallituksesta, ellei hänen vaatimukseensa suostuta.
Maanantai-iltana kriisi näytti ohittaneen pahimman kärkensä Netanyahun sovittelun johdosta.
”En epäile ollenkaan, ettemmekö pystyisi löytämään kompromissin Yesh Atidin kanssa, jonka pohjalta pystytään laatimaan lakiesitys, jolla asevelvollisuuskysymys hoidetaan”, Yaalon vakuutti. Hän kielsi huhut, että Netanyahu olisi painostanut häntä äänestämään Yesh Atidin lakiesityksen puolesta, jolla aseistakieltäytyjät kriminalisoidaan. Artikkeli vihjaa, että taktiikkana on antaa myöten nyt, mutta vesittää se myöhemmin.

LIKUDIN parissa tunteet ovat vielä sekaisin, joittenkin syyttäessä Yaalonia puolueen uskottavuuden kyseenalaistamisesta ja haredi-kansan vihoittamisesta, vaikka sen tukea tarvitaan tulevissa vaaleissa. Netanyahu kutsui koko kriisiä virtuaaliseksi eikä katsonut, että sen takia kannattaa asettaa vaaralle alttiiksi hallituksen tulevaisuus.
Lapid esiintyi ryhmäkokouksessa hyvin päättäväisenä ja vakavana ilmeisesti ollen valmis vaikka kaatamaan hallitusyhteistyön tahtonsa saamiseksi läpi.
Labour-puolueen puheenjohtaja Shelly Yachimovich puolusti haredi-kansaa pitäen Lapidin ja Yaalonin välistä mittelyä poliittisena taiteiluna. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/PM-asks-Yaalon-not-to-delay-haredi-draft-bill-314548

3. ZEEW ELKIN, joka hoitaa apulaisulkoministerin tehtäviä kunnes uusi ulkoministeri on nimitetty – ellei Avigdor Liberman palaa virkapaikalleen – ja ministeriön sisäinen järjestely uusittu, sanoo hoitavansa 98 % ministeriön rutiinitehtävistä pääministeri Netanyahun hoitaessa tärkeimmät diplomaattiset kysymykset. Hän on 42-vuotias Venäjän juutalaisia, puhuu huonosti englantia ja asuu Samariassa, mitä hän ei pidä ollenkaan puutteena, vaan päinvastoin sanoo edustavansa todellista kansaa, asuuhan Juudean ja Samarian juutalais-yhteisöissä yli 550 000 juutalaista. Hän myös vakuuttaa, että maailman on totuttava siihen, että myös oikeistolaiset ja Juudean ja Samarian alueilla asuvat voivat edustaa maataan.
Elkin on Venäjän kieltä äidinkielenään oppineena toiminut Netanyahun tulkkina tavatessaan venäläisiä diplomaatteja, myös tavatessaan presidentti Putinin.

ELKIN vastustaa PA:n vaatimuksia rakennuskiellosta Juudeassa ja Samariassa ja Jerusalemin itäosassa, mutta sanoo, ettei ole mikään salaisuus, että pääministeri on jo salaisesti rajoittanut rakennustoimintaa niissä. Hän sanoo, ettei hän anna henkilökohtaisen kantansa estää hoitamasta tehtäviään ja sanoo luopuvansa virkapaikastaan, jos se jotenkin häiritsee hallituksen sisäistä yhteyttä. Hän saa tukea Yuli Edelsteinilta, joka on myös Venäjän juutalaisia, sekä Naftali Bennettiltä, joka muutti Israeliin Amerikasta. Elkin katsoo nykyisen kuolleen tilan rauhanprosessissa johtuvan PA:n epärealistisesta kannasta. http://www.timesofisrael.com/deputy-foreign-minister-says-settler-agenda-doesnt-get-in-the-way-of-diplomatic-work/

4. UUTISOTSIKOITA
-          Israelin talouden ministeri Naftali Bennett tapasi maanantaina Juudean ja Samarian asukkaitten edustajia vakuuttaen heille, että hän tulee lopettamaan maantieterrorismin. ”Nykyinen tilanne on hyvin vakava, enkä salli sen jatkua”, hän totesi. ”Tilanne on kestämätön, perheet kokonaisuudessaan lastensa kanssa eivät voi liikkua paikasta toiseen. Meidän velvollisuutemme on suojalle heitä”, Bennett vakuutti. Bennett sanoi kirjoittaneensa kirjeen pääministerille vaatien häntä kokoamaan turvallisuus- ja diplomatia-kabinetin hätäkokoukseen mahdollisimman pian käsittelemään tilannetta, jossa asukkaat ja sotilaat joutuvat päivittäin kohtaamaan terrorismin heidän vahingoittamisekseen. ”Terrori nostaa päätään liian varovaisesta politiikasta johtuen sotilaallisen voiman käyttämiseksi. Tämä politiikka vaikuttaa asukkaitten turvattomuuden lisääntymiseen ja voi rohkaista ääriaineksia molemmin puolin ottamaan laki omiin käsiinsä”, hän selitti. Hän katsoo, että asukkaitten suojeleminen on hallituksen velvollisuus. Knessetille kerrottiin äskettäin, että kivitykset Juudeassa ja Samariassa ovat kolminkertaistuneet ja polttopullo-hyökkäykset nelinkertaistuneet vuodesta 2011. Sotilaita on kielletty avaamasta tulta paitsi poikkeustapauksissa, joissa heidän henkenä on vaarassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168392#.UaRlJWJHT-k
-          Temppelivuorella usein vieraileva Yehuda Glick kertoo viimeisen vierailunsa aikana joutuneensa kolmesti arabien kivittämäksi, jotka huutelevat ”Allahu akhbar”. Hänen ryhmänsä mukana kulki Jerusalemin poliisiupseeri, jonka velvollisuutena lienee suojella vuorelle nousseita juutalaisia, mutta kieltäytyi tekemästä mitään, vaan sanoen kehotukseen ottaa kivittäjät kiinni, ”ettei se kuulu hänen velvollisuuksiinsa”. Tämä lepsu tapa, joka on yleistynyt Jerusalemin poliisin parissa, rohkaisee kivittäjät, joista jotkut ovat vain 10-vuotiaita, entistä näyttävämpiin kivityksiin. Glick sanoo puhuneensa asiasta vuoren muslimivartijalle sanoen, että hänen mielestään muslimien käyttäytyminen häpäisee vuoren pyhyyden, mihin mies vastasi: ”Meidän kesken, olen samaa mieltä kanssasi”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168393#.UaRqlWJHT-k
-          Terroristien aiheuttamat tuhopoltot, metsien ja lehtojen sytyttäminen tuleen, ovat lisääntyneet Jerusalemin ympäristössä. Palokunnilla on kiireinen työ pyrkiä sammuttamaan paloja, joita helteinen sää ja osittain kova tuuli avustaa. Useissa tapauksissa paikalliset arabit ovat kivittäneet palokuntalaisia karkottaen heidät ja jopa vahingoittaen heidän sammutusautojaan. Tällaista tapahtui eilen Abu Torin lähiön alueella, jossa liekit uhkasivat arabien asumia rakennuksia. Palokunnalla on suojanaan aseistettu vartija, mutta yksin hän on voimaton arabimassaa vastaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168380#.UaRtamJHT-k
-          Arabit yrittivät massansa voimalla tunkeutua eilen Kochav Yaakov juutalaisyhteisöön Binyamin alueella Samariassa. He sytyttivät tuleen asukkaitten omistamat hedelmätarhat ja samaan aikaan katkoivat aukkoja yhteisöä suojaavaan panssari-verkkoaitaan. Asukkaitten mennessä sammuttamaan tulipaloja arabit kivittivät heitä. Hässäkän aikana puolenkymmentä arabia pääsi yhteisön sisälle, mutta nähdessään turvallisuusmiesten lähestyvän, he pyrkivät pakoon. Vartijat saivat kiinni yhden 16-vuotiaan, jolla oli katkaisusakset ja tulensytykkeitä mukanaan. Hänet luovutettiin poliisille kuulusteluja varten. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168376#.UaRu9GJHT-k
-          EU ei lopulta pystynyt sopimaan aseitten toimittamisesta Syyrian kapinallisille, mutta koska vientikielto samalla poistui, Englanti ja Ranska, joka ovat suunnitelleet aseitten vientiä kapinallisille, voivat nyt muiden ohella tehdä niin. Englannin ulkoministeri William Hague twiittasi sivulleen, että ”päätös oli oikea, vientikielto poistui, mutta välitöntä päätöstä aseviennistä ei tehty. Sanktiot ovat edelleen voimassa”. Asevientiä puolustellaan sillä, että se pakottaisi Assadin suhtautumaan vakavammin neuvotteluihin. Toiseksi perustellaan, etteivät asukkaat pysty puolustautumaan hyökkäyksiä vastaan, koska heillä ei ole aseita huomioimatta, keitä nämä ”kapinalliset tai oppositiota edustavat” lopulta ovat, sillä heidän joukkoonsa virtaa miehiä Irakin kautta monista arabimaista ja kauempaakin. Lisäksi yhä selvemmin suurimmat kapinallisjoukot ovat sidoksissa al-Qaidan kanssa, jonka pelätään yhdessä Muslimiveljeskunnan kaappaavan vallan, jos Assadin hallitus kaatuu. Länsimaiden sokeus tässäkin kohteessa on käsittämätön. Miksi Israelin pohjoisrajan taa tieten tahtoen sallitaan ääri-islamilaisen valtion muodostuminen? http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168387#.UaRw_2JHT-k
-          Asiantuntijat varoittavat, että Israelin kaasulöydöt ovat todellisuudessa paljon pienemmät, n.950 miljoonaa kuutiota ja kehottavat pitämään kaasun kotona. http://www.timesofisrael.com/keep-israels-gas-at-home-urge-a-growing-body-of-experts/






Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021