SUNNUNTAI 07.04.13


SUNNUNTAI 07.04.13

1. ISRAELISSA valmistaudutaan kansainvälisten hakkereiden yhdessä Anonymouksen kanssa uhkaamaa massiivista cyber-hyökkäystä israelilaisia web-sivuja ja Facebookin tilejä vastaan. Heidän DDos hyökkäyksensä Israelin hallituksen sivuille epäonnistuivat. Hakkerit luettelivat sivuillaan useita websivuja, jotka he sanoivat vaurioittaneensa, mutta joitakin hidastumisia lukuun ottamatta useimmat toimivat normaalisti lauantai-iltana. Vain opetus-ministeriön ja tilastollisen keskusviraston sivut oli onnistuttu rampauttamaan, ja ne olivat poissa toiminnasta (offline)sunnuntaiaamuna. Israelilaiset hakkerit aloittivat vasta-hyökkäyksen Israelin vastaisten hakkerien operaatiota #Opisrael vastaan omalla operaatiollaan websivuja vastaan maissa, joista tehtiin hyökkäyksiä Israeliin.

RYHMÄ nimeltä ”Israeli Elite Strike Force” rampautti tusinoittain websivuja Pakistanissa, Iranissa, Syyriassa ja useissa Pohjois-Afrikan maissa saaden jopa haltuunsa domainin nimen Opisrael hyökkäyksen yhteydessä. Israelilaiset hakkerit eivät vastahyökkäyksissään esitä luetteloita rampauttamistaan sivuista, vaan asettavat haltuunsa ottamiinsa sivuihin opettavaista tai historiallista faktaa esittäviä kirjoituksia.
Israeli Elite Strike Force muodostettiin nopeasti muutaman päivän kuluessa vastavetona hakkerien uhkauksille poistaa Israel internetistä 7. huhtikuuta pidettävällä massaiskulla. Kansainväliset hakkerit julkistivat listan 1300:sta web-sivusta, jotka he aikovat rampauttaa. MiddleEasterNet järjestön edustaja tri Tal Pavel arvioi, että Opisrael on ad-hoc-ryhmä arabi-hakkereita, jotka kutsuvat itseään nimellä ”Vaaralliset hakkerit”. Yksi hakkeri, joka käyttää itsestään nimeä Anonymous, toiminee Ruotsissa.

2. USA:n ulkoministeri John Kerry saapui aikaisin sunnuntaiaamuna Turkkiin, jossa hän pyrkii selvittelemään turkin mahdollisuuksia toimia aktiivisesti Israelin ja PA:n välisten rauhan-keskustelujen alkamiseksi ja osallistumiseksi niihin. Hän lentää 10-päiväisen matkansa aikana Turkista Israeliin, josta hän suuntaa matkansa Englantiin ennen huomionsa kiinnittämistä sodan uhkaamaan Kauko Itään vieraillen Kiinassa, Etelä-Koreassa ja Japanissa. Pohjois-Korean presidentti Kim Jong Un antoi varoituksen ulkomaitten lähetyksille maassa, ettei se pysty takaamaan niiden turvallisuutta 10. huhtikuuta jälkeen.

KERRYN päämääränä Turkissa lienee pyrkiä käyttämään hyväkseen Obaman vierailun aikana pääministeri Netanyahun aloittamaa varovaista lähestymistä Turkin pääministeri Erdogania esittämällä hänelle anteeksipyynnön Mavi Marmaran tapauksen johdosta. Kerryn toisena päämäärä Turkissa on löytää avain, jolla Syyrian verenvuodatus voitaisiin lopettaa.

ISRAELISSA ulkoministeri John Kerry käyttänee kaiken neuvottelutaitonsa ja painostus-kapasiteettinsa saadakseen Netanyahulta ”luottamusta kasvattavia toimia”, eli vaarallisia myönnytyksiä, jotka PA mielihyvin rekisteröi liikauttamatta eväänsä vastavuoroisesti.
Pahin jarru keskusteluyhteyden syntymiseksi Netanyahun ja Abbasi välille ovat USA:n hallituksen harkitsemattomat vaatimukset Israelille, minkä Abbas tulkitsee merkitsevän sitä, että PA:lla on USA:n täysi tuki takanaan. Obaman viittaus Israelin vetäytymiseen 1967 sotaa edeltäville aselepolinjoille oli yksi tällainen töppäys, josta Abbas pitää kiinni kynsin hampain. http://www.timesofisrael.com/kerry-in-turkey-eyes-new-bid-for-talks-in-mideast/

KANADAN ulkoministeri John Baird tapasi eilen PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin Ramallahissa keskustellen Israelin ja PA:n välisistä suhteista kutsuen keskusteluja ”hyvin positiivisiksi”. PA:n ulkoministeri Riad al-Malki osallistui myös keskusteluihin. Baird tptesi, että erimielisyyksiä esiintyi keskusteluissa Abbasin kanssa, mutta perussävy oli myönteinen. Hän sanoo arvostavansa ulkoministeri John Kerryn antautumista ”sukkuladiplomatian” muodossa Lähi Idän umpisolmun aukaisemiseen, vaikka tunnusti, etteivät enteet näytä hyviltä.
Abbas on lisännyt Israelille esitettäviin vaatimuksiinsa, että Netanyahu tulee esittää hänelle kartta Palestiinan valtion rajoiksi, joina hän pitää 1949 aselepolinjoja. Israelin taholta ilmoitetaan yksiselitteisesti, ettei se ole mahdollista. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/166817#.UWEPR2JHT-k

PLO:n hallituksen jäsen Hana Amireh kertoo, että PLO/PA siirtää aikomansa syytteen Israelille Haagin kansainvälisessä rikosoikeudessa sotarikoksista helpottaakseen USA:n
ponnisteluja rauhanprosessin edistämiseksi, Hän sanoi, että päätös siitä tehtiin jo kolme kuukautta sitten. PA:n päämääränä on käyttää tätä uhkaa saada Israel luopumaan E-1 alueen rakentamisesta Jerusalemin ja Maale Adumimin välissä. Israelin kannalta E-1 alueen rakentaminen on välttämätön Maale Adumimin liittämiseksi Jerusalemiin, koska muuten se jää eristetyksi ja vaikeasti puolustettavaksi, mikä ei tietenkään ole PA:n ongelma.  http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/On-eve-of-Kerry-trip-PA-delays-plan-to-take-Israel-to-ICC-308912

3. KAZAKSTANIN Almatyssa pidetyt 2-päiväiset keskustelut P5+1 maiden ja Iranin välillä koskien Iranin ydinsuunnitelmia epäonnistuivat, kertovat uutislähteet. Keskusteluja kuvattiin pitkiksi ja tiiviiksi, mutta näkökannat olivat edelleen liian kaukana toisistaan, jotta mistään olisi voitu sopia. Vaarana on, että jännittynyt tilanne, mitä vahvistaa Pohjois-Korean uhkaukset iskeä Etelä-Koreaan ja USA:n tukikohtiin alueella, voi kehittyä edelleen avoimeksi sodaksi. Iranilla on omien huoliensa lisäksi pelko Syyrian presidentti Bashar Assadin hallinnon kaatumisesta, mikä tehokkaasti romuttaisi Iranin suunnitelmat shia-johtoisesta akselista, joka jatkuisin Iranista Irakin, Syyrian ja Libanonin kautta Gazaan ja mahdollisesti Egyptiin.

IRANIN koventuneeseen kantaan lienee vaikuttanut Pohjois-Korean 30-vuotiaan diktaattorin Kim Jong Unin avoin uhittelu maailman vielä toistaiseksi ainoaa supervaltaa vastaan, kuten myös pääministeri Netanyhaun anteeksipyyntö Turkin presidentille, minkä Iranin johto katsoo osoittavan Israelin hallituksen heikkouden. Tämä voitaneen tulkita siten, ettei Iranin tarvitse ottaa vakavasti Israelin esittämiä uhkauksia ilmaiskuista sen ydinlaitoksia vastaan.

USA:n edustaja sovitteli omaa näkemystään Almatyn neuvotteluista näin: ”Vaikka neuvottelut epäonnistuivatkin, eikä edes seuraavasta tilaisuudesta voitu sopia, se ei kuitenkaan merkitse yhteyksien katkeamista. Tarkoituksemme on päästä eteenpäin”. Hän sanoi, että he esittivät uusia mahdollisuuksia, joita Iran sanoi tutkivansa rauhassa.
Venäjän edustaja piti neuvotteluja positiivisina, vaikka kompromissia ei löydetty.
Israelin viranomaiset katsovat, että tämä on osoituksena Iranin taktiikasta käyttää aikaa antaakseen ydinteollisuudelleen tilaisuuden jatkaa työskentelyään täysin voimin.
Iran väittää pyrkivänsä ydinteollisuutensa kehittämisellä sähkön tuotannon lisäämiseen, mitä selitystä länsimaat eivät ole hyväksyneet. Iranin ydinpommi voisi muuttaa tasapainotilan alueella pysyvästi Iranille edulliseksi painostaakseen etenkin Saudi Arabiaa ja Persianlahden öljyrikkaita pienvaltioita. Toiseksi se kiihdyttäisi vaatimuksia oman ydinaseen hankkimiseksi. http://www.jpost.com/Iranian-Threat/News/World-powers-and-Iran-end-two-days-of-nuclear-talks-308888

4. IRAN käy äänetöntä sotaa Persianlahden alueella, kertoo Jonathan Spyer JP:n artikkelissaan. Hän kertoo Iranin käyttävän hallitusten horjuttamista ja ei-tavanomaista sodankäyntiä pyrkimyksissään vaikutusvaltansa laajentamiseksi alueella.
Etenkin Bahrain on sen kiinnostuksen kohteena. Iran kutsuu tätä pientä öljyrikasta saarivaltiota neljänneksitoista provinssikseen. Spyer sanoo lukuisten oikeustapausten naapurivaltioissa ja Saudi Arabiassa osoittavan, mistä tässä on kysymys.
Bahrain on pieni shia-muslimien asuttama saari, jota hallitsee sunni-vähemmistöön kuuluva al-Khalifa monarkia. Bahrainissa syntyneet arabikevään innoittamat shia-muslimien mielen-osoitukset murskattiin armotta sotilaitten ja turvallisuusmiesten toimesta, joita tukivat Saudi Arabian, Kuwaitin ja UAE:n lähettämät asevoimat. Jännitys kuitenkin väreilee ilmassa.
Bahrainin viranomaiset ovat pidättäneet henkilöitä, joiden he väittävät toimineen Iranin agentteina kooten tietoja strategisista kohteista maassa sekä USA:n Juffair merivoimien tukikohdan henkilökunnasta. Tukikohta palvelee USA:n 5:n laivaston aluksia alueella.
Kaksi pidätettyä diplomaattia kuuluvat Iranin vallankumouskaartin joukkoihin, heidän johtajanaan toimi IRGC:n  upseeri koodinimeltä ”Abu Naser”. Heiltä saatiin todistemateriaalia, kuten viestintälaitteita ja muita elektronisia välineitä.

Saudi Arabia pidätti maaliskuussa 14 saudiasukasta, libanonilaisen ja iranilaisen, joiden väitetään vakoilleen maassa Iranin hyväksi. Pidätetyt saudit kuuluvat maan 2-miljoonan
shia-vähemmistöön, joka asuu pääasiassa maan öljyalueilla Persianlahden rannikolla.
Iranin päätavoite on Saudi Arabian monarkian kukistaminen, mikä antaisi sille mahtiaseman alueella. Saudi Arabian saudi-monarkian prinssit ovat ikääntyneitä, ja kruununperintö kulkee monarkian perustajan Kuningas Saudin pojalta veljelle, ei perilliselle.
Iranin aktiivisuus ulottuu Jemeniin, jossa se tulee hallitusta vastaan taistelevia kapinallisia. http://www.jpost.com/Features/Front-Lines/Irans-silent-war-in-the-Gulf-308735

5. UUTISOTSIKOITA
-          Kansainvälisten yhteyksien ministeri Yuval Steinitz tyrmää julkisuudessa levitetyt tiedot, että Turkki voisi toimia välittäjänä Israelin ja PA:n välisissä rauhankeskusteluissa. Israelin radion haastattelussa sunnuntaiaamuna hän totesi, ettei hän usko raportteja tosiksi ja toiseksi hän vakuuttaa, ettei kukaan voi korvata suoria osapuolten välisiä keskusteluja. Hän lisäsi vielä, että Lähi Idän asioita seuraava kvartetti seuraa tiiviisti tilanteen kehitystä, ja voi haluta työntää oman lusikkansa yhteiseen soppaan. Ulkoministeri Kerry saapunee Israeliin illalla ja jatkaa vierailua täällä tiistaihin saakka, käyden myös Ramallahissa. Keskusteluun on nostettu pääministeri Erdoganin ilmoitus vierailusta Gazassa ensi kuussa, mistä USA:n Valkoinen Talo on häntä varoitellut, koska Hamas on terrorijärjestö ja Fatahin kilpailija Juudeassa ja Samariassa selittäen, että Erdoganin vierailu Gazassa vahvistaisi Hamasin asemaa ja heikentäisi ennestään Abbasin horjuvaa otetta PA:n johdossa. Erdogan vieraillee USA:ssa toukokuussa tavaten Obaman 16.05. Washingtonissa, mikä voi siirtää Gazan vierailua. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Turkey-cant-substitute-direct-Israel-Palestinian-talks-308954
-          Israelin turvallisuusmiehet ovat huolestuneet Gazassa asuvan palestiinalaisen päästyä IDF:n moninkertaisen turvallisuusverkoston läpi aina Netivotiin saakka. Mies oli aseeton eikä luultavasti halunnut osallistua hyökkäykseen Israelia vastaan, kuten Israel Hajom raportoi, mutta hänen pääsynsä moninkertaisen turvallisuusverkon läpi aiheuttaa päänvaivaa IDF:n johdolle. Miehen motiivista ei oltu vielä selvillä, hän on voinut olla tutkimassa tapaa kiertää IDF:n asettamat esteet voidakseen välittää tietoja terroristeille, tai hän itse oli suunnittelemassa terrori-iskua. Mies pääsi Israelin puolelle Nahal Oz-alueella. Sotilas, jonka vastuulla on seurata ja valvoa turva-aitaa vastaan tehtäviä hyökkäyksiä tai läpimurtoyrityksiä, sai varoituksen aidan sähköiseltä varoitusjärjestelmältä, mutta hän joko aliarvioi sen heikot signaalit tai katsoi niiden tulleen väärältä aitaosuudelta. Aidan läpäissyt mies jopa onnistui saamaan autokyydin Netivotiin, jossa hän itse ilmoittautui poliisille. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/166824#.UWEvUWJHT-k
-          Viime viikon lopulla tulleet sateet olivat enemmän kuin tervetulleita. Mutta tänään sunnuntaina luvataan hellettä, lämpötila 20 – 30 C-astetta Jerusalemissa. Ilma on kuivaa ja tuulta on vähän, mikä lisää helteen tuntua. Maanantaina lämpötilat keikahtavat taas alaspäin ja ilma on suttuinen. Lämpötilat pysyttelevät vuoden aikaan nähden alhaisina ainakin viikon puoliväliin saakka, jolloin arvioidaan paikallisia sateita. Kinneretin pinta nousi 0.1 sm, ei paljon mutta nousi kuitenkin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/166828#.UWEzRWJHT-k
-          USA peruutti suunnitellun Minuteman 3 ohjustestin vähentääkseen sen aiheuttamaa jännitystä Korean niemimaalla. Puolustusministeri Chuck Hagel sanoi siirtäneensä ohjuksen testiä Kaliforniassa, ettei sitä tulkittaisi väärin. Hän lupasi, että testi tehdään myöhemmin suotuisimmissa olosuhteissa, ja että USA:n ohjuspuolustus on vahva. Kiinan johto antoi Pohjois-Koreaa moittivan lausunnon pitäen Kim Jong Unin päätöstä kiristää jännitystä alueella ja siirtää ohjuksiaan maan itärannikolle valitettavana. USA pyrkii käyttämään Kiinaa jännityksen laukaisemiksi alueella, mutta Kiinan mahdollisuudet ovat rajatut, eivätkä Kiinan ja USA:n intressit välttämättä ole yhteneväiset Tyynenmeren ja Kiinanmeren alueilla, joissa Kiina pyrkii valta-asemaan. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4364683,00.html
-          Jerusalemin poliisi uhkaa pidättää naiset, jotka rukoilevat siunauksia Länsimuurin edessä. Kotellin ja pyhien paikkojen rabbi Shmuel Rabinowitz kuitenkin lupaa, ettei naisia pidätetä, vaikkei hän pidäkään naisten rukoilemisesta Länsimuurin edessä. Hän lupasi näin torstaina Jewish Agencyn puheenjohtajalle Nathan Sharanskylle ja Aliza Laville, joille hallitus antoi tehtäväksi hoitaa tämä epämiellyttävä tehtävä. Sharansky ei ollut tietoinen poliisikomentajan päätöksestä ja oli erittäin kiihtynyt saatuaan siitä tiedon. Hän pitää toimia naisten rukoilemisen säännöstelemiseksi hälyttävinä etenkin, kun hän on matkustamassa Yhdysvaltioihin, jossa hän tapaa Jewish Agencyn ja juutalaisjärjestöjen johtajia voidakseen sopia heidän kanssaan hyväksyttävistä säännöistä Länsimuurilla.







Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021