PERJANTAI 05.04.13


PERJANTAI 05.04.13

1. ISRAELIN johtajat varoittavat antautumasta turhan positiivisille ja vaarallisille odotuksille tänään Kazakstanissa alkavia P5+1 maiden ja Iranin välisiä neuvotteluja. He kehottavat neuvottelijoita pitämään mielessään Pohjois-Korean antaman esimerkin, mihin valvomaton ydinsuunnitelman toteuttaminen voi johtaa. Pääministeri Benyamin Netanyahu selitti maassa vierailevalle USA:n senaatin viiden hengen delegaatiolle, jota johtaa Kirsten Gilliband (Dem.NY) tähän tapaan: ”Tänään on selkeämpää kuin koskaan ennen, ettemme voi sallia tilannetta, jossa meidän tuhoamistamme haluava hallitus saa käsiinsä massatuhoaseita”, hän vakuutti lisäten: ”Tämä tulee estää millä keinoilla tahansa”.

Aiemmin päivällä kansainvälisten suhteiden ministeri Yuval Steinitz sanoi maassa vierailevalle Norjan ulkoministeri Espen Barth Eidelle, että ”Pohjois-Korean uhkausten tulisi vilkuttaa punaisia varoitusvaloja Iranin suhteen”.
”Pohjois-Korean äärihallitus kehitti ydinpommeja vasta äskettäin, ja jo nyt se edustaa huomattavaa uhkaa Etelä-Korealle, Japanille ja jopa USA:n länsirannikolle. Tämä kertoo meille kaikille, mitkä tulisivat olemaan oletettavat seuraukset Israelille, Lähi Idälle ja Euroopalle Iranin äärihallituksen saatua käsiinsä ydinaseita”, Steinitz selitti.  
Israelin johtajat eivät odota positiivisia tuloksia Kazakstanin neuvotteluista USA:n neuvottelu-tiimin positiivisista ennakko-odotuksista huolimatta. Israel vaatii, että Iranin ei tule sallia uraanin rikastamista yli 5%:n, että 20 %:n tasoon jo rikastettu uraanierä tulee muuntaa reaktorin polttoaineeksi, että Fordon ydinlaitos tulee sulkea ja saattaa IAEA:n valvontaan.

P5+1 maiden esityksessä vaaditaan Christian Science Monitor lehden mukaan 20 %:n tasoon rikastettu uraani muunnetaan tutkimusreaktorin polttoaineeksi ja loput tuhotaan tai viedään ulkomaille. Esityksessä vaaditaan Irania sallimaan IAEA:n tehostetun valvonnan, ja Fordon laitoksen varustamista valvontakameroilla. Tämän vastapainoksi Iranin vastaisia pakotteita poistettaisiin kullan ja arvometallien sekä öljynviennin osalta.
Helmikuun 26. päivänä Almatyssa pidetyt neuvottelut eivät saaneet läpimurtoa, vaikka Iran kiitteli niitä käänteentekeviksi. IAEA:n tekniset asiantuntijat jatkoivat keskusteluja Iranin tiedemiesten kanssa 12 tunnin ajan Istanbulissa valmistellen Almatyn jatkoneuvotteluja. http://www.jpost.com/Iranian-Threat/News/Israel-invokes-N-Korea-as-Iran-nuclear-talks-set-to-begin-308772

2. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahun turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Yaakov Amidror sanoi puhuessaan Tel Avivin yliopistossa torstaina, että YK:n asettama Hizbullahin aseistautumisen estämistä valvova UNIFIL on epäonnistunut sille annetussa tehtävässään.
”YK:n rauhanturvaajat Etelä Libanonissa ovat jättäneet raportoimatta Hizbullahin gerillojen aseistautumisen kuten olisi pitänyt”, hän selitti lisäten, ettei Israel voi siksi luottaa ulkomaitten väliintuloon turvallisuutensa puolustamiseksi.
Artikkelissa todetaan esitettyjen huomioiden painottavan Netanyahun konservatiivista strategiaa rauhattomuuden ravistellessa Israelin naapureita, ja maailman mahtivaltioitten vaatiessa Israelia evakuoimaan Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöt tehdäkseen tilaa ”fiktiiviselle Palestiinan valtiolle”.

Amidror kuvaili kansainvälisten joukkojen roolia tähän tapaan: ”Se on kuin sateenvarjo, joka suljetaan sateisena päivänä”, jatkaen: ”Iranin ja Syyrian tukemana Hizbullah on rakentanut asearsenaaliaan huolimatta YK:n UNIFIL-joukkojen 35-vuotisesta läsnäolosta sen sydän-alueilla. Onko Hizbullah estetty saamasta mitä tahansa rakettia YK-joukkojen vuoksi?”,
hän kysyi ja arvioi, että Hizbullah on koonnut Libanonin eteläosaan 60 000 rakettia, niiden joukossa 5 000 raskaalla kärjellä varustettuja, joilla se uhkaa Tel Avivia. ”YK:n UNIFIL-joukot eivät voi mandaattinsa vuoksi estää Hizbullahin aseistautumista, mutta ne pystyvät laatimaan raportteja. UNIFIL:n perustamisesta lähtien sieltä ei kuitenkaan ole lähetetty yhtään Hizbullahin aseistautumisesta varoittavaa raporttia”.

UNIFIL-joukkojen tiedottaja Andrea Tenenti väittää, ettei vuodesta 2006 lähtien YK:n rauhan-turvaajat ole todenneet yhtään laittomien aseitten pääsyä valvontansa läpi Etelä Libanonin alueella. Israelin suurimpana huolena on viime päivinä ollut kuitenkin Syyrian tehokkaiden aseitten ja massatuhoaseitten joutuminen Hizbullahin käsiin.
IDF vetäytyi v. 2000 Libanonin eteläosasta yön pimeydessä Ehud Barakin valvonnassa, joka
jälkeenpäin onnitteli itseään, ettei vetäytymisessä kuollut yhtään sotilasta. IDF:n kanssa liitto-suhteessa olleet Etelä Libanonin SLA-joukot sen sijaan jätettiin susien armoille ilmoittamatta heille IDF:n joukkojen lähdöstä. SLA:n joukot romahtivat täydellisesti, osan ehtiessä Israelin puolelle, loput vietiin Hizbullahin uudelleenkoulutusleireille tai surmattiin aamunkoitteessa.
Israel joutui toteamaan Libanonin kakkossodan aikana Hizbullahin joukkojen vahvuuden ja aseistautumisen nykyaikaisin asein, mikä on tehostunut sodan jälkeen UNIFIL:stä huolimatta. Pääministeri Netanyahu katsoo Hizbullahin käyttäytymisen olevan varoittava esimerkki siitä, mihin ulkopuolisten lupaaman turvallisuustakeen hämäämä vetäytyminen Juudeasta ja Samariasta voisi johtaa.

PA:n puheenjohtaja Abbas syyttää Israelia tarkoituksellisesta Juudean ja Samarian juutalais-yhteisöjen rakentamisesta ja laajentamisesta estääkseen elinkelpoisen Palestiinan valtion, mutta Abbasin suosion hälvetessä aamusumun tavoin Hamas kaapannee vallan siellä.
AMIDROR sanoo, että pitävien turvallisuustakuiden puuttuessa Israelille on edullisempaa elää ilman sopimuksia kuin sopimuksilla, jotka vaarantavat sen turvallisuuden ja jotka voisivat johtaa uuteen sotaan, minkä Israel voisi hävitä, ja juutalaisvaltion tuhoon. http://www.jpost.com/Iranian-Threat/News/Israel-invokes-N-Korea-as-Iran-nuclear-talks-set-to-begin-308772

3. EGYPTIN laivasto pidätti myöhään keskiviikkona Togon-lipun alla purjehtineen aluksen, jossa oli 45 tonnia aseita,. Alus lienee ollut matkalla Siinain rannikolle, jossa se olisi purkanut lastinsa, joka olisi kuljettu Siinaille ja sieltä edelleen Gazaan. Toinen mahdollisuus on, että alus oli matkalla Syyriaan. Alus viivytteli viikon verran kansainvälisillä vesillä ennen höyryämistään Egyptin aluevesille Punaisellamerellä. Alus ohjattiin Safagan satamaan, jossa sen lasti tarkastettiin.
Aluksen omistuksesta ja määränpäästä on ristiriitaisia tietoja, libanonilainen Now web-sivu kertoi, että alus oli iranilainen. Sen 45 tonnin aselastiin kuului maamiinoja, automaattikivääreitä, käsikranaatteja ja muita, kuten Aswat Masriya websivu raportoi. Aluksen miehistön joukossa oli amerikkalaisia ja englantilaisia matruuseja.

Al-Masry Al-Joum lehti raportoi Kairossa, että viranomaiset pidättivät toisen ukrainalaisen aluksen, jonka 4-hengen miehistö oli aseistautunut. Lehden mukaan Ukraina omistaa molemmat alukset, jotka sen mukaan tulivat Eilatista ja olivat matkalla Togoon. Kauppa-alukset usein palkkaavat aseistettuja turvaajia merirosvojen pelossa. Virkailijat tutkivat asiaa.
Egyptin kumoaa tiedot, että presidentti Mursi neuvottelisi Israelin kanssa puskurivyöhykkeestä maiden väliselle rajalle. Tuntemattoman web-sivun mukaan egyptiläiset turvallisuusjoukot pidättivät 14-miehen aseistetun osaston, joka marssi hyökkäysaseineen Rafahin ja Sheikh Zuweibin kaupunkien läpi Siinailla. Raportin mukaan Egypti tehostaa valvontaansa Siinailla ja on asettanut sinne 75 tarkastuspistettä Salafi-joukkojen pidättämiseksi. http://www.jpost.com/Middle-East/Egypt-seizes-Iranian-ship-loaded-with-weapons-308696

4. UUTISOTSIKOITA
-          3-vuoden ikäinen Adelle Biton taistelee edelleen hengestään sairaalassa jouduttuaan auto-onnettomuuteen arabien heittämistä kivistä johtuen. Hän äitinsä Adva Biton, joka ajoi onnettomuusautoa ja haavoittui myös, kehotti luettuaan vasemmistolaislehden haaretz.com Ramallahissa asuvan kolumnistin Amira Hassin kirjoituksen, jossa tämä puolustaa arabien oikeutta kivittämiseen, vierailemaan sairaalassa hänen tyttärensä vuoteen ääressä. Hass kirjoitti haaretzissa torstaina näin: ”Kivittäminen on jokaisen oikeus ja velvollisuus, joka elää vieraan vallan alla”. Myöhemmässä artikkelissaan Hass kutsui kivien heittämistä erääksi vastarinnan muodoksi. Hän kuuluu haaretz-lehden tapaan niihin Israelin vasemmistoon kuuluviin journalisteihin, jotka pitävät koko Juudeaan ja Samarian, Jerusalemin itäosan alueita ja Golanin kukkuloita miehitettyinä alueina, ja joiden kanssa ei voi keskustella näistä kysymyksistä järkevällä ja asiallisella pohjalla. Pienen suloisen Adellen äidin selitys kivittämien vaarallisuudesta ja vetoaminen inhimillisyyteen ja äidillisiin vaistoihin tuskin tekevät mitään vaikutusta tähän pinttyneeseen käsitykseensä juuttuneeseen journalistiin.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/166788#.UV6GfmJHT-k
-          Uusi ihmisoikeusjärjestö, joka vakuuttaa murskaavansa vasemmiston tähän saakka hallitseman monopolin, perustettiin Israeliin oikeisto-sionistiselta pohjalta. Järjestön perustaja journalisti tri Joaz Hendel, joka toimi myös Netanyahun neuvonantajana, sanoo päämääränä olevan sekä heikkojen avustaminen että äärivasemmiston kaappaaman ihmisoikeusmonopolin murskaaminen, kuten hän kertoi TV-10:lle. Hendelin perustama ihmisoikeusjärjestöä kutsutaan nimellä ”Zechuet Adam Kacholavan” (sinivalkoinen ihmisoikeus). Ennen pääsyään Knessetiin kansan-edustaja Orit Struck perusti ”Yeshua Human Rights Organization”, mutta se on keskittynyt pääasiassa taistelemaan poliisin laitonta väkivaltaa vastaan. Useimmat Israelin ihmisoikeusjärjestöt ovat ideologialtaan vasemmistolaisia, jopa sen äärilaitaa, kuten Yesh Din, B´Tzelem, Physicians for human rights. Useimmat niistä saavat rahoituksensa eurooppalaisten valtioitten toimesta, usein budjettivarojen kautta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/166789#.UV6KGmJHT-k
-          Huomattava iranilainen kansanedustaja syyti keskiviikkona, että länsimedia on kehittänyt hyökkäyksiä Syyriaa vastaan voidakseen kääntää maailman huomion pois Israelin rikoksista, kuten iranilainen Press-TV raportoi. Iranin parlamentin ulkomaanasioitten valiokunnan puheenjohtaja Vahid Ahmadi sanoi Iranin pyrkivän kääntämään maailman median antaman negatiivisen kuvan positiiviseksi. Hän selitti, että viimeisen parin vuoden ajan islamin vastainen länsimedia on keskittynyt parjaamaan Syyrian hallitusta huomion kääntymiseksi pois Israelista. Ahmadi vakuutti Iranin tukevan Syyrian presidentti Bashar Assadin hallitusta, koska Syyria ja Iran ovat aina olleet liittolaisia ja Syyria on Israelin vastaisen taistelun etuvartioasema. Hän sanoi valtioitten kuten Saudi Arabia, Qatar ja Turkki toimivan nyt länsimaiden tahdottomina nukkeina sekaantuessaan Syyrian sisäisiin asioihin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/166787#.UV6OGWJHT-k
-          Professori Alex Blei, Arielin yliopiston Lähi Idän tutkimusosaston johtaja, sanoo, että PA:n ilman mandaattia toimiva Mahmoud Abbas pyrkii käyttämään hyväkseen valitettavia kuolintapauksia, joihin Israelilla ei ollut mitään osuutta, pönkittääkseen omaa heikentyvää imagoaan muka voimakkaana kansanjohtaja Hamasin hengittäessä hänen niskaansa uhaten vallankaappauksella. Blei sanoo, että lähikuukaudet osoittanevat, miten puolustusministeri Moshe Yaalon pystyy muuntamaan aiemman virkaveljensä Ehud Barakin arvostelunsa toiminnaksi ja muuttamaan turvallisuuspolitiikan ”odota ja katso” suunnan ennakoivaksi ja samalla kehittämään suhtautumisen arabien nousevaan väkivaltaan kokonaan uudelta pohjalta, jossa hyökkäyksiä ja vastatoimia niiden estämiseksi kutsutaan oikeilla nimillään. Blei selittää, että on aika muuttaa säännöt: ”Ihmisten tulee ymmärtää, että kivet tappavat. En voi siirtää silmistäni kuvaa 3-vuotisesta Adellesta. Sydämeeni koskee. Kysyn: Eikö ole aika muuttaa säännöt; koska tulen saa aloittaa kovilla?” http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/166774#.UV6Qz2JHT-k
-          USA:n konservatoorinen järjestö Emergency Committee arvostelee kovin sanoin sadan USA:n juutalaisen vaikuttajan laatimaa kirjelmää Israelin pääministeri Netanyahulle, jossa he vaativat tätä tekemään yksipuolisia myönnytyksiä palestiinalaisille ilman vastavuoroisuutta ja Israelin turvallisuusvaatimusten vastaisesti. Komitean vastineessa syytetään kirjelmän allekirjoittajia nojatuoli-poliitikoiksi, jotka olohuoneensa mukavuudessa kilistelevät maljojaan unohtaen kokonaan Lähi Idän realiteetin ja viime vuosien kehityksen yhä sekasortoisemmaksi. Vastineessa kysytään ei vain sadan allekirjoittajan sanoman yksipuolisuutta vaan heidän asemaansa ja oikeuttaan arvostella ja opastaa Israelin kansan valitseman pääministerin politiikkaa kansansa ja maansa turvallisuuden varmistamiseksi. http://www.timesofisrael.com/us-group-blasts-jewish-advice-on-peace-process/

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019