TIISTAI 19.03.13


TIISTAI 19.03.13

2-vuotiaan Adelle Bitonin tila on huononemassa. Hän haavoittui päähän viime viikolla terrori-iskun jälkitilanteessa ja taistelee hengestään kahden leikkauksen jälkeen. Hän tarvitsee kiireellisiä rukouksiamme.
Kiitos Teille. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/166372#.UUhhNmJHT-k

1. ISRAELIN järjestyksessä 33. hallitus vannoi eilen virkavalansa Knessetissä, minkä jälkeen pääministeri Benyamin Netanyahu avasi uuden hallituksensa ensimmäisen istunnon. ”Olen jännittynyt. Mikään täällä ei ole itsestään selvää ja vastuu on valtava”, hän sanoi avajais-puheessaan. ”Kaikkien niiden kolmen kauden aikana, joina minut valittiin johtamaan Israelin valtiota, en muista haastavampaa kautta yhdellä puolella riskit ja toisella puolen Israelin kansan odotukset huomioiden”, pääministeri totesi. ”Kykenemme kohtaamaan kaikki haasteet ilman poikkeusta. Me puhdistamme pöydän, siirtäen sivuun erimielisyydet ja työskennellen yhdessä. Meitä on täällä eteviä ihmisiä, kokeneita ja uusia, ja yhteistyömme onnistuu vain yhteistoiminnan ja yhteyden avulla. Kiitän teitä yhteistyöstä tähän saakka ja tästä eteenpäin”.

VÄHÄÄ ennen hallituksen järjestäytymisistuntoa Knesset hyväksyi Netanyahun hallituksen äänin 68 vastaan 48; 4 kansanedustajaa ei voinut osallistua istuntoon. Hallituksen tuki Knessetissä perustuu Likutenun (Likud + Israel Beitenu) 31, Yesh Atid 19; Bait Yehudi 12 sekä Hatnuan 6 kansanedustajan varaan, eli 68 kansanedustajaa. .
Hallituksen ministerin hyväksymistä edelsi yleinen keskustelu, jossa sekä Shasin että UTJ:n kansanedustajat häiritsivät Netanyahua hänen esitellessään ministerinsä. UTJ:n kansan-edustajat nousivat seisaalleen huudellen vastalauseita. Kansanedustaja Yisrael Eichler huusi Netanyahulle: ”Juutalainen ei karkota juutalaisia Knessetistä”, minkä jälkeen UTJ:n kansan-edustajat marssivat ulos kokoussalista, palaten vasta pääministerin lopetettua esityksensä.

OPPOSITIOJOHTAJA Shelly Yachimovich lupasi puheessaan, että oppositio tulee olemaan voimakas mutta oikeudenmukainen. Hän kutsui oppositiotaan ”sellaiseksi, joka ei salli hallituksen levätä laakereillaan eikä haavoittaa heitä äänestänyttä kansanosaa”.
”Näillä perusteille oppositio tulee olemaan oikeudenmukainen, arvostettu, tapauskohtaisesti orientoitunut, isänmaallinen, ja sellainen, joka tulee seisomaan hallituksen rinnalla ja tukena kaikissa kysymyksissä, joita käsitellään oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti, mukaan lukien Netanyahun saama sopimus PA:n kanssa. ”Jos pääministeri pystyy solmimaan sellaisen sopimuksen eikä saa sitä läpi hallituksessa sisäisen opposition vuoksi, hän voi luottaa Labourin ja koko opposition tukeen”, Yachimovich lupaili. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/166357#.UUf3nmJHT-k

2. ISRAELIN kansa odottaa varsin ristiriitaisin tuntein presidentti Obaman vierailua, hänen ensimmäistään USA:n johtajana, joka alkaa huomenna keskiviikkona n. klo 12.15 aikaan, jolloin hän astuu Pyhän Maan kamaralle Ari Force 1 erikoisvahvistetusta koneestaan. Amerikan juutalaisten kannatus hänelle oli vahva sekä ensimmäistä että toista kautta varten, mutta kannatus on laskenut etenkin Israelin juutalaisten keskuudessa.

Tel Avivin Yliopiston Israelin Demokratian Instituutin suorittaman tiedustelun mukaan juuri ennen Obaman vierailua 53.5 % vastanneista sanoi, ettei juuri luota häneen (40 %) tai eivät ollenkaan (13.5%) koskien Israelin intressien turvaamista. Israelin arabeista 78 % sanoi luottavansa häneen. 51.5 %  pitää häntä tasapuolisesti suhtautuvana israelilaisiin ja palestiinalaisiin; 23 % katsoo hänen suosivan palestiinalaisia, ja vain 18 % katsoi hänen suosivan Israelia. 51 % katsoi, että Obaman suhde Israeliin on liikemiesmäinen; 11 % sanoi hänen vihaavan Israelia. Vahva enemmistö, 74.3 %, haluaa Israelin neuvottelevan rauhasta PA:n kanssa vaikka vain 36 % uskoo niiden johtavan rauhansopimukseen lähiaikoina. 51 % uskoo, ettei Obama olisi tulossa nyt, ellei hän uskoisi voivansa pehmentää vastakohtaisuutta, mutta 62 % uskoo, ettei hän pysty saamaan läpimurtoa Israelin ja PA:n välisissä rauhanneuvotteluissa.

EPÄUSKO Obaman mahdollisuuteen saada läpimurtoa Israelin ja PA:n välisissä suhteissa on suurinta nuorison parissa. 29 %:n epäillessä 18-29 ikäluokassa, mutta positiivinen odotus nousee vanhemmissa ikäluokissa vaihdellen 33 – 44 %:n välillä iästä riippuen.
Tutkimus suoritettiin viimeviikolla, 600 ihmistä haastateltiin, virhe % oli 4.5 %.
Amerikassa suoritetun ABC-Washington Post tiedustelun mukaan 7 amerikkalaista kymmenestä haluaa, että Israel ja PA neuvottelevat keskenään ilman, että USA:n tulisi ottaa siinä johtava rooli. Tiedustelun mukaan 55 % amerikkalaisista tuntee sympatiaa Israelia kohtaan, ja vain 9 % tukee palestiinalaisia. Gallupin perjantaina julkistaman tutkimuksen mukaan amerikkalaistan tuki Israelille, on korkeampi kuin koskaan. Helmikuussa suoritetun tiedustelun mukaan 64 % suhtautuu positiivisesti Lähi Idän tilanteeseen, jolla tarkoitetaan
Israelin ja palestiinalaisten välisiä suhteita ja rauhankeskusteluja. Vain 12 % suhtautuu positiivisesti palestiinalaisiin; 23 % suhtautuu tasapuolisesti molempiin, ei kumpaankaan tai ei halunnut ottaa kantaa. Edellisen kerran 64 %:n kannatus tuli 1991 Gulfsodan aikana.  http://www.timesofisrael.com/poll-most-israeli-jews-dont-trust-obama-to-safeguard-countrys-interests/

3. BETLEHEMIN palestiinalaiset pyrkivät osoittamaan kaikin tavoin, ettei Obama ole tervetullut vieras heidän kaupunkiinsa Israelin vierailunsa aikana.
Palestiinalaiset töhrivät hakaristein plakaatteja, joihin oli liimattu hänen suurikokoisia kuviaan. raastoivat niitä kaduille polttaen loppuun kulutettuja kenkärajoja niiden päällä antaen liikenteen ajella niiden yli. AP:n TV-kuvassa näytetään palestiinalaisen taksin ajavan tällaisen kadulle levitetyn ja hakaristeillä töhrityn kuvan yli ja sytyttäen sen tuleen pian sen jälkeen.

TV-10 näytti myös videota, jossa PA:n virallinen auto ajoi kuvan yli.
Palestiinalaisten USA:n ja Obaman vihalle löytyy useitakin syitä, mutta nuorison kannalta ajankohtaisin on 3G-vaölitystoiminaan puuttuminen palestiinalaisalueilla, mistä syytetään USA:ta, vaikka sen kontrolli on Israelin valvonnassa.
Palestiinalaisten käsityksen mukaan USA tukee Israelia ennen palestiinalaisia. http://www.timesofisrael.com/palestinians-vandalize-obama-banner-with-swastikas/

Obaman Ramallahin vierailu on torstain ohjelmassa. Betlehemin syntymäkirkossa hän vierailee perjantaina käytyään ensin Herzlin haudalla ja holokaustmuseossa. Betlehemistä hän suuntaa lentokentälle, josta kone starttaa lyhyen seremonian jälkeen 15. 00 aikaan kohti Ammania, jossa hän neuvottelee Kuningas Abdullah II:n kanssa ja tutustuu arkeologisesti ja historiallisesti kuuluisaan Petran rauniokaupunkiin ennen kotimatkaa.   http://www.timesofisrael.com/where-obamas-visiting-in-israel-where-he-isnt-and-why/

4. Pääministeri Netanyahun presidentti Obamalle ojentama lahja on kooltaan ennätyspieni, vain 0.04 neliömm, mutta sitäkin harvinaisempi. Se on kullalla päällystetty silikon-siru, johon on kaiverrettu sekä USA:n että Israelin itsenäisyysjulistus. Siru on istutettu Jerusalemin kivestä valmistettuun sinettiin, jolla suljettiin poltetusta savesta valmistettuja salkkuja. Sinetti on Toisen Temppelin ajalta (ensimmäiseltä vuosisadalta toiseen vuosisataan).
Netanyahu selittää, että lahja on symboli maiden välisistä suhteista, mutta samalla havaintoesitys Israelin nano-teknologian saavutuksesta ja teknologian korkeasta tasosta. Kirjoituksen etsaus suoritettiin Technionin tiedemiesten toimesta, jotka pommittivat kiihdytettyinä varautuneita atomeita, joita kutsutaan Ioneiksi, eri puolille sirua. Ionin iskiessä siruun siihen jää pieni painauma, tässä tapauksessa 20 nanometrin syvyisen. Kirjaimet ovat neljännesmikronin kokoisia, ihmishius on 80:n mikronin vahvuinen. Kaiverrusten valmisteleminen vei viikon, mutta itse kaiverrus kesti alle tunnin. Alkuperäinen kuvio muutettiin kaiverrusohjelmaksi Ohad Zoharin juuri tätä tarkoitusta varten laatiman ohjelman mukaan. Zohar valmistelee tohtorin-väitöskirjaansa fyysikko Uri Sivanin ohjauksessa. Työhön osallistui Technionin laaja henkilökunta. Technion johtaa mikrokopiointia ja ”iron beam” mikrokopiointia.
Jotta Obama voisi katsoa ”lahjahevosensa suuhun”, tehokas elektronimikroskooppi on myös tarkoitus tuoda lahjanantopaikalle. http://www.timesofisrael.com/netanyahus-tiny-gift-to-obama-a-marvel-of-israeli-nanotech/

5. UUTISOTSIKOITA
-          Jordanian kuningas Abdullah II vakuuttaa Atlantic viikkolehden haastattelussa, että hänen ja Netanyahun väliset suhteet ovat hyvin vahvat ja heidän keskustelunsa ovat vain parantuneet. Haastattelu tuli julkisuuteen pian sen jälkeen, kun pääministeri Netanyahun väitettiin tehneen salaisen vierailun Ammaniin keskustellakseen Syyrian kemiallisista aseista ja ohjuksista. Netanyahu haluaa toimia yhteistyössä sekä USA:n että Jordanian kanssa sopakseen siitä, miten suhtautua niihin ja mitä kukin tekee. Pääministerin kanslia ei julkistanut vierailua eikä sen tuloksia, mutta hänen otaksutaan pyytävän Obamalta sopimusta, että sen koneet voivat tarvittaessa iskeä syyrialaisiin kohteisiin, jos näyttää, että kemialliset aseet ja ohjukset ovat joutumassa kapinallisten käsiin. Abdullahin päällimmäinen huoli oli haastattelun mukaan siinä, että kahden valtion ratkaisu saadaan ajoissa sovittua epäillen, että sen aika voi olla jo mennyt, kuten hän sanoo. Sen vaihtoehtona hän pitää ”Israstine” ratkaisua, jota Libyan kansanjoukon lynkkaama presidentti Mohammed Gaddafi käytti tarjotessaan oma yhden valtion ratkaisuaan. Abdullah selitti, että Israelin optiot siinä tapauksessa ovat joko demokratia tai apartheid. Hän epäili Israelin rahkeita selvitä sellaisesta tilanteesta, mikä vallitsi Etelä-Afrikassa ennen murrosta yhteiskunnassa. Abdullah vakuutti, että v. 1974 solmittu rauhansopimus Israelin kanssa on pysyvä. Viitaten kysymykseen mahdollisesta vallanvaihdosta maassa Abdullah totesi, ettei hän halua maahansa hallitusta, joka tulee kertomaan hänelle, että rauhansopimus Israelin ja Jordanian välillä tulee peruuttaa. http://www.jpost.com/Home/Abdullah-Relations-with-PM-have-really-improved-306895
-          Pakistanin turvallisuusjoukot sanovat pidättäneensä miehen, jonka he epäilevät murhanneen amerikkalaisen journalistin Daniel Pearlin v. 2002. Pearl toimi Wall Street Journal lehden reportterina joutuessaan siepatuksi. Sieppaajat hylkäsivät välitystarjoukset, ja lopulta katkaisevat hänen kaulansa videoidussa tilanteessa. Turvallisuusjoukot sanoivat maanantaina pidättäneensä sunnuntaina sunni-militaristin Qari Abdul Hain, joka johti ryhmää nimeltä Lashkar e-Jhangvi (LEJ) Karachtissa tehdyn ratsian yhteydessä, Pakistanin suurimmassa kaupungissa. Journalisti Daniel Pearl tutki ennen siepatuksi joutumistaan islamin militaristeja WTC:n tuplatorneja vastaan 11.09.2001 tehtyä terrori-iskua seuraavien kuukausien aikana.  Turvallisuusjoukkojen mukaan LEJ on noussut Pakistanin vaarallisimmaksi järjestöksi, joka on surmannut satoja ihmisiä useissa länsimaita vastaan tehdyissä terrori-iskuissa. Pakistanilainen oikeus tuomitsi englantilaissyntyisen Omas Sheihkin kuolemaan Pearlin murhaan syyllistyneenä. http://www.jpost.com/International/Pakistan-arrests-Daniel-Pearl-murder-suspect-306908
-          Syyrian oppositiojohtajat valitsivat lännessä koulutetun teknokraatin Ghassan Hitton Syyrian väliaikaiseksi pääministeriksi täyttääkseen Bashar Assadin kaatumisen jälkeen syntyvän valtatyhjiön äänin 35 viidestäkymmenestä. Kapinalliset ovat saaneet valtaansa laajoja alueita viimeisten viikkojen aikana, mutta Assadin joukot jatkavat sitkeää vastarintaansa pommittaen ohjuksilla ja tykistöllä kapinallisten miehittämiä alueita, ulottaen iskunsa myös Libanonin puolelle uhaten samalla Jordaniaa. 50-vuotias Hitto on myös USA:n kansalainen työskennellen humanitäärisissä tehtävissä ennen valintaa pääministeriksi. http://www.jpost.com/Middle-East/Syrian-opposition-elects-PM-of-interim-government-306896
-          Uusi talousministeri Yair Lapid pyysi 2-vuotista budjettiesitystä pöydälle voidakseen tutustua siihen ennen sen hyväksymistä. Lain mukaan hallituksella on 45 päivää aikaa hyväksyttää budjettinsa, tai edessä on uudet vaalit. Lakia on kuitenkin tarkoitus muuttaa siten, että hallitukselle annettua aikaa jatketaan 85:en päivään, minkä jälkeen budjetti on hyväksytettävä Knessetissä 50:n päivän kuluessa. Uusi päivämäärä tulisi siten olemaan heinäkuun 31. päivä. Valtionvelan noustua kaksinkertaiseksi oletetusta eli 4.2 %:in BKT:sta, 2-vuotinen budjetti on vastatuulessa, minkä uskottiin vakauttavan hallituksen pysyvyyttä. http://www.jpost.com/Business/Business-News/Lapid-wants-to-rethink-2-year-budget-306885
-          Jonathan Pollardin vaimo Eshter Pollard uskoo edelleen, että kansalaisadressin avulla on mahdollista vaikuttaa presidentti Obamaan, että hän vastoin aiempia sanojaan kuitenkin armahtaisi yli 28 vuotta elinkautista vankeuttaan kärsivän entisen USA:n virkailijan, joka toimitti satelliittikuvia ja muita USA:ssa salaisiksi määriteltyjä dokumentteja Israelille. Hän oli silloin USA:n kansalainen, mutta Israel myönsi hänelle Israelin kansalaisuuden uskoen sen helpottavan hänen vapauttamistaan, mikä ei käytännössä toteutunut. Eshter Pollard sanoo miehensä kyselevän joka kerran hänen soitettuaan hänelle: Montako uutta allekirjoittajaa on tullut? Pollardin tuomitseminen elinkautiseen ilman armahdusmahdollisuutta on ainutlaatuinen USA:ssa, samankaltaisesta rikoksesta tuomitaan yleensä vain muutamaksi vuodeksi ja heidät usein vapautetaan parin vuoden jälkeen vankienvaihdon yhteydessä. Pollardin uskotaan paljastaneen silloisten USA:n presidentin ja ulkoministerin salaiset ja laittomat aseviennit Iraniin, ns. Irancontra-operaation yhteydessä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/166370#.UUg122JHT-k



Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021