PERJANTAI 29.03.13


PERJANTAI 29.03.13

1. IDF:N Juudean alueen prikaatinkomentaja eversti Avi Bluth käveli Jerusalem Postin toimittajan Tovah Lazaroffin sekä armeijan radion ja TV-1:n reportterien kanssa Hebronin katuja pitkin torstaina juutalaisen pessahin kolmantena päivänä informoiden samalla median edustajia tilanteesta alueella ja vastaillen heidän kysymyksiinsä. Hän viittasi edelliseen eli toiseen intifadaan, jota nykyinen tilanne Juudeassa ja Samariassa muistuttaa, mutta totesi, ettei tilanne ole vielä edennyt niin pitkälle. Armeijan ja turvallisuusmiesten yksiköt ovat erityisen valppaina tällaisina suurina juhlapyhinä, jolloin juutalaiset tungeksivat kymmenien tuhansien suuruisina joukkoina pyhille paikoille osoittaakseen kunnioitustaan muinaisille pyhille miehille ja palvontaansa Israelin Pyhälle.

”Elämmekö nyt tilanteen kiihtymisen aikaa”? hän kysyi vastaten itse: ”Vastaus on kyllä. Olemmeko menossa kolmanteen intifadaan? Armeijana olemme valmistautuneet siihen, mutta henkilökohtaisen havaintoni mukaan emme ole”, eversti Bluth arvioi jatkaen: ”Olla vastuussa Hebronin turvallisuudesta – jossa tuhatkunta juutalaista asukasta asuu Israelin valvomalla osalla kaupunkia 30 000:n palestiinalaisen asukkaan rinnalla – tarkoittaa sitä, että aina tulee pitää sormea liipaisimella”. Hän toteaa tilanteen monimutkaistuneen entisestään palestiinalaisten väkivallan noustessa Juudeassa ja Samariassa taloudellisten vaikeuksiensa vuoksi. ”Tilanne kärjistyi edelleen IDF:n Gazan operaation ”Pilvenpatsas” jälkeen marraskuussa. Jokainen pieni tapahtuma voi räjähtää suuremmaksi”, Bluth selittää.

EVERSTI Bluth totea, että armeija suhtautuu kivien heittelemiseen vakavasti. ”Kivien heitteleminen ei ole pelleilyä. On selvää, että kivet voivat tapaa. Kuitenkin jokainen tapaus on tutkittava omanaan, kaikki tapaukset eivät ole samanlaisia”, hän selvittää. Hän sanoo valmistautuvansa viikonlopun välivaltaisuuksiin, koska vuotuinen ”maanpäivä” sattuu tähän viikonloppuun. ”Hebronissa väkivallan kasvu 7 viimeisen kuukauden aikana ilmenee kivien ja polttopullojen heittelemisenä poliiseja ja sotilaita ja heidän asemiaan vastaan, mutta myös juutalaisiin koteihin, useimmiten PA:n valvomissa kaupunginosissa”. Bluth toteaa, että tämä haastaa armeijan komentajia sijoittamaan sotilaansa oikeaan paikkaan oikealla hetkellä. Hän sanoo tarkkailevansa tilannetta koulujen alkaessa ja sulkeutuessa tai moskeijoiden rukous-tilaisuuksien alkaessa tai loppuessa. Katu, jota pitkin he kävelivät, on vain korttelin päässä juutalaisten omistamasta Beit Hadassa rakennuksesta, pääsy sinne on estetty portilla, joka on tavallisesti lukittuna. Median edustajat tarkkailevat ihmisiä kadulla, muslimeja ja jokunen juutalainen tai turisti pyrkien löytämään ostettavaa kauppakojuista.
Bluth kertoo, että kadun varrella olevat talot kuuluivat juutalaisille, jotka vuoden 1929 väkivaltaisuuksien aikana, joissa 67 juutalaista murhattiin naapuriensa toimesta, pakotettiin luopumaan taloistaan, jotka nyt on vuokrattu palestiinalaisille. Hän osoittaa talojen kiviseiniin kaiverrettuihin juutalaisiin symboleihin, Davidin tähteen ja kynttelikköön. Hän sanoo, että yhteistoiminta PA:n poliisin kanssa on lähinnä toimintojen koordinointia.
Alla olevissa linkeissä on videoita ja kuvia pessahin vietosta Hebronissa, tuhansien kokoontuessa tänne kaupunkiin, jonne kuningas David pystytti valtaistuimensa.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/166634#.UVUzjmJHT-k, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/166618#.UVU0bGJHT-k

2. MUUTAMIA kuukausia sitten poliisit yhdessä Shin Betin ja IDF:n sotilaitten kanssa pidättivät yhteisoperaatiossa Beit Fajr arabikylässä lähellä Betlehemiä viisi palestiinalaista, joiden epäiltiin suunnittelevan pommein ja tuliasein tehtyjä hyökkäyksiä israelilaisiin kohteisiin. Terrorisolun miehet kuuluivat Mahmoud Abbasin johtaman Fatahin alaisiin Tanzim-joukkoihin.
Heidän kodeissaan suoritetuissa etsinnöissä löydettiin seitsemän kotitekoista tuliasetta sekä erilaisia räjähdyslaitteita.

Heitä syytettiin paikallisessa oikeudessa aseellisista hyökkäyksistä Migdal Oz juutalais-yhteisöä vastaan Gush Etzionin itäosassa, kaupungista tulevaa bussia vastaan sekä IDF:n sotilaita vastaan, jotka tulivat puolustamaan Migdal Oz yhteisöä arabien hyökkäykseltä.
Heitä syytettiin sotilasoikeudessa aseellisista hyökkäyksistä sekä petrolipommien heittämisestä juutalaisyhteisöä vastaan sekä valepommien asettamisesta. Heidän suorittamissaan hyökkäyksissä kukaan ei haavoittunut. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/166632#.UVU06GJHT-k
Alla olevassa linkissä näytetään video, jossa sotilaat pidättävät terroristeja. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/166636#.UVU4TWJHT-k

3. TURVALLISUUSVIRKAILIJA, joka osallistui Obaman ja Netanyahun välisiin neuvotteluihin ja jolla on läheiset suhteet pääministerin kanssa, sanoo tyytymättömänä, että presidentti Obama heitti hiekkaa Israelin johtajien silmiin, kuten Maariv-lehti kirjoittaa.
Hän sanoo Obaman pystyneen vaikuttamaan pääministerin aiempaan arvioon Iranin ydinaseen valmistumisesta ja taipumaan hänen esittämäänsä myöhempään arvioon ”vuoden kuluessa tai jotain sellaista”.

Turvallisuuslähteen mukaan Pohjois-Korea pystyi rakentamaan ydinaseen länsimaiden voimakkaista boikottitoimista huolimatta, ja sen mukaan Teheranin johtajat ovat päättäneet seurata Pohjois-Korean esimerkkiä pakotteiden murtamiseksi ja pommin rakentamiseksi, joka tämän lähteen mukaan valmistuu heinä – syyskuussa tänä vuonna. Maariv-lehden artikkelin mukaan ”Iran suoritti simulaatiota ydinräjähdyksestä 2012 loppupuolella, ja siitä lähtien se on edistynyt murhaavaa vauhtia joka päivä”.
Viime vuonna Netanyahu selitti YK:n yleiskokouksessa kuuluisassa ”punainen viiva- puheessaan”, että Iranin ydinpommi valmistuu keväällä 2013, mutta Israelin viranomaiset ovat siitä lähtien siirtäneet valmistumispäivää kauemmas omaksuen yhä enemmän Obaman esittämän arvion vuodesta tai lähellä sitä samalla todeten, ettei Iran ole vielä tehnyt päätöstä pommin rakentamiseksi. Tämän mukaan pommi valmistuisi aikaisintaan 2014 keväällä.

Virkailija sanoo katkerana, että ”Obama kävi heittämässä hiekkaa johtaviemme silmiin ja me joudumme nyt korjaamaan itse myrskyn”. ”Hän liehitteli ja imarteli meitä teeskennellen ystävyyttä, mutta pystyi välttämään sitoutumista hyökkäykseen”. Turvallisuusvirkailijat sanovat, että otollisin aika iskuun on menetetty. Obama vakuuttaa diplomatian toimivan ja sanoo odottavansa sen tuloksia ennen päätöksen tekoa samalla vakuuttaen, ettei USA tule sallimaan Iranin ydinasetta. Iranin geopoliittisesta asemasta ja sijainnista johtuen Israelin voimat eivät yksin riittäisi lopullisesti estämään Iranin ydinaseen valmistusta. http://www.timesofisrael.com/iran-could-have-bomb-by-july-security-sources-say/

4. DEBKAFILE kertoo artikkelissaan, että Saudi Arabian ilmoitus raskaiden aseitten toimittamisesta Syyrian kapinallisille päätti Dohan arabiliiton kokouksen ilmiriitaan. Saudit ovat toimittaneet suuressa operaatiossa 220 mm:n MLRS kranaatinheittimiä Syyrian suurimman kaupungin Aleppon omistuksesta taisteleville kapinallisille. Operaation valvoja on saudien tiedusteluministeri prinssi Bandar bin Sultan, jonka agentit kiersivät Serbian, Kroatian, Bosnian ja Kosovon käteisvaroja tarvitsevia maita ostaakseen niiltä Venäjällä valmistettuja MLRS (Smerch) ja Hurricane 9K57 laukaisualustoja, joista pystytään ampumaan 220 mm:n kranaatteja 70 km:n päähän.

Saudien päämääränä on, että sen tukemat kapinalliset pystyvät miehittämään Aleppon lähellä sijaitsevan Nairabin lentokentän, koska he pitävät sen miehittämistä avaimena Aleppon valtaamiseksi. Se tulisi samalla tehokkaasti estämään Venäjän avustuslentoja aseiden ja ohjusten toimittamiseksi Assadin armeijalle. Damaskoksen lähellä sijaitseva lentokenttä on muuttunut vaaralliseksi kapinallisten tulittaessa sinne laskeutuvia koneita.
Venäjä on sittemmin varoittanut kapinallisia, että jos he tulittavat venäläisiä kuljetuskoneita, se lähettää omia kommandojoukkojaan puolustamaan Nairabin kenttää ja tarvittaessa eliminoimalla sitä uhkaavat kapinallisyksiköt.
DF kertoo, että kapinallisten vallattua useita alavite-kyliä Aleppon ja Idlibin lähellä, sekä Venäjä että Iran ovat kaksinkertaistaneet aseitten ja ammusten toimittamisen Assadille.
Alaviitit ovat joutuneet pakenemaan voitollisia kapinallisia, ja heitä nähdään DF.n mukaan Tartusin satama-alueella kerjäten ruokaa ja hoitoa venäläisiltä merimiehiltä. Venäjä on siirtänyt laivastonsa satamatoimintoja Beirutiin Tartusin sataman epävarmuuden vuoksi.
DF kertoo edelleen, että raskaiden aseitten toimittaminen Syyrian kapinallisille on varsin monimutkainen operaatio. DF mainitsee, että Saudi Arabia ja Qatar ovat pitkään olleet ristiriidassa Syyriasta saudien syyttäessä, että Qatar haluaa Muslimiveljeskunnan ja Al-Nusran ottavan vallan Syyriassa Assadin hallinnon kaatuessa lopullisesti. http://www.debka.com/article/22857/Saudi-heavy-weapons-supply-to-Syrian-rebels-breaks-up-Arab-summit-in-uproar

5. UUTISOTSIKOITA
-          IDF on pystyttänyt kenttäsairaalan Syyrian rajan pintaan sieltä Israelin puolelle pyrkivien haavoittuneiden hoitamiseksi. Ainakin 11 syyrialaista haavoittunutta on hoidettu Israelin puolella. Yksi pahoin haavoittunut menehtyi haavoihinsa. Kahdeksan hoitoa saanutta syyrialaista palautettiin Syyrian puolelle, mutta kolmen saamat vammat ovat niin monimuotoisia, ettei heitä voida lähettää takaisin, vaan hoitoa jatketaan, kuten AFP raportoi. Raportin mukaan IDF vartioi tarkoin haavoittuneita, ettei heidän henkilöllisyyttään paljastettaisi, mikä voisi estää heidän palauttamisensa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/166624#.UVVOg2JHT-k
-          Egypti sanoo pidättäneensä kolme sukeltajaa, jotka olivat katkomassa maasta ulkomaailmaan johtavia tiedonvälityskaapeleita. Egyptin armeijan scuba-sukeltajat pidättivät kolme miestä heidän ollessaan toiminnassa Aleksandrian kaupungin rannikolla. Sukeltajat liikkuivat pienellä veneellä pyrkien pakenemaan huomattunaan toimiensa tulleen ilmi, mutta sotilaat saivat heidät kiinni maalla. Miehet väittivät kuulusteluissa, että he olivat katkoneet kaapeleita vahingossa. He väittivät etsineensä haaksirikkoutuneita aluksia havaittuaan kaapelin ja yrittäneen ottaa sen. Aleksandrian turvallisuuspäällikkö Amin Ezz a-Din sanoi, että Telecom Egypt yhtiön SMW-4 kaapeli oli katkaistu. Se välittää broadband internetiä Egyptiin aiheuttaen lukuisia valituksia asiakkailta, ettei yhteys toimi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/166642#.UVVQD2JHT-k
-          Tuhansia juutalaisia vieraili Shilossa, jossa Liitonarkki oli vuosikymmenien ajan israelilaisten saavuttua Luvattuun Maahansa Joosuan johdolla. Sinne pystytettiin erämaassa valmistettu tabernaakkeli, jonka filistealaiset tuhosivat jossain vaiheessa. Vierailijoiden joukossa nähtiin useita kansanedustajia ja hallituksen ministereitä. Artikkelissa todetaan, että juutalaiset pyrkivät suurina juhlapyhinä, pessah, sukkot ja shavuot, menemään tabernaakkeliin, joka palveli Temppelinä ennen sen rakentamista. Temppelin rakentaminen on vähitellen nousemassa yhä enemmän kansan tietoisuuteen, mitä on lisännyt Jerusalemin poliisin juutalaisille asettamat rajoitukset päästä Temppelivuorelle edes suurina juhlapyhinä. Varsinkin ulkomailta maahan tulleille kielto nousta muinaisen Temppelin alueelle voi olla suuri pettymys. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/166633#.UVVSwWJHT-k
-          Israelissa alkoi kesäaika aamulla klo 02.00, minkä johdosta kelloja siirrettiin tunnilla eteenpäin. Kesäaika jatkuu Jom Kippurin jälkeen, mutta Knessetissä esitetään vaatimuksia sen siirtämiseksi lokakuun 3:sta päivästä myöhempään. Kesäaika säästää kustannuksia hallituksen tutkimusten mukaan alle yhden prosentin.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/166620#.UVVUxmJHT-k
-          IDF ja poliisi valmistautuu maanpäivän mahdollisesti aiheuttamiin väkivaltaisuuksiin asettamalla joukkonsa hälytysvalmiuteen sekä Jerusalemissa että Juudean ja Samarian alueilla. Maanpäivä sai nimensä arabien osoittaessa mieltään Israelin suunnitelmia käyttämättömän osittain arabien omistaman maan lunastamiseksi vuonna 1976. Syntyneissä mellakoissa alimitoitetut poliisiyksiköt aloittivat tulittaa heitä kohti marssivia arabeja surmaten heistä useita. Etenkin Jerusalemin vanhakaupunki ja Temppelivuori ovat toistuvien väkivaltaisuuksien näyttämönä muslimisaarnaajien kiihottaessa nuoria hyökkäämään poliiseja vastaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/166647#.UVVV32JHT-k





Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019