TORSTAI 17.01.13


TORSTAI 17.01.13

1. TAMMIKUUN 11.päivänä 2013 Ranska lähetti muutamia satoja sotilaitaan, joita tukivat muutamat hävittäjät ja taisteluhelikopterit, Pohjois-Afrikassa sijaitsevaan Maliin estääkseen al-Qaidan nousevan valtaan tässä pääosin erämaa-aluetta käsittävässä maassa. Mali on entinen Ranskan alusmaa. Sen johtajat lähettivät avunpyynnön Ranskalle pelätessään kapinallisten pian valtaavan maan pääkaupungin Bamakon, kuten Debkafile kertoo.

Artikkelissa todetaan, etteivät enempää Ranskan kuin USA:n johtajat ole oppineet rankkaa läksyään Afganistanista, ettei ilmataisteluilla pystytä lannistamaan al-Qaidaa – eikä  varsinkaan joukkoja, jotka ovat hyvin koulutettuja erikoisjoukkojen taktiikkaan paikallisten hyvin liikkuvien ja aseistettujen militaristien tukemina, joiden aseistus käsittää uudenaikaisia ilmatorjunta-aseita ja jotka tuntevat paikalliset olosuhteet ja alueet. Artikkelissa todetaan, että parissa päivässä tämä ranskalainen avustusoperaatio oli yhdistänyt joukon al-Qaidalle myötämielisiä ja liittolaisia, jotkut heistä syrjäytetyn Muammar Gaddafin hajotetuista joukoista.
Malin hallitusta vastaan taistelevia joukkoja johtavat al-Qaida Islamilaisessa Maghrebissa AQIM, Länsi Afrikan Jihad MUJAO ja Somalian niemimaalla toimiva paikallinen al-Qaida AQAP. He ovat uhkaavat teloittaa sieppaamansa kymmenkunta ranskalaista yksi kerrallaan, ellei Ranska lopeta hyökkäystään heitä vastaan.

Ranska ilmoitti päämääränään olevan Malin pohjoisosan, mukaan lukien Timbuktu, Gao ja Kidul, vapauttaminen kapinallisten käsistä alueelta, joka on suurempi kuin Afganistan.
DF:n artikkelin mukaan Touareg-heimot tukevat kapinallisia omien itsenäisyyshankkeittensa vuoksi. Heillä on 1500 USA:n kouluttamaa erikoisjoukkojen miestä kolmen upseerin johdolla, joita USA suunnitteli käyttävänsä al-Qaidan vastaisissa taisteluissa Pohjois-Afrikassa. Sahei-heimot ovat seuranneet Touaregien esimerkkiä toimittaen AQIM:ille uudenaikaisia aseita, joita ne ovat saaneet USA:lta ja Gaddafin valtavista asevarikoista Libyassa.
Viimeisten uutisten mukaan Ranska kolminkertaisti joukkonsa Malissa. Saksa lupaa kuljetus- ja huoltoapua Ranskalle Malin operaatiossa, mutta ei lähetä sinne sotilaitaan.  http://www.debka.com/article/22687/Al-Qaeda-threatens-to-blow-up-Algerian-gas-field-with-hostages-

2. MALIN operaatio kääntyi entistä vaarallisemmaksi islamilaisen militaristijoukon tunkeuduttua 1300 km:n päässä Algerian pääkaupungista Algieristä etelään sijaitsevaan luonnonkaasua hyödyntävään Ain Amenas asemaan öljyrikkaalla alueella. Kapinalliset surmasivat kaksi työntekijää valtauksen yhteydessä ja ottivat 41 ulkomaalaista panttivankia, heidän joukossaan seitsemän amerikkalaista. Algerialaiset helikopterit lentelevät laitoksen yläpuolella ja sen sotilaat piirittävät sitä joka taholta. Militaristit, jotka kutsuvat itseään nimellä Katibat Moulathamine, Naamioitu Prikaati, soittivat Mauritanian uutistoimistolle kertoen, että yksi sen osastoista oli suorittanut valtausoperaation vastalauseeksi Ranskan Mali-operaatiolle. He esittivät vaatimuksen, että Ranskan tulee vetää joukkonsa Malista panttivankien vapauttamiseksi. Asemaa hoitaa BB yhdessä norjalaisen Statoil ja Algerian valtion öljy-yhtiön Sonatrach kanssa. Japanilainen JGC corp. yhtiö avustaa aseman hoidossa.
USA:n puolustusministeri Leon Panetta sanoi Roomassa, että USA tutkii tilannetta ja tulee tekemään tarvittavat toimenpiteet ”terroristien” hoitamiseksi puuttumatta yksityiskohtiin.

ALGERIAN turvallisuusupseeri, sisäministeri Daho Ould Kabila sanoi, että turvallisuusjoukot piirittävät militaristeja, jotka ovat linnoittautuneet yhteen asuntorakennukseen. Hän sanoi, että yksi britti ja yksi algerialainen sai surmansa valtauksessa, ja kuuden haavoittuneen joukossa on yksi norjalainen ja kaksi muuta brittiä. Hän sanoi, ettei militaristien kanssa neuvotella. ”Heillä on 20 panttivankia useista maista”, Kabila sanoi TV-haastattelussa vihjaten mahdollisuuteen, että turvallisuusjoukot yrittävät vapauttaa heidät aseellisella hyökkäyksellä. Panttivankien lukumäärää ei ole voitu tarkistaa, mutta militaristit ottivat vangeikseen satoja algerialaisia työntekijöitä, joita he ovat vapauttaneet vähän kerrallaan.
Kabila totesi, että kapinallisia on parikymmentä, he ovat hyvin aseistettuina ja että he ovat algerialaisia. He saavat käskynsä Saharan al-Qaidan johtajalta Moktar Belmoktarilta. Tämä yksisilmäinen terrorijohtaja ilmoitti äskettäin eroavansa al-Qaida terroriverkoston Algerian osastosta ja perustavansa oman järjestön, mutta pitävänsä yhteyden Pakistanin ja Afganistanin pääkonttoreihin. Nimi ”Naamioitu Prikaati” voi viitata Touareg-heimoon, jonka miehet pitävät kasvoillaan sinistä liinaa. 

3. SYYRIAN taistelut ovat enenevässä määrin alkaneet siirtyä pommien räjäyttelemiseksi joko strategisissa kohteissa tai julkisissa laitoksissa päämääränään sekasorron ja hajaannuksen lisäämiseksi maassa sekä Damaskoksessa että muissa Assadin valvomissa kaupungeissa.
Viimeinen hyökkäys tapahtui maan toiseksi suurimmassa talouselämän keskuksessa Idlibin kaupungissa. Itsemurhapommittajat ajoivat keskiviikkona räjähteillä lastatut autonsa turvallisuuskohteen lähelle surmaten 22 ihmistä, kuten valtion tiedostustoimisto ja aktivistit kertovat. SANA-uutistoimiston mukaan itsemurhahyökkääjiä oli kaksi, mutta pommien määrää ei ole voitu tarkistaa. Hallitus valvoo kaupunkia, mutta maaseutu on pääosin kapinallisten hallussa. SANA:n mukaan iskuissa haavoittui lisäksi 30 ihmistä. Sen mukaan turvallisuus-joukot eliminoivat kaksi muuta itsemurhajoukkiota kaupungin ulkopuolella.
Sekä hallituksen turvallisuusvirkailija että Lontoossa toimiva tarkkailijajärjestö sanoivat, että itsemurhapommittajia oli kolme. Iskuissa lähellä turvallisuusjoukkojen päämajaa ja tiesulkua kuoli 24 ihmistä, suurin osa turvavallisuusjoukkoja.
Pommi-iskut ovat pääosin olleet Jabhat al-Nusra-järjestön suorittamia, jonka USA:n hallitus määritteli terrori-järjestöksi. Jabhat al-Nusra järjestöllä on yhteyksiä al-Qaidan kanssa.

TIISTAINA massiiviset pommi-iskut raunioittivat osan Aleppon Yliopiston rakennusta surmaten ainakin 87 ihmistä, haavoittuneita oli ainakin 150, osa kriittisessä kunnossa.
Syyrian korkeamman opetuksen ministeri Mahmoud Mualla sanoi SANA:n mukaan, että presidentti Bashar Assad  oli antanut käskyn rakentaa uudelleen yliopiston vaurioituneet osat mahdollisimman pian. SANA kertoi, että yliopiston opetus ja tutkinnot peruutettiin ”sankarillisten marttyyrien sielujen suremiseksi, jotka saivat surmansa petollisen terroristin kädestä.”
Syyrian ulkoministeriö lähetti kirjeen YK:n pääsihteerille ja turvallisuusneuvoston presidentille kehottaen jäsenkaita tuomitsemaan terrori-iskut Syyriassa kuten Aleppon yliopistossa.
Sekä Assadin hallitus että kapinalliset ovat kiistelleet, kuka pommi-iskun teki.
Aleppon yliopisto sijaitsee hallituksen valvomassa osassa kaupunkia. Tiistain pommi-iskussa kuoli puolivuotista tutkintoaan suorittavia opiskelijoita sekä siviilejä, jotka olivat etsineet suojaa terroristeilta yliopiston suojista.

4. MAARIV-lehden suorittaman ja tänään julkistaman gallupin mukaan oikeisto vahvistaa asemiaan. Likutenun, Likudin ja Israel Beitenun, liitto saa sen mukaan 37 edustajaa Knessetiin, HaBait HaYehudin saalis on 14 edustajaa; Shas saa 12 edustajaa; UTJ 6 paikkaa; Otzma LeIsrael 2 paikkaa, mitkä yhdessä tuovat oikeistopuolueille  72 edustajaa.

VASEMMISTON tai sitä lähellä olevien puolueiden kannatus heikkenee.
Labour saa 15 edustajaa; Yesh Atid 8 edustajaa; Hatnua 5 edustajaa; Meretz vahvistuu saaden 5 edustajaa; Kadima saa 2 edustajaa.
Siten vasemmisto ja arabit yhdessä saavat 48 edustajaa.
Maariv-gallup tehtiin useamman päivän aikana tieteellisesti tutkittujen otosten perusteella Israelin kansankerroksista, sen suoritti Maagar Mohot järjestö. Israelin radio julkistaa oman Reshet Bet gallupinsa torstain aamupäivän kuluessa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164286#.UPexWWJHT-k

5. USA:n Israelin lähettiläs Dan Shapiro sanoo, että USA on edelleen huolestunut HaBait HaYehudi-puolueen saamasta kansansuosiosta. Hän kutsui puolueen puheenjohtajan Naftali Bennettin kotiinsa keskustelemaan asiasta. Bennet sanoo kertoneensa Shapirolle, ettei vaalien jälkeen todennäköisesti muodostama Netanyahun hallitus tule missään olosuhteissa suostumaan laajoihin evakuointeihin Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöistä. Toiseksi hän piti vähäisenä mahdollisuutta, että pääministeri solmii rauhansopimusta PA:n kanssa, koska erimielisyydet ovat liian suuret, eikä Abbas tunne tarvetta joustaa missään asiassa.
USA:n presidentin ja Israelin pääministerin väliset suhteet ovat nyt arvailujen varassa, useimpien todetessa, että talven kylmä viima puhaltelee esteettä Atlantin rannikolta toiselle. Monet arvioivat, että Obama haluaa osoittaa virallinen virkaanastumisensa jälkeen 21.01.2013 olevansa todellinen johtaja, jolle banaanivaltioitten johtajat eivät rehentele. Obmaa on syytetty Israelissa puuttumisesta Israelin vaalitaistoon liittoutumalla vasemmiston – etenkin vasemmistolehdistön - kanssa Netanyahun hallituksen kaatamiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164287#.UPe0_GJHT-k

6. UUTISOTSIKOITA
-          Viitisenkymmentä arabia hyökkäsi keskiviikkoiltana Israelin turvallisuusjoukkoja vastaan Raakelin hautakammion edustalla. He pommittivat kammiota suojelevia turvallisuusjoukkoja kivin sekä petroli- ja putkipommein. Yksi sotilas haavoittui lievästi kivestä. Sotilaitten kertomaan mukaan heitä kohti heitettiin 9 putki- ja 18 petroli-pommia, yhden pommin vaurioittaessa turva-aitaa. Turvallisuusjoukot ajoivat mellakoivat alueelta käyttäen mellakan-taltuttamisvälineitä, joita poliisi ja IDF ovat hankkineet. Turvallisuusjoukot valittavat, että heidän käsiään sitovat sekä oikeus-kanslerin että korkeimman oikeuden sekaantuminen tilanteisiin tuomiten sotilaita ja poliiseja usein poliittisten näkemystensä perusteella. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164269#.UPe40GJHT-k
-          Palestiinalaiset arabit kivittivät israelilaisilla rekisterilaatoilla varustettuja autoja Tekoan juutalaiskylän lähellä keskiviikkona iltapäivällä. Lähellä sijaitsee myös Tuquan arabikylä ja Herodion. Useat autot kärsivät vaurioita, peltejä lommotettiin ja laseja rikottiin, mutta ihmeen kautta yksikään autoilijoista ja heidän matkustajistaan ei haavoittunut. Jotkut väittävät, kuten Shimon Peres aikoinaan, etteivät kivet tapa. Tämä on kuitenkin valheellinen havainto, kivitys on muinainen teloistapa ja monet arabimaat harrastavat sitä edelleen varsinkin naisia kohtaan. Viimeisten kuukausien aikana on todettu useita tapauksia, joissa auton sisään lentänyt kivi haavoittaa ihmisiä, tai ne saavat kuljettajan menettämään autonsa hallinnan. Seurauksena voi olla kuolemaan johtava kolari tai auton pysähtyminen joko tuulilasin särkymisen tai tielle asetetun esteen takia, mikä antaa arabeille mahdollisuuden hyökätä autossa olleiden kimppuun. Kivitysten päämääränä on haavoittaa ja surmata, leikkiä se ei ole. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164264#.UPe7H2JHT-k
-          Ensimmäinen israelilainen tänä vuonna kuoli sikaflunssaan Petah Tikvassa Schneider lasten sairaalassa. Uhri oli 3-vuotias lapsi, jota ei oltu rokotettu. Viime viikon aikana otettiin sairaalaan neljä naista, jotka olivat saaneet H1N1 virus-tartunnan. Kaksi heistä on kriittisessä kunnossa. Sairautta kutsutaan sikaflunssaksi, koska alunperin se todettiin sioissa. Ihmisissä se leviää yskösten kautta, itäminen kestää 4 – 6 päivää. Oireisiin kuuluvat korkea kuume, 38 C-astetta, yskintä ja kipeä kurkku, vuotava nenä, päänsärky ja kivuntunne eri ruumiinosissa, kylmäntunne, heikkous ja huimaus, oksentelu ja verenvuoto. H1N1 iskee tavallisesti rajummin ja nopeammin kuin tavallinen kylmettyminen, mistä ne voi erottaa. Lääkärit kehottavat oireiden ilmetessä kääntymään välittömästi lääkärin puoleen. Vuonna 2009 epidemiaksi kehittynyt sairaus surmasi yli puoli miljoonaa ihmistä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164289#.UPe-GmJHT-k
-          Turvallisuusjoukot aloittivat keskiviikkoiltana vain muutama tunti korkeimman oikeuden myönteisen päätöksen jälkeen hajottaa arabien E-1 alueelle pystyttämän 25:n suuren teltan muodostaman ”etäyhteisön”. Koko operaation tarkoituksena oli provosoida ennestään kiihottunutta tilannetta. Arabit kutsuivat yhteisöään nimellä Bab Al-Shams, Portti aurinkoon ja sanoivat, että sen tarkoituksena oli toimia turisti-keskuksena, jossa esitellään viljan jauhamista ja pitan leipomista. Korkein oikeus toimi tässä asiassa oudosti, se antoi päätöksiä muutamassa tunnissa asiassa, joiden ottaminen käsittelyyn kestää tavallisesti viikkoja tai kuukausia. Tämä tukee vahvasti syytöksiä, että korkein oikeus on NGO-järjestöjen työrukkanen. Arabit perustivat kiireellä Bab Al-Shamsin kyläneuvoston valiten siihen henkilöitä ja kaikin tavoin pyrkien osoittamaan, että he olivat menneet alueelle jäädäkseen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164281#.UPfBcGJHT-k
-          Migronin juutalaisyhteisön neuvoston puheenjohtaja Shuki Seth sanoo, että asukkaat, jotka ovat aina äänestäneet Likudia, ovat kyllästyneet Likudin venkoiluun ja kehottaa äänestäjiä tällä kertaa äänestämään HaBeit HaYehudia, koska se on ainoa tapa pelastaa heidän yhteisönsä lopulliselta tuholta. Seth ei sanonut ymmärtävänsä, miksei Netanyahu voi virallisesti hyväksyä Edmond Levyn komitean laatiman raportin, jolla selvitetään Israelin laillinen oikeus Juudean ja Samarian sekä Golanin kukkuloiden omistukseen, sillä se selvittäisi epäselvän tilanteen kotona ja ulkona. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164292#.UPfEQWJHT-k









Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019