MAANANTAI 14.01.13


MAANANTAI 14.01.13

1. POLIISI taputtaa itseään selkään sujuvasti ja onnistuneesti tapahtuneen evakuointi-operaation johdosta E-1 alueelta. Poliisin mukaan koko operaatio oli ohi tunnissa eikä kukaan loukkaantunut – henkistä kunnianloukkausta ei huomioida - , vaikka palestiinalaiset väittävätkin, että ainakin kuusi ihmistä sanoi kärsineensä vähäisiä kolhuja – vertavuotava nenä tai pieniä ruhjeita käsivarsissa mellakkapoliisien kovien otteiden johdosta. Jerusalem Post artikkelin yhteydessä on karttapiirros, josta selviää alueen liittyminen pääkaupunkiin. Arabit olivat antaneet etäyhteisölleen nimen Bab al-Shams, Portti aurinkoon.

KANSANVASTARINNAN koordinointikomitea (PSCC), joka oli organisoinut E-1 alueen valtaus-yrityksen – joskin on epätietoista, kuka sen oli suunnitellut ja hankkinut kalliit teltat ja muun rekvisiitan, siinä tuntuu ulkopuolisen (eurooppalaisen?) kädenjälki – sanoo julkaisemassaan lausunnossa E-1 alueen kuuluvan Öljyvuorella sijaitsevalle kylälle A-tur. ”Bab Alshams on portti vapauteemme ja päättäväisyyteemme. Bab Alshams on portti Jerusalemiin,” medialle annetussa lausunnossa sanotaan. ”Bab Alshams on portto paluullemme.” Lausunnossa selitetään, että ”vuosikausien ajan Israel on rakentanut todisteita maalle ilman että kansainvälinen yhteisö on tehnyt mitään, mutta nyt on tullut aika muuttaa pelin säännöt, meidän rakentaaksemme tosiasioita maapohjalle, omalle maallemme.”

PA:n ja Hamasin johtajat ylistivät E-1  operaatiota erinomaisena keinona antaa selkeä viesti Israelille, sillä ”Bab Alshams rakennettiin kahden valtion ratkaisun pelastamiseksi aikana, jolloin Israel pyrkii tuhoamaan sen,” kuten Saeb Erekat sanaili. ”Israelin täytyy valita rauhan ja setlementtien välillä, molemmat (juutalaiset ja arabit?) eivät voi elää yhdessä.”
NETANYAHUN edustaja Mark Regev kutsui operaatiota tarkoituksettomaksi temppuiluksi, laittomaksi toiminnaksi yksityismaalla, minkä tulee loppua. ”Jos palestiinalaiset todella haluavat muutosta aikaan, heidän tulee palata neuvotteluihin”.
FATAH kehotti lauantaina jäseniään menemään Bab Alshams alueelle liittyäkseen valtaajiin, mutta poliisi ja sotilaat käännyttivät heidät pois. Jotkut heistä samoilivat sinne vuohipolkuja pitkin välttäen tiesulut ja valvonta-asemat. Yrittäjien joukossa olivat mm. Saeb Erekat, Hanan Ashrawi, ministeri Majida al-Masri ja työministeri Ahmed Majdalani, joka valitti poliisin takavarikoineen hänen VIP-korttinsa, joka oikeuttaa hänet ohittamaan tiesulut tarkastuksetta. Israelin turvallisuusjoukot ovat aloittaneet VIP-korttien mitätöinnin PA:n virkailijoilta PA:n yksipuolisen YK:n yleiskokousseikkailun vuoksi. 

PSCC:n julkistaman tiedon mukaan operaation nimi saatiin kuuluisan libanonilaisen kirjailijan Elias Khourin samannimisestä kirjasta, joka soitti PSCC:n edustanaiselle Abir Koptille onnitellen operaation johdosta esittäen valittelunsa, ettei voinut olla mukana. Kopti väitti ryhmän asianajajansa tavoin, että alue on arabien yksityismaata, minkä Israel kiistää.
Juudean ja Samarian siviilihallinnon lausunnon mukaan E-1 alue on valtionmaata ja siksi se antoi määräyksen alueen tyhjentämisestä valtaajista ja telttojen poistamisesta. Korkeimman oikeuden päätöstä odoteltaessa teltat päätettiin jättää paikoilleen, mutta oikeuden päätöksen mukaan ne voidaan poistaa, mikäli osoittautuu, että ne aiheuttavat turvallisuusriskin. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=299390

2. JERUSALEM POST julkaisi Beata Adonian, Travelujah, kirjoittaman mielenkiintoisen artikkelin Jordanjoen kastepaikasta viehättävine kuvineen, jota esittelen seuraavaksi.
Artikkelin alussa kehotetaan vierailemaan yhdessä kuuluisimmista kristittyjen kohteessa, jossa Jeesuksen sanotaan saaneen kasteensa Johannes Kastajalta.
Jordanjoki juoksee Jordanin repeämälaakson kautta Kinneretiin ja sieltä edelleen Jordaninlaaksoa pitkin Suolamereen, jolla ei ole laskujokea, minkä johdosta sinne on kerääntynyt runsaasti erilaisia mineraaleja, joita teollisesti hyödynnetään sen eteläpäässä sekä Israelin että Jordanian puolella. Tämä puolestaan edistää merenpinnan laskemista nykyisestä tasosta, joka ennustaa sen vähittäistä kuolemista ilman radikaaleja toimia.

Artikkelissa todetaan, että Jordanjoen kastepaikka on kristittyjen kolmanneksi arvostetuin uskonnollinen kohde Betlehemin Syntymäkirkon ja Golgatan jälkeen Jerusalemissa. Jeesuksen julkinen toiminta alkoi Hänen saatuaan kasteen Jordanjoessa. Artikkeli viittaa tutkijoihin, joiden  mukaan Johannes Kastaja olisi voinut saada virikkeen syntinsä tunnustaneitten kastamiseen esseeneiltä, joiden rituaalikaste suoritettiin yhteisön jäsenille päivittäin. Jordanjoki onkin täydellinen kastepaikka jatkuvasti virtaavine vesineen sekä ilman lämpötilasta johtuen, joka on alueen keskimääräistä korkeampi pitkin vuotta.
Artikkelissa todetaan evankeliumeihin tukeutuen, että Johannes Kastaja oli Jeesuksen edellä-kävijä, airut eli mevazzeret. (Mt.3:11) Artikkelin maininta Jeesuksen sanoihin Nikodemukselle, että ”ellei ihminen synny uudestaan vedestä ja Hengestä, hän ei voi päästä Jumalan valtakuntaan”. (Jh.3:5) Tämän monet uskovat tarkoittavan fyysistä kastamista vedellä, mutta toisten mukaan ”vedellä” tarkoitetaan tässä yhteydessä ”Jumalan Sanaa”, jonka kautta syntyminen Hengestä tapahtuu, eli uudesti syntyminen ei tapahdu fyysisessä kasteessa.
Artikkelissa viitataan myös erilaisiin kastetraditioihin; toisten mielestä riittää, jos kastettavan  päätä valellaan vedellä tai siihen pirskotetaan vettä; ortodoksisen perinteen mukaan kasteen yhteydessä koko ihminen on upotettava veteen. Toisten mielestä kaste on suoritettava vasta aikuisena, kun ihminen itse sitä haluaa; toisten mielestä kaste suoritetaan kaikille lapsille.
Apostoli Pietari sanoo: ”Kaste ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta.” Apostolit opettavat myös, että yksi kaste riittää, sitä ei tarvitse toistaa.

JORDANIN KASTEPAIKKA, arabinimeltään Qasr el-Yahud sijaitsee Jordaninlaakson erämaassa, Suolameren pohjoispuolella Jerikosta itään. Paikalla on vielä havaittavat bysanttilaisen kirkon rauniot 4. tai 5. vuosisadalta. Paikan merkitys turistikohteena on huomioitu rakentamalla kulkuväyliä rantaan sekä laituri, suihkumahdollisuus kasteviittoineen maksua vastaan, rukouskappeli sekä laajennettu paikoitusalue.
Kastepaikalla järjestetään vuosittain julkinen Jeesuksen kasteen muistotilaisuus Babtism of the Lord Celebration. Katolisen kirkon tradition mukaan juhlallisuudet pidetään loppiaisen (ilmestyksen) jälkeisenä sunnuntaina. Katoliset tekevät pyhiinvaellusmatkan kastepaikalle 13. tammikuuta 2013, jonka yhteydessä pidetään messu rannan kappelissa.
Itämaiset kirkot järjestävät omia juhlallisuuksiaan 18. ja 19. tammikuuta Jeesuksen kasteen, Jumalan Pojan ensimmäisen ilmestyksen sekä Jumalan kolminaisuuden ilmestyksen kunnioittamiseksi. Muitakin juhlallisuuksia järjestetään kastepaikalla, joihin kuuluu profeetta Elian taivaaseen nousemisen kunnioittaminen Jumalan tulisissa vaunuissa.

Jardenit perustettiin Jordanjoen alkupäähään, lähellä paikkaa, jossa se erkanee Kinneretistä, poliittisen tilanteen epävakavuuden vuoksi ja turistien turvallisuuden varmistamiseksi. Myös sinne on rakennettu kulkemista helpottavia tasoja ja kaiteita, myös pyörätuoleille. Vuosia kestänyt kuivuus Lähi Idässä aiheutti pelkoja, että Jordanjoen veden vähentyminen ja sen juoksun hidastuminen ovat nostaneet epäilyjä kasteen hygieenisyydestä, mutta sitä on pyritty hoitamaan erilaisin teknisin keinoin. Tämän talven runsaat sateet ovat lisänneet uskoa siihen, että Jordanjoki elpyy lähelle normaalikuntoaan. http://www.jpost.com/Travel/AroundIsrael/Article.aspx?id=299429

3. ARABIT pyrkivät lumisadetta ja lumen sulkemia teitä hyväkseen käyttäen hyökkäämään Yitzharin juutalaisyhteisön vieressä sijaitsevaan Urif etäyhteisöön Binyaminin alueella. Sillä hetkellä Urifissa oli vain muutama nuorukainen ja arabeja tuli läheisestä arabikylästä pari sataa, jotka alkoivat heitellä kiviä juutalaisyhteisöön. Sieltä otettiin yhteys Yizthariin ja paikallisen koordinaattorin toimistoon, joka ajoi jeepillään paikalla, ja myös IDF hälytettiin.
Juutalaisnuoret eivät antaneet ylivoiman pelottaa itseään vaan aloittivat hyökkäyksen arabeja kohti, jotka lähtivät karkuun. Samaan aikaan pieni sotilaspartio tuli paikalle osallistuen arabien takaa-ajoon. Sotilaat käyttivät kyynelkaasukranaatteja arabien karkottamiseksi.
Sotilaat menivät aina arabikylään saakka varmistaakseen, etteivät he tule takaisin, mutta heitä kivitettiin kivin ja petrolipommein, joihin sotilaat vastasivat kyynelkaasulla rauhoittaen tilanteen.

Yitzharin juutalaisyhteisön edustaja Abraham Yitzhar totesi, ettei tämä ollut mikään erityinen tapahtuma, sillä ne toistuvat päivittäin varsinkin Urifin etäyhteisössä. Arabit nousevat usein kylästään viereiselle Giva Struka-kukkulalle Yitzharin eteläpuolella, josta he kiihottavat ja yllyttävät IDF:n sotilaita ja rajapoliiseja. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164166#.UPPBLGJHT-k

4. UUTISOTSIKOITA
-          Poliisi aloitti tutkimukset videoiden perusteella, joiden mukaan arabijengit ovat Jerusalemin itäosissa aloittaneet hyökkäilyt etenkin ortodoksinuoria vastaan häväisten ja uhkaillen heitä ja jopa fyysisesti hyökkäillen heitä vastaan. Kehitys katsotaan vaaralliseksi, johon on puututtava välittömästi ja kovalla kädellä, ettei se leviä ja muodostu tavaksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164167#.UPPF-2JHT-k
-          Habait Hayehudi puolueen nuorekas ja muutamassa viikossa kuuluisuutta saanut puheenjohtaja Naftali Bennett sanoi kokouksessaan Negevissä, että israelilaisten on syytä heittää syrjään uskonnolliset ja muut hajottavat tekijät keskittyäkseen tärkeimpiin kysymykseen, jotka ovat kaikille yhteisiä. Bennett otti kantaa syytöksiin, ettei hänellä ole taloudellista ohjelmaa, todeten, ettei hän niin paljoa perusta erilaisista ”ismeistä” sosialismista tai kapitalismista, sillä juutalaisilla on 3000 vuotta vanha juutalainen talousohjelma, joka opettaa meitä huolehtimaan heikoista, rakastamaan muukalaista, yhteisöelämää ja keskinäistä auttamista. Hän sanoi, että Israelissa on tapana syyttää toisia: Setlementtejä, ultra-ortodokseja, ei-uskonnollisia vasemmistolaisia tulee syyttää. Hän vakuutti, ettei Bait Hayehudi-puolueessa ole eri ryhmiä, ei uskonnollisen tai rodullisen poikkeavuuden mukaan eikä ketään osoiteta sormella, jos ajattelee hieman toisin kuin itse, ei myöskään toisia puolueita vastaan. Bennett sano avoimesti kannattavansa Netanyahua seuraavaksi pääministeriksi, sillä hän on sopivin, joka huomioi häntä vastaan esitetyn kritiikin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164165#.UPPGWWJHT-k
-          IDF:n sotilaat pidättivät etsinnän jälkeen arabimiehen, joka yritti kotitekoisella aseellaan osua kibbutz Migdal Oz turvallisuusmieheen, joka hälytti paikalle turvallisuusjoukot, jotka aloittivat hyökkääjän etsinnät ja löydettyään hänet pidättivät miehen vieden hänet kuulusteluihin. IDF:n mukaan tapaus on toinen samanlainen alueella 24 tunnin kuluessa. Kukaan ei haavoittunut tapauksen aikana. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164161#.UPPKXmJHT-k
-          Jordanian kuningas Abdullah II paljastaa, että jo jonkin aikaa kestäneet alemman tason keskustelut Israelin ja PA:n edustajien välillä ovat poikineet mahdollisuuden korkean tason neuvotteluihin jo ensi kuun aikana. Hän tarjoaa maataan neuvottelujen pitopaikaksi. Abdullah II sanoi ranskalaiselle Nouvelle viikkolehdelle antamassaan haastattelussa, ettei ole enää aikaa odottaa toista neljän vuoden rupeamaa Obaman aktivoitumiseksi Lähi Idän tilanteisiin. Hän viittasi USA:n UAV-koneillaan suorittamiin ohjushyökkäyksiin etsittyjen terroristien eliminoimiseksi, että on aika näyttää, että neuvottelut antavat pysyvämpiä tuloksia kuin raketit ja ohjukset. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164143#.UPPLzmJHT-k
-          Egyptiläinen historioitsija Khaled Fahmi toteaa Al-Nahar haastattelun yhteydessä, että Muslimiveljeskunta on syyllinen siihen, että juutalaiset poistuivat maasta. Hän todistelee väitöstään sillä, että vuosikymmenien aikana, oli kysymys mistä lehdestä tahansa, niissä esiintyy vihantäyteisiä artikkeleita tekemättä eroa sionistin ja juutalaisen välillä. Hän sanoo Palestiinan konfliktin aiheuttaneen syvät jäljet Egyptiin, minkä seurauksena useita synagogia poltettiin, kranaatteja heitettiin ja ihmisiä kuoli. Hän kehotti juutalaisia palaamaan Egyptiin tehdäkseen tilaa palestiinalaisille luvaten, että kaikilla juutalaisilla on oikeus palata Egyptiin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164159#.UPPNxmJHT-k
-          Kongressin jäsen Ileana Ross-Lehtinen, joka äskettäin jättäytyi ulkomaan asioitten valiokunnan puheenjohtajuudesta mutta joka on ehdolla Lähi Idän ja Pohjois-Afrikan asioitten valiokunnan puheenjohtajaksi, totesi äskettäin, ettei Obaman nimittämä mutta kongressin vahvistusta odottava Chuck Hagel pidä Israelia USA:n liittolaisena. Ross-Lehtinen totesi Fox-news ohjelmassa, että Hagelilla tulisi olemaan vaikea aika tunnustaakseen Israelin liittolaiseksi. Hän sanoi olevansa huolestunut Obaman näystä USA:n puolustusministeriön suhteen, jos tämä ajattelee, että Hagel on paras ehdokas johtamaan USA:n puolustusvoimia. Hän kehotti senaattia suorittamaan tehokkaan kuulustelun Chuck Hagelin mielikuvista ennen hänen vahvistamistaan. Hagel vastustaa Iranin vastaisia sanktioita ja syyttää juutalaisryhmien painostusta USA:n asioitten hoidossa monien muiden kysymysten ohella, joissa hänen päätöksiään ja äänestyskäyttäytymistään on kyseenalaistettu. Obama kokoaa ympärilleen miehiä ja naisia, jotka ajattelevat samoin kuin hän ja joita on helppo ohjailla. Hänen väitetään valmistelevan diktatuuria Amerikkaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164141#.UPPP8WJHT-k
-          USA:n kongressin raportin mukaan Iranilla on kuunteluasemia Golanilla ja Syyriassa, joista käsin se vakoilee Israelia. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=299499





Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019