KESKIVIIKKO 05.12.12


KESKIVIIKKO 05.12.12

1. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu selvitteli puheessaan Kansallisen Julkisen Diplomatian forumissa Jerusalemissa eilen Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin perimmäisiä syitä todeten, ettei ole juutalaisten rakentaminen Juudean ja Samarian alueilla ole syy, vaan juutalaisen valtion, Israelin oikeus olla olemassa ja arabien halu poistaa se kokonaan maailman kartalta. Aiheen pääministerin selvitykseen antoi joittenkin ulkomaitten, ennen kaikkea EU:n jäsenmaiden, voimakas vastareaktio minihallituksen päätökseen vastata PA/PLO:n yksipuoliseen esitykseen Palestiinan hyväksymiseksi YK :n tarkkailijajäseneksi aloittaa välittömästi 3000 uuden asuntoyksikön suunnittelu Juudeassa ja Samariassa sekä Jerusalemissa.
Nämä maat eivät ollenkaan näytä tajuavan, että ne olivat itse muotoilemassa kriisiä tukemalla PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin tekemää yksipuolista esitystä romuttaen samalla Oslon sopimukset ja siihen perustuvat järjestelyt. Tilanteen irvokkuutta kuvastaa tosiasia, että Abbasin asema PA/PLO:n johdossa ja hänen asettamansa Salaam Fayadin johtama hallitus ovat laittomia, sillä Abbas on siirtänyt vaalien pitämistä toistamiseen vuodesta 2009 tammikuusta lähtien, jolloin vaalit oli pitänyt pitää, peläten Hamasin kaappaavan enemmistön, kuten se teki 2006 vaaleissa.

PA:N puheenjohtaja Mahmoud Abbas kehotti kaadereitaan valmistelemaan kansainvälisen tuen hankkimiseksi pystyäkseen estämään tämän ”israelilaisten setlementtien rakentamisen kaikkialla palestiinalaisten territorioilla, ja varsinkin alueella, joka tunnetaan nimellä E-1”, kuten hän sanoi viitaten ”palestiinalaisten” territorioihin. Abbas varoitteli, että PA tulee seuraamaan tiiviisti tilanteen kehitystä ja tulee tekemään omat johtopäätöksensä, jos Israel jatkaa suunnitelmiaan rakentamisen laajentamiseksi. Hän väläytti toisessa yhteydessä, että hän tulee kääntymään ICC:n, kansainvälisen rikosoikeuden, puoleen asiassa. Tämä on juuri sitä, mitä Abbasin johtama klikki etsi halutessaan YK:n tarkkailijajäsenen aseman, mikä antaa sille oikeuden esittää Israelin vastaisia syytöksiä Haagin kansainvälisessä rikosoikeudessa.
PA:n johdon taholta esitettiin myös varoituksia, että Israelin rakennussuunnitelmat romuttavat lopullisesti toiveet kahden valtion toteuttamisesta, vaikka PA/PLO teki sen jo esityksellään.  PA:n edustaja YK:ssa Riyad Mansour syytti kirjeessään YK:n pääsihteerille ja turvallisuus-neuvostolle, että Israelin rakentaminen Juudeassa ja Samariassa on sotarikos.

E-1 alueen suunnittelun alkamisen ohella Israel etenee kahden muun suuren rakennus-kohteen suunnittelussa. Nämä kohteet ovat Ramat Shlomo, jonka rakentamisesta päätettiin jo 2010 varapresidentti Bidenin ollessa vierailulla Israelissa, sekä uusi lähiö Givat Hamatos. PA:n pääneuvottelijana tunnettu - ilman neuvotteluja viimeisen neljän vuoden aikana – Saeb Erekat valittaa erityisesti E-1 alueen rakentamista Maale Adumimin ja Jerusalemin välissä, koska se hänen käsityksensä mukaan katkaisee Jerusalemin itäosan yhteyden Samariaan. Erekatin väittämä on tuulesta temmattu, sillä Israel liitti Jerusalemin itäosat Jerusalemin kaupunkiin heti 1967 puolustussodan jälkeen, jonka päämääränä oli tuhota Israelin valtio, eikä E-1 alueen rakentaminen estä liikenneyhteyksiä, kuten Erekat väittää

Erekat on yhä useammin alkanut puhua yhden valtion periaatteesta Jordanjoen ja Välimeren välillä, koska käytännössä Israel ei voine koskaan jo pelkästään turvallisuussyistä hyväksyä vihamielisen valtion perustamista historiallisen Israelin maan sydänalueille.
Tätä taustaa vasten tuntuu käsittämättömältä entisen pääministerin Ehud Olmertin näkemys, ettei Israelin olisi pitänyt vastustaa Palestiinan hyväksymistä YK:n tarkkailijajäseneksi. Olmertin uskotaan vaikuttaneen Saksan liittokansleri Merkelin päätökseen pidättyä YK:n äänestyksestä. Rikostutkimusten alaisena olevan Olmertin toiminta alkaa lähestyä tilannetta, jossa häntä voidaan epäillä liittoutumisesta vihollisen kanssa ja isämaansa petoksesta. http://www.timesofisrael.com/settlement-expansion-means-two-state-solution-is-over-palestinians-charge/

2. THE TIMES of ISRAEL tarkastelee artikkelissaan PA:n mahdollisuuksia syyttää Israelia sotarikoksista tullen lopputulokseen, että se vaatisi varsin pitkän tien kuljettavaksi, sillä se asettaisi palestiinalaiset itsekin alttiiksi syytöksiin sotarikoksista. Israel ei ole ICC:n jäsen, mutta Palestiinan nimellä kulkeva fiktiivinen valtio voisi saada jäsenyyden, kuten ICC:n entinen pääsyyttäjä Luis Moreno-Ocampo totesi huhtikuussa, ja oikeuden esittää syytöksiä.
YK:n viime torstaina tekemä päätös hyväksyä PA/PLO YK:n tarkkailijajäseneksi on hyvin ongelmallinen ja hätäisesti tehty ilman tarkempia tutkimuksia YK:n aiemmista päätöksistä.

Israelin käsityksen mukaan Jordanjoen ja virallisesti tunnustetun Israelin välisiä alueita voidaan korkeintaan kutsua kiistanalaiseksi, mutta ei missään tapauksessa miehitetyiksi, kuten entisen korkeimman oikeuden tuomarin Edmond Levyn johtama kolmen tuomarin tiimi havaitsi, mitä Netanyahu ei jostain oudosta syystä johtuen ole ottanut hallituksen ohjeeksi. Tämä tiimi havaitsi, että perustuen Balfourin julistukseen vuodelta 1917 ja Kansainliiton päätökseen juutalaisten kansallisen kodin rakentamiseksi silloisen Syyria-Palestiinan alueelle vuonna 1922 ja sen jälkeisiin kansainvälisiin päätöksiin, juutalaisilla on oikeus rakentaa kyseiselle alueelle mihin tahansa, eikä aluetta voida siten pitää miehitettynä.

PA:n tunnettu virkailija Nabil Shaath vihjaili äskettäin, että PA voi syyttää Israelia sotarikoksista päättäessään uusista rakennuskohteista ja ”PA:n varojen varastamisesta” viitaten talousministeri Yuval Steinitzin päätökseen pidättää Israelin keräämiä 450 miljoonaa NIS voidakseen niillä kattaa palestiinalaisten maksamattomia yli miljardin NIS sähkölaskuja.
”Jatkaen setlementtien rakentamisen ja varojemme varastamisen aiheuttamat sotarikokset pakottavat meidät turvautumaan ICC:n apuun”, Shaath julisti maanantai-iltana.
ICC:n peruskirjassa tuomitaan sotarikoksiksi tapaukset, joissa miehitysvalta siirtää, suorasti tai epäsuorasti, osan omista kansalaisistaan miehittämilleen alueille. YK:n päätös voidaan artikkelin kirjoittajan mielestä tulkita, että Israel on miehittäjän asemassa ja siten tosiasia, että n. 680 000 sen kansalaista asuu Juudeassa ja Samariassa, on verrattavissa sotarikokseen.

EU:n Israelin lähettiläs Andrew Standley totesi, että EU:n selkeän käsityksen mukaan kansainvälisestä laista, juutalaisten rakentaminen Juudeassa ja Samariassa on laitonta.
USA:n ulkoministeriön kanta noudattelee EU:n kantaa.
On käsittämätöntä, miksei Netanyahu ole nostanut esiin Levyn komitean havaintoja voidakseen saattaa tuon epäselvänkysymyksen pois päiväjärjestyksestä.
Israelin ulkoministeriön entinen lainopillinen neuvonantaja Robbie Sabel, joka toimii nyt Heprealaisen yliopiston professorina, toteaa, että jos PA kääntyy ICC:n puoleen, PA itse joutuu tutkimusten alaiseksi, sillä Abbas sanoo edustavansa sekä Länsirantaa että Gazan kaistaa, kuten myös YK:n päätös toteaa, joten PA on vastuussa jokaisesta Gazasta Israelin puolelle ammutusta raketista, eli sotarikoksesta. Samoin cast lead operaatio Gazassa 2008-2009 syyllisti yhtäläisesti molempia osapuolia.
Ulkoministerin edustaja Yigal Palmor toteaa, että PA:n kääntyminen ICC:n puoleen saisi USA:n lopettamaan kaiken tukensa PA:lle, mikä lopullisesti raunioittaisi sen talouden.
Täten PA käyttäisi ICC:n palveluja poliittiseen ajojahtiin Israelia vastaan. PA:n edustaja toteaa, että sen kiireisin tehtävä on korjata pahoin särkyneet USA:n suhteensa. http://www.timesofisrael.com/palestinians-war-crimes-case-against-israel-faces-long-road/

3. EGYPTISSÄ kymmenet tuhannet mielenosoittajat kokoontuivat eilen presidentin palatsin edustalle osoittaakseen vastustuksensa presidentti mursin yksinvaltaisia toimia vastaan, joilla hän kaappasi itselleen lähes diktaattorin valtuudet ja immuniteetin  oikeudessa. Times of Israelin julkistaman artikkelin mukaan ainakin 100 000 ihmistä osallistui mielenosoitukseen. Mursin kannattajat Muslimiveljeskunnassa ovat turvautuneet varsin outoon ja vaaralliseen keinoon lähettämällä maksettuja aktivistejaan kansajoukkoon tarkoituksenaan pahoinpidellä heitä sekä häväistä ja raiskata naisia. Juuri tästä syytettiin presidentti Mubarakin kannattajia.

POLIISI käytti kyynelkaasua saadakseen kansan pidettyä kauempana palatsista Kairon Heliopolisin lähiössä, ja yritti piikkilanka-aidoilla pitää kansaa aloillaan, mutta ihmiset tunkeutuivat niiden läpi. Virallisen MENA-uutistoimiston raportin mukaan 18 ihmistä haavoittui hetkittäisissä kahinoissa poliisin kanssa, mutta vammat olivat lieviä. Mielenosoittajat kantoivat plakaatteja, joissa Mursi esitettiin turbaani päässä ja puettuna natsi-univormuun.
Myös Tahrir-aukiolle Kairossa kokoontui tuhansia mielenosoittajia. Eräs raportoida havainnoi, että ennen pitkää kansa voi vaatia presidentti Mursin syyttämistä oikeudessa. Hänen sanotaan poistuneen palatsista turvallisuutensa vuoksi. http://www.timesofisrael.com/masses-of-egyptian-protesters-clash-with-police-outside-presidential-palace/

4. UUTISOTSIKOITA
-          Korkea Syyrian opposition edustaja Haitham Maleh, SNC:n puheenjohtaja, väittää, että heinäkuun 18. päivä äkillisesti kuolleeksi ilmoitettu Mubarakin ajan tiedustelu-johtaja ja vara-presidentti Omar Suleiman sai surmansa Damaskoksessa suuressa pommi-iskussa, joka surmasi useita Assadin avainupseereita ja johtajia. Maleh kertoi Al-Watan lehden toimittajalle, että hänellä on todisteita tapahtumasta. Pommi-iskussa kuoli neljä Syyrian korkeaa viranomaista, mukaan lukien Assadin lanko Assef Shawkat. Maleh kertoi, että Sulaiman matkusti Damaskokseen Dubain hallitsijan sheikki Muhammad bin Rashed Al-Maktumin pyynnöstä keskustelemaan Assadin kanssa Syyrian massatuhoaseista. Rakennuksessa nähtiin Suleimanin lisäksi virkailijoita Saudi Arabiasta, Turkista, USA:sta ja jopa Israelista. Suleiman haavoittui vaikeasti, häntä hoidettiin Damaskoksessa, mutta lennätettiin Yhdysvaltoihin, jossa hän menehtyi haavoihinsa. http://www.timesofisrael.com/syrian-oppositionist-mubaraks-intelligence-chief-was-killed-in-damascus/
-          New York Timesin tunnettu Israelin vastainen, juutalaissyntyinen journalisti Thomas Friedman esittää kitkerää kritiikkiä Israelia ja sen pääministeriä Netanyahua kohtaan siksi, ettei Israel huomioi USA:n toiveita vaan toimii oma-aloitteisesti edes keskustelematta Obaman hallituksen kanssa. Tämä journalisti on yksi ei-juutalaisista juutalaisista, jotka häpeävät juutalaisia juuriaan ja haluavat kaikin tavoin osoittaa, etteivät heidän juurensa merkitse heille pennin vertaa. Toinen juutalaissyntyinen Emmanuel Rahm, entinen Obaman henkilökuntapäällikkö ja nykyinen Chicagon pormestari, totesi äskettäin, ettei presidentti Obama ole suinkaan unohtanut sitä, että pääministeri Netanyahu esiintyi Romneyn vaalitilaisuudessa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/162858
-          Israel Land Rahasto etsii juutalaisia rahoittajia, jotta he yhdessä ostaisivat E-1 alueen valtiolta, jonka omistuksessa se on, ja aloittaisivat sen rakentamisen niin pian kuin suinkin. Rahasto perustettiin 2007, sen tarkoituksena on lunastaa maata juutalaisten rakentamista varten. Alueen pyyntihinta on 6.5 miljoonaa USD, ja sille voidaan rakentaa 200 – 250 asuntoa. Alueen rakentaminen veisi kolmesta kymmeneen vuoteen, kuten arvioidaan. Alue on 5 km:n pituinen kaista Jerusalemin ja Maale Adumimin välissä, jonka rakentamisella alueet yhdistettäisiin toisiinsa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/162856
-          PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas sanoi tiistaina, että ”on tullut aika sopia Hamasin ja Fatahin väliset erimielisyydet ja yhdistää taistelu Israelia vastaan miehityksen lopettamiseksi”. Abbas ei ole uskaltanut vierailla Gazassa sen jälkeen, kun Hamas kaappasi vallan siellä 2007. Hänen kerrottiin suunnittelevan yhteistä matkaa Khaled Mashaalin kanssa viikonlopun aikana, mutta on epäselvää toteutuuko se. YK:n viime torstaina tekemä päätös Palestiinan tarkkailijajäsenyydestä koskee sekä Juudeaa ja Samariaa että Gazan kaistaa, vaikka Abbasilla ei ole mitään valtaa Gazassa, ja hänen valtansa oikeutus on hyvin kyseenalainen myös Länsirannalla. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/162854#.UL8Kc2JHT-k
-          Amnesty Internationalin raportti Jemenin Abiyan maakunnasta, jossa al-Qaida toimii aktiivisesti, kertoo hillittömistä ihmisten kidutuksista, jäsenten katkomisista ja ihmisten ristiinnaulitsemisesta taistellessaan hallituksen joukkoja vastaan. Ihmisoikeuksien kunnioittamisesta ei voida edes puhuakaan, eikä noiden hirmutekojen suorittajia luultavasti koskaan saada vastuuseen teoistaan. Tämä toistuu kaikessa hiljaisuudessa Egyptissä, varsinkin muita uskontojen ja vapaamielisten edustajia  vastaan. Vaikka erityisesti naisten asema on todella huono muslimimaissa, naiset ovat innokkaampia vaatimaan sharia-lain toteuttamista myös Egyptissä.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/162835#.UL8MFGJHT-k


 

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021