TORSTAI 22.11.12


TORSTAI 22.11.12

1. ISRAELIN JA HAMASIN tulitauko julistettiin alkaneeksi keskiviikkoiltana 21.11.12 klo 21.00 paikallista aikaa. Sopimuksen hyväksymisestä ilmoittivat yhteisessä TV-lähetyksessä USA:n ulkoministeri Hillary Clinton ja Egyptin ulkoministeri Mohamed Kamel Amr. Israelin johto kehuu saavuttaneensa kaikki asetetut tavoitteensa, mutta poliittiset tarkkailijat huomauttavat heti kylmiltään, että jos tavoitteena oli saada Israelin aseman vahvistaminen ja Hamasin vähentäminen, 8 päivää kestäneen asemasodan laukaustenvaihto vahvisti Hamasin asemaa. Kuin osoitukseksi, ettei Hamasin iskukyky ollut poistunut, se ampui 20 rakettia Israelin puolelle tulitauon virallisen alkamisen jälkeen, kuten poliisin edustaja Micky Rosenfeld ilmoitti lisäten, että IRON DOME esitti myös oman voimansa eliminoiden niistä yhden.

EGYPTIN ulkoministeri Amr totesi: ”Ponnistelumme ovat tuottaneet yhteisymmärryksen lopettaa tuli ja palauttaa rauha ja lopettaa verenvuodatus, mitä viime päivinä olemme nähneet.”
USA:n ulkoministeri Clinton lausui puolestaan näin: ”Tämä on kriittinen hetki alueelle. Egyptin hallitus on ottamassa itselleen vastuun ja johtoaseman, jotka ovat tehneet tästä maasta tämän alueen tasapainon ja rauhan kulmakiven.” Clinton kiitti presidentti Mursia hänen välitys-toimistaan ja vakuutti ”USA:n toimivan liittolaistensa kanssa vahvistaakseen tätä edistystä, parantaa Gazan kansan elinoloja ja Israelin kansan turvallisuutta”.

PÄÄMINISTERI Netanyahu kokosi aiemmin keskiviikkona 9 hengen minikabinetin, jossa ilmeisesti vahvistettiin Israelin myöntyminen tulitaukosopimuksen ehtoihin. Viranomaiset totesivat kokouksen jälkeen, että kokouksessa esitettiin Israelin kiinnostus saada kansain-välinen vakuutus IDF:n vapaille toimille siinä tapauksessa, että tulitauko rikkoontuu ja rakettituli Gazasta alkaa uudelleen Israelin siviilikohteisiin.
Israelin minikabinetin tekemä aloite kansainvälisestä takuusta osoittaa, ettei Israel täysin luota Egyptin ja USA:n rooliin toimia sopimuksen objektiivisina takuumiehinä. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4310212,00.html

2. ISRAELIN poliittiset johtajat Labourin puheenjohtajaa Shelly Yechimovichiä lukuun ottamatta, joka antaa varovaista tunnustusta tulitauolle, esittävät lähes kautta linjan kritiikkiä hallituksen tapaan suostua tulitaukoon, vaikka asetetut tavoitteet jäivät saavuttamatta. Armeijan reservijoukkoja kutsuttiin aseisiin kymmenin tuhansin, ja nyt tämä kallis operaatio valuu tyhjiin, ja joukkoja kotiutetaan kaikessa hiljaisuudessa.

Vakavinta kritiikkiä esitti Yesh Atid-puolueen Yair Lapid todeten, että Netanyahu lupasi eliminoida Hamasin eikä neuvotella sen kanssa. Nyt hallitus rikkoi molemmat lupaukset. ”Hallitus osoittaa heikkoutta ja arkailee toteuttaa asettamansa päämäärät luvattuaan täydellisen rauhantilan Israelin kansalaisille.”
Haim Ramon, joka toimi varapääministerinä edellisen Gazan sodan aikana, ja Kadiman puheenjohtaja Shaul Mofaz kritisoivat samoin hallituksen päätöstä lopettaa operaatio ”Pilvenpatsas” ennenaikaisesti, vaikka asetettuja tavoitteita ei oltu saavutettu.
NU:n puheenjohtaja Uri Ariel toteaa sopimuksen ilmoittamisen kuvastavan halvaantunutta esitystä, jolla onnistumatta pyrittiin peittämään Netanyahun ja Libermanin hallituksen hämmentävä antautuminen.
Yleinen tuntuma näyttää olevan, kuten eräs kansanedustaja totesi, että kansa tuntee tulleensa petetyksi, sillä se tietää hallituksen epäröinnin tuntuvan pian sen omassa nahassa. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4310317,00.html

3. GAZAN asukkaat juhlivat Israelista saamaansa voittoa. Arabitavan mukaan voittoa juhlitaan ampuen aseilla ilmaan, tanssien ja iskuhuutoja päästellen kansan kokoontuessa kaupunkien kaduille. Naiset ja lapset jakavat makeita pikkuleipiä tai karamelleja, kuten traditioon kuuluu.
Hamasin ulkomaanasioitten johtaja, joka sanoi eroavansa tehtävistään mutta jatkaa silti, sanoi, että Israel epäonnistui hyökkäyksessään Gazan kansaa vastaan ja antautui Kairon neuvotteluissa aseellisten vastarintajoukkojen vaatimuksiin. Hän antaa kuvan – kuten hän totesi puhuessaan Kairossa – että se oli Israel, joka halusi tulitaukoa. Hän lisäsi keskiviikkona edelliseen, että ”Israelin seikkailu hyökätä Gazaan päättyi antautumiseen ja hyväksymiseen Hamasin sanelemaan sopimukseen”. ”Se epäonnistui, ylistys Allahille.”
ASEELLISET ryhmittymät Gazassa ilmoittivat Israelin alistuneen kansanrintaman yhteisen vastarinnan edessä. ”Kansanrintama antoi Israelille opetuksen yhdistyneellä voimallaan, opetuksen, jota se ei tule unohtamaan seuraavan 60 vuoden kuluessa.”  http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4310277,00.html

4. SHIMON SHIFFER toteaa ynetnews.com artikkelissaan, että kotirintama salli Netanyhaun voittaa, mutta se odottaa nyt vastapalveluksena rauhaa ja turvallisuutta. Ensimmäinen  opetus ”Pilvenpatsaasta” on kuitenkin se, että johtajien lupauksiin täytyy suhtautua varauksin.
Shiffer toteaa artikkelissaan, että ”se on Hamas, joka nyt sanelee, miten pitkään tulitauko kestää, miten korkealle liekit ulottuvat”.
Shiffer viittaa korkean IDF:n upseerin toteamukseen, että ainoa tapa, millä Hamas olisi saatu antautumaan ja heiluttamaan valkoista lippua, olisi ollut miehittää koko Gazan kaista ja pysyä siellä huomattavan pitkän ajan, kuten osoittautui ”Defensive Schield” aikana Samariassa, jolla itsemurhaterrorismi saatiin loppumaan lähes tyystin Israelissa.

IDF:n upseeri toteaa Shifferin mukaan edelleen, ettei Hamas osoittanut antautumisen tai luopumisen merkkejä, vaan päinvastoin siitä on kehittynyt merkittävä poliittinen tekijä, joka neuvottelee tasa-vertaisena Israelin kanssa, ja jonka poliittinen kapasiteetti ylittää Fatahin ja Mahmoud Abbasin johtaman Palestiinan Auktoriteetin. Shiffer arvioi, että Gazan kaista tulee nyt toimimaan entistä enemmän itsenäisenä tekijänä eikä enää osana Abbasin PA:ta.
Hän arvioi edelleen, että tämä nostaa Egyptin merkitystä siihen, mitä Gazassa tapahtuu.
Israel ei poistane merkittävästi rajoitteitaan vapaalta liikenteeltä Gazasta Israeliin, mutta Egypti joutunee helpottamaan rajoituksiaan Rafahin raja-asemalla, jota tästä lähtien valvovat Egypti ja Hamas yhdessä, eikä Egypti yhdessä Fatahin tai PA:n kanssa kuten tähän asti.
Artikkelissa arvioidaan, että Israel tulee vastaisuudessakin hillitsemään toimiaan, eikä johtajien lupauksiin vastata jokaiseen rakettiin vastaiskulla, voida luottaa.
Shiffer arvioi, ettei Obaman myötämielisyys tulitauon saamiseksi kohdistunut Netanyahuun  vaan Israelin kansaan, jonka kanssa hänellä ei ole erimielisyyksiä. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4309940,00.html, http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4310212,00.html

5. VIIMEISTEN päivien lisääntyneen väkivallan hillitsemiseksi Juudean ja Samarian alueilla IDF yhdessä poliisin ja rajapoliisin kanssa suoritti torstain vastaisen yön aikana etsimiensä ja epäilemiensä mellakoitsijoitten massapidätyksiä.
Turvallisuusjoukot pidättivät kaikkiaan 55 palestiinalaista, heidän joukossaan sekä Hamasin, Islamic Jihadin ja Fatahin että PA:n lakiasäätävän neuvoston (PLC) jäseniä.

IDF:n lausunnossa todetaan, että pidätykset voitiin suorittaa turvallisuusjoukkojen erinomaisen tiedustelun ansiosta Juudeassa ja Samariassa, ja että IDF tulee jatkamaan säilyttääkseen lain ja järjestyksen alueella sekä estääkseen terrori-iskut Israelin valtion alueella.
Keskiviikkoyön aikana rekisteröitiin lukuisia turvallisuutta rikkovia tilanteita Juudeassa ja Samariassa. Gush Etzionissa ammuttiin luultavasti ohi ajavasta autosta israelilaista bussia kohti. Kukaan ei vammautunut, mutta bussi kärsi vaurioita. Psagotin lähellä Binyaminin alueella arabit heittivät petrolipommeja IDF:n partiota kohti. Kukaan ei haavoittunut, ja sotilaat etsivät heittäjiä, joita ei oltu vielä tavoitettu.
Juudean ja Samarian alueella raportoitiin lukuisia kivien ja petrolipommien heittelyä keskiviikko-yön aikana. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/162390#.UK3RMGJHT-k

6. TERRORISTI jätti pommikassinsa Dan-bussiin Tel Avivin keskustassa puolen päivän aikaan keskiviikkona livistäen itse karkuun ennen pommin laukeamista. Kaikkiaan 21-28 ihmistä – eri lähteiden mukaan – haavoittui tai kärsi shokkitilasta; kolme heistä vietiin kriittisessä tilassa sairaalaan. Alueella sijaitsee oikeuslaitos, pankkeja ja liikelaitoksia. Poliisi ei ole vielä saanut tekijää kiinni. Sekä Hamas että Islamic Jihad varoittivat aloittavansa itsemurhaiskut uudelleen Gazan operaation seurauksena. Bussin ikkunat pullistuivat ulospäin ja tuulilasi oli rikkoontunut pieniksi sirpaleiksi. Israelissa oli samaan aikaan useita korkeita ulkomaisia diplomaatteja ja johtajia, kuten USA:n ulkoministeri Hillary Clinton. Terrori-isku aiheutti ilonpidon Gazan kaupunkien kaduilla onnistuneen iskun vuoksi.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/162356#.UK3VIGJHT-k
7. UUTISOTSIKOITA
-          Katolinen kirkko ja Vatikaani ovat aloittaneet ilkeämielisen syytös- ja parjauskampanjan Israelia vastaan. Vatikaanin kulttuuriministeri kardinaali Gianfranco Ravasi, joka toimii Vatikaanin kulttuurineuvoston presidenttinä, sanoi puhuessaan paavin Jeesuksesta kirjoittaman kirjan julkistamistilaisuudessa: ”Ajattelen viattomien lasten massamurhaa. Lapsia murhataan Gazassa, heidän äitinsä huutavat kaiken aikaa, se on yleinen huuto”. Tämä korkea katolisen kirkon virkailija vertasi lasten kuolemaa Gazassa operaation aikana siihen, miten kuningas Herodes surmasi Betlehemin alle 2-vuotiaat lapset surmatakseen Jeesuksen. Hän katsoo, että Israel on uusi Herodes, jonka uhreina ovat Gazan lapset, tai laajemmassa merkityksessä miten juutalaiset murhaavat palestiinalaisia. Jerusalemin patriarkaatin piispan apulainen William Shomali totesi, että Gazassa vallitsee nyt ilkeämielinen väkivalta-kierre, ja että on vaikeaa havaita, kumpi puoli sen aloitti. Hän kirjoitti äskettäin katolisessa lehdessä julkaistun artikkelin, jossa hän väitti juutalaisten vihan kristittyjä kohtaan perustuvan talmudiin, jota hän kutsui juutalaisille arvokkaammaksi kuin juutalaisen Raamatun.  Monet muutkin katolisen kirkon johtavat hengelliset johtajat ovat hyökänneet Israelin Gazassa ja Juudeassa ja Samariassa harjoittamaa politiikkaa vastaan, ja tämä tendenssi on lisääntynyt viime aikoina.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/162368#.UK3Xt2JHT-k
-          Pääministeri Benyamin Netanyahu kirjoittaa internetissä, että hän suostui ulkomaiden vaatimuksiin tulitauon saamiseksi ja tilanteen rauhoittamiseksi Gazan rajalla, mutta että jos tilanne niin vaatii, hän antaa armeijalle käskyn suorittaa ankara sotilaallinen operaatio ja suorittaa se tällä kertaa loppuun saakka. Hän lienee yllättynyt saamastaan kovasta kritiikistä sekä internetissä että puolueitten taholta. Netanyahu kirjoitti Facebookin sivullaan, että pääministerinä hän kantaa päävastuun rauhan ja turvallisuuden palauttamiseksi, mutta että vielä tulitaukosopimuksen alkamisen jälkeen keskiviikkona klo 23.00 Gazasta ammuttiin ainakin 20 rakettia Israelin puolelle, ja hälytyssireenit soivat Ashdodissa, Kiryat Machissa ja muissa Gazan rajakaupungeissa. IRON DOME eliminoi ainakin yhden Kafr-5 raketin Ashdodissa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/162391#.UK3dh2JHT-k
-          Hälytyssireenit soivat torstaiaamuna ainakin Netiv Ha´asharan ja Yad Mordechein alueilla huolimatta tulitauosta, joka tuli voimaan 23.00 keskiviikkona. http://www.jpost.com/Headlines/Article.aspx?id=293021
-          Egyptin turvallisuusjoukot takavarikoivat aselastin, mukana Gdar-raketteja, jotka luultavasti olivat matkalla Gazaan. Al-Masry al-Youm lehden mukaan aselastissa oli 108 Grad-raketin räjähdekärkeä ja 19 646 kiväärinpatruunaa. Aseet oli salakuljetettu Marsa Matruh-satamaan Egyptissä. Ne on voitu tarkoittaa Siinain terrorijärjestöille. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=293002
-          Mike Evans kirjoittaa JP:n artikkelissaan ”Its about Teheran, not Gaza”, että ihmisten alkaessa tottua Gazan tilanteen rauhoittumiseen Israelin päättäjillä on jo toinen ongelma harkittavanaan. Iran on huomattavasti tehostanut uraanin rikastus-kapasiteettiaan lisäämällä Forbon maanalaisiin tiloihin sijoitettujen sentrifugien luku- määrän kolmeentuhanteen. Hän selittää, että Iranilla voi maaliskuun ja huhtikuun tienoilla olla tarpeeksi rikastettua uraania yhtä ydinpommia varten. Siinä vaiheessa viimeistään Israelin tulee päättää, - ei jos vaan koska – iskeä Iranin ydinlaitoksia vastaan. Aikataulu voi nopeutua, jos Natanzin ydinlaitos liitetään ydinaseohjelmaan, kuten entinen IAEA:n virkailija Olli Heinonen toteaa. Maailman ongelmana on ratkaista, voiko se luottaa Iranin vakuutuksiin, ettei Iran halua ydinasetta, vai bluffaako se vain. IAEA:n tutkimustiimin on tarkoitus tehdä tarkastusmatka Parchin ydintutkimus alueelle, mitä Iran on puhdistanut ja ajanut sinne maata ja muita aineita jälkien peittämiseksi, jotka voisivat ilmaista, että siellä testattiin ydinpommin räjähdystä. Toinen Israelin huolta aiheuttava tekijä on Iranin aselähetykset Gazan terrorijärjestöille, minkä Iran tunnusti operaatio ”Pilvipatsaan” aikana. Israel seuraa huolella Bandar Abbasin satamasta Iranista lähtenyttä rahtilaivaa, jonka uskotaan olevan matkalla Gazaan. Siinä on 220 lyhyenmatkan ja 50 pitkänmatkan Fajr-rakettia. Alus on muuttanut nimeään ja lippuaan useasti matkan aikana. Sitä suojelee kaksi Iranin sota-alusta. Sen uskotaan lastaavan lastinsa merellä toiseen alukseen, joka vie ne Sudaniin, jossa pienet egyptiläiset kalastaja-alukset odottavat lastin siirtämistä niihin. Gazaan ne siirrettäisiin salakuljetustunneleiden kautta. (JP. 22.11.12 )




Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021