MAANANTAI 26.11.12


MAANANTAI 26.11.12

1. SYYRIAN uuden oppositioyhtymän johtaja Mouaz al-Khatib on maailmalla luonnehdittu ”maltilliseksi” islamilaiseksi oppineeksi. Hän voinee antaa tällaisen kuvan, jos tarkkailee pelkästään hänen ulkoista olemustaan ja käyttäytymistään, kuten tässä lienee tapahtunut. Todellisuudessa, kun raotetaan hänen syvempiä ajatuksiaan ja ideologiaansa, paljastuu karu todellisuus, mikä näyttää liittyvän järjestään näihin ”maltillisiin” islamin oppineisiin.

ELHANAN MILLERIN kirjoittaman artikkelin mukaan, joka julkaistiin tämän aamun the Times of Israel web-sivulla, a-Khatib julkaisi viime vuonna esseen, jossa hän tarkastelee Syyrian sunni-enemmistön ja vähemmistöryhmien mahdollisuuksia elää turvallisesti toistensa kanssa. Essee on nimeltään ”The role on international politics in inciting sectarian strife” (kansainvälisen politiikan osuus ryhmien välisen kiistan kiihottamisessa). Hän käsittelee juutalaisen kansanosan kysymystä kappaleessa ”Jews in the eyes of islamic civilization society” (Juutalaiset islamin sivilisaatioyhteisön silmin). Siinä hän toteaa mm.:

”Islamilainen sivilisaatio tekee selvän eron sionismin syöpäpesäkkeen ja islamin suuresti kunnioittaman uskonnon seuraajien välillä”, hän kirjoittaa, mutta mitätöi ”suuresti kunnioitetun uskonnon” ihailunsa todetessaan jatkossa ”historiallisen vihamielisyyden esiintyneen muslimien ja juutalaisten välillä ensimmäisestä kutsusta islamiin”.

Artikkelissa todetaan miten Khatibia on pidetty kansainvälisen median toimesta maltillisena uskonnollisena auktoriteettina, joka pystyy tasapainottamaan kasvavaa ääri-islamilaista vaikutusta Syyrian opposition riveissä.
”Veljet, me kaikki elämme omaa elämäämme, sunnit, shiat, alaviitit ja druusit yksimielisen yhteisönä, ja keskellämme elivät rakkaat veljemme, jotka seuraavat Jeesusta – rauha olkoon Hänelle”, kuten hän puhui kannattajiensa joukolle Damaskoksen lähiössä huhtikuussa 2011, vain kuukautta myöhemmin mielenosoitusten alkamisesta. Juutalaiset puuttuvat listasta.

Näyttääkin siltä, kuten artikkelin kirjoittaja toteaa, että Khatibilla on kokonaan toinen kuva yhteiselosta juutalaisten kanssa.
Toisessa esseessä, joka julkaistiin tammikuussa 2007, hän kritisoi silloista diktaattoria presidentti Saddam Husseinia. Mutta kritiikkinsä ohessa hän löytää sentään jotain positiivistakin Saddamin toimista todetessaan: ”Hän rakensi – erinomaisen koulujärjestelmän ohessa - mahtavan armeijan kauhistuttaen juutalaisia.”

Mouaz Khatib toimi Damaskoksen Umayyad moskeijan imaamina, kunnes hän joutui pakenemaan Syyriasta. Puheissaan hän kehotti uskontojen väliseen yhteistoimintaan. Hänet pidätettiin neljä kertaa mielenosoitusten alkamisen jälkeen maaliskuussa 2011. Hänen perheensä lopulta pakeni Syyriasta kesällä 2011. http://www.timesofisrael.com/syrian-opposition-leader-calls-zionism-a-cancerous-movement/

2. SYYRIASTA tulleiden raporttien mukaan, joiden todenperäisyyttä on syytä tarkastella tietyllä varovaisuudella, koska niitä ei pystytä verifioimaan, kapinalliset näyttävät vähitellen valtaavan uusia hallituksen armeijan tukikohtia ja hivuttautuvan yhä lähemmäs Damaskoksen keskustaa ja presidentti Bashar Assadin hallintorakennuksia ja palatsia.
Viimeisen uutisen mukaan kapinallisen valtasivat hallituksen helikopterien tukikohdan tuhoten pari helikopteria ja panssarivaunun. Julkisuuteen päästetyissä videokuvissa nähdään kapinallisten kävelevän kahden vielä ehjän helikopterin edessä. Kapinaliset tunnustavat vetäytyneensä tukikohdasta jonkin ajan kuluttua peläten armeijan vastaiskuja. Videokuvissa näytetään myös ilmavoimien tutkatorneja läheisellä kukkulalla.

Toisessa videossa näytetään tilannekuvia Deir al-Asafirin kylästä lähellä Damaskosta. Artikkelin mukaan kylän läheisissä esikaupungeissa on käyty kapinallisten ja armeijan joukkojen välisiä taisteluja.
Englannissa toimiva Ihmisoikeuksien Syyrian tarkkailutoimisto kertoo, että kylän pommituksissa sai surmansa 8 lasta. Kapinallisten komentokeskus ilmoittaa 10 lapsen saaneen surmansa, mikä osoittaa tilanteista kertovien raporttien todellisuuspohjasta.
Amatöörin ottamassa videossa nähdään kahden lapsen viruvan kadulla ja neljän lapsen saaneen surmansa istuessaan lähistölle paikoitetun auton takaistuimella.
Yhdessä videossa näytetään kahta kuollutta lasta ilmeisesti tilapäisessä klinikassa hoitoa odottavien lasten viruessa lattialla. Artikkelissa todetaan, että videot näyttävät aidoilta, vaikka niiden todenperäisyyttä ei pystytä tarkistamaan, koska journalisteja ei päästetä paikalle.

Englannissa toimivan tarkkailuaseman johtaja Rami Abdul-Rahman kertoo, että kapinalliset valtasivat Marj al-Sultan helikopteritukikohdan sunnuntaiaamuna. Damaskoksen lähistöllä olevasta tukikohdasta käytiin kiivaita taisteluja, joissa 15 kapinallista ja 8 hallituksen sotilasta sai surmansa edellisenä päivänä. Abdul-Rahmanin mukaan kapinalliset myöhemmin vetäytyivät tukikohdasta.
Artikkelissa todetaan, että kapinallisten yhtenä päämääränä on pyrkiä tuhoamaan hallituksen ilmavoimien tukikohtia, koska armeija turvautuu suurelta osin ilmavoimien käyttöön iskuissaan kapinallisia vastaan. Varsinkin Idlibin ja Aleppon seuduilla näin on tapahtunut. Samalla kun iskut tukikohtiin heikentävät armeijan iskukykyä, ne vaikuttavat myös sen taistelumoraaliin.

Toinen raportti kertoo kapinallisten vallanneen PFLP-GC:n (kansanarmeija Palestiinan vapauttamiseksi, sen keskusjohto) koulutuskeskuksen. Tämä palestiinalainen ryhmittymä on Bashar Assadin hallituksen uskollisimpia kannattajia. Ryhmittymän edustaja sanoi, että tässä koulutuskeskuksessa on 30 vuoden aikana koulutettu tuhansia Israelia vastaan taistelevia aktivisteja ja pyssymiehiä.

Lontoosta saadun tiedon mukaan bussissa räjäytetty pommi Othmanin kylässä surmasi ainakin viisi ja haavoitti kymmeniä. Paikallisen yhteistoimintakomitean raportin mukaan kyläläiset löysivät 12 ihmisen ruumiit Damaskoksen esikaupungissa Darayassa, jossa kapinalliset ja hallituksen joukot taistelivat keskenään useiden päivien ajan. Hallituksen TV-aseman tiedon mukaan armeijan sotilaat puhdistivat lähiön al-Qaidan taistelijoista surmaten heistä joitain ja takavarikoiden kranaatinheittimen, jolla oli pommitettu Damaskosta. Armeija oli surmannut Hajiran lähiössä militantin palestiinalaisen Abu Suhaibin, jonka johtama ryhmä oli syyllistynyt useisiin pommi-iskuihin Syyriassa surmaten lukuisia ihmisiä.
Assadin hallituksen elinpäivät lienevät luetut, mutta hän jatkaa sinnikkäästi Venäjän, Kiinan ja Iranin tuen varassa vannoen, ettei hän pakene maasta, vaan haluaa kuolla Syyriassa. http://www.timesofisrael.com/in-bold-move-syrian-rebels-capture-air-base-near-damascus/
Edellinen raportti perustuu referoimaani AP:n artikkeliin, jonka the Times of Israel julkaisi.

3. Senaattori John McCain, joka kisaili vuoden 2008  presidentinvaaleissa, varoittaa, että Egypti on vaarallisesti luisumassa sisällissotaan ja vallankumoukseen, ellei presidentti Mohammed Mursi peruuta viime viikon lopulla julkaisemiaan valtaoikeuksiensa yksipuolista lisäämistä diktatorisin valtuuksin.
McCain kehottaa presidentti Obamaa käyttämään USA:n Egyptille myöntämiä miljardi-avustuksia vaikuttaakseen Mursiin pyörtämään pyhät sanansa, ennen kuin on myöhäistä.
Kysyttäessä häneltä, uskooko hän Egyptin voivan muodostua uudeksi islamilaiseksi tasavallaksi, McCain myöntää, että se on yksi mahdollisuus, mutta hän näkee myös sotilasvallankaappauksen mahdollisuuden, jos valitaan väärä tie. Myös jatkuvan sisäisen kaaoksen mahdollisuus on ilmeinen, hän analysoi.

ARTIKKELIN mukaan oikeuslaitos oli vihjaillut Mursin hallinnon syrjäyttämistä ja uutta perustuslakia laativan komitean lakkauttamista, minkä johdosta presidentti Mursi riisti oikeuslaitokselta oikeuden puuttua hänen tai perustuslakikomitean työskentelyyn. Mursi antoi presidentin julistuksen, jolla hän antoi immuniteetin sekä omille että perustuslakikomitean päätöksille viime kesästä lähtien siihen saakka, kun uusi perustuslaki astuu voimaan. Hän vakuuttaa, että hänen ottamansa valtaoikeudet ovat tilapäisiä.

Egyptin kansa, joka on maksanut raskaan hinnan aloitettuaan mielenosoitukset kaksi vuotta sitten, epäilee uhraustensa valuvan hiekkaan seuratessaan uuden diktatuurin kehitystä maassa. Siksi rauhallisina muutamia päiviä sitten alkaneet mielenosoitukset Kairossa ovat levinneet moniin muihin kaupunkeihin ja muuttuneet väkivaltaisiksi. Mursia vastustava oppositio, jonka merkittävin hahmo lienee Mohammed ElBaradei, julisti massamielen-osoituksen tiistaiksi, joka edellisiin vastaaviin verraten voi muuttua verisiksi mellakoiksi.
USA antaa vuosittain 1.3 miljardia USD avustuksen Egyptille, ja Obama lisäsi siihen miljardin ylimääräisen avustuksen. IMS myönsi Egyptille 4.8 miljardin luoton maan talous-ongelmien selvittämiseksi. McCain valittaa, ettei kehitys Egyptissä ole sitä, mitä sen tuki
Egyptille oli tarkoitettu edistämään, eli maan siirtäminen aitoon demokratiaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/162523#.ULMdpGJHT-k

4. UUTISOTSIKOITA
-          Palestiinalainen mies oli huomaamatta päässyt Gazan turva-aidan läpi Israelin puolelle, jossa hän meni Sde Abraham moshavin kasvihuoneeseen ja puukotti siellä tapaamansa tytön paeten paikalta kuvitellen tytön kuolleen. Sotilaat löysivät aukon aidassa ja vertasivat siellä näkemiään kengänjälkiä moshaviin johtaviin. Sotilaat löysivät miehen, mutta pyrkiessään pidättää hänet hän yritti paeta. Sotilaat avasivat tulen haavoittaen miestä hengenvaarallisesti, ja hän kuoli haavoihinsa. Puukotettu tyttö on kohtalaisessa kunnossa sairaalassa. Tämä osoittanee, että myös gazalaisten osalta operaatio Pillar of Cloud jäi kesken. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/162519#.ULMkX2JHT-k
-          Israelin puolesta Irlannissa Dublinissa järjestetty tilaisuus sunnuntaina veti 250 Israelin tukijaa hyytävän kylmässä ilmassa. Tilaisuus muuttui väkivaltaiseksi paikalle tulleen arviolta sadan PA:ta kannattavan joukon alkaessa huutaa Israelin vastaisia iskulauseita. He heittelivät Israelin Irlannin lähettilään Boaz Modaeen seuruetta kohti kaikenlaisia esineitä. Heidän heittämänsä munat osuivat lähettilään vartijaan sotkien hänen vaatteensa, mutta lähettiläs ei vahingoittunut. Tilaisuus pidettiin hallituksen virastojen edessä. Israelia kannattavien joukossa oli Labour-puolueen neuvosmies Ward Richard Humpfreys, joka sanoi Irlannin RTV:n mukaan: ”Tämä on se päivä, jolloin seisomme solidaarisuudessa, ystävyydessä ja puheyhteydessä Israelin kanssa. Israelin oikeus olla olemassa tulee huomioida, ainoana juutalaisvaltiona maailmassa ja ainoana sekulaarina demokratiana Lähi Idässä”. Irish Sun raportoi mielialan olleen kovin jännittyneen, ja poliisi pidätti kaksi Israelin kannattajaa puuttumatta pidätyksen syihin. Israel esitti pari viikkoa sitten virallisen vastalauseen siitä, että Dublinin kaupunginneuvosto sponsoroi esityksen, jossa IDF:n sotilaita esitettiin natsi-univormuihin puettuina. Mielenosoittajat tuhosivat auditorion, jossa israelilaisen laulajan oli tarkoitus esiintyä. Israelia vastustava ryhmä oli aiemmin kehottanut mielenosoittajia kivittämään Israelin lähetystötaloa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/162520#.ULMmfWJHT-k
-          Juutalainen järjestö nimeltä Bnei Brith (Liiton pojat, tai lapset) vaatii anteeksipyyntöä radioyhtiöltä, jonka keskustelutilaisuudessa juontaja salli studioon soittaneen naisen esittää räikeää juutalais- ja israelilaisvastaista vuodatustaan. Keskustelu jatkui neljän minuutin ajan. Nainen aloitti kritisoiden IDF:n Gazan operaatiota viime viikolla, kuten CBC raportoi, alkaen sitten syyttää juutalaisia ja ylistää holokaustia. Juontaja Jacques Fabi ei vain antanut naisen jatkaa, vaan kehotti häntä jatkamaan ja esitti omia sympatioitaan hänelle. Fabi sanoi naiselle, ettei hän koskaan uskaltaisi sanoa tuollaisia asioita, ei varsinkaan Montrealissa, jossa on voimakas juutalaisyhteisö. Hän  lisäsi, että jos häneltä kysytään, ”juutalaiset ovat joskus ärsyttäviä ihmisiä”. Vaikka Kanada on virallisesti yksi voimallisimmista Israelin tukijoista, siellä esiintyy myös toistuvia mielenosoituksia Israelia vastaan, eivätkä natsien käyttämät ivahuudot juutalaisille ja heidän käyttämänsä Hitleriä ylistävät tervehdykset Heil Hitleriä myöten ole poikkeuksia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/162521#.ULMsNWJHT-k
-          Likudin sisäisiä vaaleja ehdokkaitten valitsemiseksi täytyi jatkaa tälle päivälle, koska äänestyskoneet eivät toimineet, eivätkä kaikki halukkaat ehtineet äänestää. Tämä sama ongelma oli USA:n presidentin vaaleissa jos vieläkin pahempana. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/162510
-          Englannilla on historiallinen velvollisuus tukea PA:ta, sanoo PA:n virkailija. Englanti ei ole vielä lopullisesti päättänyt, äänestääkö se tyhjää vai äänestää vastaan torstaina YK :n yleiskokouksessa käsiteltävää esitystä Palestiinan valtion nostamiseksi epävirallisen valtion asemaan. Myöskään Saksa ja Espanja eivät ole vielä päättäneet äänestyksestään. Ne ovat kuitenkin pyytäneet, että Abbas siirtäisi äänestystä myöhempään ajankohtaan, mihin PA ei ole suostunut. Jostain syystä Jerusalem Post julkaisi Abbasin New Yorkin matkaa koskevan uutisen etusivun ykkösuutisena. Tämä antanee kuvan, missä lehden sympatiat liikkuvat. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/162518#.ULMxGmJHT-k



Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019