KESKIVIIKKO 14.11.12


KESKIVIIKKO 14.11.12

1. YHDYSVALLAT esiintyy maailmalla demokratian ja rehellisen hallintojärjestelmän esitaistelijana ja järjestelijänä jopa ollen valmis asevoimin kaatamaan hallituksia, joiden se katsoo räikeimmin rikkovan omaksumiaan periaatteita. Tämä kannatettava periaate kärsii kuitenkin pahoja uskottavuusongelmia tavasta, millä sitä toteutetaan USA:ssa. Viimeiset Yhdysvaltain presidentinvaaleista julkisuuteen kulkeutuvat tiedot kertovan omaa karua kieltään, eivätkä syytökset vaalirikoksista ole olleet vieraita edellisissä vaaleissakaan.
WND kertoo lukuisista esimerkeistä, joissa on toimittu vastoin vaalilakeja, sekä liittovaltion että osavaltioitten vaalilainsäädäntöä, ja vaalivirkailijoiden suorittamaa häirintää estääkseen vaalivalvojia – varsinkin republikaaneja edustavia - toimimasta ohjeittensa mukaan.

VAALIKONEET näyttää lukuisissa äänestyspaikoissa olleen säädetty siten, että niiden vakiona (default) oli aina Obama, ja sekä valvojat että äänestäjät kertovat lukuisista tapauksista, joissa kone ei suostunut hyväksymään Romneya, vaan antoi tuloksen ”voter save failure”, eli äänestys epäonnistui. Virkailijat vakuuttivat äänestäjille, että kyllä kone silti rekisteröi äänen, vaikka tarkastuksissa todettiin, ettei näin ollut tapahtunut.
WND on koonnut pitkän listan tällaisista epäilyttävistä tapauksista ja pyytää äänestäjiä kertomaan omista kokemuksistaan.

TAITAA olla totta se, mitä eräs tympääntynyt poliitikko tokaisi: ”tärkeintä ei ole se, ketä äänestetään, vaan se, kuka ne laskee.” Useissa osavaltioissa on saatu käsittämättömiä tuloksia vaalilaskennan yhteydessä. Huippuna lienee Ohion osavaltio, jonka eräässä maakunnassa Obama sai 108 % kaikkien äänestyskelpoisten äänistä, ja useissa muissa 99 % tai lähelle sitä. Useissa maakunnissa Romney ei saanut yhtään ääntä, mikä teoreettisesti ja vaalimatematiikan mukaan on mahdotonta. Vain joissain kaatuneissa tai vielä henkitoreissaan olevissa diktatuurimaissa on esiintynyt ja esiintyy tällaisia lukuja, mutta länsimaan vapaassa yhteiskunnassa nämä ovat ennen näkemättömiä. http://www.wnd.com/2012/11/the-big-list-of-vote-fraud-reports/, http://www.wnd.com/2012/11/heres-how-touchscreens-killed-romney-votes/

KOKONAAN oman lukunsa muodostaa presidentin vaalien jälkeen julkisuuteen päästetty surullinen tarina arvostetun ja sekä Irakin että Afganistanin sotien komentajana toimineen ja CIA:n johtoon vuosi sitten valitun kenraaliluutnantti David Petraeuksen kompastumisesta. Kuten tapausta tonkineet ovat todenneet, FBI tutki asiaa jo kuukausia ja Newsmax Washingtonin kirjeenvaihtaja Ron Kessler tiesi asiasta jo lokakuun alussa. FBI:n virkailija kertoi asiasta edustajainhuoneen enemmistön johtajalle Eric Kantorille 27. lokakuuta. Fred Fleitz kertoo Newsmax artikkelissa, ettei ole mahdollista, etteikö presidentti Obama ja kansallinen turvallisuuskomitea olisi olleet tietoisia ennen vaaleja siitä, että FBI tutki CIA:n johtajan taustoja. FBI:n tutkimus lähti liikkeelle Petraeuksen ystävän Jill Kelleyn vihjattua tuntemalleen FBI:n virkailijalle saamistaan uhkauskirjeistä Petraeuksen elämäkertateoksen kirjoittajalta Paula Broadwelliltä. Asiaa mutkistaa tämän FBI-virkailijan Jill Kelleylle lähettämät e-mail viestit, joihin hän liitti kuvia itsestään paidattomana, saaden kutsumanimen ”Paidaton”. http://www.newsmax.com/Newsfront/petraeus-affair-national-security/2012/11/13/id/463933?s=al&promo_code=10B2E-1
Asiaa mutkisti edelleen USA:n Afganistanin joukkojen komentajan kenraaliluutnantti John Allenin Jill Kelleylle lähettämät e-mailit. Allen oli ehdolla NATO:n Euroopan joukkojen komentajaksi, mutta tämä suunnitelma hyllytettiin tutkimusten ajaksi.
Tarkkailijat esittävät varovaisia arvioita, mihin nimettömistä uhkauskirjeistä Jill Kelleylle ja CIA-johtajan ”viattomasta lankeemuksesta” – joka lienee yleistä CIA:n virkailijoiden parissa – alkanut ja edelleen laajeneva skandaali voi johtaa. He puhuvat varovaisesti syvästä turvallisuusrepeämästä, mikä voi johtaa koko turvallisuusjärjestelmän uusimiseen. Toinen kysymys on se, onko USA:n turvallisuutta rikottu ja kenen toimesta, ja onko Obaman vaalikanslia syyllistynyt karkeaan peittelyyn kansallisen turvallisuuden kustannuksella.
Israelia ei tiettävästi ole vielä kukaan syyttänyt tästä sekasotkusta.

2. ISRAELIN ulkoministeriö katsoo, että Abbasin yksipuolinen ja ilman neuvotteluja Israelin kanssa suunnittelema esitys YK:n yleiskokoukselle ”Palestiinan valtion” hyväksymiseksi YK:n erikoistarkkailijan asemaan, missä ominaisuudessa se voidaan äänestää jäseneksi YK:n alaisiin laitoksiin ja järjestöihin, rikkoo karkeasti Oslon sopimuksia ja muita sen perusteella sovittuja järjestelyjä talouden ja keskinäisen turvallisuuden alueilla. Tämän johdosta Israel uhkaa mitätöidä Oslon sopimukset. Ulkoministeri Avigdor Libeman kutsui kaikki Euroopan maiden lähettiläänsä informaatio- ja neuvottelutilaisuuteen Wieniin viikon vaihteen aikana.

PALESTIINAN  valtiota ei ole olemassa eikä ole koskaan ollutkaan, mutta Abbas katsoo YK:n muodollisen tunnustamisen antavan sille lähes itsenäisen valtion aseman, jonka kautta sillä on oikeus päästä esittämään Israelin vastaisia syytöksiä kansainvälisessä oikeusistuimessa sekä Haagin kansainvälisessä rikosistuimessa, mitä oikeutta sillä ei ole aiemmin ollut.
Liberman kehotti kaikkia ulkomailla toimivia lähettiläitä informoimaan välittömästi asuin-maittensa pääministereitä, presidenttejä ja muita korkeita johtajia vaatien heitä antamasta  tukeaan Abbasin esitykselle YK:ssa sen aiheuttamien vakavien seurausten vuoksi, sekä lukemaan ulkoministerin heille lähettämän asiaa koskevan kirjelmän.
Heitä kehotettiin myös vaikuttamaan parlamentin jäseniin sekä paikallisten juutalaisyhteisöjen jäseniin painostaakseen palestiinalaisia aikomastaan uhkapelistä, kuten haaretz.com kertoo.

KIRJELMÄN mukaan Israel katsoo oikeudekseen peruuttaa ja mitätöidä kaikki tai osittain aiemmin solmitut sopimukset, vakuuttaa hallituksen virkailija Times of Israelin toimittajalle. Hän kertoo, että valmisteluja on tehty vuoden ajan, ja että jos aiemmat sopimukset eivät sido palestiinalaisia, eivät ne sido israelilaisiakaan. Välitön seuraus on Israelin kokoamien tulli- ja verosaatavien tilittämisen PA:n tilille.
Ympäristöministeri Gilad Erdan sanoi, että Israelin tulisi kerrankin toimia uhkaustensa mukaan eikä luistella niistä kuten on tapana, jos Abbas toteuttaa aikeensa.
Kadiman kansaedustaja Ronnie Bar-On pitää uhkauksia naurettavina, sillä se palauttaisi koko Juudean ja Samarian ja ehkä Gazankin palestiinalaiset Israelin holhouksen alaisiksi. http://www.timesofisrael.com/jerusalem-threatens-to-cancel-oslo-accords-if-palestinians-go-ahead-with-statehood-bid/

3. YK:n pääsihteeri Ban ki-Moon sanoi puheessaan Yalen yliopistossa tiistai-iltana, että kaikkien vaikutusvaltaisten päättäjien ja johtajien tulee toimia vastuuntuntoisesti ja pyrkiä vaikuttamaan israelilaisiin ja palestiinalaisiin, että he palaisivat neuvottelupöytään ratkaistakseen tämän vuosikymmenestä toiseen jatkuneen ongelman.
Hän osoitti sanansa varsinkin PA:n johtajille vakuuttaen, että vain todelliset ja vilpittömät neuvottelut voivat saada ratkaisun aikaan.

Ban ki-Moon edustaa kantaa, että Palestiinan valtion hyväksyminen YK:n supertarkkailijan asemaan vaarantaa kahden valtion periaatteen. Israel syyttää PA:n johtoa siitä, että se esityksellään pyrkii ohittamaan kahdenkeskiset neuvottelut Israelin kanssa asettaakseen sen tapahtuneen tosiasian eteen vastoin Oslon sopimuksia, joissa se kielletään.
”Kenenkään ei tulisi toimia siten, että se vaarantaa palaamisen neuvotteluihin”, hän totesi jatkaen, että tarvitaan voimakasta johtoa, ettei vaaranneta kahden valtion periaatteen toteutumista.
”Jatkuvan umpikujan ja ”laittomien setlementtien” aiheuttamat kustannukset nousevat päivittäin ja muodostavat menetettyjä mahdollisuuksia.” Ban ki-Moon jatkoi todeten, että Lähi Idän rauhanprosessi elää tekohengityksen varassa, mutta ”älä vedä pois pohjatulppaa, hengitä niihin uutta eloa, maailma odottaa kärsimättömänä”.  http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=291709
Abbas oli toivonut, että arabiliiton ja EU-maiden ulkoministerit olisivat pystyneet antamaan yhteisen hänen esitystään tukevan lausunnon, mutta näin ei käynyt. Sen sijaan he antoivat lausunnon, jossa kannatetaan kahden valtion periaatetta neuvottelujen pohjalta. Lausunnossa syytettiin, että Israelin rakentama turvallisuusaita ja ”setlementit” ovat pahin este rauhalle. Abbas sanoi palestiinalaisten sydänten olevan avoinna USA:lla ja Israelille, ja vannoi aloittavansa neuvottelut kuudesta tai seitsemästä avainkysymyksestä heti YK:n yleiskokouksen äänestettyä hänen esityksestään. Hän toisti, että pakolaisten paluuoikeus entisille asuinalueilleen on ehdoton, eikä siitä neuvotella. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=291675
4. UUTISOTSIKOITA
-          The Daily Telegraph raportoi tiistaina, että kapinalliset ja al-Qaidan elementit ovat käyttäneet hyväkseen Israelin antamia varoituksia Syyrian hallitukselle pidättyä tulituksesta rajan pinnassa ja puskurivyöhykkeellä ja ottaneet valvontaansa siellä sijaitsevia kaupunkeja ja kyliä. Täten IDF on ehkä tahtomattaan ja tietämättään avustanut kapinallisia ja mikä vaarallisinta, al-Qaidan pyssymiehiä pohjoisrajansa tuntumassa. Koska vyöhykkeen tulee olla aseeton ja sitä valvovat YK:n asettamat kansainväliset joukot, niiden velvollisuutena on ajaa aseistetut joukot pois sieltä. Tuntien YK:n joukkojen hampaattomuuden, tämä tuskin tapahtuu. Lehden raportin mukaan, jonka se sanoo perustuvan IDF:n tiedustelutietoihin, arviolta 200 tai enemmän kapinallisjoukkoja otti valvontaansa Beer Ajam ja Bariqan kylät. Lehden artikkelissa todetaan, että kapinallisten taktiikkana näyttää olevan vetää armeijan joukot aseettomalle vyöhykkeelle, missä niiden toiminta on rajoitettua. Toiseksi ne aikonevat katkaista huoltoyhteydet Quneitran kaupungin ja Damaskoksen välillä. Kapinallisten mukana on al-Qaidan pyssymiehiä Irakista, artikkelissa todetaan ja lisätään, että tilanne muistuttaa sitä, mikä vallitsee Libanonin ja Siinain rajoilla, joissa heikko hallitus ei pysty valvomaan aseistettujen joukkioiden toimia. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=291710
-          Kotirintaman ministeri lupaa 30 miljoonaa USD Gazan rajan pinnassa olevien koulujen vahvistamiseksi. Ministeri Avi Dichter sanoo aloittaneensa valmistelut kaikkien koulujen vahvistamiseksi, jotka sijaitsevat 7 – 15 km:n päässä rajasta. IDF:n vaatimusten kärjessä ovat Eshkolin ja Shaar Hanegevin alueilla sijaitsevat koulut. Tämä ei kuitenkaan pois vaaraa kokonaan, sillä vahvistaminen koskenee vai rakennusten kattoja. Jos raketti räjähtää koulun pihalla, sen sirpaleet leviävät laajalle, ja lisäksi terroristit tunkevat raketteihinsa teräspalloja ja muttereita ja mitä vain, jotka osuessaan aiheuttavat pahoja haavoja ihmisiin. Lasten koulumatkat ovat toinen vaarallinen kohde, jota terroristit ovat pyrkineet käyttämään hyväkseen. http://www.timesofisrael.com/schools-in-range-of-rockets-to-be-fortified/
-          Syyrian kapinallisryhmien johtoon valittiin maltillinen uskonnollinen vaikuttaja Mouaz al-Khatib. Hänen virallinen tittelinsä on ”Syyrian kansallisten ja opposition joukkojen presidentti”, mikä hänelle annettiin Qatarin pääkaupungissa Dohassa 11.11.2012. Tämä 52-vuotias uskonnollinen  ja tavoiltaan yksinkertainen mies saa tehtäväkseen yrittää yhdistää ei vain hajanaiset kapinallisryhmät vaan pyrkiä vaikuttamaan Assadin joukoissa palveleviin uskonnollisiin sotilaisiin. Hän on entinen Damaskoksen Umaiya moskeijan sunni-muslimi saarnaaja, joka varoitti mielenosoitusten sotilaallistamisesta. Kharibille tulee olemaan vaikea ja hengenvaarallinen tehtävä pyrkiessään yhdistämään eri ryhmittymät, joiden tavoitteet eivät välttämättä ole yhteneväiset. http://www.timesofisrael.com/new-opposition-head-gives-renewed-hope-to-syrians/
-          Ranskalaiset ja sveitsiläiset asiantuntijat valmistautuvat Jasser Arafatin jäännösten tutkimiseen varmistaakseen lopullisesti, mihin hän kuoli. Palestiinalaiset ja hänen Suha-vaimonsa syyttävät Israelia hänen myrkyttämisestään käyttäen radioaktiivista Polonium ainetta, jota venäläisten väitetään käyttäneen eliminoidakseen ei-toivottuja henkilöitä. Tämä lienee antanut aiheen venäläisille tarjota apuaan tutkijoille. Arafatin sarkofagi Ramallahin Mukata hallintokeskuksen vieressä avattiin ja sinetöitiin uudelleen odottamaan tutkijoita. Muslimit eivät normaalisti hyväksy ruumiiden tutkimuksia ja Arafatin sukulaiset vastustavat operaatiota.  http://www.timesofisrael.com/absolutely-no-way-arafat-was-poisoned-says-top-doctor-who-teaches-at-paris-hospital-where-palestinian-leader-died/










Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021