SUNNUNTAI 09.09.12


SUNNUNTAI 09.09.12 

1. GAZAN terroristit ampuivat kaksi Grad-rakettia sapatin vastaisena yönä, yhden Netivotin ja toisen Beersheban kaupunkiin. Beersheban raketti ammuttiin kahden aikoihin lauantai-aamuna, mutta se putosi aukealle pellolle aiheuttamatta vahinkoa. Netivotiin ammuttiin raketti pian edellisen jälkeen. Se osui onneksi sillä hetkellä tyhjänä olevaan asuintaloon tuhoten sen ja vaurioittaen pahoin toista. Kaupungin hälytysääni varoitti raketin tulosta, jonka johdosta talon asukkaat menivät suojaan sen kylpyhuoneeseen säästyen pahoilta vaurioilta. Kaikkiaan 7 asukasta Netivotin kaupungista sai eriasteisia vammoja raketista; kolme heistä haavoittui ollessaan juoksemassa sirpalesuojaan, neljä joutui shokkitilaan raketin vuoksi.
Beersheban kaupunki peruutti koulutyöskentelyn toistaiseksi rakettiuhan vuoksi.

KESKIVIIKKONA IDF:n koneet iskivät terroristiryhmään, joka valmistautui ampumaan rakettinsa Israelin puolelle, kolme terroristia kuoli ohjusiskussa, yksi haavoittui.
torstaiaamuna sotilaat havaitsivat ryhmän palestiinalaisia asettamassa pommia Gazan ja Israelin välisen turva-aidan varteen. Tankin, helikopterin ja sotilaitten yhteistulituksessa kaikki kolme terroristia saivat surmansa palestiinalaislähteen mukaan. 
Puolustusministeri Ehud Barak vakuuttaa, että IDF voi ottaa osan Gazasta haltuunsa, jos hallitus niin päättää. IDF:n eteläisen osan komentaja kenraaliluutnantti Yoav Galant sanoo, että IDF olisi voinut miehittää ns. Philadelphia-käytävän Siinain rajalla, mutta se ei halunnut ottaa vastuulleen Rafian kaupungin 150 000 palestiinalaisen päivittäisiä tarpeita.

PALESTIINALAISET ampuivat useita raketteja elokuun loppupuolella, minkä uskottiin johtuneen Egyptin armeijan tukikohtaan Rafiassa tehdyn hyökkäyksen innoittamana, jossa 16 sotilasta sai surmansa. Terroristit tunkeutuivat Kerem Shalomin rajaportin kautta Israelin puolelle suunnaten matkansa läheistä juutalaisyhteisöä kohti, mutta IDF tuhosi heidät matkalla sinne. Hyökkäyksen johdosta Egyptin armeija aloitti suuren puhdistusoperaation Siinain niemimaalla, tuoden sinne useita panssarivaunuja, ohjuksia ja lentokoneita. Egyptin taholta vakuutetaan, että operaatiosta on sovittu IDF:n kanssa. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=284356

GAZASTA lauantain vastaisena yönä Bersheban ja Netivotin kaupunkeihin  ammutut raketit oli ampunut Gazassa toimiva Salafi-ryhmä. Hamas on yrittänyt hillitä pienten ääriryhmien toimia Gazassa, mutta se ei pysty estämään ajoittaisia raketti-iskuja Israeliin. Salafi-ryhmän taholta selitetään, että he vaativat Hamasin pidättämän jäsenensä Mohammed Rashwanin, joka haavoittui IAF:n Rafian lähelle tehdyssä ohjusiskussa, vapauttamista.
Salafistit syyttävät, että miehen kuulusteluissa oli mukana Egyptin turvallisuusmiehiä, jotka syyttävät, että Rafian tukikohtaan tehtyyn iskuun osallistuneista terroristeista osa tuli Gazasta. Salafi-ryhmä, joka kutsuu itseään nimellä ”Mujahedeen Shura Council” tunnusti ampuneensa kaksi rakettia Negevin eteläosaan. He vaativat arabimaita painostamaan Hamasia, ettei se vainoaisi salafistien jäseniä. Egyptin salafistit ovat liitossa Muslimiveljeskunnan kanssa.

EGYPTIN armeija eversti Ahmed Mohammed Ali sanoo sotilaitten surmanneen 32 rikollista Siinain operaation yhteydessä, osa heistä ulkomaalaisia, sekä pidättäneen 38 epäiltyä. Osaa epäillyistä pidätetyistä lienee osallistunut huumeiden salakuljetuksiin. Lisäksi 31 salakuljetus-tunnelia on tuhottu, eversti sanoi vakuuttaen, että operaatio jatkuu, kunnes tavoite on saavutettu. Hän kertoi että tunneleita on vielä 225, joilla voi olla kolmekin sisäänkäyntiä. Niiden kautta arvioidaan kuljetettavan erilaisia hyödykkeitä, eläimiä, jopa autoja sekä ihmisiä. Niiden arvoksi arvioidaan puoli miljardia USD vuodessa, ja ne ovat tehokkaasti pystyneet helpottamaan Israelin julistaman kauppasaarron vaikutuksia, jonka tarkoituksena ei ole estää välttämättömyys-tarvikkeiden vientiä, vaan estää aseiden, räjähteiden, ohjusten ja rakettien valmistamiseen käytettävien tarvikkeiden vienti Gazaan.
Eversti Ali sanoo, että armeija takavarikoita runsaasti aseita, raketteja, RPG:tä ja automaatti-kivääreitä. Beduiinit ovat heränneet vaatimaan oikeuksiaan Siinain turismirannikoilla. Mubarakin aikana heitä syrjittiin, mikä ajoi heidät etsimään muita tulolähteitä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/159762#.UEwryOxHT-k

2. SADOITTAIN palestiinalaisia osallistui hyökkäykseen Binyamin alueella sijaitsevaa Esh Kodesh juutalaisyhteisöä vastaan Samariassa lauantai-illasta lähtien. Tilanne jatkui edelleen.
Tilanne alkoi siitä, kun kolme juutalaisyhteisön jäsentä oli sapattikävelyllä yhteisön viinitarhassa. Suuri joukko arabeja kepein ja kartuin aseistautuneina hyökkäsi heidän kimppuunsa alkaen hakata heitä ilman mitään syytä. Arabit tulivat ilmeisesti läheisestä Kotzran arabikylästä. Juutalaisyhteisön turvallisuusmiehet sekä IDF:n yksiköitä kutsuttiin paikalle, mutta he eivät pystyneet saamaan tilannetta hallintaansa. Arabit saivat ilmeisesti lisäjoukkoja kylästään ja kivittivät turvallisuusmiehiä ja sotilaita kivin ja muilla käsiinsä saamillaan esineillä.

Varsinkin juutalaisyhteisön lapset olivat kauhuissaan arabijoukon huudellessa ”yitzbach al yahud” (teurasta juutalaiset) ja ”Allahu akbar” (Allah on suurempi). Heidän vanhempansa kertoivat, että lasten on vaikea saada unta tapahtuman johdosta.
IDF.n edustaja kertoo tänä aamuna, että tilanne on nyt hallinnassa ja sitä tutkitaan.

3. PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas kertoi median edustajille Ramallahissa pitämässään tilaisuudessa, että hän esittää Palestiinan valtion hyväksymistä YK:n ei-valtion tarkkailija-jäseneksi, mikä oikeus on ollut PLOn käsissä. Hänen valitsemansa päivä on 27. syyskuuta, joka on juutalaisten Jom Kippur paasto- ja itsetutkistelupäivää seuraava päivä. Abbas yritti saada oikeuden Palestiinan valtion osallistumiseen YK:n turvallisuusneuvoston kokouksiin viime vuonna, mutta peruutti esityksensä USA:n vaatimuksesta.
Abbas sanoo, että hänellä on jo 133 YK:n jäsenmaan hyväksyminen tukenaan, ja sanoo ihmettelevänsä, miksei USA voi hyväksyä hänen esitystään, kuten AFP raportoi.

ISRAELIN apulaisulkoministeri Danny Ayalon tunnustaa, että Abbasilla on YK:n automaattinen enemmistö takanaan, mutta sanoo siksi keskittyvänsä vaikuttamaan Euroopan maiden hallituksin, etteivät ne äänestäisi Abbasin esityksen mukaisesti. Tämä vesittäisi pahoin Abbasin tarkoituksen saada edustajiaan YK:n eri elimiin, kuten se sai edustajansa UNESCO:n kokouksiin vastoin sen omia sääntöjä, hän arvioi.
Likudin kansanedustaja Danny Dannon sanoo, että jos PA haluaa aloittaa uudelleen  yksipuoliset toimensa neuvottelematta Israelin kanssa, niihin tulee vastata sen omalla kielellä.
Israelin YK:n lähettiläs Ron Prosor sanoo, että PA voi saada enemmistön YK:n istunnossa, mutta ettei se käytännössä muuta mitään. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/159757#.UEw2J-xHT-k

4. MAHMOUD ABBAS syyttää sekä Israelia että Hamasia PA:n talousongelmista.
PA:n pääministeri Salaam Fayad on joutunut mielenosoitusten kohteeksi, kansanjoukkojen jopa hyökätessä hänen autoaan vastaan pitäen häntä vastuullisena  maksamattomista palkoista ja elinkustannusten viime päivien nopeasta noususta.
Abbas kieltäytyi antamasta Fayadille eroa pääministeri tehtävistään todeten, ettei Fayad yksin ole vastuussa tilanteesta ja sanoo ottavansa osavastuun.
Abbas sanoi neuvottelevansa ystäviensä kanssa Palestiinan valtion perustamiskysymyksestä 27. syyskuuta New Yorkissa. Tämän uutislähteen mukaan hän ei ole päättänyt, koska esitys Palestiinan valtiosta jätetään YK:n yleisistunnon päätettäväksi.

ABBAS hyökkäsi epäsuorasti Egyptin presidentti Mursia vastaan siitä, että tämä oli ottanut Hamasin pääministeri Ismail Haniyehin vastaan Kairossa.
Abbas ei hyväksy, että Haniyehiä kutsutaan pääministeriksi. Hän syytti Israelia talous-vaikeuksistaan, koska ”IDF saartaa hänen maataan joka taholta, eikä sitä siksi voi kutsua vapaaksi”. Lisäksi hän valitti, että Israel valvoo 60 % Juudean ja Samarian maista, mikä estää vapaata liikkumista ja talouskasvua. Hän vihjasi, että PA voi peruuttaa 1984 Pariisin talous-sopimuksen, jolla Israelin ja PA:n välisiä taloudellisia suhteita valvotaan.
Abbasin kiireeseen saada YK:n hyväksyntä Palestiinan valtiolle voi vaikuttaa Hamasin suunnitelmat muodostaa Gazasta itsenäinen valtio, jonka valmistelemiseksi Hamas aloitti diplomaattien kouluttamisen tulevan valtion tarpeisiin. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=284318

5. UUTISOTSIKOITA
-          Demokraatit kuvittelivat rauhoittavansa syntyneen tilanteen lisätessään vaaliohjelmaan Jumalan nimen sekä Jerusalemin Israelin pääkaupunkina. Ohjelmalisäys hyväksyttiin huutoäänestyksellä, joka uusittiin kolme kertaa puheenjohtajan hyväksyessä sen lopulta ilman näyttöä. Buuaus lisäystä vastaan jatkui senkin jälkeen. Juutalaiset eivät ole tyytyväisiä siihen siksi, ettei siinä mainittu Hamasia, palestiinalaispakolaisia eikä rajoja. PA:n johtajat antoivat ilkeämielisiä lausuntoja demokraattien vaaliohjelman lisäyksistä. Demokraattien vaalityöskentely on pahasti hajallaan, mikä kielii ehdokkaansa epätietoisuudesta. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=284346
-          Iranilla on ollut vaikea viikko, jonka vaikutukset tuntuvat laajalle. Kanada päätti lopettaa diplomaattisuhteensa Iranin kanssa ja karkottaa sen edustuston maasta. Sierra Leone päätti poistaa yhdeksältä sen lipun alla purjehtivalta Iranilaiselta alukselta rekisterioikeudet. Englanti ja Hollanti harkitsevat Iranin käsikassarana pidetyn Hizbullahin ns. sotilassiiven julistamista terrorijärjestöksi. Tämän on varsin outo tapa ja käytännössä mahdoton toteuttaa, sillä Hizbullah on autokraattisesti ylhäältä käsin ohjattu pääsihteeri Hassan Nasrallahin valvonnassa. Syyksi mainitaan se, että Hizbullah on avustanut Syyrian presidentti Assadin armeijaa. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=284282
-          Pääministeri Netanyahun raju reagointi syyttämiään vuotoja vastaan, mikä pakotti hänet peruuttamaan turvallisuuskabinettinsa istunnon viime viikolla, on herättänyt arvailuja, mitä vuodot koskivat. Erääksi mahdollisuudeksi on arvioitu tiedot, että Israel olisi salaisesti kokeillut uutta asetta, jota se voisi käyttää Irania vastaan, ja tieto tästä oli tulossa julkisuuteen, minkä sotilassensuuri esti viime hetkellä. The Sunday Times arvioi Uzi Mahnaimin kirjoittamassa artikkelissa, että tämä ase voi olla sähkömagneettisen pulssin (EMP) käyttäminen, jolla Iranin kaikki sähköisesti toimivat laitteet, muuntajat  ja voimalinjat rampautettaisiin käyttökelvottomiksi. Elektromagneettinen pulssi on tunnettu jo vuosikymmenien ajan. Se tarkoittaa voimakasta gamma-energian äkillistä purkausta, joka toimii yhdessä maapallon magneettisuuden kanssa nostaen sähkövirran tasolle, jota laitteet ja johdatukset eivät voi kestää. Lehden kirjoituksen mukaan EMP siirtäisi Iranin teknisen ja taloudellisen tason vuosikymmeniä taaksepäin. Lehti viittaa Uzi Rubinin lausuntoon, jonka mukaan ydinpommin käyttäminen EMP:n synnyttämiseen ei tule kysymykseen, eikä ole tarpeenkaan, koska sama efekti voidaan aiheuttaa muilla keinoilla maasta käsin.
USA:n puolustusasiain asiantuntija Bill Gertz varoittaa samasta aseesta, johon Israel voi turvautua estääkseen Irania saamasta ydinasetta. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4278765,00.html
-          Maapallon juutalaisväestö kasvoi 88 000 hengellä viime juutalaisvuonna, eli joka 514. asukas on juutalainen; 0.65 %:n kasvuvauhdilla selvästi alle keskitason. Heprealaisen yliopiston professori Sergio Della Pergolan mukaan juutalaisia on nyt maailmassa 13.75 miljoonaa, mikä on 0.2 % maapallon väestöstä. Israelissa asuu 5.97 miljoonaa juutalaista (43 %),  USA:ssa 5.46 miljoonaa (39 %); Euroopassa asuu 1,43 miljoonaa juutalaista, kuten Amerikan juutalaisten vuosikirjassa kerrotaan. Ulkomailla asuvien juutalaisten määrä pieneni 10 000 hengellä viime vuonna. http://www.timesofisrael.com/jewish-population-grows-by-88000-over-past-year/
-          Poliisi pidätti viisi juutalaisnuorta syytäen heidän pahoinpidelleen arabinuoren Jerusalemissa siten, että hänen jalkansa katkesi. Nuoret sanovat puolustuksekseen, että he epäilivät arabin vikittelevän juutalaistyttöä raiskatakseen hänet. http://www.timesofisrael.com/five-youths-arrested-in-connection-with-attack-on-arab-man-in-jerusalem/
-           

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021