MAANANTAI 24.09.12


MAANANTAI 24.09.12

1. PRESIDENTTI Barack Obaman suhtautuminen Israeliin ja sen pääministeriin on alkanut saada varsin outoja piirteitä. Tähän saakka hänen retoriikkansa on sentään pysytellyt kohtuullisissa ja sivistyneissä puitteissa, mutta nyt siihen on sekoittunut selvää halveksuntaa. Obaman ylenkatse voinee olla henkilökohtainen vastenmielisyys Netanyahua kohtaan, mutta se voi olla myös hänen omaksumaansa juutalaisvihaa, jota hän on tähän saakka piilotellut sydämensä salaisissa kammioissa, koska hän tarvitsee juutalaisia poliittisista syistä. Juutalaiset ovat hänelle vain vaalikarjaa, hyödyllisiä idiootteja, jotka pyörivät kuin perhoset tulen ympärillä ymmärtämättä, että sen kosketus polttaa heidän siipensä. Obama valittiin 2008 vaaleissa niukalla enemmistöllä, jossa juutalaisista n. 76 % äänesti häntä. Mielipide-tiedustelujen mukaan Amerikan juutalaisista 69 % kannattaa edelleen Obamaa.

OBAMA selvitteli kaksijakoisia ajatuksiaan sunnuntain ”60 minuutin” julkaisuun, joka julkistetaan CBS:n kanavalla. Hän sanoi siinä tähän tapaan: ”Ymmärrän ja olen samaa mieltä pääministeri Benyamin Netanyahun vaatimuksen kanssa, ettei Iranille voida antaa oikeutta saada ydinaseita, koska ne uhkaavat molempia maita, koko maailmaa, ja aiheuttaisivat ydinasekilpailun.” Tämä tuntuu ihan loogiselta ja selvältä kannanotolta. Mutta Obama jatkoi tästä välittömästi: ”Mitä tulee kysymykseen kansallista turvallisuutta koskevista päätöksistä – ainoa painostus mikä vaikuttaa niihin on yksinkertaisesti tehdä siten, mikä on oikein Amerikan kansalle. Tulen torjumaan - kaiken melun, mitä sieltä tulee.”

KUIN jälkiajatuksena Obama jatkoi sitten: ”Nyt tunnen velvollisuuden – ei painostuksen vaan velvollisuuden – varmistaa läheisen keskusteluyhteytemme Israelin kanssa – näissä kysymyksissä. Koska se koskee heitä syvästi. Koska he ovat yksi läheisimmistä liittolaisistamme alueella. Ja meillä on Iranin hallitus, joka on sanonut kauheita asioita, jotka suoraan uhkaavat Israelin olemassaoloa.”
On syytä huomioida Obaman sananvalinta, mikä ei ole sattumanvarainen: ”Tunnen velvollisuudekseni jatkaa neuvotteluyhteyttä Israelin kanssa, koska se on yksi läheisimmistä liittolaisista USA:n kanssa”, ei siksi, että hän tuntisi sympatiaa tai ystävyyttä juutalaiseen valtioon, vaan velvollisuudentunnosta, vastoin omaa tahtoaan.

OBAMAN haastattelulausunto on nähtävä Israelin ja USA:n välisen viime aikaisen kehityksen valossa. Netanyahu ”meluaa” kaiken aikaa saadakseen Obamalta selkeän lausunnon, mitä hän pitää USA:n ”punaisena varoituslinjana”, jonka ylittäminen laukaisee automaattiset vastatoimet, mutta niitä Obama ei ole halunnut määrittää. Netanyahun kärttäminen asiassa näyttää ärsyttäneen Obaman kärsivällisyyden katkeamispisteeseen, mitä hän purkaa koko maailman kuultavaksi CBS:n haastattelussa. Obaman ja puolustusministeri Leon Panettan kanta näyttää olevan, että ”punainen varoituslinja” olisi poliittinen lausunto, joka asettaisi ihmiset nurkkaan ilman vaihtoehtoja.

USA:n YK:n lähettiläs Susan Rice määritteli YK:n turvallisuusneuvoston kokouksessa torstaina maansa kantaa tähän tapaan: ”Emme halua osallistua loputtomiin neuvottelukuihin Iranin kanssa, koska ne eivät johda minnekään. Olemme vain haaskaamassa aikaamme.” Rice lisäsi siihen: ”Iranin metodi näyttää olevan kieltää, pettää ja harhauttaa”.

MITT ROMNEY, republikaanien presidenttiehdokas, kritisoi kovin sanoin Obamaa siksi, ettei hän halua tavata Netanyahua tämän Amerikan matkan aikana. Hän sanoi ”60 minuutin” lähetyksessä sen antavan maailmalle ja ennen kaikkea Lähi Itään täysin väärän viestin tehdä etäisyyttä liittolaisiimme, kun tarvitsemme juuri päinvastaisia viestejä maailmalle. Romneyn vaaliedustaja Andrea Saul sanoi, että Obaman määritelmä Israelista yhtenä tärkeimmistä liittolaisistamme alueella on täysin hylättävä. ”Tämä on vain yksi viimeisistä todisteita hänen täydellisestä läheisimmän liittolaisemme turvallisuuden kroonisesta piittaamattomuudesta.”

2. PA:n talousministeri Nabil Kassis varoitti sunnuntaina, että elleivät PA:n tukijamaat pysty raapimaan välittömästi satoja miljoonia USD PA:n pohjattomaan säkkiin, PA on vaarassa hajota, koska se ei pysty enää selviytymään velvollisuuksistaan. Paikalliset pankit eivät enää anna luottoja ja yksityiset rahoituslähteet vaativat palauttamaan aiemmin antamansa määräaikaiset luotot. Kassis ei halunnut antaa määräaikoja, miten kauan PA pystyy vielä rimpuilemaan vararikkotilassa, joka pahenee päivä päivältä.
Kassis käytti Salaam Fayadin käyttämää uhkausta, että kahden valtion periaate on vaarassa romahtaa lopullisesti, mikä pakottaa Israelin valvomaan yhteen valtioon.

PA:n velkojen suuruus lienee n. 400 miljoonaa USD. Tukijamaitten lupaamien suoritusten määrä on n. 300 miljoonaa, mutta niiden saanti näyttää yhä vaikeammalta maailman taloutta riepottelevan epävarman tilanteen ja laman vuoksi. PA:n mukaan osa luvatuista varoista on juuttunut USA:n asettamaan kieltoon. Arabimaat lupaavat, mutta antavat hyvin haluttomasti.
Kuten PA:n johtajat toistuvasti syyttävät, kaikki johtuu Israelin asettamista liikkumis-rajoituksista Juudeassa ja Samariassa, mikä on estänyt talouden kehittymistä. Osa Euroopan maista, kuten Norja, näyttävät tukevan PA:n johtajia Israelin asettamisesta temppelin harjalle, eli syyttävät PA:n korruptoituneesta ja huonosta taloushallinnosta Israelia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/160243#.UF_-iGJHT-k

3. LANDS OF ISRAEL (Israelin Maat) Knessetin jäsenet tekivät sunnuntaina kiertoajelun Binyamin alueella Samariassa, minkä päätteeksi he antoivat lausunnon, jossa he vaativat, että Netanyahun hallitus virallisesti hyväksyy Levyn toimikunnan laatiman raportin Juudean ja Samarian alueista. Raportin keskeisin havainto on, että koko Juudean ja Samarian alue Jordanjoesta Välimereen kuuluu Israelille luvattuun juutalaisten kansalliseen kotimaahan, mikä oikeuttaa rakentamaan sen alueelle rakennuslupien puitteissa ilman rajoituksia. Sen mukaisesti Juudea ja Samaria eivät ole Israelin miehittämiä alueita, kuten media toistuvasti reklamoi vastoin tosiasioita. Netanyahu ei ole uskaltanut tuoda raporttia hallitukseen.

PARLAMENTAARIKOT kuulivat kiertoajelun ja tutustumismatkan aikana asukkaitten mielipiteitä ja valituksia, joista osa voitaisiin hoitaa, mikäli Levyn raportti otettaisiin hallituksen päätösten perusteiksi. Knessetin jäsenten ohella tilaisuuteen osallistuivat alueiden juutalais-johtajat. Kansanedustaja Arye Eldad (Likud) totesi, että viimeiset juutalaisyhteisöjen Ulpanan ja Migronin tuhoaminen olisi voitu välttää, mikäli Levyn raportti olisi hyväksytty hallituksessa. Hän totesi edelleen, että seuraavina tuhoamislistalla ovat Givat Assaf ja Amona, mikä voitaisiin välttää hallituksen päätösperusteiden muutosten yhteydessä. Hän kuitenkin ennusti, ettei Netanyahu uskalla tuoda raporttia hallitukseen aivan lähiaikoina.
KE Yaacov Katz (NU) kiinnitti huomionsa siihen, miten nopeasti Juudean ja Samarian juutalais-yhteisöt kasvavat ja kehittyvät niiden ratkaisemattomasta tulevaisuudesta huolimatta. Tämäkin osoittanee niiden merkityksen maan kehitykseen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/160240#.UGACXmJHT-k

4. DEBKAFILE  kertoo artikkelissaan, että Hamasin johtajat Gazasta viettivät syyskuun toisen viikon Teheranissa valmistellen ja viimeistellen sopimusta, jolla Hamas sitoutuu Iranin, Syyrian  ja Hizbullahin johtamaan liittoutumaan avustustensa menettämisen uhalla.
Hamasin johtajat Mahmoud a-Zahar ja Hamasin aseellisen siiven Issa din al-Quds varakomentaja Marwan Issa allekirjoittivat Hamasin puolesta protokollan, jolla se sitoutuu osallistumaan Iranin rinnalla taistelemaan Israelia vastaan, jos Iraniin hyökätään tai jos se itse aloittaa sodan, kuten myös jos Hizbullah tai Syyria joutuvat aseelliseen konfliktiin Israelin kanssa. Zahar ja Issa pistäytyivät kotimatkalla Beirutissa, jossa prokollaan saatiin Hizbullahin pääsihteerin Hassan Nasrallahin puumerkki. Protokollan mukaan Hamas saa ohjeensa toiminnastaan iskeä Israeliin joko Teheranista, Beirutista tai Damaskoksesta – tämä tietenkin edellyttäen, että Syyria pysyy edelleen Iranin valvonnassa.

DF:n mukaan Iran vaati Hamasin johtajia raapustamaan nimikirjoituksensa sotilaallisen toimintasopimuskopion alle, jonka Iranin kansallisen turvallisuusneuvoston johtaja Saeed Jalili solmi presidentti Bashar Assadin kanssa elokuun 7. päivänä Damaskoksessa. Tämän sopimuksen mukaan Iran aloitti massiiviset sotilastarvikkeiden ja sotilaitten kuljetukset Syyriaan lentäen Irakin ilmatilan kautta, mistä USA esitti vastalauseen. DF arvioi, että Hamasin johtajien allekirjoitus avasi tien 22 000 erikoiskoulutetun sotilaan lennättämiseksi  Iranista Syyriaan ja Libanoniin, jossa ne koordinoivat toimintansa Hizbullahin kanssa Israelin rajan tuntumassa. DF arvioi, että tämä sai IDF:n aloittamaan ennalta ilmoittamattoman laajan sotilasharjoituksen Golanilla valmistautuakseen nopeaan vastaiskuun.
Iranin solmima toimintasopimus Hizbullahin, Syyrian ja Hamasin kanssa vaikuttaa paitsi Israelin tilannearviointiin, se samalla liittää nämä järjestöt ja Syyrian Iranin johtamaan akseliin estäen Egyptin presidentti Mursin suunnitelmat Egyptin ja Hamasin liittoutumasta. Tämä ei kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta, että Egypti ja Iran pystyvät irrottautumaan vuosikymmenien epäluulosta ja kilpailuasemasta suhteiden uudelleen solmimiseksi. http://www.debka.com/article/22378/Hamas-signs-binding-military-commitment-to-Iran-led-war-on-Israel

5. UUTISOTSIKOITA
-          Egyptin parlamentin ulkomaanasioitten neuvoston jäsen Mohammed abd al-Haleem sanoi, ettei IDF voi toimia Siinailla missään olosuhteissa, sillä sen turvallisuus ja valvonta kuuluu Egyptin velvollisuuksiin. Hän vakuutti, että sotilaallinen operaatio Siinailla tapahtuu rauhan-sopimuksen määräysten puitteissa, ja että siitä on sovittu IDF:n kanssa. Hän vakuutti, ettei Egypti tule toimimaan Israelia vastaan. Presidentti Mursi on kallistunut siihen suuntaan, että rauhansopimuksen Siinain valvontaa koskeva artikkeli on muotoiltava uudelleen, sillä Egypti haluaa enemmän joukkoja Siinain laajalle alueelle. http://www.timesofisrael.com/egypt-refuses-to-allow-israel-to-operate-in-sinai/
-          Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad sanoi USA:n lehdistön journalisteille, ettei hän ota Israelin hyökkäysuhkauksia turhan vakavasti, mutta että Iran tulee puolustautumaan kaikkiin sitä vastaan tehtäviin hyökkäyksiin. Hän matkusti New Yorkiin jo lauantaina valmistautuessaan Jom Kippurina YK:n yleiskokouksessa pitämäänsä puheeseen. YK:n pääsihteeri esitti varoituksen, että puheissa tulee välttää kiihotusta ja hyökkäyksiä toisia jäsenmaita vastaan. USA esti Iranin delegaatiosta 20 hengen pääsyn Yhdysvaltoihin. http://www.timesofisrael.com/ahmadinejad-dismisses-israeli-threat-in-speaking-to-us-media/
-          Yksi Iranin vallankumouskaartin johtavista komentajista prikaatinkenraali Amir Ali Hajizadeh totesi AFP:n raportin mukaan, ettei Iran aloita sotaa, mutta että jos se havaitsee vihollisen valmistautuvat iskemään Iraniin, se voi tehdä ennakko-hyökkäyksen puolustautuakseen. Hänen lausuntonsa esitettiin ensiksi iranilaisessa Al Alam uutislähetyksessä sunnuntaina. Hän johtaa Irani ohjusyksilöitä. Hän analysoi tilannetta edelleen, että Iran voi iskeä USA:n kohteisiin alueella, ja että tilanne voi laajeta ja johtaa kolmanteen maailmansotaan. Hänen lausuntoaan tukee vallankumouskaartin komentajan kenraali Mohammed Ali Jafarin lausunto, jossa hän totesi FARS ja ISNA uutistoimistojen mukaan, että jos Israel hyökkää Iraniin, se tulee olemaan sionistisen hallituksen loppu. Iran jopa toivoo, että Israel antaa aiheen aloittaa tuhoamissota sitä vastaan. Jafarin varamies prikaatinkenraali Hussein Salami arvioi, ettei Israel iske ilman USA:n suostumusta, mikä antaa Iranille oikeuden iskeä sen tukikohtiin Persianlahden alueella. Hän lupaa jatkuvia hyökkäyksiä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/160228#.UGAZVGJHT-k
-          Ranskan sisäministeri Manuel Valls sanoi sunnuntaina, että juutalaisten tulee pitää rohkeasti ja ylpeinä kipa-päähinettään. Tämä oli osittain vastauksena äärioikeistolaisen Marine le Penin vaatimukseen, että sekä arabihuntu että juutalaiskipa tulee kieltää Ranskassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/160229#.UGAdVmJHT-k
-          Romanian entinen tiedustelujohtaja kenraaliluutnantti Michai Pacepa, joka loikkasi länteen joulukuussa 1989, kertoo WND:n julkistamassa artikkelissa, että NL:n KGB:n entinen puheenjohtaja Yuri Andropov kertoi hänelle lounaan yhteydessä
-          suunnitelmistaan islamin kytkemiseksi marxilaisten sotaan länsivaltoja vastaan. Ideana oli muuntaa muslimien antisemitismi maailmanlaajuiseksi Amerikan ja Israelin vastaisuudeksi käyttäen kaikkia propagandan keinoja ja KGB:n valtavaa salaisten agenttien armeijaa, jotka lähetettiin arabimaihin levittämään uutta ideologiaa. Pacepa toteaa, että hän lähetti 500 agenttia Romaniasta, ja NL:lla oli enemmän kuin 4000 agenttia lähetettäviksi muslimimaihin. Juutalaisvanhinten protokolla-kirja oli yksi tärkeä työskentelyväline, ja se on edelleen monessa muslimimaassa eniten myytyjen ja leviävien kirjojen joukossa. Pitkässä artikkelissa kerrotaan, ketkä ovat arabi-hyökkäysten takana ja ketkä johtavat tämän hetken väkivaltaisuuksia. Pacepa sanoo, että NWO on yksi tähän Amerikan vastaiseen sotaan kuuluva peiteoperaatio. http://www.wnd.com/2012/09/a-brand-new-cold-war/

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019