MAANANTAI 10.09.12


MAANANTAI 10.09.12

1. KORKEA hallituksen ministeri, jonka henkilöllisyyttä ei paljastettu, kertoi TV-2:n sunnuntai-illan ohjelmassa, että USA, Euroopan maat ja muu kansainvälinen yhteisö - kuten suuri osa Israelin kansasta - pitävät sotilaallisia iskuja Irania vastaan laittomina, mikä yhdessä viime päivinä Iranin eristämiseksi tehtyjen toimien kanssa on vähentänyt mahdollisuuksia Israelin iskemisestä Iranin ydinlaitoksiin yksin. Näyttävin toimi Iranin eristämiseksi oli Kanadan päätös lopettaa diplomaattisuhteet Iranin kanssa ja kehottaa sen diplomaattihenkilökuntaa poistumaan maasta muutaman päivän sisällä.
TV-2 kertoi ohjelmassaan ministerin todenneen, että Euroopan maiden painostus Israelia vastaan pidättyä yksipuolisilta toimilta yhdessä Iranin eristämisen kanssa ovat vakuuttaneet monia muita hallituksen ministereitä sotilaallisten toimien siirtämisestä tässä vaiheessa.

PERJANTAINA raportoitiin, että Euroopan maat tutkivat uusien sanktioitten asettamista Irania vastaan.
Saksan ulkoministeri Guido Westerwelle sanoi Kyproksella pidetyn 26 EU-maan ulkoministerien epävirallisen kokouksen yhteydessä, että EU voi asettaa uusia sanktioita Irania vastaan lähiaikana: ”Näemme kasvavan yhteisymmärryksen ulkoministereitten kesken. Me emme hyväksy ydinasetta Iranille.”
Ranskan ulkoministeri Laurent Fabius vakuutti Ranskan kannattavan uusia sanktioita.
Englannin ulkoministeri William Hague totesi sanktioitten alkavan purra, mutta katsoi välttämättömäksi lisätä Iranin vastaista painostusta ja ehkä uusia sanktioita.
Israelin hallituksen ministeri arvioi, että Israelin iskut vain häiritsisivät sanktioita.

SAKSAN ulkoministeri Guido Westerwelle sanoi sunnuntaina vieraillessaan Israelissa, ettei ydinasein varustettu Iran tule kysymykseen ja vaati Irania aloittamaan todelliset neuvottelut. ”Meillä on Israelin kanssa yhteinen huoli Iranin ydinaseesta”, hän totesi tavatessaan puolustusministeri Ehud Barakin lisäten: ”Ydinasein varustettu Iran ei ole uhka vain Israelille, vaan koko alueelle. Ydinasein varustettu Iran ei ole optio”, hän sanoi.
Uutisraporttien mukaan Netanyahu valmistelee yhdessä USA:n presidentti Obaman kanssa suunniteltua tapaamista Jom Kippurin jälkeisenä päivänä. Siinä tapaamisessa on tarkoitus asettaa Iranille selkeät varoituslinjat, joiden ylittäminen merkitsee sotaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/159810#.UE12a-xHT-k

REPUBLIKAANIEN presidenttiehdokas Mitt Romney sanoi Meet the Press ohjelmassa, että Iran on presidentti Obaman suurin epäonnistuminen. Tämä oli vastauksena Obaman aiemmin esittämään näkökohtaan, että Romney ja hänen aisakumppaninsa Paul Rayan ovat juuttuneet kylmän sodan tunnelmiin. Romney spekuloi, ettei Obama ole pystynyt saamaan Yhdysvaltoja etääntymään ydinasein varustetusta Iranista, vaan lähentänyt sitä.
”Ottaessaan vastaan toimensa Obama lupasi tavata maailman johtajat toisensa jälkeen ilman ennakkoehtoja virkakautensa ensimmäisen vuoden aikana.” Tämä politiikka ei ole toiminut, Romney totesi, ja lupasi, että hänen johdollaan tilanne muuttuu radikaalisti. Hän lupasi jatkaa diplomaattisten kanavien käyttämistä, mutta sen rinnalla todella purevia sanktioita. Toiseksi hän lupasi, että Iranille asetetaan selkeät punaiset varoituslinjat, joita ei saa ylittää. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/159802#.UE2AP-xHT-k

Iranin virallinen rahayksikkö rial putosi sunnuntaina 7 % eli 24,300 rialia dollaria kohti, nousten hieman päivän kuluessa. Tämän uskotaan osoittavan sanktioitten toimimisesta.
Iranin apulaispuolustusministeri Mahdi Farahi sanoi sunnuntaina, että Iran esittelee uuden keskimatkan risteilyohjuksen, jolla voi iskeä kaikkialle Israelissa. ”Meshkat risteilyohjus, joka jos Allah sen suo, esitellään lähipäivien aikana. Sen kantomatka on 2000 km, ja se tulee olemaan Iranin islamilaisen armeijan yksi kantavimmista aseista.” Farahi totesi, etteivät Iranin viholliset pysty kestämään sen ohjusten voimaa ottaen esimerkin Gazasta Israeliin ammuttavista raketeista: ”Jos Iron Dome on niin tehokas kuin IDF kehuu, miten niin monet raketit pystyvät iskemään Israeliin?” Meshkat pystytään ampumaan maalta, mereltä ja ilmasta. http://www.timesofisrael.com/iran-set-to-unveil-homegrown-cruise-missile/

2. USA:N ja Israelin armeijoitten väliset suurimmat koskaan Lähi Idässä pidetyt ohjustorjunta harjoitukset pidetään lokakuun lopussa, vaikka niiden kokoa onkin ratkaisevasti pienennetty. Syyksi ilmoitettiin yleisesti USA:ssa hyväksytty säästöohjelma, mutta epäilijät uskovat, että Netanyahun ja Obaman välien kiristyminen on voinut olla suurin syy.
Israelissa järjestetään samaan aikaan lokakuun lopussa koririntaman komennuskunnan ja kotirintaman puolustuksen järjestämät harjoitukset.
Järjestäjät vakuuttavat, että harjoitusten osuminen samaan aikaan on puhdas sattuma.
Kotirintaman harjoitusten lähtökohtana on olettamus, että maata on kohdannut suuri katastrofi, joko sodan ja maanjäristyksen seurauksena.
Kotirintaman komentaja prikaatinkenraali Eyal Eisenberg totesi median keskittyvän Iranin potentiaaliseen hyökkäykseen Israeliin, mutta luonnonkatastrofi kuten maanjäristys, voi aiheuttaa samankaltaisen tilanteen, mitä varten tulee varustautua.

USA:n ja Israelin välisille harjoituksille on annettu  nimeksi ”Austere Challenge 6”, ja niiden tarkoituksena on tutkia käytännössä Israelin kehittämien torjuntaohjusten Iron Dome, Davids Sling ja Arrow 2 ja 3 toimintavalmiutta yhdessä USA:n toimittamien Patriot järjestelmän ja Aegis-torjuntamenetelmän kanssa, jota seurataan maailmanlaajuisen tutkaverkon kautta.
Iron Dome on rakennettu lyhyen ja keskimatkan ohjusten torjuntaan, Davids Sling keskimatkan sekä Arrow 2 ja 3 ballististen ohjusten torjuntaan.

Kotirintaman ministeri Avi Dichter sanoi, että harjoituksista päätettiin puoli vuotta sitten ja niitä on jouduttu siirtämään eri syistä johtuen. Hän totesi, että vaikka suurkatastrofilta on vältytty, on tärkeää valmistautua tilanteeseen, jossa voi olla satoja tuhansia uhreja. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4279193,00.html

3. ISRAEL on virallisesti aloittanut kampanjan, jonka tarkoituksena on nostaa juutalais-pakolaisten asema kansainväliseen tietoisuuteen. Kampanjan aloittajana on toiminut apulaisulkoministeri Danny Ayalon, joka viime viikolla aloitti online pakolaiskampanjan nimellä ”I am refugee”, olen pakolainen. Ayalon luonnehti kampanjan taustoja todeten, että asia on kaksitahoinen, meillä on palestiinalaispakolaiset, mutta meillä juutalaispakolaisten joukko, joka on suurempi kuin palestiinalaisten. Hän sanoi Israelin hallituksen ottaneen kysymyksen ohjelmaansa, jolla on tietty vaikutus myös rauhankeskusteluihin.

PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu otti voimallisesti kantaa asian puolesta videoidussa puheessaan, joka esitettiin ”Justice for Refugees from Arab Countries” (oikeus pakolaisille arabimaista) kansainvälisessä konferenssissa Jerusalemissa. Netanyahu vakuutti ottavansa kysymyksen esille missä tahansa hän liikkuukin ja esiintyykin. Hän totesi puheessaan, että arabimaat ovat laiminlyöneet velvollisuutensa omia pakolaisiaan kohtaan, kun Israel on puolestaan assimiloinut Israeliin paenneet juutalaiset osaksi yhteiskuntaansa hyödyttäväksi voimaksi.
Kuten voi aavistaa, arabimaat eivät ole suhtautuneet suosiollisesti Ayalonin aloittamaan kampanjaan. Hamasin edustaja lähetti kirjeen arabiliiton pääsihteerille Elbaradayille kehottaen liittoa taistelemaan Ayalonin kampanjaa vastaan. Kirjelmässä väitetään, ettei juutalaisia ajettu tai pakotettu pois arabimaista, vaan he lähtivät juutalaisjärjestöjen vaatimuksista ja houkutuksista. Kirjelmässä kehotetaan kutsumaan heidät takaisin. Toiseksi kirjelmässä vaaditaan, että arabiliitto peruu rauhanaloitteensa.
Kansainvälisen konferenssin isäntinä toimivat Maailman juutalaisjärjestö, sekä Israelin ulko- ja eläkeläisministeriöt. http://www.timesofisrael.com/netanyahu-arab-world-has-neglected-its-own-refugees-for-decades/

4. UUTISOTSIKOITA
-          Israel aloitti tietojen keräämisen Syyrian rakenteilla olevasta ydinreaktorista 6 kuukautta ennen kuin IAF:n koneet tuhosivat sen. The New Yorker kertoo David Makovskyn kirjoittamassa artikkelissa, että maaliskuussa 2007 Mossadin agentit tekivät uhkarohkean ratsian Syyrian atomienergiajärjestön johtajan Ibrahim Othmanin asuntoon Itävallassa, saadakseen vahvistusta epäluuloilleen Syyrian koillisosassa rakenteilla olevasta suuresta rakennuksesta al-Kidarissa. Saamistaan värivalokuvista Israel sai kaikki tarvitsemansa vahvistukset epäluuloilleen, että Syyria rakensi itselleen ydinreaktoria Pohjois-Korean insinöörien opastuksella. Israel informoi Bushin hallitusta löydöstään, mutta siellä selitettiin, etteivät paljastukset olleet vakuuttavia eivätkä reagoineet siihen mitenkään. Pääministeri Olmert antoi käskyn iskusta al-Kidarin kohteeseen syyskuun viidentenä 2007. Operaatioon osallistui 8 konetta, 4 F-15 ja 4 F-16 konetta, jotka raportoivat pudottaneensa kohteeseen klo 12.40 – 12.53 välisenä aikana 17 tonnia räjähteitä. Syyria ilmoitti, että sen ilmavoimat olivat ajaneet maasta vieraita koneita, jotka olivat pudottaneet pommeja erämaahan ilman vaurioita. Israelin johtajat ovat olleet hyvin vaitonaisia iskusta, mutta hiljaisesti on alettu hyväksyä IAF:n osuus asiassa. Der Spiegel raportoi, että jo vuonna 2004 USA:n agentit olivat seuranneet Syyrian ja Pohjois-Korean välillä käytyjä puhelin-keskusteluja. Myöhemmin iranilainen länteen loikannut kenraali vahvisti, että Iran oli rahoittanut Syyriaan suunnitellun reaktorilaitoksen rakentamisen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/159814#.UE2b5-xHT-k
-          Hebronin arabit hyökkäsivät petrolipommeineen IDF:n vartioasemaa vastaan juutalaisten ja palestiinalaisten alueitten välialueella maanantaiaamuna kuuden maissa. Sotilaat eivät vastanneet ensimmäiseen hyökkäykseen, mutta avasivat tulen hyökkäyksen uudistuttua haavoittaen yhtä hyökkääjää, joka vietiin sairaalaan. Vartioaseman tarkka paikka on salaisuus, eikä uutinen ole kovin yksityiskohtainen ilmeisesti siksi, ettei sitä haluta suurennella eikä herättää hämminkiä asukkaissa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/159812#.UE2iDexHT-k
-          Vastauksena Gazasta ammuttuihin raketteihin IAF teki useita iskuja eri kohteisiin Gazan alueella sunnuntaiyönä. IAF ajoittaa iskunsa yleensä yöaikaan siviiliuhrien välttämiseksi olettaen, että normaali-ihmiset nukkuvat vuoteissaan yöllä. Kohteina olivat rakettien ja aseitten valmistusverstaat ja salakuljetustunnelit. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/159807#.UE2ji-xHT-k
-          Juutalaisyhteisön vartija yritti estää palestiinalaisia kuljettavaa autoa pääsemästä Tel Aviviin, mutta arabikuljettaja ajoi ilmeisen tahallisesti vartijan yli surmaten hänet. Auto kulki pääteiden ulkopuolella pellolla kulkevaa polkua pitkin voidakseen välttää joutumasta poliisiratsiaan. Auton kuljettaja on pidätetty. Samarian alueneuvoston puheenjohtaja Gershon Mesika sanoi, että palestiinalaiset pyrkivät laittomasti juutalaiskaupunkeihin löytääkseen työtä ilman työlupaa. Vartija, 40-vuotias Lior Farch maksoi hengellään yrittäessään estää laittomia arabeja pääsemästä Tel Aviviin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/159783#.UE2kgexHT-k
-          PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas vahvisti sunnuntaina Ramallahissa päättäväisyytensä viedä Palestiinan valtiokysymys YK:n yleisistuntoon. Hän sanoi, että toinen mahdollisuus on tunnustaa hävinneensä taistelun ja alistua Israelin tahtoon. Abbas vakuutti, ettei hän koskaan suostu luopumaan Jordaninlaaksosta, jota Israel haluaa pitää valvonnassaan ainakin 40 vuotta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/159803#.UE2m7-xHT-k
-          20-vuotias nainen haavoittui vatsaan osuneesta kivestä, joilla arabit kivittivät Länsimuurille pyrkinyttä Egged-bussia. Poliisi aloitti tutkimukset asiassa. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4279180,00.html
    

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019