MAANANTAI 03.09.12


MAANANTAI 03.09.12

1. POLIISI ja IDF suorittivat Migronin juutalaisen etäyhteisön asukkaitten karkottamisen eilen etuajassa, sillä h-hetki oli tiistaina. Ehkä puolustusministeri Ehud Barakilla oli kiire saada asia pois päiväjärjestyksestä ennen kuin vastarinta ehtisi tiivistyä, eli kuten hän sanoi: ”IDF ei tule vetämään jalkojaan tässä asiassa”. JP:n artikkelin mukaan karkotus sujui rauhallisesti, vaikka tilanteesta otettujen kuvien perusteella määritelmä ei pidä täysin paikkaansa. Netanyahu kiitteli kuitenkin sitä, että asukkaat sallivat Barakin raivaustiimin tuhota heidän kotinsa nousematta vastarintaan: ”Meidän velvollisuutemme on kunnioittaa lakia ja velvollisuus vahvistaa juutalaisyhteisöjä (setlementtejä)”, hän sanoi jatkaen: ”Näiden välillä ei ole mitään vastakohtaisuutta.”  Hän jatkoi todeten, että lain kunnioitus on selvä periaate hänelle näinä arkaluonteisina aikoinakin: ”Totean tyydytyksellä, että sekä Migronin että Ulpanan tapauksessa (etäyhteisö Beit Elin lähellä) tilanne loppui vastuullisesti keskustelujen eikä väkivallan kautta. Tämä on kuten pitääkin olla ja kuten tapahtui.”

KODEISTAAN karkotetuille tilanne oli kuitenkin mitä selvin poliittinen ratkaisu, seisoessaan tuhotun kotinsa vierellä tietämättä, missä seuraavan yönsä nukkuisi ja mistä hankkisi toimeentuloa perheelleen, tai missä heidän lastensa julmasti keskeytetty koulutyö jatkuisi. Eräs heistä totesi, että korkein oikeus oli alistunut Peace Now (NGO järjestön) vasemmistolaisen ryhmän määräysten alle, joka jätti ensimmäisen vaateen asiasta 2006. Korkein oikeus perusteli kantaansa sillä, että Migronin talot oli pystytetty ilman rakennuslupia palestiinalaisten omistamalla yksityismaalle. Maapohjan omistusoikeus on kuitenkin hyvin kiistanalainen Juudean ja Samarian alueilla ja Jerusalemin itäosissa, ja Migronin tapauksessa 17 rakennuspaikkaa oli ostettu dokumentteihin perustuen, mutta oikeus ei huomioinut tätä  eikä palauttanut asiaa alueoikeuteen, jossa omistusoikeuksia käsitellään. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=283555, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/159559#.UERNYOxHT-k

TIMES F ISRAEL otsikoi artikkelinsa: ”Karkotettuina, raskain sydämin, kuningas Shaulin näkymistä”, jatkaen alaotsikossa: ”Migronin asukkaat lähtevät rauhallisesti vakuuttaen – vaikka tuntien tulleensa petetyiksi -  että he palaavat”.
Hevosia kasvattanut Itay Harel, Yesha-neuvoston perustajajäseniä, puki tuntemuksensa sanoihin: ”50:n perheen karkottaminen Migronista sunnuntaina – on kauhea, epätodellinen, Jumalan Nimen häpäiseminen, mikä tulee uhkaamaan koko sionistista rakennelmaa.” Hän sanoi olevansa surullinen ja masentunut, ja ennen kaikkea tulleensa petetyksi Israelin hallituksen taholta.
Artikkelissa spekuloidaan, miten Harelin kaltaiset ideologisesti mutta myös käytännöllisesti Israelin maahan Jumalan lupaamana perintöosana suhtautuvat – ehkä lukumääräisesti vähemmistönä, mutta muodostaen koko liikkeen valtasuonen – valmiina uhraamaan henkilökohtaisesti kaikkensa tässä ajoittaen karussa ja vihamielisessä ympäristössä – luottavat kuitenkin Jumalaan ja Hänen lupauksiinsa raamatullisesta Israelista, mutta myös asemaansa liikkeen perustajina, sionistisen järjestelmän johtajina.

AMONAN rabbi, joka tutki Toraansa viimeistä kertaa Migronissa, puki tuntemuksensa sanoihin: ”Tämä on vain heijastuma siitä, mitä tapahtuu Israelin maassa. Siteet Israelin maahan ja Toraan puuttuvat edelleen. Ja tämä ilmenee näissä toimissa.” Asukkaat ovat pyytäneet hallitukselta, että edes Migronin vielä keskeneräinen synagoga säästettäisiin. Kun muistaa, miten Gazan palestiinalaiset häpäisivät sinne 2005 jätetyt synagogat, olisi parempi, jos tämäkin poistettaisiin eikä jätettäisi kuin voitonpalkinnoksi vastustajien käsiin.
Vaikka karkotettujen asukkaitten tunteissa on päällimmäisenä masentuneisuus, katkeruus ja petetyiksi joutumisen tuntemukset, taustalla on vahva usko uuteen rakentamiseen – jokaisen tuhotun yhteisön tilalle uusi tai kaksi – kuten Migroniin pysytetyssä kilvessä todetaan: ”Perustettu vahvaan uskoon Jumalan Sanaan, joka on palauttanut Israelin kansan Israelin maahan, ja etuoikeuteen osallistua Zionin jumalallis/historialliseen paluuseen tiellä, joka nousee ylös kohti Jerusalemia.”

2. ARIELIN YLIOPISTO ei ole saanut vielä virallista vahvistusta yliopisto-asemastaan siksi, että koska se sijaitsee vihreän linjan itäpuolella, se vaatii puolustusministeri Ehud Barakin allekirjoituksen, joka on kieltäytynyt allekirjoittamasta päätöstä. Äskettäin hän lähetti kirjeen pääministerille, jossa hän kehottaa Netanyahua viivyttämään asian ratkaisemista hallituksessa, kunnes korkein oikeus on antanut asiassa oman päätöksensä. Korkein  opintoneuvosto Juudeassa ja Samariassa on jo vahvistanut Arielin Yliopiston virallisesti. Barak perustelee kantaansa sillä, että koska kaikki muut yliopistot Israelia – Bar Ilan yliopistoa lukuun ottamatta – vastustavat Arielin aseman nostamista yliopistoksi, on asiallista odottaa korkeimman oikeuden tulkintaa ennen asian käsittelyä hallituksessa.

”EHUD BARAKIN kieltäytyminen allekirjoittamasta asiakirjaa Arielin aseman nostamiseksi yliopisto-keskukseksi on hallitusyhteistyösopimuksen räikeä rikkominen, johon hän ja hänen puolueensa ovat sitoutuneet” sanoo kansanedustaja Alex Miller (Israel Beitenu). ”Puolustusministeri turvautuu vääristeltyihin voimiin käyttäen arvovaltaa IDF:n ja keskuskomennuskunnan nimissä edistääkseen poliittisia mielipiteitään. Barak ilkkuu pääministerille, korkeimmalle opintoneuvostolle ja Arielin opiskelijoille.”
Miller totesi, että Barakin uusi Independant puolue tuskin ylittää vaalikynnystä, ja Barak kalastelee äärivasemmiston ja Meretzin tukea puolueelleen ajamalla niille sopivaa ohjelmaa.
TZIPI HOTOVELI (Likud) syyttää Barakia ”oikeuksiensa karkeasta ylittämisestä poliittisen edun tavoitteluksi” kehottaen puolustusministeriä ”keskittymään hoitamaan virkaansa maan korkeimpana turvallisuusvirkailijana eikä sotkeutumaan hänelle kuulumattomiin asioihin,  joista hän ei tiedä mitään”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/159561#.UERNw-xHT-k

3. USA:n korkeat viranomaiset ovat Yediot Aharonit lehden saamien tietojen mukaan  lähettäneet viime aikoina useita viestejä Teheranin hallitukselle vakuuttaen, ettei USA liity Israelin mahdollisesti toteuttamiin ilmaiskuihin Iranin ydinlaitoksia vastaan.
Tämän taustalla on USA:n sotilasjohdon pelko, että Iran iskee Yhdysvaltain tukikohtiin ja laivaston aluksiin Persianlahdella ja mahdollisesti pyrkii estämään öljykuljetukset Hormuzansalmen kautta, jos Irania vastaan hyökätään kenen taholta tahansa, kuten Iranin sotilasjohtajat ovat toistuvasti varoittaneet.

Uutislähteen mukaan Obaman hallituksen virkailijat ovat käyttäneet Iranin kanssa suhteissa olevia Euroopan valtioita viestiensä saamiseksi perille, koska USA:lla ei ole diplomaattisuhteita Iranin mullah-hallituksen kanssa.
Kansallismielinen lehti Rishon Makor on syyttänyt, että Yediot Aharonit lehti toimii Obaman hallituksen käsikassarana sen yrityksissä taivuttaa Netanyahun hallitus luopumaan hyökkäys-suunnitelmistaan Iranin ydinlaitoksia vastaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/159563#.UERZtexHT-k

4. USA:n varapresidentti Joe Biden antoi täyslaidallisen republikaanien presidenttiehdokasta Mitt Romneyta vastaan väittäen, että Romney on valmis sotimaan sekä Syyriaa että Irania vastaan, jos hänet valitaan presidentiksi marraskuun 6. päivänä pidettävissä vaaleissa.
BIDEN sanoi vaalipuheessaan Pennsylvaniassa Romneyn todenneen CNN:n mukaan, että oli virhe lopettaa Irakin sota ja kutsua taistelijamme kotiin vihjaten samalla, että hän on valmis aloittamaan sodan Syyriassa ja Iranissa.

MITT ROMNEY on hyökännyt rajusti Obaman harjoittamaa ulkopolitiikkaa vastaan todeten, että Obama heitti liittolaismaansa – mukaan lukien Israel ja Puola – bussin alle.  Romney totesi samalla, että jokainen amerikkalainen tuntee olonsa vähemmän turvalliseksi Obaman politiikan vuoksi luottaen keskustelujen jatkamiseen Iranin kanssa uraanin rikastamisen jatkuessa keskeytyksettä sen rikastuslaitoksissa. Hän vakuutti ehdokkuuden hyväksymis-puheessaan, että hänen johtamansa hallitus tulee olemaan luotettavampi.
CNN:n analyysin mukaan Romney haluaa ottaa lujemman asenteen Iranin suhteen, mutta ettei hänen asenteensa poikkea paljonkaan Obaman omaksumasta. Romney totesi, että sotilaallinen mahdollisuus on viimeinen keino, mutta ei yksilöinyt lausuntoaan.
Biden keskittyi kuitenkin puheessaan kritisoimaan Romneyn aisaparin Paul Rayanin talous-politiikkaa todeten, ettei se esitä mitään uutta eikä tule ratkaisemaan USA:n syviä ongelmia. Romney kuulutti puheessaan työpaikkojen perustamisen tärkeyttä: ”Uusia työpaikkoja, runsaasti uusia työpaikkoja.”
Valkonen Talo kielsi Romneyn syytökset, että Obaman hallitus on heittänyt Israelin ja Puolan bussin alle, kuten Jay Carney totesi: Tiedustelu- ja sotilasyhteistyö ei koskaan ole ollut parempi eikä USA:n apu Israelille ole koskaan ollut suurempi kuin Obaman aikana.
Hän muistutti, että ”USA ja Obaman hallitus ovat harjoittaneet hyvin läheistä yhteistyötä Israelin kanssa, mikä on suhteessa rikkoutumattomaan sitoumukseemme Israelin turvallisuuden takaamiseksi”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/159556#.UERcc-xHT-k

5. UUTISOTSIKOITA
-          Gazassa toimiva salafi-liikkeseen kuuluva terrorijärjestö Shura al-Mujahidin, jolla on yhteyksiä al-Qaidan kanssa,  julkisti lausunnon, jossa se sanoo jatkavansa rakettien ampumista Israelin puolelle. Se tunnustaa olleensa lauantaina ja sunnuntaina Israeliin ammuttujen rakettien takana. Dalit Halevin kääntämän viestin mukaan järjestö ampui lauantaina 01.09. raketin Ashkeloniin klo 22.30, ampuen Grad-raketin Netivotiin sunnuntaina 02.09. klo 9.30 sekä ampuen kolme rakettia Kissufim rajanylityspaikkaa kohti samana päivänä klo 10.00. Lausunnossa esitettiin kummastelua sille, että Hamasin poliisi on jahdannut sen aktiivijäseniä Gazassa. Myös viime viikolla Israeliin ammutut raketit olivat sen ampumia, kuten viesti toteaa. Järjestö sanoo ampumisen olleen kostoksi juutalaisasukkaitten suorittamista arabien kivityksistä Länsirannalla ja Shuafatin lähiössä Jerusalemissa, IDF:n sotilaiden suorittamasta arabin pieksemisestä Hebronissa sekä arabityöntekijän surmaamisesta Qalqiliyassa. Järjestö otti syyn myös Sderotiin ammutusta raketista perjantaiaamuna. Se tuhosi yhden asunnon ja haavoitti yhtä siviiliä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/159558#.UERit-xHT-k
-          Kansanedustaja Michael Ben Ari (NU) sanoi puheessaan Hadar-lähiössä Haifassa, että Israelin sisäiset erimielisyydet ovat suurempi uhka maan turvallisuudelle kuin Iran. Hän selitti, että tietoisuuden puuttuminen juutalaisesta perinnöstä on suurin uhka maan tulevaisuudelle, koska monet kansalaiset eivät ole tietoisia, mitä juutalaisuus merkitsee. Hän viittasi puheessaan Anat Kamin vakoilutuomioon jatkaen laittomien maahantunkeutujien asemaan päätyen Migronin karkotuksiin merkkeinä tietoisuuden puutteesta, joiden johdosta kansa tuntee olevansa osa jonkinlaista järjestelmää, ja joku on painanut sen itsetuhokytkintä. Hän kehotti niitä, jotka haluavat pommittaa Irania, pommittamaan ensin Gazaa, josta hyökätään jatkuvasti Israelia vastaan. Hän sanoi, ettei tule sotia pommeja vaan niitä toimittavia hallituksia vastaan, sillä jos Iranin ydinpommin rakentaminen estetään, se pystyy ostamaan valmiin pommin Itä Euroopasta tai Kiinasta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/159550#.UERmouxHT-k
-          Raananassa asuva Eyal Lerner, hänen vaimonsa ja vauvansa olivat vähällä kuolla myrkyllisiin aineisiin, jota ilmeisesti hänen kotinsa remonttihommia tehnyt arabi-työntekijä oli asettanut appelsiinijuomaa sisältävään juomaan. Sairaalassa hädin tuskin hengissä selviytynyt Lerner sanoo, ettei myrkytys poikkea millään tavoin Dolphinariumiin tai Sparro-kahvilaan tehdyistä pommi-iskuista. Hänen kotiaan korjannut arabi oli teettänyt saamastaan kodin avaimesta kopion, jonka avulla hän myöhemmin tunkeutui sisälle taloon varastaen erinäisiä esineitä, mm. TV:n ja kännykän. Lerner sanoo havainneensa murron ja kutsuneensa poliisin paikalle. Varas oli jättänyt keittiön pöydälle myrkyttämänsä appelsiinimehupullon ja siivilöityä vettä, josta hän, hänen vaimonsa ja poikansa sekä vapaaehtoispoliisi joivat. Kaikki he tunsivat pahoinvointia, mutta Eyal Lerner vietiin sairaalaan vakavasti myrkytettynä. Hän selviytyi, mutta tunnustaa, että heidän kotiinsa oli murtauduttu ennenkin, mutta tämä tuntui todella vakavalta, koska kysymys oli murhayrityksestä. Tämä tapahtui marraskuussa. Lerner on varovainen, ettei leimaisi arabeja varkaiksi yhden tapauksen perusteella. Poliisi löysi varastettuja esineitä läheisestä arabikylästä.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/159542#.UERpx-xHT-k
-          Egyptin taholta ilmoitetaan Israelille, että sen Saksasta tilaamat kaksi 209-sukellusvenettä eivät millään tavoin liity Israelin intresseihin. Egyptin laivaston edustaja toteaa Al Ahram lehden artikkelin mukaan, että päätös veneiden ostamisesta tehdään Egyptin hallituksessa eikä Israelin mediassa, joka pyrkii hajottamaan Egypti sisäistä yhtenäisyyttä. http://www.timesofisrael.com/our-german-subs-are-none-of-your-business-egyptian-navy-tells-israel/




Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019