TORSTAI 09.08.12


TORSTAI 09.08.12

1. MATKA entisille kotokunnaille on tehty ja läheisiä sukulaisia tavattu osin vuosien laiminlyönnin jälkeen pankkiasioitten ohessa. Pankit kun ovat tulleet entistä epäluuloisemmiksi paljastuneitten faksilla tai puhelimella hoidettujen tilisiirtojen suhteen, minkä johdosta sovittiin siirrosta sähköiseen tilinkäyttöön verkkopankin muodossa.
Tulomatka tänne taistelujen lähituntumaan sisälsi pari säikähdystä, joista selvittiin kuitenkin vain säikähdyksellä ja lisääntyneinä matkatunteina. Helsingistä Istanbuliin matkalla ollut kone oli lähes tunnin myöhässä, ja koska Istanbulin lentoterminaalin sekavan ohjauksen ja ilmoitusten vuoksi, mitä täydensi terminaalin täyttävä Mekkan pyhiinvaellukselta palaavan joukon innostunut pyörinä, oikeaa porttia Tel Avivin koneeseen ei löytynyt ajoissa.
Turkin lentomatkailun ansaitsee täyden kunnioituksen sen myötämielisestä suhtautumisesta ahdingossa olevaa kohtaan järjestämällä korvaavan lennon seuraavaan koneeseen ilman kustannuksia, paitsi että lentoaika piteni 7 tuntia. Toinen säikähdys oli laukun kohtalo, joka matkusti ilman isäntää ensimmäisessä koneessa, mutta löytyi kuitenkin ilman ongelmia.
Markku-poikani ansaitsee runsaan kiitoksen raportin laatimisesta runsaan viikon aikana.  Nämä ovat kuitenkin pikku perunoita isojen turnipsien joukossa, joista seuraavassa.

2. KUTEN edellisessä raportissa kerrottiin, Siinain ääri-islamia edustavat järjestöt tekivät uskaliaan hyökkäyksen Egyptin armeijan tukikohtaan Rafiassa, mikä sai Egyptin toimimaan ennen näkemättömällä tavalla, eli se lähetti ilmavoimansa ensimmäistä kertaa ilmaiskuihin oletettuja terroristien pesäpaikkoja vastaan. Niiden aiheuttamista tuhoista ei ole selkeää kuvaa, mutta Israelin johto kiirehtii ilmoittamaan, etteivät ne ehkä rikkoneet voimassaolevan rauhansopimuksen kohtia, joissa määritellään Egyptin armeijan vahvuus ja toimien laatu Siinain alueella. Puolustusministeriön diplomaattisen ja turvallisuusosaston johtaja kenraalimajuri Amos Gilad näkee niissä vain Egyptin päättäväisyyden saada Siinain asiat järjestykseen, joka on sen velvollisuus, ja joka on myös Israelin edun mukaista.
Presidentti Mursi vastasi tähän – ehkä estääkseen kritiikkiä – erottamalla Egyptin tiedustelujohtajan, joka tunnusti saaneensa vihiä iskusta ennen sitä, sekä Siinain alueen kuvernöörin. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4266511,00.html

3. HAMASIN valvoma TV-yhtiö Al-Aqsa TV julkaisi ohjelmassaan 27.07. ja 03.08. egyptiläisen uskonnollisen vaikuttajan Sallah Sultanin moskeijassa pitämät saarnat, jotka MEMRI taltioi ja käänsi ymmärrettävään muotoon. Sultan perusti USA:ssa Ohiossa Islamilaisen Tutkimus-keskuksen. Sultan kertoi saarnoissaan ”matkustelleensa ympäri maailmaa, ja tavanneensa Al-Aksan, Jerusalemin ja Palestiinan vankien kannattajia, jotka janoavat juutalaisen verta, ja jotka vannovat odottavansa luvattua sotaa Zionin poikia vastaan, kunnes Palestiinan on vapautettu kokonaisuudessaan”. Hän kertoi, että Egyptin edellisen hallituksen aikana 30 000 israelilaista tunkeutui joka kuukausi Egyptiin saastuttaen sitä Egyptin poliisin antaessa heille suojaa heidän juodessa itsensä humalaan ja kiihottaen tappeluja.
Sultan esitti kirpeää kritiikkiä israelilaisten Egyptin matkojen suhteen sanoen heidän viettelevän egyptiläisiä nuoria tyttöjä ja poikia ja kiihottaen heitä Egyptin vastaisiin toimiin. Aiempina vuosina hän oli yksi niistä, jotka syyttivät juutalaisia arabilasten vereen leivotusta matzasta, pääsiäisleivästä, mikä on täysin mahdoton syytös, koska juutalainen Laki kieltää veren syönnin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/158722#.UCN_P3VHT-k

4. USA:n tiedustelujärjestöjen yhteisraportissa NIE vuodelta 2007 väitettiin, että Iran oli luopunut ydinteollisuuden kehittämisestä vuonna 2003, mikä näkökulma on hallinnut USA.n virallista Iranin politiikkaa vuosikaudet.
Viimeisessä vastaavassa USA:n tiedustelujärjestöjen raportissa asiaa käännetään ainakin 180 astetta. Siinä tunnustetaan Iranin jatkaneen ydinteollisuutensa ja myös pommin rakentamisen kehittämistä siten, että Iranilla on käyttövalmis ydinpommi viimeistään lokakuun ensimmäisellä viikolla. Täten USA:n ulkopoliittinen linjaus alkaa lähentyä sitä, mistä Israelin johtajat ja asiantuntijat ovat varoittaneet vuosikaudet.
SAUDI ARABIASTA tulleet tiedot sen sijaan eivät lupaa hyvää Israelille mahdollisen konfliktin aikana Iranin kanssa. Saudit ovat julkisuuteen vuotaneen tiedon mukaan uhanneet ampua alas israelilaiset koneet, jotka pommituslennoillaan Iraniin ylittäisivät Saudi arabian rajan.
Toiseksi Saudi Arabia on hankkinut Kiinasta ohjuksia,. jotka voidaan varustaa ydinkärjillä. Aiemmin on kerrottu, että Saudi Arabia on hankkinut atomipommeja Pakistanista, joiden mukana lienee myös ohjusten kärkiin soveltuvia versioita. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/158741#.UCODWXVHT-k

5. ISRAELIN tiedustelun sieppaamat puhelinviestit kertovat, että Libanonin ja Burgasin välillä
käytyjen keskustelujen perusteella Iranin osuus Burgan pommituksiin Bulgariassa vahvistuu. Lukuisten puhelinkeskustelujen todetaan huomattavasti lisääntyneen juuri ennen kohtalokasta israelilaisia nuoria lomailijoita kuljettavaa bussia vastaan tehtyä pommi-iskua. Puheluja oli käyty pitemmän ajan kuluessa, mutta ne lisääntyivät selvästi kolme päivää ennen iskua. Bulgarian viranomaiset eivät ole pystyneet tunnistamaan pommi-iskun tekijää, eikä se myöskään voine syyttää Hizbullahia iskusta ilman lisätodisteita, jota EU ei pidä terrori-järjestönä päinvastaisista todisteista huolimatta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/158742#.UCOGn3VHT-k

6. ISRAELIN armeijan komentaja Benny Gantz totesi Siinailla äskettäin tapahtuneen hyökkäyksen Egyptin armeijan tukikohtaan Rafiassa jatkuen sieltä Israelin puolelle rajaa, osoittavan taas kerran, miten hauras rauhantila ja tasapaino Lähi Idässä on.
Ganntz totesi, että onnistuneen tiedustelun ja operatiivisen osastojen yhteistoiminnan ansiosta Israelin alueelle tarkoitettu pommi-iskut pystyttiin eliminoimaan.
Hän sanoi puheessaan komennuskunnan ja henkilöstön yhteisillä neuvottelupäivillä, että terrorijärjestöt jatkavat Israelin vastaisten iskujen suunnittelemista ja toteuttamista, minkä johdosta IDF:n tulee olla vahva ja aina valppaana.
Siinailla tapahtunut hyökkäys ei tullut Israelille yllätyksenä, sillä sellaista osattiin odottaa ja toiseksi Israelin tiedustelu varoitti IDF:n sotilaita terroristien toimista ja suunnitelmista.
Puolustusministeriö antoi taas kerran vakavan varoituksen israelilaisille pidättyä matkustamasta lomamatkalle Siinain suosittuihin lomakohteisiin terrorivaaran vuoksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/158724#.UCOJCHVHT-k

7. USA:n ulkoministeriön julkistaman raportin mukaan USA kritisoi Israelin hallituksen omaksumaa politiikkaa Temppelivuorella Jerusalemissa. Israelin viranomaiset ovat kieltäneet juutalaisten  - kuten myös turistien - rukoilemisen vuorella, mutta asettamatta mitään rajoituksia muslimeille Temppelivuorella.
Israel Hajom-uutisen mukaan USA:n ulkoministeriö esittää vakavaa kritiikkiä Israelin vuorella harjoittamasta politiikasta, joka sortaa muiden uskontojen edustajia.
Tämän politiikan takana on Israelin poliisin omaksuma kanta, jonka mukaan se ei halua sallia toimia, jotka voisivat provosoida muslimeja, vaikka virallisesti Temppelivuorella ei ole mitään rajoituksia eri uskonnoille, minkä myös korkein oikeus on todennut ja vaatinut poliisia muuttamaan käytäntöään virallisen politiikan mukaiseksi. Raportissa todetaan myös, että vaikka kaikkien sallittaisiinkin nousta vuodelle, vain muslimeille sallitaan oikeus rukoilla siellä. Islamin wafgin asettamat tarkkailijat seuraavat vuorelle nousseitten ei-muslimien huulien liikkeitä ja eleitä, ja jos on pienintäkin epäilystä niiden tarkoittavan äänetöntä rukousta, ”rikoksen” tehnyt pidätetään ja luovutetaan Israelin poliisille, joka hiostaa heitä pitkällisissä kuulusteluissa, joissa heitä uhkaillaan ja lopulta vaaditaan sopimus, etteivät he koskaan toista rikostaan tai heitä ei päästetä sinne koskaan.
Raportti kritisoi sitä, ettei vuodesta 2000 lähtien ei-muslimeja päästetä sisälle Al-Aksa moskeijaan, mutta myös juutalaisten ortodoksien ylivaltaa muihin ryhmiin verraten.

8. ISRAELIN arabien muodostama Hizbullah-solu salakuljetti maahan aseita ja räjähdysaineita. Voimakkaiden pommien ohella solun asevalikoimassa oli mukana M-16 kivääreitä. Pommit oli salakuljetettu Israeliin Libanonista, ja niitä oli tarkoitus käyttää pommi-iskuihin Israelin alueella.
Poliisi pidätti kaikkiaan 12 miestä taukseen liittyvän salailun hellittäessä. Useimmat heistä olivat Ghajarin kylässä asuvia salakuljettajia sekä terroristeja Nasaretin ja Galilean alueilta.
Salakuljettajat oli tuoneet Israelin puolelle 20 kg C 4 muoviräjähdettä pommeja varten.
Ainakin osa pidätetyistä olivat tietoisia, että aseet ja räjähteet tulivat Hizbullahilta.
Shin Betin taholta todettiin tämän todistavan Hizbullahin ja huumekauppiaiden läheisistä suhteista kuten siitä, että Hizbullah käyttäytyy rikollisliigan tavoin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/158707#.UCOP8HVHT-k

9. PA sulki neuvottelujen mahdollisuuden aloittaessaan Palestiinan valtion perustamisen YK:n
ja sen elimien kautta. Abbas uskoi kolmannen maailman valtioitten edustajien avulla saavuttavansa sen, mitä hän ei saa neuvotteluissa Israelin kanssa, ja aikoo jatkaa tätä tuhoon tuomittua politiikkaansa, joskin esittäen seuraavan hakemuksensa USA:n presidentin vaalien jälkeen, etteivät ne sekoittaisi Obaman uudelleen valinnan mahdollisuuksia. Linkissä olevassa artikkelissa annetaan historiallisia asiatietoja, miten nykyiseen tilanteeseen jouduttiin vastoin aiempia päätöslauselmia ja sopimuksia.
Tarkkailijat toteavat, ettei Israelin ja palestiinalaisten väliseen ongelmaan ole olemassa mitään loogista ratkaisua. Ilmeisesti tämä tarkoittaa sitä, että vain Lähi Itää ravisteleva suuri tapahtumasarja mahdollisine sotineen antavat tilaisuuden uusiin lähtökohtiin. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4265363,00.html





Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019