MAANANTAI 20.08.12


MAANANTAI 20.08.12

1. SIINAIN niemimaa on noussut viimeisten päivien aikana huomion kohteeksi. Alueelle pureutuneet terrorijärjestöt ja –ryhmittymät ovat verisine hyökkäyksineen Egyptin joukkoja vastaan ja Israelin puolelle kiirehtineet ratkaisun löytämistä, jolla ongelmia voitaisiin ainakin pienentää ellei kokonaan selvittää. Israelissa on jopa esitetty huomioita, että IDF:n tulee jossain vaiheessa ottaa osa Siinaista valvontaansa, ellei tilannetta saada hallintaan.

EGYPTIN tuore presidentti Mohammed Mursi katsoo Egyptin armeijan kyvyttömyyden valvoa Siinain turvallisuutta ja Israelin esittämien syytösten ja varoitusten loukkaavan hänen kansallista ylpeyttään, ja on esittänyt armeijalle käskyn huolehtia tilanteen ottamisesta hallintaansa todeten, että Egypti tulee valvomaan jokaista neliötuumaa Siinain maa-alasta, ja että se on erottamaton osa Egyptiä. Mursilla on kiire osoittaa olevansa tarmokas johtaja.

OSOITTAAKSEEN lupaustensa pitävyyden Egyptin hallituksen maatalousministeri Salah Abdel Momen esitteli ministeriönsä laatiman valtavan, 2 miljardin USD (12 miljardia Egyptin puntaa) maksavan suunnitelman Siinain alueen maatalouden kehittämiseksi ja miljoonan uuden asukkaan sijoittamiseksi Siinain niemimaalle, kuten Al-Ahram raportoi sunnuntaina.
SALAH selitti ministeriönsä laatineen yksityiskohtaisen viisi vuotta kestävän kehitys-suunnitelmansa, jonka mukaan miljoona eekkeriä Siinain käyttämättömästä pinta-alasta, laajuudeltaan 14.7 miljoonaa eekkeriä (23 000 neliömailia) kehitetään maatalouden käyttöön alueen keskiosista, edeten asteittain 200 000 eekkeriä vuodessa.
Siinain niemimaa on harvaan asuttua, ja varsinkin sen vuoristoinen keskiosa on lähes kokonaan kehittämätöntä erämaa-aluetta, jota alueen beduiinit hallitsevat ja jonka he tuntevat toimien oppaina tarjoten myös kuljetusapua keille tahansa sitä tarvitseville.

MINISTERI Salah Abdel Momen selitti tarkemmin suunnitelmaansa Al-Ahram lehdelle todeten, että ministeriö tulee allekirjoittamaan sopimukset tulevien viikkojen aikana 150:n paikallisten ja ulkomaisten investoijien kanssa, jotka täysin vastaavat projektin 2 miljardin USD kustannuksista. Hän sanoi, että 3 500 eekkeriä tarjotaan nykyisille yliopistosta valmistuneille ja pienmaanviljelijöille, joista kukin saa 2 kasvihuonetta maatalouden käyttöön.
Ministeri Momen kertoi lehdelle, että projektin toteuttamista kiirehditään osana Siinain alueen turvallisuustilanteen saamiseksi hallintaan.

KASTELUMINISTERI Muhammad Bahaa A-Din kertoi Al-Ahram päivälehdelle, että Siinain länsiosan erämaa-alueen pohjoisosasta on löydetty uusi maanalainen vesivarasto, josta voidaan antaa 320 miljoonaa kuutiometriä vettä vuodessa, tarpeeksi huolehtimaan 70 000 eekkerin maatalouden kastelutarpeesta vuosittain sen alkuasteilla.
Terrorijärjestön tekemä yllätyshyökkäys Rafian kaupungin lähellä sijaitsevaan Egyptin armeijan tukikohtaan pari viikkoa sitten sunnuntaina surmasi 16 armeijan sotilasta, jotka olivat nauttimassa ramadanin päiväpaaston lopettavaa illallista, mikä herätti erityistä suuttumusta. Terroristit varastivat armeijan panssaroidun miehistövaunun, ja räjäytettyään tiensä Kerem Shalomin rajanylityspaikan kautta Israelin puolelle jatkoivat matkaansa 4 auton saattueena tarkoituksenaan hyökätä läheiseen juutalaisyhteisöön. IDF:n maajoukot yhdessä lentovoimien kanssa tuhosivat heidän saattueensa ilman omia menetyksiä. http://www.timesofisrael.com/egypt-to-plant-million-acres-settle-million-citizens-in-sinai/

2. EGYPTIN presidentti Mohammad Mursi ja Gazan pääministeri Ismail Haniyeh vaihtoivat tervehdyksiä Eid al-Fidr kolmen päivän juhla-ajan kunniaksi ramadanin paastokuukauden päätteeksi, kertoo Betlehemissä toimiva MAAN-uutistoimisto.
Presidentti Mursi vakuutti pääministeri Haniyehille Egyptin hallituksen jatkavan Hamasin islamilaisen järjestön tukemista. Haniyeh puolestaan kiitti Mursia Egyptin antamasta tuesta Palestiinan kansalle.

06.08. sunnuntaina Al-Rafian lähellä sattuneen Egyptin tukikohtaan tehdyn hyökkäyksen vuoksi Egypti sulki Rafian rajaterminaalin Egyptin ja Gazan välillä, mutta avasi sen 3 päivää ennen Eid al-Fidr juhlia, jotta asukkaat voivat täydentää ruokavarojaan 3 päivän juhlia varten. Rajanylittäjille asetettiin kuitenkin tarkkoja rajoituksia, ja rajaterminaali suljettiin kolmen päivän koeajan jälkeen ilman lupausta sen pikaisesta avaamisesta.

PÄÄMINISTERI Haniyeh kehotti Egyptin turvallisuusjoukkoja lopettamaan yhteistoimintansa IDF:n kanssa ja aloittamaan sen Siinailla yhdessä Hamasin kanssa.
Egypti syytti aluksi Hamasin jäseniä Rafian tukikohtaan tehdystä hyökkäyksestä, jonka Hamas kielsi tarjoten apuaan syyllisten löytämiseksi. Hamas lupasi tutkia syytöksiä, että osa hyökkääjistä olivat tulleet Gazasta tai että he saivat apua sen alueelta.
Hamas pyrkii kaikin tavoin etsimään yhteistoimintaa presidentti Mursin hallituksen kanssa, sillä sen aiemmat tukijat Iran ja Syyria ovat omien vaikeuksiensa vuoksi pienentäneet omaa osuuttaan. Hamasille on tärkeää, että ase- ja muut toimitukset Egyptin kautta jatkuvat, ja lupasi tukkia salakuljetustunnelit, jos Egypti avaa Rafian terminaalin pysyvästi. http://www.timesofisrael.com/seasons-greetings-from-hamas-and-egypt/

3. USA:N yleisesikuntapäälliköiden neuvoston puheenjohtaja kenraali Martin Dempsey totesi saavuttuaan tarkastuskierrokselle Afganistaniin, että vaikka USA:n ja Israelin viranomaisilla on käytettävissään samat tiedustelulähteet, he tulkitsevat niitä eri tavoin suhteessaan Iraniin. Hän vakuutti olevansa erilaisista näkemyksistä huolimatta jatkuvassa yhteydessä Israelin armeijan komentajan kenraaliluutnantti Benny Gantzin kanssa. ”Kellomme käyvät eri tahtiin”, hän totesi selittäessään tilannetta.
USA:n johto näyttää tiedostavan, että Iranin ydinase muodostaa Israelille eloonjäämis-kysymyksen, mutta että USA voi aivan hyvin jatkaa elämäänsä ydinasein varustetun Iranin kanssa. Dempsey lisäsi sanoen, että ”Israelilla on jatkuva epäluulo likaisesta pelistä neuvottelujen takahuoneessa, mitä USA:lla ei ole”. Hän vakuutti puhuessaan journalisteille muutama päivä sitten, että IDF:n ilmaiskut voivat parhaassa tapauksessa viivyttää Iranin ydinteollisuutta parilla vuodella, USA:n 2-4 vuodella, mutta eivät täysin lopettaa sitä.
Israelissa nämä lausunnot katsottiin kuin läimäyksenä sekä pääministeri Netanyahun että puolustusministeri Barakin kasvoille, jotka kiirehtivät iskuja Iranin ydinlaitoksiin.

ISRAELIN johtavat viranomaiset ovat pyytäneet USA:n presidenttiä vierailemaan Israelissa vakuuttaakseen hyvää tahtoaan tai ainakin antamaan sitovan lupauksen estää Irania aseistautumasta ydinaseilla, mutta USA painii presidentin vaaliensa parissa, eikä sen johtajilta riitä aikaa huomioida pienen Israelin hätähuutoja. Viimeksi IDF:n sotilastiedustelun entinen johtaja Amos Yadlin pyysi USA:n presidenttiä kuuntelemaan Israelin johtajia antamassaan mielipideosassa Washington Postissa. Israelin kanta asiaan on: Jos te ette sitä tee, me olemme pakotetut hoitamaan asia Iranin kanssa, vaikka yksin.
USA:n jähmettyneen kannan mukaan Iranin vastaisilla sanktioilla on vielä aikaa saada toivottu muutos aikaan Iranin johdossa ilman sotilasiskuja arvaamattomine seurauksineen. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=281871

4. ISRAEL kehottaa Egyptin armeijaa vetämään panssarinsa pois Siinailta, jotka se lähetti sinne 10 päivää sitten vastoin rauhansopimuksen ehtoja, kertoo Al-Quds Al-Arabi israelilaislähteisiin viitaten. Uutisen mukaan Egypti ei informoinut Israelia panssareiden lähettämisestä Siinaille, vaan vasta jälkeen päin.
Artikkelissa kerrotaan edelleen, että Egyptin armeijan annettua yksityiskohtia panssarien määrästä ja sijoituksista, se veti panssarit kauemmas Siinain ja Israelin rajalta. Artikkelissa ei sen sijaan kerrota, tapahtuiko se IDF:n vaatimuksesta tai muista syistä.

EL ARISHIN kaupungin asukkaat kertoivat median edustajille havainneensa epätavallisen suurten armeijan yksiköiden siirtymisestä Siinain niemimaalle 9. elokuuta, kuten Al-Ahram päivälehti raportoi Kairossa.
Joukkoihin kuului 60 amerikkalaisvalmisteista M-60 panssarivaunua, joita Egypti valmistaa lisenssillä; 30 panssaroitua kuljetusvaunua; 12 panssaroitua miehistövaunua (APC); 15 muuta panssaroitua autoa; yli 20 panssaroitua jeeppiä ja 12 poliisin jeeppi-autoa.
Erillisen raportin mukaan Egypti lähetti Siinaille 400 ”Fahd” panssaroitua ajoneuvoa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/159043#.UDHicuxHT-k

5. UUTISOTSIKOITA
-          FBI tutkii huhuja, joiden mukaan USA:n republikaanien kongressin edustajia ja heidän henkilökuntansa jäseniä meni kostean illallisen jälkeen vilvoittelemaan Kinneretiin ilman vaatteita, ikään kuin se olisi jotenkin epätavallista, kertoo Washingtonissa ilmestyvä POLITICO web-sivu. Tapaus sattui viime kesänä tuoreitten kongressin edustajien ”fact-finding”, tutustumis-matkan, yhteydessä. Kongressin edustaja Kevin Yoder riisuutui alasti toisten hypätessä veteen vaatteet päällä. Yoder tunnustaa avoimesti tapahtuman esittäen samalla pahoittelunsa tapauksen johdosta. Tapahtuman ympärillä kiehuu ymmärtäviä ja tuomitsevia mielipiteitä toisten katsoessa, että kristitylle uinti Kinneretissä on tunnepitoinen kokemus, vaatteet päällä tai ilman, mutta humalaisena uinti ei ole sopivaa. Republikaanien enemmistöjohtaja kongressissa Eric Cantor ei osallistunut illallisiin ja ilmaisi syvän paheksumisensa edustajien käytöksen johdosta. FBI ei katso lakia rikotun, vaan tutkii asiaa muista syistä johtuen. Tapahtuman julkistaminen vaalien aikana tunteiden ollessa kuumina ei ainakaan lisää republikaanien kansansuosiota. Lisäksi se tapahtui seksiskandaalin paljastuttua Kongressissa, minkä vuoksi kolme edustajaa joutui eroamaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/159065#.UDHmbuxHT-k
-          IAF:n entinen komentaja kenraalimajuri Herztl Bodinger sanoo, että Israelin olisi pitänyt iskeä Iranin ydinlaitoksia vastaan 7 vuotta sitten. ”Minun mielipiteeni mukaan sopiva aika olisi ollut 2005, ja olisimme välttäneet kaikki nämä tunkeilevat kysymykset nyt, koska silloin oli olemassa vain yksi iskukohde”. Hän toimi IAF:n komentajana 1992 – 1996 välisenä aikana. Hän analysoi tilannetta tähän tapaan: Jos Israel hyökkää yksin, Iran tulee pommittamaan Israelia, mutta niin tapahtuu myös silloin, jos USA tekee sen. Israel ei voi välttää joutumasta uhrilampaan asemaan, hän sanoo. Hän kritisoi USA:n armeijan yleisesikuntapäälliköiden komentajan Martin Dempseyn ja puolustusministeri Leon Panettan arvioita, ettei IAF pysty aiheuttamaan tarvittavaa vahinkoa Iranin ydinlaitoksille, kuten ei Yhdysvallatkaan. Bodinger sanoi, ”ettei Dempsey tunne IAF:n todellisia kykyjä, eivätkä tiedä kaikkea Israelista”. Hän sanoo olevansa aivan varma siitä, etteivät sanktiot yksin pysty estämään Iranin ydinasetta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/159070#.UDHqL-xHT-k
-          Israelin erikoisjoukkojen Sayeret Matkal haaraosasto Sayeret Rimon sai uuden komentajan osaston perustajan ja komentajan majuri A:n siirtyessä sivuun antaakseen tilaa uudelle komentajalle. Majuri A. on kahden vuoden kuluessa kehittänyt osastosta tehokkaan ja merkittävän taisteluyksikön Siinain rajan tuntumaan, jossa terrori-iskujen mahdollisuus on kasvanut ennen näkemättömiin. Majuri A sanoo olevansa onnellinen  luovuttaessaan komennusvastuun seuraajalleen majuri B:lle, jota hän kunnioittaa vastuullisena ja ensi luokan upseerina. Turvallisuus-syistä heistä ei anneta henkilötietoja. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/159055#.UDHtSuxHT-k
-          Gilad Shalitilta saamiensa kokemusten perusteella IDF on päivittänyt sotilaille annettavaa koulutusta mahdollisen sieppaamisen varalta. Israel allekirjoitti sopimuksen lokakuussa 2011, jolla yli viisi vuotta Hamasin luolissa panttivankina yli 5 vuotta pidetty IDF:n korpraali Gilad Shalit vapautettiin 1036 palestiinalaista vankia vastaan. Shalitia tutkineet erikoismiehet ovat antaneet tunnustusta hänen henkiselle kestävyydelleen huomioiden lukuisia yksityiskohtia, joita pystytään hyödyntämään koulutettaessa sekä lentäjiä että muita IDF:n sotilaita sieppauksen varalta. Tiedot hänen vankeusajaltaan ovat pääosin salaisia, mutta niitä sovelletaan koulutukseen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/159058#.UDHvaOxHT-k
-          Israel on pyytänyt USA:n apua Egyptin armeijan laittomasti Siinaille siirtämien panssarien poistamiseksi, mutta presidentti Mursi käyttää löytämäänsä uutta kiristystapaa taivuttaakseen USA:n antamaan lisää tukea Egyptille. Israelin pelkona on, että Egypti aikoo rikkoa lakia ja sopimuksia yhtä räikeästi kuin hän on tehnyt Egyptin sisäpolitiikassa ja pitää panssarinsa Siinailla. Israelin sotilaalliset suunnittelijat ovat joutuneet ruttaamaan entiset laskelmansa paperikoriin ja lähtemään laatimaan uusia kokonaan uudelta pohjalta todetessaan, että Israelin etelärajasta on muodostunut uusin ja ehkä vaarallisin uhka Israelin turvallisuudelle. IDF siirsi Iron Dome patteriston Eilatin kaupungin läheisyyteen kaiken varalta, koska yllättäviä raketti-iskuja voidaan odottaa Siinailta ja Jordaniasta koska tahansa. http://www.debka.com/article/22289/Cairo-uses-illicit-Sinai-tanks-to-bargain-for-massive-US-aid






Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019