SUNNUNTAI 29.07.12


SUNNUNTAI 29.07.12 

1. ASSOSIATED PRESS kertoo tutkimusartikkelissaan, että CIA pitää Israelia pahimpana vastavakoilun maana. Raportin mukaan Israelin turvallisuusjoukot ovat tunkeutuneet CIA:n Israelissa toimivien agenttien koteihin menneen vuosikymmenen aikana. Raportin mukaan Israel on aiheuttanut rikostutkimusten ja kurinpitotoimintojen aloittamista CIA:n agentteja vastaan. Lisäksi raportin mukaan Israelia syytetään CIA:n Syyriassa toimineen tärkeän agentin kuolemasta presidentti Bushin aikana.

RAPORTIN tiivistelmänä voidaan todeta, että CIA katsoo Israelin olevan vaarallisin vastavakoilun uhka Yhdysvaltoja vastaan Lähi Idässä, sekä aiempien että nykyisten CIA:n virkailijoitten mielestä.

Pääministeri Netanyahun kanslian tiedotteessa raporttia kutsutaan vääräksi.
Israelin Washingtonissa toimivan edustajan mukaan Israelin turvallisuus- ja tiedustelujärjestöillä on läheinen, laaja ja jatkuva yhteistyö USA:n vastaavien järjestöjen kanssa. Hän pitää AP:n raportissa esittämiä syytöksiä perusteettomina ja vastoin henkeä ja käytäntöä turvallisuuskysymysten alueella osapuolten välillä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/158362#.UBTEKXVHT-k

2. USA:n republikaanien presidenttiehdokas Mitt Romney matkusti eilen illalla Israeliin osallistuttuaan Lontoon olympialaisten avajaistilaisuuteen. Hänen matkansa alkuosa ei sujunut ollenkaan hyvin antamiensa lausuntojen takia. Hän pahoitti Lontoossa sekä pääministeri David Cameronin että Lontoon pormestarin Boris Johnsonin tunteita epäillessään, etteivät kisojen järjestelyt olleet onnistuneet. Varsinkin Johnsonin reaktio oli kitkerä hänen viitatessaan ”johonkin äijään USA:sta, joka arvostelee heidän valmiuttaan kisoihin” todeten, että kaikki on valmista eikä ole mitään syytä huoleen.

Sitä ennen hänen nimeämätön neuvonantajansa oli Der Spiegelin mukaan todennut, että USA:n ja Suur Britannian välillä vallitsevat erityissuhteet, jotka perustuvat yhteiseen angosaksiseen perintöön, ja että Romney tuntee tämän erityissuhteen erikoisuuden, eikä Valkoinen talo ole aina arvostanut sitä. Lausunto oli annettu The Telegraph-lehdelle, jota AP referoi. Telegraph arvioi artikkelissaan Romneyn neuvonantajan epäkorrektisti vihjanneen presidentti Obaman afrikkalaiseen perintöön, mitä monet arvostelijat pitivät pökerryttävän, törkeän hyökkäävänä.

MITT Romneyn Israelin visiitti on neljäs. Hänen uskotaan vierailullaan pyrkivän vahvistamaan ulkopolitiikan meriittejään, jotka eivät ole mainittavat, ja taivuttamaan USA:n vaikutusvaltaista juutalaisväestöä kannattamaan häntä. Obama ja McCain vierailivat samoin vuonna 2008 Israelissa heinäkuussa ennen presidentin vaaleja, mutta Obama ei ole vieraillut Israelissa presidentin virassa, vaikka hän teki useita vierailuja arabimaihin. Romney on pyrkinyt viestittämään, että presidenttinä hän toimii täysin toisella tavoin kuin Obama.
ROMNEY tapaa pääministeri Netanyahun sunnuntaiaamuna ja paaston loputtua uudelleen illalla Netanyahun tarjoamalla illallisilla.
Päivän aikana hän tapaa presidentti Shimon Peresin, oppositiojohtaja Shaul Mofazin ja Labourin johtajan Shelly Yechimovichin, sekä PA:n pääministerin Salaam Fayadin.
Hänen varainhankintatilaisuutensa siirrettiin paaston takia maanantaiaamuun. Osallistuminen siihen maksaa 50 000 USD/pariskunta. Hänen odotetaan viipyvän tilaisuudessa 45 minuuttia.
Maanantaina puolen päivän aikaan hän matkustaa Puolaan pidettyään ensin King David hotellissaan mediatilaisuuden. http://www.jpost.com/USPresidentialrace/Article.aspx?id=279241

3. IAF saa kaksi uutta Iron Dome patteristoa neljän entisen tueksi. Ne ovat parannettuja versioita edellisistä, jotka ovat vastanneet hyvin niihin asetettuja odotuksia 75-80 %:n eliminoimiskyvyllään lähestyvistä raketeista. Myös uusien torjuntaohjusten kantomatkaa on lisätty nykyisestään, mikä tulee vallitsevaksi 2013 alusta.

UUSIEN patteristojen uskotaan vahvistavan Israelin asemaa potentiaalisen ohjussodan syttyessä Iranin, Syyrian ja niiden etäispesäkkeiden Hizbullah ja Hamas välillä.
Ne asennetaan aluksi reservikäyttöön ja aktivoidaan tarvittaessa.
Kukin patteristo käsittää tutka-aseman ja kolme laukaisualustaa, kussakin 20 Tamar-ohjusta. Niiden alkuperäisenä torjuntaetäisyytenä pidettiin 70 km.
Uusien patteristojen salaisuuksia ei haluta paljastaa, mutta viranomaisen  vihjaavat tarvittavan torjuntaohjus-patteristojen määrän vähenevän niiden ansiosta.

USA:n presidentti Obama allekirjoitti lain, jolla USA antaa 70 miljoonaa USD Iron Dome torjuntajärjestelmän edelleen kehittämistä varten. Obaman tarkoituksena lienee toimia kilpailijansa Romneyn juutalaisia kosiskelevan Israelin matkan vastapainoksi, mutta hänen antamansa varat ovat enemmän kuin tervetulleet. USA:n viranomaiset katsovat lain vahvistavan edelleen USA:n ja Israelin turvallisuusyhteistyötä.
USA:n juutalaisten kannatus Obamalle on nyt 64 %, edellisissä presidentin vaaleissa juutalaisten kannatus hänelle oli 78 %. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/158346#.UBTbiHVHT-k

4. ARABIAN kielinen TV-kanava Al-Mayadeen lähetti ohjelmassaan perjantaina Hizbullahin valmistaman video-ohjelman, jonka se väittää esittävän tilannetta heinäkuun 12. 2006, jossa Hizbullahin pyssymiehet murtautuivat turva-aidan läpi Israelin puolelle, tuhosivat IDF.n partioauton ja lopulta veivät mukanaan joko jo kuolleet tai pahoin haavoittuneet IDF:n sotilaat Eldad Regevin ja Ehud Goldwasserin.
Tämän provokatorisen hyökkäyksen ja sieppauksen johdosta Israel aloitti sotatoimet Hizbullahia vastaan, johon Hizbullah vastasi aloittamalla silmittömän rakettihyökkäyksen Israelin siviiliasutuksia vastaan, mikä ajoi lähes miljoonan ihmisen etelään pois tulilinjalta tai pommisuojiin osan, pääasiassa vanhusten ja sairaiden, pelätessä kotonaan.
Sodassa sai surmansa 165 siviiliä ja sotilasta ja miljardien USD menetykset tuhoutuneina rakennuksina sekä vaurioituneen infrastruktuurin ja metsäpalojen vuoksi.

Videon aitoutta ei ole pystytty verifioimaan, mutta se antaa kuitenkin kuvan, miten helppoa Hizbullahin pyssymiehille oli murtautua turva-aidan läpi, ja miten he onnistuivat pääsemään takaisin saaliineen omalle puolelleen aiheuttaen IDF:lle lisämenetyksiä improvisoidun pelastusoperaation epäonnistuttua. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/158350#.UBTcbHVHT-k

5. UUTISOTSIKOITA
-          Nimeämätön korkea USA:n virkailija kertoi haaretz.com web-sivun mukaan, että Obaman turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Tom Donilon informoi viime kuussa pääministeri Netanyahua USA:n aikeista Iranin suhteen, joissa sotilaallisen väliintulon mahdollisuus on edelleen ellei entistä voimakkaampana mukana. USA:n hallitus näyttää pelkäävän tosissaan, että Israel voi yrittää lyödä yksin, eikä Obama halua sitä vaalivuonna. http://www.timesofisrael.com/us-disclose-back-up-plan-to-attack-iran/
-          TV-kanava kakkosen ulkomaanasioitten kommentoija Ehud Yaari palasi USA:n matkaltaan kertoen  vaikutelmistaan Obaman hallituksen sisällä. Hän kertoo USA:n virkailijoitten uskovan, että IDF iskee Iranin ydinlaitoksia vastaan kaikin voimin lokakuussa. Hän vakuutti saaneensa vahvan tuntuman asiaan, että amerikkalaiset ovat vakuuttuneita Israelin halusta iskeä ennen USA:n presidenttivaaleja. Hän olettaa, että Netanyahu tekee päätöksensä ehkä ilmoittaen siitä Obamalla hetkeä ennen iskua, mutta että varsinainen kysymys on, miten USA toimii siinä tilanteessa: Tuleeko USA mukaan omine pommituslaivueineen tai antaako se vain taustatukea?  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/158355#.UBTpUHVHT-k
-          Kadiman puheenjohtaja Shaul Mofaz sanoo, että Israelin iskut Iranin ydinlaitoksiin tulee olemaan seurauksiltaan katastrofaalinen. Hän uskoo, että niiden seurauksena alkaa täyssota Lähi Idän alueella, mikä tulee vähentämään Israelin kapasiteettia selviytyä uusista konflikteista, joita hän uskoo tulevaisuuden tuovan maalle. Hänen mielipiteensä poikkeavat puolustusministeri Ehud Barakin vakuutuksista, että nyt on sopiva aika ja että hyökkäys Iraniin on sittenkin halvempi kuin ydinasein aseistettu Iran, joka kaikissa tilaisuuksissa uhkaa tuhoavansa juutalaisen valtion. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/158359#.UBTrjHVHT-k

JOKU häirikkö on käynyt keskeyttämässä (suspended) Israelupdate-tilin, eikä sille pääse millään konstilla. Onko tämä lopullinen vai tilapäinen selvinnee aikanaan.

Olen viikon verran poissa kuvioista Suomen vierailuni vuoksi ajalla 30.07.- 08.08. ellei mitään mutkia tule matkaan. Poikani Markku lupasi hoitaa kiireisimmät uutiset internetin kautta, ja gavriblog (www.israblockupdate.blogspot.com) toimii ainakin toistaiseksi, mutta informaation levittäminen kaikille on tietysti kippurainen.
Pyrin olemaan ruodussa torstaista 09.08. lähtien. Hyvää kesää ja menestystä Lontoossa.
Gavriel Eskel




Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021