TIISTAI 19.06.12


TIISTAI 19.06.12

1. EILEN kerrotusta hyökkäyksestä Siinailta Israeliin kerrottiin uutisissa tarkistamattomana ja epätarkkana. Tapahtumaa tarkennetaan tämän aamun uutisissa.
Tilanne alkoi siten, että neljä terroristia tunkeutui Israelin puolelle rajaa ja asensi tienvarsi-pommin, jonka he laukaisivat raja-aitaa rakentavaa miesryhmää kuljettavan jeepin tullessa sen kohdalle. Samalla he aloittivat kivääritulituksen heitä kohti ampuen myös rakettikranaatin. Tulituksessa sai surmansa Haifasta kotoisin oleva 41-vuotias Said Phashpashe, neljän lapsen isä. IDF:n sotilasyksikkö saapui paikalle välittömästi antautuen tulitaisteluun terroristien kanssa. Yhden terroristin kuljettama pommi räjähti ja kaksi muuta terroristia sai surmansa sotilaitten luodeista. Sotilaitten menetyksistä tai haavoittumisesta ei uutisissa kerrota. Uutinen ei myöskään selvitä, mitä tapahtui pommia kuljettaneelle terroristille.

IDF:n paikallisosaston komentaja epäili, että terroristeja on voinut päästä enemmänkin Israelin puolelle ja että tarkoituksena oli tehdä laajempi hyökkäys israelilaiseen yhteisöön, ja toi paikalle useita Merkava-tankkeja ja kehotti alueen asukkaita pysyttelemään sisätiloissa. Pian kuitenkin todettiin, ettei terroristeja ollut jäänyt Israelin puolelle eikä ollut vaaraa uudesta hyökkäyksestä, Merkavat vedettiin pois alueelta, kuten 1979 rauhansopimus edellyttääkin, mutta armeija jätti alueelle sotilasyksiköitä varmistamaan rauhan säilymistä.
Terroristien arvioidaan kuuluneen Islamic Jihadiin, ja heidän epäillään tulleen paikalle Siinain kautta Gazasta. Heidän tarkoituksensa oli kaapata panttivankeja ja mahdollisesti iskeä johonkin juutalaisyhteisöön voidakseen aiheuttaa mahdollisimman suurta tuhoa.

PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak vaati Egyptin uutta presidenttiä - tai kuka maata hallinneekin - ottamaan Siinain valvontaansa rauhansopimuksen mukaan ja estämään tämän kaltaisten hyökkäysten uusiminen. Egyptin toimia laajan ja harvaan asutun, maastosuhteiltaan vaikean, Siinain alueen valvomiseksi vaikeuttavat rauhansopimuksen rajoitukset armeijan yksiköiden määrästä ja aseistuksen laadusta.
Pääministeri Netanyahu vakuutti, että raja-aidan rakentamista jatketaan nopeutetulla aikataululla häiritsemisyrityksistä huolimatta. Sen pitäisi valmistua vuoden lopussa.
Egyptin rajavartijat sanovat etsivänsä eloon jääneitä terroristeja Siinain puolella.  http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=274252

2. IAF:n koneet iskivät kolmannen kerran vuorokauden sisällä terrorikohteisiin Gazan kaistalla. Viimeisin isku tehtiin tiistaiaamuna miesryhmää vastaan, joka oli asentamassa pommia turvallisuusaidan varteen, jota pitkin IDF:n partioautot ajavat. IDF:n lausunnossa sanotaan iskun osuneen kohteeseensa, mutta ei vielä tiedä uhreista. Isku oli vastauksena vain muutamia tunteja aiemmin Gazasta ammuttuun kahteen rakettiin, yksi niistä kohti Sderotia ja toinen Ashkelonin alueneuvoston alueelle. Ne eivät aiheuttaneet aineellista  tai henkilövahinkoa.

Maanantaina IAF:n koneet iskivät Islamic Jihadin miesryhmään, joka valmistautui ampumaan rakettinsa Israelin puolelle, sekä muihin kohteisiin Gazassa.
Ensimmäinen IAF:n iskuista tehtiin moottoripyörällä ajavaa kahta terroristia vastaan, joiden sanottiin osallistuneen rakettien ampumiseen Israeliin. MAAN-uutistoimiston mukaan terroristit, Muhammad Shabat ja Ismail Abu Ouda, kuuluivat Islamic Jihadin soluun ja olivat matkalla valmistautuakseen ampumaan raketteja Israeliin.

TERRORISTIEN iskut Gazasta Israelin puolelle ovat lisääntyneet viimeisten viikkojen aikana. Syytä tähän ei tiedetä, mutta Egyptin parlamentti- ja presidentinvaalit ovat voineet innostaa terrorijärjestöjä osoittamaan urhoollisuutensa ja siten tukensa islamistien vaalimenestykselle.
IDF on lisännyt valppauttaan Gazan rajalla, sillä terroristien tavoitteena voi olla panttivankien sieppaaminen onnistuneen hyökkäyksen ja pommi-iskun varjolla. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=274367

3. SYYRIAN sisällissodan – kuten Assadin armeijan ja kapinallisten välisiä taisteluja kutsutaan – riehuessa vaatien  yhä kasvavia siviiliuhreja ja myös armeijan kaatuneina ja länsivaltojen jahkaillessa, iskeäkö Assadin armeijaa vastaan Libyan tapaisilla ilmaiskuilla ”velvollisuus suojella” tunnuksen alla sinilipun varjossa vai ilman sitä, Syyrian hallitusta tukevat maat ovat aloittaneet valmistelut välittömistä vastatoimista Assadin tukemiseksi.
Nämä maat, Venäjä, Kiina ja Iran, ovat iranilaisen uutistoimiston FARS:in  julkistaman uutisen mukaan  muodostaneet liittoutuman, jonka ensimmäisiä julkisia näyttöjä on suuren sotaharjoituksen järjestäminen yhdessä Syyrian armeijan kanssa sen maaperällä.
Kuten uutiset kertoivat jokin aika sitten, USA piti 19 maan asevoimien erikoisjoukkojen harjoituksia Jordaniassa, jotka kuitenkin keskeytettiin Syyrian vastalauseiden vuoksi.

VENÄJÄN, Kiina, Iranin ja Syyrian Lähi Idän suurimmista sotaharjoituksista kertovat sekä Debkafile että Extinction Protokoll maanantain web-sivullaan.
DF:n mukaan yhteisharjoituksiin osallistuu 90 000 sotilasta, 400 lentokonetta ja 900 panssarivaunua. Kiina on pyytänyt Egyptiltä lupaa 12 sota-aluksen purjehtimisesta Suezin kanavan kautta Välimerelle toukokuun loppupuolella. Niiden määränpää on Tartusin syväsatama Syyrian rannikolla, joka on Venäjän Välimeren laivaston tukisatama.
Iranilainen FARS-uutistoimisto ei yksilöinyt, millä tavoin Kiina osallistuu harjoituksiin. Venäjä on lähettämässä kaksi sota-alustaan täynnä sotilaita Mustalta Mereltä Tartusin satamaan.
Uutiset eivät kerro harjoitusten aikataulusta, mutta DF arvioi, että ne aloitetaan kesäkuun lopussa, ja että ne pidetään maa-, meri- ia ilmavoimien yhteisharjoituksina.

DF spekuloi, että tämä on Kiinan ja Venäjän ensimmäinen näyttävä tuki Syyrian jo pakosuunnitelmia laativalle Bashar Assadin hallitukselle vastauksena USA:n valmistautumiselle Libyan tapaiseen operaatioon Syyriassa, johon kuuluisivat lentokielto-alueet, syyrialaisten kohteitten massapommitukset, sekä amerikkalaisten erikoisjoukkojen lähettäminen estämään Syyrian ei-tavanomaisten asevarastojen joutumista terroristeille.

Ilmoitus harjoituksista julkistettiin samaan aikaan, kun P5+1 maat neuvottelevat Moskovassa Iranin ydinteollisuudesta hyytävän viileän ilmapiirin vallitessa, ja Venäjän presidentti Vladimir Putin valmistautuu tapaamaan USA:n presidentti Barack Hussein Obaman Meksikossa G-20 maitten konferenssissa, joka on G-8 maitten laajennettu versio. http://www.debka.com/article/22094/Russia-China-Iran-plan-to-stage-in-Syria-“biggest-Mid-East-maneuver”-

4. Vertauksen vuoksi kerrottakoon, miten Israelin armeija ja poliisi valmistautuvat Lähi Idän kiristyvään ilmapiiriin. Uutiset kertovat, että poliisin ja rajapoliisin yksiköt harjoittelivat Negevin yksikössään maanantaina tapaa, millä Ulpanan etäyhteisön 30 perhettä saadaan nopeasti ulos kodeistaan, ja jos mahdollista ilman järkyttäviä TV-videoita nuorista äideistä pieniä lapsia käsivarsillaan, joita erikoisvalmennetut ja psykologisesti opetetut tunteettomat poliisit raahaavat pitkin maata. Poliisin yksiköt muodostavat hyökkäyksen sisärenkaan, armeijan piirittäessä alueen siten, etteivät asukkaitten apujoukot pääse alueelle.

Tämä on sitä sotaleikkiä, jota puolustus-ministeri parhaiten osaa, ja jossa uhrit ovat minimaaliset. Lisäksi kaikki tapahtuu yön hiljaisina hetkinä, jolloin normaali-ihminen lepää ja jolloin vastustus on vähäisin. Ulpanan lisäksi kolme muuta etäyhteisöä on tuhottavien listalla, Migron, Givat Assaf ja Amona, kaikki neljä Samariassa Binyamin alueella. Näiden yhteydessä käytetään termiä ”laiton” huomioimatta, että Jordanjoen ja Välimeren välinen alue kokonaisuudessaan kuuluu Kansainliiton päätöksen ja San Renon sopimusten mukaan juutalaisten kansalliseen kotimaahan. Palestiinalaisia ei mainittu niissä ollenkaan, paitsi ehkä sivulauseessa, jossa kehotetaan huomioimaan maassa asuvien kohtuullisia oikeuksia. 

Mainittakoon tässä yhteydessä, että palestiinalaisten laittomasti rakentamia taloja on Juudeassa ja Samariassa tuhansittain, ja Negevissä beduiinien laittomasti valtion maalle rakentamia kokonaisia kaupunkeja ilman tarvittavaa infrastruktuuria. Erona juutalaisten rakentamiin on se, että arabien ja beduiinien rakennuksia tuhottaessa voi vammautua, mitä ei yleensä tapahdu juutalaiskohteissa. Tosin uutiset kertovat, että tällä kertaa katkerien kokemusten opettamina Juudean ja Samarian asukkaat aikovat panna kovan kovaa vastaan. Valmisteluja on tehty Ulpanassa, autonrenkaita koottu ja erilaista väkivaltaa määrättyjä, vihamielisiksi luokiteltuja henkilöitä kohtaan, on jo aloitettu lähinnä vandalismina heidän ajoneuvojaan vastaan. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=274336

5. Ehkä edelliseen liittyen, vaikka JP:n artikkelissa puhutaankin ”hintalappu” väkivallasta, toistaiseksi tuntemattomat henkilöt tunkeutuivat Jabaan kylän moskeijaan Ramallahin lähellä. Koska kylä on PA:n alueella, poliisi pyytää lupaa käydä tarkastamassa tehdyt ilkityöt.
Moskeijan seiniin oli töherretty grafiitteja kuten ”hintalappu Ulpanasta”. Moskeija sytytettiin tuleen keskellä yötä, mutta asukkaat saivat sen pian sammumaan. Pääministeri oli yksi ensimmäisten joukossa tuomitsemassa ilkityön ja vaatimassa tekijöitten rankaisemista. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=274377

6. UUTISOTSIKOITA
-          Kansanedustaja Uri Ariel (NU) vaati Toran säkeisiin vedoten, ettei IDF saisi ottaa riveihinsä homoja, koska se häiritsee armeijan yhtenäisyyttä. Tapaus liittyy äskeiseen artikkeliin, jonka yhteydessä esitettiin tehty kuva kahdesta sotilaasta toisiaan käsistä pitäen. Myöhemmin ilmeni, että kuva oli näytelty, eikä ainakaan toinen sotilaista ole homo. Aiheesta keskustellaan vilkkaasti varsinkin vasemmiston vaatiessa homojen hyväksymistä yhteiskuntaan täysin ilman mitään syrjimistä, onhan Tel Aviv homojen maailmankaupunki ja keskus. Yhtä vilkkaasti keskustellaan haredim-kansan osallistumisesta asepalveluun, koska pian pelätään armeijan enemmistön koostuvan heistä. Kolmas kuuma aihe on naisten osallistuminen miesten rinnalla armeijan harjoituksiin, joissa kontakti miehen ja naisen välillä voi olla liian intiimi uskonnolliselle sotilaalle. Naisen laulua haredi-kansa pitää kiihottavana, ja siksi sitä pyritään estämään julkisesti oman hurskauden säilyttämiseksi. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=274311
-          Hamas järjesti Gazassa suuret voitonjuhlat saatuaan tietää Muslimiveljeskunnan ehdokkaan Muhammed Mursin vaalivoitosta presidentin virkaan. Mursi itse ilmoitti asiasta, mutta hänen kilpakumppaninsa Ahmed Shafiq kiistää Mursin ilmoituksen ja  vakuuttaa, että hänellä on todisteita voitostaan. Hamas on Muslimiveljeskunnan haaraosasto. Sen johtajat Musa Abu Marzouk ja pääministeri Ismail Haniyeh onnittelivat Mursia esittäen toiveen, että Rafakin rajaterminaali Gazan ja Siinain välillä avattaisiin pysyvästi. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=274298
-          UEFA päätti vastoin PA:n vaatimusta antaa Israelille tehtäväksi järjestää v. 2013 alle 21-vuotiaitten maailmanmestaruuskisat suunnitelmien mukaan, kuten sen presidentti Michel Platini ilmoitti. Palestiinalainen jalkapalloilija Sarsak, joka on ollut syömä-lakossa ja johon vaatimuksen tehnyt Jibril Rajoub viittasi kirjeessään Platinille, päätti lopettaa syömälakkonsa Israelin luvattua vapauttaa hänet 10. heinäkuuta. http://www.jpost.com/Sports/Article.aspx?id=274344
-          Israelin ja Egyptin välisen turva-aidan valmistuminen, mikä vaikeuttaa pääsyä Siinailta Israelin puolelle, voi aiheuttaa sen, että Israelin vastainen terrorismi siirtyy etelästä maan itärajalle. Näin tilannetta arvioi reservin kenraali Tzvika Fogel Arutz Shevan haastattelussa. Hän sanoo vuosia sitten vaatineensa aidan rakentamista Siinain rajalle ja saaneensa kummastelevia katseita, mutta aika on osoittanut hänen olleen oikeassa. Nyt hän varoittaa Jordanian rajasta ja vaatii, että aidan rakentaminen Jordanian vastaiselle rajalle on yhtä tärkeä kuin etelärajalle rakennettu. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/157015#.T-A7_DJHTFw
-          Norsunluurannikon presidentti Alassane Quattara on maansa ulkoministerin Daniel Kablan Duncanin kanssa vierailulla Israelissa tavaten eilen pääministerin ja muita ministereitä. Quattara kiitteli maitten välisiä hyviä suhteita ja halusi yhteistoimintaa monilla aloilla. Hän esitti pyynnön, ettei Israel karkota laittomasti Norsunluurannikolta maahan tulleita pakolaisia. Netanyahu tunnusti hyvät suhteet, mutta ei luvannut mitään konkreettista pakolaisten suhteen.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/156990#.T-A9fzJHTFw
-          Hamasin terrorisiipi izza-din al-Qassam ampui tiistaiaamun aikana neljä rakettia Ashkelonin alueelle; ne eivät tiettävästi aiheuttaneet vahinkoa. Hamasin ilmoituksen mukaan raketit oli tarkoitettu Zikimin tukikohtaan, mutta tähtäys oli huono. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4244260,00.html




Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019