TIISTAI 17.04.12

TIISTAI 17.04.12 1. ISRAELIN pääministeri Benyamin Netanyahu ja PA:n pääministeri Salaam Fayat - jota voitaisiin kutsua Fatahin pääministeriksi samaan tapaan kuin Ismail Haniyeh toimii Hamasin pääministerinä – tapaavat tänään tiistaina Jerusalemissa. Tapaamisaikaa eikä paikkaa ole ilmoitettu, eikä sen jälkeen ole suunniteltu yhteistä lehdistötilaisuutta. Fayadin delegaatioon kuuluu PA:n pääneuvottelijana tunnettu Saeb Erekat, vaikka merkittäviä neuvotteluja - Ammanissa alkuvuodesta pidettyjen viiden tunnustelevan tapaamisen ohella - ei ole käyty osapuolten välillä kahteen vuoteen. TÄNÄÄN suunnitellun tapaamisen tarkoituksena ei ole neuvotella, vaan Fayad luovuttaa PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbasin laatiman kirjeen, jossa hänen kerrotaan yksilöivän vaatimuksensa suostumisekseen jatkamaan rauhanneuvotteluja. Abbas itse on palestiinalaisten journalistien kanssa matkoilla Japanissa ja Thaimaassa. Abbas kielsi uhanneensa romuttaa PA:n tai lopettavansa turvallisuusyhteistyön IDF:n kanssa todeten, että turvallisuusjärjestelyt Israelin kanssa hyödyttävät myös palestiinalaisia. Hän olisi voinut asetella sanansa toisinkin, kuten todeta, että hänen oma turvallisuutensa lepää Israelin hyvän tahdon ja IDF:n antaman suojelun varassa. Ilman tätä hänen valtansa olisi kaadettu jo kauan sitten ja Juudeassa ja Samariassa palestiinalaisalueita hallitsisi Hamas. ABBAS kutsui Hamasin kritiikkiä turvallisuusyhteistyöstä ”halvaksi tinkimiseksi”. Hän kritisoi juutalaisyhteisöjen rakentamista kutsuen niitä ”laittomiksi, ja sellaisiksi ne jäävätkin”, kuten hän analysoi perustaen vääristeltyihin historiatietoihin. Hän syytti arabimaita, että niiden lupaamien avustusten viivytysten johdosta PA on syvissä talousvaikeuksissa. FAYAD puhui Jordaninlaaksossa suunnitellun padon rakennustöiden alkamistilaisuudessa. Hän painotti, että ”Jordaninlaakso on oleellinen osa Palestiinan maata, eikä se ole vuokrattavissa eikä myytävissä. Samoin kuin Gaza ja Jerusalemin itäosa Palestiinan valtion pääkaupunkina olevat oleellinen osa palestiinalaisten maa-aluetta”, hän vakuutti. Fayadin eilen siunaama uusi patorakennelma on Israelin siviili- ja turvallisuusvastuussa kuuluvalla C-alueella, jossa palestiinalaisten rakentaminen ja toiminta edellyttää Israelin antamaa lupaa, jota tässäkään tapauksessa ei ole hankittu. Fayad painottaa, että PA:n velvollisuutena on kehittää kaikkia palestiinalaisalueita, myös C-alueita. Hänen tapansa aloittaa rakennustoimia ulkomaisen avustuksen varassa vastoin Oslon I ja 2 sopimuksia antaa varsin omituisen kuvan Israelin johdon päättäväisyydestä turvata laillisuuden noudattaminen ja kannustaa PA:n johtoa tehostamaan sääntörikkomuksiaan. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=266338 OUJA-padon rakentamisesta Jordaninlaaksoon raportoi PA:n alueella toimiva WAFA-uutistoimisto. Fayad uhosi töitten alkamisseremoniassa, että ”PA tulee jatkamaan C-alueen kehittämistä kuten jokaista neliötuumaa omalla maallaan omien resurssiensa hyväksi, tässä tapauksessa omien vesivarojemme käyttämiseksi”. Hän sanoi, että ”Ouja-pato on todisteena siitä, ettemme anna epäoikeudenmukaisten määritelmien ja nimitysten häiritä toimiamme”. Siksi hän totesi, etteivät he odottaneet Israelin lupaa Ouja-padon rakentamiseen. WAFA:n raportin mukaan 1 miljoona USD tulee Islamilaiselta Kehityspankilta, 30 000 PA:lta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/154815#.T40JCtkqWgo 2. ISRAELIN entinen YK:n lähettiläs Dore Gold, joka nykyisin toimii Jerusalemin Yleisten Asiain Keskuksen presidenttinä kuten myös Netanyahun neuvonantajana, sanoi eilen ARUTZ SHEVAN haastattelussa, että Israelin tulee laatia selkeät ”punaiset linjat”, todellisuuteen perustuvat vaatimukset, joiden pohjalta tulevia neuvotteluja PA:n kanssa käytäisiin. GOLD totesi, että PA:n johdon esittämät vaatimukset palaamisesta 1967 sotaa edeltäville linjoille, pakolaisten paluuoikeus, ennen 1993 Oslon sopimusta tuomittujen palestiinalais-vankien vapauttaminen ja Jerusalemin itäosan luovuttaminen Palestiinan pääkaupungiksi perustuvat PA:n kuvitelmiin, haavekuviin, eivät todellisuuteen. Hän analysoi, että Israelin johdon tulee kiireesti selvittää itselleen, haluaako se perustaa tulevat keskustelut PA;n kanssa kuvitelmiin vai raakaan todellisuuteen. Dold sanoi olettavansa, että Netanyahu on jo aloittanut omien vähimmäis-vaatimustensa laatimisen, kuten vaatimus Jordaninlaaksosta osoittaa, mutta kovasti myöhäisessä vaiheessa. Gold kehotti Netanyahua vaatimaan tavatessaan Fayadin, että tulevat rauhankeskustelut PA:n kanssa tulee nostaa korkeimmalle tasolle. GOLD analysoi ennakkotietoja Abbasin kirjeestä Netanyahulle, että Abbasin valittaminen PA:n arvostuksen ja vallan menettämisestä, jota hän sanoo kestämättömäksi, voinee johtua siitä, että hän on havainnut maailman yleisen kuten myös Israelin arabien mielenkiinnon laimentuneen siinä määrin, etteivät PA:n asiat enää kiinnosta heitä. Osoituksena tästä ovat Goldin mukaan lässähtänyt ”flytilla” ja miljoonan ihmisen massamarssi Jerusalemiin, joka sekin mahtavan virran asemesta kuivui vähäisiksi puroiksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/154812#.T40Ms9kqWgo 3. HAMASIN ohjus- ja rakettisota Israelia vastaan täyttää tänään 11 vuotta. Gazasta on ammuttu Israeliin 11 vuoden aikana 12 500 rakettia ja ohjusta, 40 ihmistä on saanut surmansa, tuhansia on haavoittunut, ja aineelliset tuhot ja taloudelliset menetykset ovat olleet suunnattomat, joiden määrää ei ole laskettu. Vuoden 2012 alusta Gazan terroristit ovat ampuneet Israeliin 269 rakettia ja ohjusta, eli keskimäärin 2 rakettia jokaiselle päivälle, kuten IDF:n rekisteri osoittaa. ZWI BEN Gedalyahun laatiman artikkelin mukaan maailman - kuten myös Israelin – media yleensä keskittyy kuvaamaan IDF:n vastatoimia tehtyihin iskuihin Gazasta unohtaen tai jättäen huomiotta tosiasian, että ns. Oslon sota, joka alkoi toisesta intifadasta v. 2000, julistamatonta sotaa lyhyinen tulitaukoineen, jota terroristit ovat rikkoneet tahtonsa mukaan, on käyty kaikkina päivinä siitä lähtien 11 vuoden ajan. ARTIKKELISSA todetaan, ettei media kiinnitä mitään huomiota siihen, mitä henkisiä vaurioita ja traumoja toistuvine painajaisineen kasvava sukupolvi tulee kantamaan sisällään loppuelämänsä ajan. Lähes päivittäin tapahtuvat hälytyssoitot lähestyvästä raketista, sen räjähtämisestä 15 sekunnin sisällä ja sen aiheuttama ryntäily sirpalesuojiin ja takaisin pelastamaan hellalle kiehumaan jäänyt pata tekevät normaalielämän mahdottomaksi. Pelkoa ja hätää lisää epätietoisuus, minne raketti putoaa, koska sitä varoitus ei kerro. IDF:n asentamat Iron Dome patteristot ovat eliminoineet 56 rakettia 73:sta, jotka oli suunnattu suoraan asutuskeskuksiin, lastentarhoihin ja kouluihin. IDF:n tiedotteessa painotetaan, että raketit ja ohjukset ammutaan Gazan alueelta, jonka Ariel Sharonin hallitus puhdisti 2005 juutalaisista asukkaista ja veti IDF:n sotilaat pois vakuuttaen, että kun PA saa koko alueen hallintaansa, yhtään rakettia tai laukausta ei ammuta sieltä Israelin puolelle, ja maailman valtiot alkavat syleillä Israelia, rauhan edelläkävijää. Kuten lähihistoria todistaa, todellisuus osoittautui päinvastaiseksi. Juutalaisasukkaitten rakentamat kukoistavat huipputeknologiaa käyttävät kasvipuutarhat ja lasihuoneet jätettiin useimmissa tapauksissa käyttökuntoisina kuvitellen, että palestiinalaiset alkaisivat jatkaa niiden toimintaa. Käytännössä niiden laitteet tuhottiin ja kaikki myytävissä oleva varastettiin, ja niiden tilalle rakennettiin terroristien harjoituskenttiä, joista raketteja ammutaan Israeliin. OSLO:n sopimusten laatijat presidentti Peresiä myöten hämmästelevät, miten tässä näin kävi, mutta katastrofista huolimatta kukaan heistä ei ole katunut eikä pyytänyt anteeksi rikostaan, sillä salaiset keskustelut PA:n kanssa käytiin vastoin silloin voimassa olevaa lakia. Libanonin kakkossota ajoi yli miljoona israelilaista pakoon maan eteläosiin, pommisuojiin tai pysyttelemään asunnoissaan sydän pelosta väristen. Gazan julistamaton sota on saattanut sekin miljoona israelilaista jatkuvaan pelkoon ja ahdinkoon sirpalesuojissa asuen. Omituisinta tässä kaikessa on vain se, miten maailman johtavat valtiot puuhaavat samanlaista ratkaisua Juudean ja Samarian alueille. Kehottaisin lukemaan huolellisesti Sakariaan kirjan alkuluvussa oleva ilmoitus ”neljästä sarvesta”, jotka ovat menossa hajottamaan Juudan, ettei yksikään mies voisi päätään nostaa, ja sen jatkoksi neljästä ”sepästä”, jotka pelottelevat nuo ”sarvet” pois, jotka nousivat Juudan maata vastaan. (Sak.1:20-21) http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/154819#.T40TSNkqWgo 4. KASVOSUOJALLA naamioitunut terroristi heitti 7 petrolipommia juutalaisten asuntoihin sunnuntai-iltana Öljyvuorella. Terroristilla oli 10 pommia, mutta hän joutui pakenemaan eikä pystynyt heittämään kaikkia mukanaan kuljettamiaan. Pommit saivat aikaan tulipalon, joka kuitenkin pystyttiin sammuttamaan. Asunnot, joihin hän heitti pommejaan, sijaitsevat talon pohjakerroksissa. Talon turvallisuusvartijat havaitsivat terroristin lähestyvän ja ampuivat ilmaan aseillaan, mikä pelotteli hänet pois. Kansanedustaja Ariyh Eldad, joka oli paikalla, sanoi, että poliisin tultua paikalle se alkoi hiillostaa turvallisuusvartijoita, miksi he ampuivat aseellaan ilmaan. Eldad sanoi tuohtuneena, että Jerusalemin poliisikomentaja tulee erottaa, jos hän antaa tällaisia ohjeita turvallisuus-vartijoille, etteivät he saisi käyttää aseitaan edes terrorihyökkäyksen aikana. Eldad sanoi laativansa kirjeen Sisäisen turvallisuuden ministerille, jotta hän antaisi selkeät ohjeet turvallisuusvartijoitten oikeudesta käyttää aseitaan palopommihyökkääjää vastaan, koska petrolipommi on vaarallinen ase. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/154794#.T40metkqWgo 5. UUTISOTSIKOITA - Maariv-lehden Ben-Dror Yemini sanoo kirjoituksessaan, että lehdistön edustajat auttoivat vasemmistolaisia ja palestiinalaisia tukevia ulkomaisia aktivisteja hyökkäämään IDF:n sotilaita vastaan tilanteessa, jossa IDF:n Jordaninlaakson apulaiskomentaja everstiluutnantti Shalom Eisner tuohtuneena iski aseellaan tanskalaista aktivistia kasvoihin. Asiasta nousi kauhea mekkala, jossa Netanyahu turhan hätäisesti tuomitsi tapahtuman selvittämättä sen taustoja, ja Tanska on virallisesti pyytänyt selvitystä tapahtumasta. On epäselvää, löikö upseeri aseellaan vai oliko kysymyksessä vain tuuppaus aktivistin saamiseksi kauemmas. Sikäli kuin olen ymmärtänyt, aktivisti nähtiin pian sen jälkeen kävelevän ilman vammoja kameroitten edessä. Yemini kertoo artikkelissaan, että aktivistit provosoivat sotilaita väkivaltaisesti tilanteessa, joka kesti kaksi tuntia, ja jossa Shalom Eisner haavoittui käteen aktivistien toimesta. Tunteet olivat kuumentuneet liikaa. Israelin asiasta raportoiva TV-yhtiö kertoi tilanteen olleen vaarallisen ja vaatii everstiluutnantti Eisnerin syyttämistä oikeuden edessä pahoinpitelystä. Pyörällä liikkuva tanskalainen anarkisti kuuluu ISM:n joukkoihin, joka on tunnetusti Israelin vastainen, ja antaa toistuvasti Israelia halventavia ja syyttäviä lausuntoja ja raportteja. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/154822#.T40plNkqWgo - Kultakuumetta Israelissa? Gulliver Energy, yhtiö, jolla on lupa uraanin etsimiseksi Aradin ja Sodoman välisellä alueella, on hakenut lupaa aloittaa kullan etsiminen Eilatin lähellä sijaitsevilla vuorilla, joissa alustavien havaintojen mukaan on löydetty pieniä määriä kultaa. Yhtiö keskittää etsintänsä 43 neliökilometrin suuruiselle alueelle lähellä Eilatia. Alustavissa kairauksissa on löydetty 3-4 grammaa kultaa tonnia kohti 40 - 50 metrin syvyydessä. Gulliver Energy yhtiön sisaryhtiö Anat Oil Exploration jatkaa tutkimuksia yhdessä Northwood Exploration yhtiön kanssa. Gulliver yhtiön puheenjohtajaksi valittiin Mossadin entinen johtaja Meir Dagan. http://www.jpost.com/Sci-Tech/Article.aspx?id=266335 - Venäjän diplomaatit Washingtonissa pyrkivät etsimään oikeutusta Gazan tilanteesta selittäen, että samoin kuin USA tukee ja aseistaa Israelia, joka tekee hyökkäyksiä Gazan palestiinalaisia vastaan, Venäjällä on oikeus aseistaa Assadin armeijaa. He vakuuttavat samalla, että Assadin säilyttäminen vallassa määrätyin muutoksin on kaikkien kannalta paras vaihtoehto maan joutumiseksi kaaokseen, mikä tulisi seuraamaan nykyisen hallinnon kaatumista. YK:n lähettämien 30:n tarkkailijan etu-joukko, viisi henkilöä, saapui sunnuntaiaamuna Damaskokseen, loput tullevat aikanaan. Assad on ilmoittanut, ettei Syyria voi taata heidän turvallisuuttaan, ja että heidän tulee etukäteen ilmoittaa, missä he haluavat liikkua. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=266291 - PA antoi Betlehemissä määräyksen, jolla heitä kielletään asioimasta Israelin asettaman alueellisen yhteystoimiston ja virkailijan kanssa. Sen sijaan heidän tulee käyttää PA:n asettamaa yhteystoimistoa, jossa asioita hoidetaan sujuvasti, mutta sopivasti voideltuna, kuten on tapana arabimaissa. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=266328 - PLO:n virkailija Saleh Ra´fat syyttää PA:n johtoa, että se on ominut ja kloonannut jostain hallinnollisen pidättämisen muodon pidättäessään journalisteja. Hän sanoi, että PA:n oikeuskansleri Ahmed al-Mughni toimii laittomasti pidättäessään PA:n toimia ja varsinkin Abbasia arvostelevia lehtimiehiä. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=266324 - Syljen entsyymi auttaa tasapainottamaan veren sokeripitoisuutta, ilmenee Monell Keskuksen suorittamissa tutkimuksissa. http://www.jpost.com/Health/Article.aspx?id=265953

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021