SUNNUNTAI 08.04.12

SUNNUNTAI 08.04.12 1. ISRAELIN puolustusministeri Ehud Barak, joka on joutunut yleisen ryöpytyksen kohteeksi juutalaisten karkotuksista kodeistaan –viimeisin ja järjettömin viidentoista perheen karkotus omistamastaan Hebronin Beit HaMachpelan 3.kerroksisesta asuintalosta– selittää CNN:n haastattelussa, joka julkaistaan sen kanavalla sunnuntaina, omaa ja Israelin kantaa Iranin ydinsuunnitelman toteuttamiseen ja yrityksiin estää sitä kehittämästä ydinasetta. Virallisesti Iran vakuuttaa, että sen ydinsuunnitelman tarkoituksena on tuottaa sähköä maan tarpeisiin sekä polttoainetta ydinvoimalalle ja lääkinnällisen reaktorin tarpeisiin. YK:n ydinvoiman käytön valvontaelin IAEA on yhä voimallisemmin vakuuttunut muun maailman kanssa, että Iranin uraanin rikastustoimien laajuus ja paljastetut salaiset ydinlaitokset antavat aiheen epäillä Iranin salailevan ydinsuunnitelmansa todellisen päämäärän ja luonteen. Iran on kuitenkin kieltäytynyt antamasta IAEA:n asiantuntijoille luvan vierailla sen ydin-laitoksissa voidakseen todeta paikan päällä niiden toiminnan käytännössä. BARAK sanoo haastattelusta julkaistussa etukäteisversiossa, ettei Israel vastusta neuvotteluja Iranin kanssa kuten ei myöskään todella vaikuttavia Iranin vastaisia sanktioita. Israelilla on kuitenkin epäilyjä, etteivät uudetkaan sanktiot, joita on kohdistettu Iranin pankkilaitosta ja rahan välitystoimia vastaan SWIFT-järjestelmän kautta, saa Iranin hallitusta taipumaan antaakseen ydinsuunnitelman toteuttamisen kansainväliseen valvontaan. Barak esittää, että esitykset sallia Iranin jatkaa uraanin rikastusta 20 %:n tasoon on uhkarohkea myönnytys, johon ei tulisi suostua. Hän ehdottaa, että Iranin tulee luovuttaa kaikki yli 3.5 %:n tasoon rikastamansa uraani toiselle maalle säilytettäväksi. Busherhrin ydinvoimala tarvitsee 3.5 %:n tasoon rikastettua uraania, ja Teheranin lähellä toimiva lääkinnälliseen tarkoitukseen rakennettu reaktori tarvitsee pienen määrän 20 %:n tasoon rikastettua uraania. Pääministeri Netanyahu on vihjaillut – joskaan ei suoraan sanonut - , että Israel odottaa P5+1 johtavien valtioitten keskustelujen tuloksia Iranin kanssa, ja toiseksi hän vihjailee, ettei hän kannata Iranin vastaisia iskuja kuluvan vuoden aikana. USA:n ulkoministeri Hillary Clinton on presidentti Obaman vaalikamppailun vuoksi yhä ponnekkaammin puhunut julkisuudessa sotilaallisia toimia vastaan, ja todennut, etteivät Israelin ilmaiskut Iranin ydinlaitoksia vastaan hyödytä ketään, mutta voivat aiheuttaa arvaamatonta kehitystä Lähi Idässä. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=265214 2. MOSSADIN edellinen johtaja Meir Dagan on aktiivisesti osallistunut yleiseen keskusteluun julkistaen kirjoituksiaan ja antaen haastatteluja näkemyksistään. Vaikka hänellä ei ole enää virallista asemaa, joka pönkittäisi hänen näkemyksiään, hänen saavuttamansa menestys Mossadin onnistuneitten salaisten toimien vuoksi antavat hänelle tilaa median välineissä. Hänen lausuntojaan luetaan ja mielipiteitään kuunnellaan edelleen. DAGAN vastustaa ehdottomasti sotilaallisia iskuja Irania vastaan. Hänen näkemyksensä mukaan ne eivät tuota lopullisia tuloksia, sillä vaikka laitoksia tuhotaankin, tietoisuus ydin-voimasta ja ydinaseen rakentamisesta pysyvät eikä niitä ole helppo hävittää. Dagan kehottaa JP:n julkistamassa haastattelussa Israelin johtajia luottamaan presidentti Obamaan, joka on luvannut huolehtia siitä, ettei Iran koskaan saa ydinasetta. Hän sanoo asian näin: ”Jos emme luota Obamaan, kehen sitten voimme luottaa?” Hän perustaa näkemyksensä siihen, ettei Iranin ydinase ole vain Israelin huoli, vaan koko maailman, jonka tulee valvoa, ettei Iranista kehity ydinasevalta. Toiseksi Dagan sanoo pelkäävänsä, että iskut Irania vastaan nostattaisi Iranin kanssa liitossa olevat terrorijärjestöt Hizbullah, Hamas ja Islamic Jihad, jotka yhteisvoimin aloittaisivat omat sotatoimensa Israelia vastaan. Dagan olettaa, että vastakkaisista lausunnoista huolimatta Irani johto toimii rationaalisesti ja tulee valintatilanteessa elämän ja kuoleman väliltä valitsemaan elämän. Hän torjuu syytökset, että hän Iranille myönteisillä lausunnoillaan antaisi sille vapaat kädet toimia, selittäen, että kun ”hänen kaltaisensa asiantuntija puhuu sodan mahdollisuudesta, Irani johdon tulisi ymmärtää tästä, että länsimaat todella harkitsevat sitä viimeisenä mahdollisuutena”. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=265017 3. DEBKAFILE tarkastelee artikkelissaan Obaman salaisia yhteyksiä Iranin hallituksen kanssa. DF esittelee Obaman Iranin mullahi-hallitukselle lähettämän 6-kohtaisen kirjeen. DF:n mukaan Obama keskusteli 15 minuutin ajan Turkin pääministeri Erdoganin kanssa Soulissa 25. maaliskuuta, jossa Erdogan lupasi toimittaa kirjeen Iranin johtajille. Erdogan toimitti sen Ali Khameneille 29.maaliskuuta. Kirjeen kuusikohtainen sisältö määrittelee Obaman Iranin politiikan pääkohdat, joita USA tulee esittämään P5+1 kokouksessa 13. huhtikuuta. Irani johto ei ole vastannut kirjeeseen, vaan on kääntänyt hyökkäyksensä Turkkia vastaan syyttäen sitä USA:n agentiksi ja viestinviejäksi. Obaman lähettämän kirjeen pääkohdat ovat seuraavat: Iranin tulee suhtautua P5+1 neuvotteluihin avoimesti ja valmiina tekemään kompromisseja. Iranin kielteinen suhtautuminen lopettaisi Obaman myönnytyspolitiikan Iraniin. Iranin tulee suostua jäädyttämään uraanin rikastaminen yli 3.5 %:n tasoon, ja pysäyttää kaikki siihen kytketyt sentrifugit, kuten Fordon maanalainen laitos, mutta sen ei tarvitse poistaa laitteistoja eikä sulkea ydinlaitoksiaan. Ydinsuunnitelma jäädytetään nykyiseen tasoon. Iranin ylimmän kaitsijan uuden vuoden puhe vakuutti Obaman Iranin hyvästä tahdosta. Hän torjuu Iranin epäilyt ja vakuuttaa, ettei USA haudo mitään sotatoimia Irania vastaan. Iranin johdon tulee lopettaa harjoittamansa USA:n vastainen propaganda ja sen kutsuminen suureksi saatanaksi. Tässä hän odottaa Iranin johdon myönteistä palautetta ja viitteitä siitä, että Iran haluaa ongelmien selvittämistä keskusteluin kuten myös USA tekee. Iranin johdon tulee ymmärtää Obaman ohjaavan käden rauhoittava vaikutus suhteissa Iranin ja Syyrian ongelmiin, joita hän pyrkii ratkomaan rauhanomaisesti, mistä Syyrian tilanteen selvittäminen rauhanomaisesti on osoituksena, kuten Obama selittää kirjeessään Iranin ylimmälle kaitsijalle Ali Khameneille. DEBKAFILE toteaa aiheellisesti, että vaikka kirjeessä ei kertaakaan mainittu Obaman vaalityöskentelyä tai edes viitattu siihen, sen sisällöstä voi lukea tämän olevan ratkaiseva tekijä kirjeen sisällön suostuttelevasta hengestä. Iranin ongelman ratkaiseminen toisi runsaasti pisteitä Obaman kehnosti sujuvaan vaalityöhön. On kuitenkin rohkeaa edellyttää, että Iranin islamilainen johto olisi halukas avustamaan Obaman uudelleen valintaa. Presidentti Obama voi aidosti uskoa, että huhtikuun 13. päivän P5+1 neuvottelut voivat onnistua. Toisaalta hänen salaisiksi tarkoitetut kuiskuttelunsa Venäjän presidentti Medvedevin kanssa Soulissa antavat aiheen olettaa, että hän on valmis myönnytyksiin jopa maansa ja liittolaistensa turvallisuuden kustannuksella, jos ne voivat avustaa hänen uudelleen valintaansa. http://www.debka.com/article/21899/ http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4213641,00.html Iranin parlamentin jäsen Gholamreza Mesbahi Moghadam kirjoitti parlamentin web-sivulla, että Iranilla on tekninen tietous ydinaseen valmistamiseksi, mutta ettei se rakenna sitä. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/israel-official-iran-official-s-comments-prove-existence-of-military-nuclear-program-1.423173 4. UUTISOTSIKOITA - PA jatkaa journalistien ja blokin-kirjoittajien jahtaamista, jotka uskaltavat arvostella PA:n johtoa ja varsinkin Mahmoud Abbasia. PA:n turvallisuusmiehet pidättivät viikonvaihteen aikana Jamal Abu Rihan joka perusti Facebook-sivun nimellä ”Kansa haluaa korruption lopettamista”. He myös tunkeutuivat hänen kotiinsa Juftlikin arabikylässä etsien mahdollisia kiellettyjä kirjoja tai julkaisuja. Hän toimi ennen erottamistaan ja pidättämistään PA:n oikeuskanslerin apulaisena. Hän kuuluu pieneen Palestiinan Demokraattiseen Unioniin FIDA, jonka perusti PLO:n pääsihteeri Nasser Abed Rabbo. Fidan taholta arvioidaan, että pidätyksen taustalla on oikeuskansleri Ahmed al-Mughnin henkilökohtainen kauna Rihaa vastaan. PA seuraa varsinkin kirjoittajia, jotka vaativat Abbasin eroa tai PA:n romuttamista. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=265181 - Egypti aloittaa erityiskampanjan Siinailla palauttaakseen lain ja järjestyksen Siinain laajaan erämaahan, josta on tullut terroristien ja ääri-islamistien hallitsema alue, joka toimii lähes itsenäisen maakunnan tapaan. Armeija lähettää alueelle 15 erikoiskoulutuksen saanutta sotilasta yhteistoimissa Israelin kanssa. Siinain erämaa on laaja ja suurelta osin erittäin vaikeakulkuinen, jossa beduiinit vaeltavat ja ovat tottuneet vaeltamaan itsenäisesti rajoista välittämättä. 15 sotilaan lisä tuskin saa ihmeitä aikaan, ellei tarkoituksena ole solmia yhteistoimintasopimuksia Beduiinien kanssa. Heille kysymys on lähinnä kaupallinen, liikeasia, jossa eniten tarjoaja saa etusijan. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=265183 - Mubarakin hallituksen tiedustelupäällikkö Omar Suleiman peruutti aiemman päätöksensä luopua presidentin ehdokkuudesta, mutta suurten kansanjoukkojen kokoontuessa kaduille vaatimaan hänen paluutaan ehdokkaaksi sai hänet vakuuttumaan, että hänellä voi olla mahdollisuuksia. Israelin tiedustelu toimi läheisessä yhteistyössä hänen kanssaan, ja varsinkin USA laski paljon hänen ehdokkuutensa varaan. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=265218 - PLO:n päättävän komitean jäsen Hana Amireh sanoi perjantaina, että PLO hylkää kaikki ehdotukset PA:n romuttamisesta ”poliittisena itsemurhana”. Yossi Beilin esitti tätä Foreign Policy lehdessä avoimessa kirjeessään Abbasille, joka itse on vihjaillut sellaisesta mahdollisuudesta, ”koska Netanyahu on riistänyt siltä kaiken vallan.” http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=265193 - Israel on huolissaan Pentagonin suunnitelmista myydä 36 kpl F-16 hävittäjää Irakille. Israelin sotilaallisten ja turvallisuuspoliittisten piirien syvenevää huolta lisää Iranin vallankumouskaartin (IRGC) kasvava vaikutus ja valta Irakissa. Suurinta huolta aiheuttavat epävarmuustekijät, joita USA:n lopullinen irtautuminen Irakista ja Afganistanista saavat aikaan Iranin kasvavan vaikutusvallan vuoksi. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=265223 - Väkivalta Syyriassa jatkuu sopimuksista huolimatta. USA:n Syyrian lähettilään Robert Fordin julkistamien satelliittikuvien mukaan Assadin armeija jatkaa siviilialueitten piiritystä. Aktivistit raportoivat 74 siviilin surmaamisesta ja lisäksi 15 kapinallisen ja 34 turvallisuusmiehen surmaamisesta nostaen kokonaismäärän sataan. Assadin armeijan tulee huhtikuun 12. päivään mennessä vetää joukkonsa pois asutus-keskuksista, kaupungeista ja kylistä. Armeijan iskut ovat pakottaneet tuhansien pakolaisten ryntäyksen turvaan Turkin puolelle. http://www.jpost.com/VideoArticles/Video/Article.aspx?id=265188 - PA:n ihmisoikeusjärjestö tuomitsee Hamasin hallituksen siviilien teloitukset Gazassa. Yksi oli hirtetty yhteistyöstä Israelin kanssa syytettynä, kaksi muuta ammuttiin teloitus-ryhmän edessä. Kuolemanrangaistus on voimassa myös PA:n hallitsemilla alueilla, mutta ulkomaisen kritiikin pelossa ne usein annetaan epävirallisten jengien suoritettaviksi, jotka tunkeutuvat jopa sairaaloihin uhriaan etsiessään. Maan myyminen juutalaiselle on kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla Jordanian hallinnon ajalta periytyneen oikeuskäytännön mukaan. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=265186 - Gazan terroristit ampuivat kaksi Kassam rakettia tänä aamuna Sdot HaNegevin alueelle lähellä Netivotia. Kukaan ei haavoittunut. IAF teki eilen ennalta ehkäisevän iskun rakettimiehistöä vastaan, joka valmistautui ampumaan rakettinsa Gazasta. Eilatiin ammuttuja raketteja oli enemmän kuin yksi. Yhden romut löydettiin aiemmin, ja toinen suutariksi jäänyt löydettiin myöhemmin. Kovia pamauksia oli useita, mutta kaikkia ei ole vielä löydetty. Egypti kiistää, että ne olisi ammuttu Siinailta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/154592#.T4FLrNkqWgo - USA:n elinkautistaan kärsivä turvallisuusvanki Jonathan Pollard jouduttiin siirtämään sairaalaan hänen saamansa sairauskohtauksen vuoksi. Hän on kriittisessä tilassa. Presidentti Obama ei ole suostunut vapauttamaan häntä, vaikka Shimon Peres teki hänelle jo toisen armonanomuksen Pollardin heikentyneen terveydentilan vuoksi, mutta Obama ei ole viitsinyt edes vastata hartaisiin pyyntöihin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/154591#.T4FM6tkqWgo - Saksalainen Nobel palkinnon saanut kirjailija, entinen SS:n jäsen, Gunter Grass on joutunut selittämään äskettäin julkistamaansa artikkelia, jonka juutalaiset katsovat sisältävän Israelin ja juutalaisten vastaisuutta. Hän vakuuttaa, ettei hän ole Israelia vaan Netanyahun hallitusta vastaan, jonka Iranin politiikkaa hän ei hyväksy. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/154564#.T4FN3dkqWgo

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021