MAANANTAI 23.04.12


MAANANTAI 23.04.12

1. ISRAELIN puolustusvoimat, IDF, valmistautuu toukokuun 15. päivän varalle, joka on Israelin itsenäisyyspäivä länsimaisen kalenterin mukaan, mutta jota palestiinalaiset kutsuvat nimellä ”nagba”, katastrofi. Juutalaisen kalenterin mukaista itsenäisyyspäivää vietetään tänä vuonna torstaina, 26. 04., jota edeltää kaatuneitten muistopäivä. Ero länsimaiseen kalenteriin johtuu siitä, että juutalaiset ja Israel noudattavat juutalaista kuukalenteria.
Vaikka mitään erikoisia varoituksia ei vielä ole tullut ensi kuun ”nagba” päivästä, IDF ei ota mitään selviönä vaan valmistautuu huolella vastaamaan mihin tahansa maan rajojen loukkauksia vastaan. Viime vuonna vastaavaan aikaan pahimmat väkivaltaisuudet tapahtuivat Libanonin ja Syyrian rajalla, josta satakunta mielenosoittajaa pääsi tunkeutumaan rajan yli Israelin puolelle, suurin osa heistä rajan lähellä olevaan kylään, jokunen oli ehtinyt matkustaa bussilla Tel Aviviin saakka, josta heidät otettiin kiinni.

Varotoimina IDF kouluttaa tarkka-ampujiaan, joita opetetaan haavoittamaan uskaliaimpia  mielenosoittajia siten, ettei niistä ole hengenvaaraa. Syyrian vastaista pohjoisrajaa on vahvistettu ja asennettu uusi miinakenttä, ettei viime vuoden rajanylitystä tapahtuisi.
Vaara ei kuitenkaan tule vain Syyriasta, vaan Assadin kätyrit ovat kiihottaneet Israelissa asuvia entisiä Syyrian kansalaisia nousemaan hallitusta vastaan, ja he voivat yrittää rynnätä joukolla IDF:n rajajoukkojen kimppuun Israelin puolelta. Assadin veriset hyökkäykset mielenosoittajia vastaan maassaan ovat voineet nostaa sotakuumetta Syyriassa. Assadin sanotaan jopa toivovan sotaa naapureitaan vastaan, mikä osoittaa hänen epätoivonsa.

MAALISKUUSSA järjestetty ”miljoonamarssi”, jota arabit suuresti mainostivat ja johon he kehottivat arabeja ja palestiinalaisia osallistumaan runsain mitoin, kuivui varsin siedettäviin mittoihin, osittain Libanonin ja Jordanian hallitusten asettamien rajoitusten vuoksi, mutta varmaan myös siksi, että maailma alkaa kyllästyä palestiinalaiskysymykseen. Näihin palestiinalaisia suosiviin mielenosoituksiin osallistuu aina pieni joukko harhaanjohdettuja ideologisia nuoria eri ryhmittymistä, joille tarjotaan ilmaista matkaa ja jännitystä huomioimatta ollenkaan sitä, että he lähettävät näitä nuoria vaaroihin, joissa he voivat vahingoittua tai jopa menettää henkensä. Sitä voi pitää ideologisten nuorten poliittisena hyväksikäyttönä.

ISRAEL lähetti YK:n UNIFIL-joukkojen kautta viestejä Libanonille, ettei IDF aio turvautua väkivaltaan mielenosoittajia vastaan, mutta edellyttää Libanonin armeijan estävän heidän pääsynsä raja-alueelle, kuten se teki viime vuonnakin.
Turvallisuusjoukot ja siviilihallinto ovat koordinoineet toimintansa PA:n turvallisuusjoukkojen kanssa voidakseen välttää pahimpia yhteenottoja, jotka voivat kiihtyä verisiksi.
Yksi pahimmista potentiaalisista väkivaltaisuuksien kohteista on Kalandian tarkastusasema Ramallahin ja Jerusalemin välillä. Palestiinalaiset kiihottavat toistuvasti Ramallahin nuoria hyökkäilemään sotilaita ja rajapoliiseja vastaan tarkastusasemalla, mikä toistunee tänäkin vuonna ”nagban” yhteydessä.

2. UUTISET kertovat, että Egypti on peruuttanut kaasunvientisopimuksensa Israelin kanssa. Kaasujohto Egyptistä Israeliin ja Jordaniaan on räjäytetty vuoden alusta 14 kertaa. Egyptistä tulleet viestit kuitenkin vakuuttavat, ettei kaasunvientisopimusta ole peruutettu, vaan se on hyllytetty toistaiseksi.
Israelin viranomaiset ovat toistaiseksi olleet varsin vaitonaisia uutisista, vain talousministeri Yuvat Steinitz antoi lausunnon, jossa hän kutsui päätöstä hyvin huolestuttavaksi ja varoitti sen voivan vaarantaa maitten välistä rauhansopimusta. Hän selvensi, että päätöksellä on sekä taloudellisia että diplomaattisia vaikutuksia, joita tulee tarkoin harkita.
Pääministerin ja ulkoministerin kansliat sanovat tutkivansa tilannetta ennen virallista lausuntoa. Ne ovat kuitenkin painottaneet, että sopimus kaasuntoimituksista on tehty Egyptin valtion ja yksityisten yhtiöitten välillä, eikä Israelin valtio ole suoranaisesti siitä vastuussa.
Ulkoministeriön virkailija kieltää ministeriön saaneen peruuttamisesta virallista tietoa, mutta kutsui tilannetta vakavaksi, jos tiedot pitävät paikkansa.

OPPOSITION johtaja Shaul Mofaz kutsui Egyptin peruutuspäätöstä harkitsemattomaksi, joka voi vaarantaa rauhansopimuksen ja johtaa maitten väliset suhteet alimmalle tasolle maitten välisten sotien jälkeen. Hän arvioi, että Egyptin päätös vaatii välttämättä USA:n reaktion, joka toimii rauhansopimuksen  takuumiehenä.
Israelin diplomaattiset virkailijat rauhoittelevat todeten, että asiasta on keskusteltu Egyptin johtajien kanssa, eikä asia liity millään tavoin maitten välisiin suhteisiin. Korkea egyptiläinen virkailija totesi Egyptin TV:n mukaan, ettei kysymys ole peruuttamisesta, vaan keskeyttämisestä toistaiseksi, johtuen erimielisyyksistä maksuista Egyptin ja välitys-yhtiöitten kesken. Egyptin uudet johtajat syyttävät, että kaasua on myyty alle markkina-hintojen ja on esitetty lahjussyytöksiä sopimuksen allekirjoittaneita viranomaisia vastaan.

AMPAL-American Israel yhtiö, joka on osakkaana kaasun toimituksia hoitavaa EMG-yhtiötä, (East Mediterranean Gaz Company) kertoo Egyptin viranomaisten informoineen heitä sopimuksen keskeyttämisestä. Egyptin kaasua on toimitettu El Arishin kautta Eilatiin, mutta toimitus keskeytyi 9. huhtikuuta putken räjäytyksen vuoksi. Israel sai 40 % kaasuntarpeestaan Egyptistä, ja joutuu nyt käyttämään kalliimpaa dieselöljyä. Israelin sähkölaitos varoittaa mahdollisista toimituskatkoista kesällä. Sähkön hinta nousi kuun alusta 20 %.
Ilman nyt syntynyttä kaasuputken ongelmaakin Israelin ja Egyptin väliset suhteet ovat joutuneet uuteen tarkkailuun Egyptiä hallitsevien äärimuslimien viestittäessä hälyttäviä uutisia suhteitten jäädyttämisestä Israelin kanssa ja solmitun rauhansopimuksen peruuttamisesta.
Ulkoministeri Lieberman varoittaa, että Egypti on Israelille Irania vaarallisempi. Hän ennustaa, että Egyptin uusi presidentti voi peruuttaa rauhansopimuksen, mikä vapauttaisi Egyptin armeijan rajoituksista siirtää suuria joukkojen keskityksiä Siinain niemimaalle.  http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=267112

3. ISRAELIN ilmavoimat, IAF, saavat pian uuden edelleen kehitetyn version ballististen ohjusten torjuntaan suunnitellun Arrow 3 patteriston lähiviikkojen aikana.
Arrow 3 patteristoa testattiin helmikuussa. Silloin lentokoneesta ammuttiin Iranin ballistisia ohjuksia muistattava Blue Sparrow ohjus, jonka Rafael Advanced Defence Systems kehitti tätä tarkoitusta varten. Testissä ei ammuttu torjuntaohjusta, mutta Arrow 3 havaitsi ohjuksen ja seurasi sitä. Arrow 3 ohjuksen tutka- ja havaintojärjestelmän kehitti Israelin ilmailu-teollisuus, IAI. Tämän lisäksi Arrow 3 järjestelmä on kytketty Super Green Pine tutka-järjestelmään, mikä suuresti parantaa aiemmin käytetyn tutkajärjestelmän tehoa.

ARROW 3 järjestelmän kehittäjät vakuuttavat, että se pystyy torjumaan minkä tahansa Israelin ilmatilaan ammutun ballistisen ohjuksen.
Arrow 3 järjestelmää on kaupiteltu myös ulkomaille. Etelä-Korea tilasi jo 2009 Arrow 3 järjestelmän Pohjois-Korean kehittämien ballististen ohjusten torjumiseksi. Sen lähettämä valtuuskunta vieraili äsken Israelissa tutustuen järjestelmään. Sopimusta ei ole virallisesti allekirjoitettu. Koska järjestelmä on kehitetty yhteistyössä USA:n kanssa, sopimus sen myymisestä kolmanteen maahan edellyttää, että Yhdysvallat hyväksyy sen.

Israelilla on Iron Dome lyhyen matkan rakettien ja ohjusten torjuntaan kehitetty järjestelmä, joka on osoittanut 75 %:n torjuntakyvyn. Keskimatkan ja risteily-ohjusten torjuntaan suunniteltu Davids Sling (Macig Wand) on vielä jatkokehittelyn alaisena. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=267140

4. UUTUSOTSIKOITA
-          Israelin laivasto keskeytti Gazaan purjehtivan  rahtilaivan 160 mailia maan rannikolta epäillen sen kuljettavan aseita. Shayetet 13 kommandoyksikkö nousi rahtilaivaan aloittaen tutkimukset eilen ja jatkaen niitä yön aikana. Aluksesta ei löydetty mitään kiellettyä, joten se voi jatkaa matkaansa. Tilanne sujui rauhallisesti ilman välikohtauksia. Aluksen HS Beethoven matkasta on epämääräisiä tietoja, sen lähtösatama oli joko Syyriassa tai Libanonissa, eikä määrä-satamastakaan ollut varmuutta, se oli joko Egypti tai Gaza. Se purjehti Liberian lipun alla. Yli vuosi sitten merivoimat löysivät Liberian lipun alla purjehtivasta Victoria aluksesta suuren määrän aseita matkalla Gazaan.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/155017#.T5UEDdkqWgo
-          Libanonin esimerkin mukainen kännykän avulla laukaistu tienvarsipommi räjähti Hebronin kukkuloilla Chaim Sitonin auton edessä keskiviikkoiltana. Chaim kertoi nähneensä mustan nauhan liehuvan tuulessa ja arveli sitä koiraksi jarruttaen autoaan. Tämä luultavasti pelasti hänen henkensä, sillä samassa voimakas pommi räjähti auton edessä. Hän koki toisenkin ihmeen, sillä vähän matkan päähän asennettu toinen pommi ei lauennut. Avigailin yhteisöstä kotoisin oleva Chaim Siton pystyi toverinsa jatkamaan matkaansa ilmoittaen asiasta sotilaille, jotka ajettuaan paikalle pysyttelivät komentajansa ohjeen mukaan autossaan aamuun saakka, jolloin tarkastuksessa löydettiin kolmas pommi, joka oli vaijerilla yhdistetty läheiseen Yatan arabikylään. Jos sotilaat olisivat menneet ulos autostaan, heitä olisi kohdannut varma kuolema tai haavoittuminen. Pioneerit purkivat jäljelle jääneet kaksi pommia sanoen, että ne olivat pitkälle kehitettyjä ja muistuttivat niitä, joita käytetään Libanonissa. Tilanne tapahtui keskiviikkona, ja ennen sapattia Shin Betin edustaja soitti Sitonille kertoen, että kaksi epäiltyä on pidätetty pommien asettamisesta. Siton hämmästelee sitä, miten Israelin media vaikenee asiasta, mutta kertoo lukuisissa artikkeleissa, miten ulkomaiset aktivistit yhdessä palestiinalaisten kanssa sulkevat pääteitä ja hyökkäävät heitä poistamaan tulleita sotilaita ja upseereita vastaan. Arutz Sheva, joka julkisti tapahtuman web-sivullaan, arvioi turvallisuustilanteen Juudean ja Samarian alueilla huonontuneen, eikä julkinen media puhu siitä mitään. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/155008#.T5UGNdkqWgo
-          Puolustusministeri Ehud Barak verhoutui vahvaan oikeuden viittaan sunnuntain kabinetin istunnossa käsiteltäessä Ulpanan 30 juutalaisperheen kohtaloa. Hän vakuutti, että Bei Elin yhteisöllä on 22 dunamia vapaa maata, joka voidaan kaavoittaa ja jonne voidaan hyväksyä uusia asuntoja. Hän tarkoitti tällä sitä, että Ulpanan 30 perhettä voidaan muuttaa sinne unohtaen mainita, että suunnittelu- ja hyväksymis-prosessi kestää kuukausia ellei vuosia ja on viime kädessä edelleen hänen peukalonsa alla, mikäli hän on silloin vielä puolustusministerinä. Barak selitti toimivansa yhteistyössä  korkeimman oikeuden, siviilihallinnon ja oikeuskanslerin kanssa ja vakuutti valvovansa, että oikeus toteutuu Juudean ja Samarian alueilla. Ulpanan asukkaat pitävät Barakin tarjousta kyynisenä ja juutalaisasukkaista piittaamattomana yksinvaltaisena ota tai jätä vaatimuksena ilman keskusteluja. Tosin Barak sanoi kuin jälkiajatuksena, että hallituskoaliittio on tietenkin myös huomioitava, millä hän tunnustaa, etteivät asukkaitten kärsimykset häntä vaivaa, vaan poliittinen hyötynäkymä, sillä jos hallitus kaatuu, hän ei nouse enää nykyiseen virkaansa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/154996#.T5ULa9kqWgo
-          Debkafile raportoi, että Kiina on luopumassa Syyrian diktaattorin Bashar Assadin tukemisesta ja on antanut täyden tukensa Annanin suunnitelmalle. Tämä jättää kentän avoimeksi Venäjälle, joka yksin seisoo edelleen Assadin rinnalla. YK:n turvallisuusneuvosto päätti lauantaina 21.04. pestata 300 valvojaa Syyriaan varmistaakseen, että suunnitelman ehtoja noudatetaan. Veren vuodatus ei ole vielä loppunut, mutta Assadin armeija ei tuhoa enää siinä määrin kuin ennen kaupunkeja ja kyliä, joissa se epäilee kapinallisten piileskelevän. Sotilaat ja raskas aseistus on edelleen kaupunkien kaduilla tai niiden lähettyvillä. http://www.debka.com/article/21936/
-          Israelin vasemmistolaiset pitivät oman kaatuneitten muistopäivän kutsuen paikalle surmattujen arabiterroristien omaisia, myös PA:n alueilta. Seremoniaa kutsutaan nimellä Combatants for Peace, taistelijat rauhan puolesta. Tätä vaihtoehtoista seremoniaa on pidetty 7 vuoden ajan, mutta ensimmäistä kertaa mukana on henkilöitä, jotka vastustavat terroristien omaisten kutsumista mukaan.   http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/155023#.T5USstkqWgo





Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021