KESKIVIIKKO 25.04.12


KESKIVIIKKO 25.04.12

1. KAATUNEITTEN muistopäivän tilaisuudessa Länsimuurilla Jerusalemissa IDF:n komentaja kenraaliluutnantti Benny Gantz aloitti sireenin kahden minuutin soinnin jälkeen oman puheensa pyrkien lohduttamaan niitä, jotka olivat menettäneet omaisiaan. Hän totesi, ettei tuska, joka jäytää sydämeen jäänyttä tyhjää paikkaa, tunne vuorokauden tai tuntien aikoja. ”Vain te tiedätte, miten syvä se on, miten järisyttävä, tuska, joka muistuttaa teille uudelleen kohtalonomaisesta koputuksesta kotinne ovelle. Se koputus jakaa elämänne, elämä ennen sitä ja sen jälkeen.” Miten hyvin hän sanansa asettelekin, mikään ei kuitenkaan pysty pesemään pois läheisen omaisen äkillistä menetystä, eivät myöskään presidentti Shimon Peresin vastaavat lohdutuksen yritykset maan suuriin saavutuksiin viitaten, minkä mahdollistivat heidän henkilökohtaiset uhrauksensa: ”Poikanne ja tyttärenne eivät palaa luoksenne. Heidän urheutensa jätti meidät elämään, mutta heidän kuolemansa jätti meidät murtuneiksi.” Peres totesi, että 64 vuotta valtion perustamisen jälkeen Israelilla on edelleen vihollisia, jotka haluavat tuhota meidät. Hän totesi, että ”maa rakennettiin unelman mukaan, mutta sitä seuraava todellisuus ylittää unelmat, mutta silti meidän tulee puolustautua”. Hän sanoi toivovansa, että hän eräänä päivänä pystyisi kertomaan, että ”vihollisuudet ovat loppuneet, että vihollinen on voitettu, että voimme elää rauhassa, nyt ja aina. Mutta ikävä kyllä emme ole vielä päässeet siihen saakka”,

GANTZ kosketteli puheessaan maan tämän hetkistä poliittista tilannetta todeten, että vallankumousten sumupilvien alkaessa hälvetä olemme alkaneet erottaa uuden Lähi Idän muotoutumisen uusine haasteineen. ”Tässä uudessa, epävarmassa todellisuudessa toteamme vihollistemme, lähellä ja kaukana, pyrkivän tuhoamaan kaiken, mitä olemme rakentaneet.” Tämän jälkeen IDF:n komentaja painotti kaikkien velvollisuutta palvella maataan sen suojelemiseksi, ylittäen sosiaalisten erojen aiheuttaman kuilun. ”Vain siten olemme valmiit vastaamaan mihin tahansa maatamme uhkaavaan haasteeseen.”

AIEMMIN päivällä pääministeri Benyamin Netanyahu puhui Yad LeBanim tilaisuudessa kahdelle sadalle sotilaalle ja kaatuneitten omaisille, jotka olivat kokoontuneet osoittamaan kunnioitusta Israelin sodissa kaatuneille sotilaille. ”Sureville perheille aika pysähtyy, kun ne saavat kauheat uutiset – se jakaa elämän kahtia, mitä oli ennen ja mitä sen jälkeen. Kuullessanne sireenin äänen tänä iltana, me muotoudumme yhdeksi perheeksi, ja Israelin valtion kansalaiset yhdistyvät muistaessamme heitä.” Hän kutsui surevien omaisia sisarikseen ja veljikseen muistuttaessaan oman veljensä Jonin menetyksestä.
Tilaisuuteen osallistuivat päärabbit Yona Metzger ja Shlomo Amar, Knessetin puhemies Reuven Rivlin, sekä poliisin, armeijan ja kotirintaman komentajat.

YAD LEBANIM (Veljiemme muisto) järjestö tukee surevia perheitä yhteistyössä Puolustusministeriön ja hallituksen järjestöjen kanssa. Jerusalemin muistomerkki sijaitsee lähellä hallituksen virastoja. Se on keskeinen kaatuneitten muistoksi pystytetty muistomerkki Israelissa. Hallitus on hyväksynyt suunnitelmat uuden muistorakennelman pystyttämiseksi.
NAVA COHEN, joka menetti veljensä Jom Kippur-sodassa ja poikansa toisessa intifadassa Hebronissa, sanoi muistopuheessaan, että pahinta on selata vanhoja valokuvia, joissa rakkaat esiintyvät lapsesta kasvaen aikuisiksi, mutta sitten ne loppuvat yhtäkkiä. ”Yritämme jatkuvasti löytää uusia paloja lapsestamme, muistaa toisen lauseen, toisen muiston, toisen valokuvan voidaksemme jatkaa elämäämme hänen kanssaan.” Hän sanoi kansan yhdistyvän kunnioittamaan kaatuneitten sotilaittensa muistoa. ”Jokainen kertomus, jokainen tarina kaatuneesta sotilaasta on hänen elämänsä kertomus, kuten myös koko Israelin kansan.”

2. JP:n Melanie Lidmanin laatimassa artikkelissa kerrotaan, miten useimmat sotilaat paisuvat ylpeydestä mennessään kotiinsa IDF:n peruskoulutuksen jälkeen, vihreä asepuku silitettynä ja tahrattomana, esitellen perheensä jäsenille ja naapureilleen uusinta saavutustaan.
Yksi IDF:n sotilas ei kuitenkaan voi näin tehdä, ei esiintyä asepuvussaan edes perheensä parissa, kertoo Lidman. Tämä sotilas, joka palvelee IDF:n beduiinijoukoissa, on kotoisin Jerusalemin itäosassa. Hänestä käytetään nimitystä sotilas S, hänen oikeaa nimeään ei uskalleta kertoa. Naapureilleen hän kertoo opiskelevansa Tel Avivissa.
Sotilas S:n naapurit eivät tiedä, että hän palvelee IDF:n riveissä, vain lähiperhe ja yksi sedistä on tietoinen asiasta.
Torstaina hän oli yksi 120:stä sotilaasta, jotka palkittiin erityisesti ansioituneina. Hän aristelee saamaansa julkisuutta eikä haluaisi puhua perheestään. Hän kertoo palvelleensa Jerusalemissa erilaisissa tehtävissä ravintoloissa ja muualla, mutta ilmoittautui sitten IDF:n palvelukseen, koska hän sai tietää, että sen kautta hänellä on mahdollisuuksia edetä urallaan ja opiskella. Hän haaveilee voivansa saada lääkärinoikeudet. Hän palvelee lääkintäjoukoissa.

Sotilas S on yksi kuudesta lapsesta. Hänen kaksi veljeään ovat hänen esimerkkinsä vaikutuksesta myös ilmoittautuneet IDF:n palvelukseen. Mutta vaara vaanii heitä kuten koko perhettäkin. Sotilas S kertoo saaneensa nimettömiä tappouhkauksia SMS:n kautta, mutta ei pysty arvaamaan, keiltä ne ovat tulleet. Jännitys Jerusalemin arabialueilla on jatkuva ja varsinkin IDF:n sotilaita vihataan. S sanoo, ettei hän usko sen laukeavan lähiaikoina, mutta kaikesta vaarasta huolimatta hän ei sano katuvansa liittymistään IDF:n riveihin. Hän vakuuttaa pyrkivänsä toimimaan veljiensä esikuvana, mutta pahinta kaikessa on hänen kotipaikkansa, josta hän on irtautunut ja joka ei hyväksy häntä. http://www.jpost.com/Features/InThespotlight/Article.aspx?id=267472

3. TALOUSMINISTERI Yuval Steinitz totesi Israelin siirtyessä perustamisensa jälkeen 65. vuoteen, että maan talous on menestynyt hämmästyttävän hyvin. Vuoden 2011 nousu oli 4.8 %, mikä on suurin edistyneissä länsimaissa.
Näkymät tälle vuodelle ovat hänen mukaansa hyvät. Hän ai halunnut kertoa luvuista, mutta totesi budjetin alijäämän pysyttelevän 3.3 %:n tienoilla, mikä on varsin hyvä eikä vaadi verojen nostamista.

Steinitz varoitti kuitenkin, että maailmantalouden ja yleisen poliittisen tilanteen epävarmuuden vuoksi Israelin tulee tarkoin seurata reittiä, jota se seilaa, sillä karikoita on odotettavissa, eikä purjehtiminen avomerelle ole ongelmaton.
Hänen analyysinsä varoitukset ovat varmaan aiheellisia, sillä Espanjan taloustilanne osoittaa sen seuraavan Kreikan esimerkkiä, vain paljon suurempana ja varallisempana.
Steinitz kiitteli tapaa, millä Israel selviytyi v:n 2008 talousnotkahduksesta. Hän vertasi Israelin kykyä puolustaa maataan sotilaallisesti siihen, miten se onnistuu tekemään myös taloudellisesti, mikä hämmästyttää yhtä lailla maailmaa.
Hän sanoi ymmärtävänsä ihmisten arvostelun, miksi talouden suosiollinen edistyminen ei tunnu suoraan tavallisen rivikansalaisen elintason nousussa, mutta totesi: ”Yhteiskunnassa on paljon korjattavaa, ja sitä korjataan keskeytymättä, mutta se vie aikaa.”

4. ISRAELIN hallituksen päätös etsiä kolmen Juudeassa ja Samariassa sijaitsevan etäyhteisön hyväksymistä laillisesti sai sekä USA:n että YK:n tuomion.
On surkuhupaisaa, miten maailman maita edustavan järjestön YK:n pääsihteeri katsoo kolmen pienen juutalaisyhteisön, jotka on rakennettu sille ikuiseksi omaisuudeksi luvatulle maalleen, virallisen hyväksymisen aiheuttavan hänelle syvää huolestumista. Ban ki-Moonin kanslian julkistamassa lausunnossa todetaan: ”Pääsihteeri on syvästi huolestunut Israelin hallituksen päätöksestä laillistaa kolme juutalaisyhteisöä Länsirannalla.” Lausunto jatkuu: ”Pääsihteeri toteaa uudelleen, että kaikki setlementtitoiminta Länsirannalla on laitonta kansainvälisen lain mukaan. Se on vastoin Israelin sitoutumista ”tiekarttaan” ja lukuisiin kvartetin kehotuksiin pidättyä provosoivista toimista.”

USA:n ulkoministeriön tiedottaja Victoria Nyland esitti samoin USA:n huolen Israelin hallituksen päätöksestä laillistaa kolme Länsirannan etäyhteisöä. Hän sanoi, että ulkoministeriö pyytää selitystä Israelin hallitukselta. Hän totesi, ettei tämä auta Israelin ja PA:n välisissä suhteissa, ja ettei USA hyväksy setlementtitoiminnan jatkumista.
SAKSAN ulkoministeri Guido Westerwelle myös kritisoi Israelin hallituksen päätöstä epäillen tämän vaikeuttavan ponnisteluja rauhanprosessin jatkumiseksi.
PA:n edustajana Abbasin neuvonantaja Nabil Rudeinah totesi, että Netanyahu on taas kerran asettanut tiesulun rauhankeskusteluille. Hänen lausuntonsa jätettäköön omaan arvoonsa.

Edellisiä lausuntoja lukiessa jää ihmettelemään, miksei Israelin hallitus selvitä lopullisesti, mikä Juudean, Samarian ja Gazan asema on kansainvälisen lain mukaan, johon aina viitataan. En ole lainopin tuntija, mutta maatiaisjärjelläkin tehtyjä sopimuksia lukiessa aina Balfourin julistuksesta lähtien ei voi välttyä tosiasialta, että juutalaisille luvattiin kotimaa Englannin entiseen mandaattiin, joka silloin käsitti myös Transjordanian, eikä asiakirjoissa puhuta mitään palestiinalaisista, vain että maassa asuvien oikeuksia on kunnioitettava. Koko maa Jordanjoesta Välimereen kuuluu juutalaisille luvattuun kotimaahan, joka vahvistettiin San Remossa kansainliiton toimesta 1922. Sen toteuttaminen uskottiin Englannille, mutta joka epäonnistui siinä surkeasti. Hamasin johtajiin kuuluva henkilö tunnusti arabeille pitämässään puheessa, etteivät ”Palestiinan” asukkaat ole alkuperäkansoja, vaan pääosin muuttaneet sinne Saudi Arabiasta ja Egyptistä, kuten heidän sukunimistäänkin voidaan päätellä.  http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4220794,00.html

5. UUTISOTSIKOITA
-          Harvinainen lattiamosaiikki tuhottiin vielä tuntemattomien vandaalien toimesta Elahin laaksossa. Mosaiikki on vuodelta 563, bysanttilaiselta ajalta. Se sijaitsee Khirbet Hanutin yhteisössä. Mosaiikki kuuluu alkavan kristillisen seurakunnan rakennuksiin, mosaiikissa oli luostarin johtaja kirjoitus. Alustavien tutkimusten mukaan vandaalit rikkoivat koko lattiamosaiikin ja levittivät kappaleet ympäristöön. Poliisi arvioi alustaviin tutkimuksiinsa perustuen, että vandaalit kuuluvat alueen haredi-väestöön. Eräs matkaopas sanoo todistaneensa hävitystyön ja vakuuttaa, ettei se ollut ensimmäinen laatuaan. Hän hämmästeli, miten arvokas mutta täysin paljastettu työ säilyi 1500 vuotta ja miten matkailijat kunnioittivat sen koskemattomuutta, tuhoutuen vandaalien toimesta. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4220742,00.html
-          Entinen CIA:n johtaja George Tenet tunnustaa, että järjestön vastatiedustelun elementit ovat voineet sisällyttää antisemiittisiä aineksia toimiinsa ja raporttiinsa koskien Jewish Agencyn entistä virkailijaa asianajaja Adam Ciralsky, joka joutui eroamaan ilmeisesti CIA:n painostuksen vuoksi. CIA kutsui Ciralskya ”pieneksi juutalaiseksi heittiöksi” (little jewish bastard), kertoo Daily Beast maanantaina. Tenet antoi lausuntonsa virallisesti koskien Ciralskyn alulle panemaa syytettä. V.1999 Ciralskyn turvallisuusselvitys peruttiin, koska hänen väitettiin pitävän yhteyksiä israelilaisiin ja Amerikan juutalaisiin, sekä koska hänen isänsä oli varakas juutalainen. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4220781,00.html
-          Israelin väestö kasvoi vuoden 64:n vuotensa aikana 161 000 hengellä, väkimäärä on nyt 7 881 000. Ensimmäisenä vuonna Israelin väkiluku oli vain 806 000 henkilöä. Väkiluvusta 5 891 000 kansalaista kuuluu juutalaisiin (75.3 %), arabeja on 1 623 000 henkeä (20.6 %). Edellisen itsenäisyyspäivän jälkeen maassa syntyi 161 000 lasta, 39 000 ihmistä kuoli ja km. 19 000 siirtolaista muutti maahan. Maasta muutti pois
             8 000 ihmistä. 4 500 ihmistä muutti maahan perheiden yhdistämisen kautta, eli maan
             väkiluku kasvoi 137 500 hengellä, 1.8 %. 70 % kansasta on maassa syntyneitä, ja
             puolella on ainakin toinen vanhempi maassa syntynyt; 1948 luku oli 35 %.       
-          Hamas piti kaksi viikkoa sitten täysin salaiset vaalit, joissa valittiin jäseniä puolueen johtoon. Neuvoa-antavaan neuvostoon valittiin 77 jäsentä sekä 15 jäsentä Hamasin puoluetoimistoon. Hamasin pääministeri Ismail Haniyeh sai tietojen mukaan runsaan kannatuksen, mutta virallisia lukuja ei ole julkistettu. http://www.haaretz.com/news/middle-east/hamas-holds-secret-elections-picks-haniyeh-as-head-of-gaza-politburo-1.426247
-          Palestiinalainen avasi tulen IDF:n sotilaita vastaan Josefin hautakammiolla Sikemissä (Nablus). Sotilaat suojasivat 1 200 paikalle maanantai-iltana tullutta juutalaista rukoilijaa. Kukaan ei haavoittunut. Ampujan uskotaan kuuluneen 15 palestiinalaisen ryhmään, joka havaittiin lähettyvillä, he tulivat Balatan arabileiristä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/155079#.T5e-4dkqWgo
-          Iran toivoo, että seuraavissa Iranin ydinsuunnitelman toteuttamista käsittelevässä kokouksessa löydetään lopullinen ratkaisu erilaisiin tulkintoihin Iranin aikeista, joiden länsimaat uskovat tähtäävän ydinaseen valmistamiseen, mutta Iran kieltää. IDF:n komentaja Gantz totesi äskettäin, ettei hän usko Iranin haluavan ydinasetta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/155109#.T5e_wNkqWgo






Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021