TORSTAI 01.03.12

1. PA:n korkea virkailija Ramallahissa vakuuttaa, ettei PA suunnittele uuden intifadan, väkivalta-aallon, aloittamista israelilaisia vastaan. Jo se, että yleensä tällaisia otsikoita esiintyy ja lausuntoja annetaan PA:n virkailijoitten taholta osoittaa, ettei sitä ole suinkaan hylätty eikä poistettu sielun syvyyksiä myöten, vaan idea siitä elää ja vain odottaa otollista aikaansa. Seuratessa palestiinalaisten harjoittaman väkivallan, juutalaisautoilijoitten hengenvaarallisten kivitysten ja kaappaamisten kuten myös mellakoitten ja poliisien vastaisten hyökkäysten hälyttävää nousua varsinkin Jerusalemin itäsoissa ja Hebronin alueella on vaikea välttyä havainnolta, että intifada on jo täyttä todellisuutta, joskin se palaa vielä heikolla liekillä. Sen puhaltaminen täyteen roihuun edellyttäisi vain PA:n johdon antamaa käskyä – joko suoraan tai peitellysti, kuten Arafat aikoinaan teki – kuitenkin teeskennellen länsimaille edelleen kannattavansa rauhanprosessia ja esittäen Israelille neuvottelujen ennakkoehtoja, joista he hyvin tietävät, ettei Netanyahun hallitus voi niitä hyväksyä.

JP:n artikkelista ei selviä, kuka tämä ”PA:n korkea virkailija Ramallahissa” on, mutta hänen voidaan olettaa kuuluvan PA:n johtoryhmään. Haaretzin alkuperäisessä artikkelissa todetaan, että virkailija antoi lausuntonsa lehden aiempaan kirjoitukseen, jonka mukaan PA voisi aloittaa uuden intifadan vuoden 2012 aikana. Haaretzin artikkeli perustui ilmeisesti Israelin ulkoministeriön tiedustelutietoihin, joiden mukaan rauhankeskustelujen jumiutuminen sekä yleinen rauhattomuus Lähi Idässä voisivat puskea palestiinalaiset Juudeassa ja Samariassa entistä väkivaltaisemmiksi Israelia vastaan.
JP:n artikkelissa kerrotaan, että PA:n virkailija syyttää Israelin hallitusta väkivallan nousun odotuksista ellei peräti kiihottamisesta, saadakseen siitä tekosyyn hyökkäyksiin palestiinalaista kansaa vastaan.
”Jos uusi intifada puhkeaa, se johtuu Israelin harjoittamista toimista maassa, mukaan lukien ratsiat palestiinalaisalueilla, pidätykset, surmaamiset sekä ”setlementtien” laajentaminen,” virkailija selittää jatkaen: ”PA:n johto ei kannata väkivaltaa ja uskoo edelleen rauhanomaisiin ratkaisuihin palestiinalaisten oikeuksien saavuttamiseksi. Palestiinalaiset uskovat väkivallattomaan kansan vastarintaan, kuten ”presidentti” Mahmoud Abbas tekee selväksi, ei ole paluuta itsemurhaiskuihin eikä muuhun väkivaltaan, koska se ei palvele kansan etua.”

PA:n siviilioikeuden yleishallinnon johtaja sheikki Hussein Sheikh kielsi keskiviikkona huhut, että PA olisi kieltäytynyt turvallisuusyhteistyöstä IDF:n kanssa kuitenkin lisäten, että ”kaikki optiot ovat edelleen pöydällä”, eli tätä luuta ei suinkaan ole kaluttu loppuun saakka.
Sheikh sanoi, että asiaan palataan, kun Abbas palaa Turkin vierailultaan. Hän oletti, että Palestiinan valtion perustamisesityksen uusiminen YK:n kautta otetaan uudelleen esille.
Ulkomainen painostus on lisääntynyt PA:n taivuttamiseksi rauhankeskusteluihin Israelin kanssa, mutta Abbas on kaivautunut juoksuhautoihinsa eikä uskalla päätään nostaa reunan yli voidakseen todeta, että vastustaja on jo vetänyt joukkonsa pois. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=259973

2. TUOREEN mielipidetiedustelun mukaan, jonka suoritti Jerusalemin media. ja tiedostuskeskus (JMCC) haastatellen sattumanvaraisesti 1 200 palestiinalaista Juudeassa, Samariassa, Jerusalemissa ja Gazassa, väkivalta ei tällä hetkellä ole suuressa suosiossa palestiinalaisten keskuudessa. Artikkelissa kuitenkin varotetaan, että väkivallan saaman suosion ja yhteenotoissa Israelin kanssa surmansa saaneitten palestiinalaisten välillä on selvä korrelaatio. Palestiinalaisten antama tuki toisen intifadan aikana v. 2000 nousi huippulukemiin siten, että syyskuussa 2001 sen kannatukseksi mitattiin 84.6 %. Toisen intifadan aikana palestiinalaisia sai surmansa n. 1 300.
Väkivallan kannatus on kuitenkin selvästi laskenut siten, että tuore tutkimus osoitti 29.4 %:n kannatuksen, eli vajaan kolmanneksen kansasta.
Väkivallan nousu Jerusalemin lähiöissä, Ramallahissa ja Hebronissa kuten myös maanteillä, antoi vinkkejä uuden intifadan alkamisesta ja väkivallan rajustakin noususta.

Al-Quds yliopiston poliittisen tieteen professori Munther Dajani varoittaa, että palestiinalaiset ovat arabien tapaan hyvin tunneperäisiä ihmisiä, mutta ei usko Israelin esittämiin olettamuksiin uudesta väkivalta-aallosta. ”Aina kun Israelilla on taloudellisia ongelmia, he muuttavat kohdetta ja alkavat etsiä aihetta nostaa palestiinalaisten vastaisia tuntemuksia. He ovat tietoisia, että konflikti on epäsymmetrinen”, hän selittää.
Epäsymmetria voinee artikkelin mukaan selittää sen, että vuonna 1997 JMCC mittasi väkivaltaa kannattavien määräksi 40 %, ja sitä vastustavien määräksi 47.7 %. Kannatus laski merkittävästi Arafatin kuoltua 11.11.2004, mutta nousi uudelleen 2008-2009 operaation cast lead vuoksi Gazan kaistalla, joka surmasi 1300 palestiinalaista.
Palestiinan asiain professori Hillel Cohen Jerusalemin Heprealaisesta Yliopistosta arvioi, että epäsymmetrisyys toimii kahdella tavalla. Samalla kun surmansa saaneiden luvun nousu voi kannustaa väkivaltaan, se voi toisaalta aiheuttaa pelkoa vielä pahemmasta, mikä estää tunteiden rajua nousua.
Mielipidetiedustelu havaitsi myös, että 20 – 30 % palestiinalaisista ei usko minkään poliittisen lohkon olevan vähemmän sotilaallisen operaation kannalla kuin kansa. Cohen selittää, että toisen intifadan jälkeen palestiinalaiset totesivat, että vaikka he ovat hävinneet, heitä ei ole lannistettu, vaan he etsivät toisia teitä vastarinnalleen, mistä tuli suosittu tapa. http://www.jpost.com/Features/FrontLines/Article.aspx?id=259977

3. USA:N ilmavoimien esikuntapäällikkö kenraali Norton Schwartz sanoi keskiviikkona, että USA:lla on valmis suunnitelma sotilaallisista iskuista Irania vastaan. Se otetaan käyttöön, mikäli presidentti Obama antaa siitä käskyn. Schwartz varoitti, että ”se mitä USA aikoo tehdä siinä tilanteessa, on jotain sellaista, minkä takia ei olisi hyvä olla alueella”.
Bloombergin julkistamien uutisten mukaan USA:n sotilasjohto on yhä useammin alkanut varoittamaan liittyvänsä mukaan Iranin vastaiseen sotilaallisiin iskuihin Iranin ydinlaitoksia vastaan, jos ne osoittautuvat välttämättömiksi.

PENTAGONIN virkailijoitten mukaan Bloombergin artikkelissa sanotaan, että USA:n valmistelemiin toimiin kuuluu IAF:n koneitten ilmatankkaus, sotilaalliset ilmaiskut Iranin vallankumouskaartin, vakinaisen armeijan ja Al-Guds eliitti-joukkoja vastaan sekä Iranin turvallisuus- ja tiedustelu-ministeriöitä vastaan.
USA:n yleisesikuntapäälliköitten puheenjohtaja kenraali Martin Dempsey vakuutti keskiviikkona Valkoisen Talon budjettikomitean istunnossa, ”ettei USA:ssa ole toista järjestöä, joka olisi yhtä päättäväinen estämään Iranin ydinaseen valmistamisen”.

BROOKINGS Instituutin suorittaman ja Dahaf instituutin tukeman tiedustelun mukaan 81 % israelilaisista vastustaa ilmaiskuja Iraniin ilman USA:n tukea; 42 % kannattaa ilmaiskuja, mutta 34 % ei halua niitä ollenkaan; 38 % israelilaisista uskoo USA:n kuitenkin lopulta tukevan Israelia diplomaattisesti, jos IAF iskee Iraniin; 44 % uskoo iskujen vahvistavan Iranin ajatollahien valtaa, mutta 45 % uskoo niiden aiheuttavan epätasapainoa Iranissa.
ISRAELIN JA IRANIN välisestä sodasta 18 % israelilaisista uskoo sodan kestävän muutaman päivän; 29 % useita kuukausia ja 22 % uskoo sen kestävän useita vuosia.
22 % sanoo, että sellaiset iskut vain viivyttäisivät Iranin ydinteollisuutta; 18 % ei usko niiden vaikuttavan mitenkään ja 11 % katsoo niiden kiihdyttävän Iranin ponnisteluja ydin aseen valmistamiseksi. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4196979,00.html

4. ”JOS Israel hyökkää Iranin ydinlaitoksia vastaan, USA on täysin tietoinen, että se tulisi sytyttämään tuleen koko Lähi Idän”, varoittaa Hizbullahin apulaispääsihteeri sheikki Naim Qassem, ”eikä sillä tulisi olemaan mitään rajoja”.
”Israelilla ei ole kapasiteettia eikä rohkeutta käydä sotaa Iranin kanssa yksin, mutta USA suhtautuu siihen varauksin sodan aiheuttamien vaarojen vuoksi ja siksi, että USA:ssa on vaalivuosi.” Iran on Hizbullahin uskollisin tukija Syyrian tuen vähetessä.
QASSEM arvioi, että ”Hizbullahin sotilaalliset joukot ovat määrältään useita tuhansia ja että ne ovat paremmin koulutettuja ja varustettuja kuin 2006 Libanonin kakkossodan aikana”. Hän sanoi, että ne ajat ovat menneet, jolloin Israel aloitti sodan kansan pysyessä vaiti. Hän arvioi edelleen, että ”Israel voisi aloittaa sodan, mutta ei pysty arvioimaan sen seurauksia eikä sitä, miten sellaisen saisi loppumaan”. Hän olettaa Israelin pystyvän vetämään USA:n mukaan sotaan Irania vastaan. USA:n johto odottaa vielä sanktioitten seurauksia eikä halua sitoa itseään tässä vaiheessa. Hän arvioi, että Syyrian parjattu ja hyljeksitty presidentti Bashar Assad säilyttää asemansa maan johdossa 11 kuukautta kestäneiden mielenosoitusten jälkeen, jotka ovat vaatineet yli 7 500 syyrialaisen siviilin hengen. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4196912,00.html

5. UUTISOTSIKOITA
- Bashar Assadin hallitus Syyriassa vakuuttaa murskaavansa vastarinnan lähiaikoina. Homsin kaupungin Baba Amron lähiössä hallitusta vastaan taistelevat joukot sanovat, että heillä on vastassa ainakin 7000 hallituksen sotilasta. Hallituksen edustaja sanoo Homsin kaupungin puhdistamisen kapinallisista päättyvän pian. Lähiön ulkopuolelle kokoontuneitten joukkojen uskotaan odottavan käskyä tunkeutua sen keskustaan, minkä pelätään voivan aiheuttaa runsaasti siviiliuhreja. Free Syrian Armeijan korkea upseeri Mohaimen al-Rumaid kertoo kehottaneensa joukkojaan aktivoimaan ponnistelujaan helpottaakseen armeijan painostusta Baba Amron lähiötä vastaan. Hän vakuuttaa, että Baba Amro on höyhen kamelin selässä, joka tulee murskaamaan Assadin armeijan. YK:n turvallisuusneuvosto valmistelee uuden päätöslauselman esittämistä, ja YK :n asettaman Kofi Annanin johtama delegaatio matkustaa Damaskokseen tunnustelemaan aselevon mahdollisuutta. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4196972,00.html
- Kansanedustaja Isaac Herzog (Labor) sanoo lähdettään ilmoittamatta, että Syyrian kapinallisten johtajat toivovat rauhaa Israelin kanssa. Hän on Knessetin ulko- ja puolustusasiain valiokunnan jäsen. Hän suosittelee ruoka- ja lääkinnällisten avustusten lähettämistä kapinallisille, mutta ei aseellista apua. Herzogin tiedot, että joku arabi voi haluta rauhaa Israelin kanssa, on tervetullut uutinen, mutta kapinalliset ovat solmimassa suhteita Muslimiveljeskunnan ja Hamasin kanssa, mikä ei lupaa hyvää. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4196944,00.html
- Yishai Fleischner kertoo ynetnews.com artikkelissaan, miten hän sai kunnain opastaa kolmen USA:n kongressin jäsenen ja muiden arvostettujen henkilöitten vierailua Jerusalemin vanhalla hautausmaalla Öljyvuorella kaupungin itäpuolella. Hautausmaa on vanhin Israelissa ja siellä on ainakin 150 000 juutalaista hautaa. Hän kertoi vieraille hautausmaan historiaa, joka liittyy oleellisesti maan historiaan 3000 vuoden ajalta. Sinne on haudattu 48 juutalaisen sotilaan ruumiit, jotka kaatuivat epätoivoisesti puolustaessaan Jerusalemin vanhaa kaupunkia Jordanian armeijaa vastaan. Hän kertoi myös, miten jordanialaiset tuhosivat ja häpäisivät 40 000 hautaa käyttäen niiden hautakiviä teitten päällystämiseen ja jopa käymälöitten rakentamiseen. Mutta ollessaan paluumatkalla kongressivieraat saivat omakohtaista tuntumaa paikan vaarallisuudesta arabinuoren alkaessa kivittää heitä. Turvallisuusjoukot syttyivät salamannopeasti toimintaan aseineen, mutta arabit pakenivat Silwanin lähiöön. Tapahtuma ei näyttänyt hätkäyttävän korkeita vieraita, mutta varmaan saivat entistä todenmukaisemman kuvan, miten arabit haluavat puhdistaa Jerusalemin ja koko Israelin maan juutalaisista.
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4196704,00.html
- Israelin ja Kiinan väliset kauppasuhteet saivat runsaan potkun talousministeri Yuval Steinitzin allekirjoitettua miljardin NIS kauppasopimuksen Kiinan hallituksen kanssa. Israel vie Kiinaan edistyneitä maatalouden kastelujärjestelmiä sekä vedenpuhdistus-menetelmiä. Juomaveden vähyys alkaa huolestuttaa Kiinan viranomaisia väestön kasvun osoittaessa pysyvän ennallaan rajoitustoimista huolimatta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/153318#.T085pXn3vO0
- Neljä miljoonaa israelilaista sai parannetun kaasunaamarin, mutta ne, jotka jäivät ilman, voivat vain haukkoa henkeään, sillä rahaa ei ole yli 3 miljoonan ihmisen tarpeisiin. Maaliskuun alusta jakelu on lähes tyystin loppunut ja useita jakelu-pisteitä suljettu. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/153316#.T087EHn3vO0

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019