KESKIVIIKKO 21.03.12

1. TOULOUSESSA (Tuluzissa) murhatun neljän juutalaisen, rabbi Yonatan Sanler, hänen kaksi poikaansa, Aryeh kuusi- ja Gavriel kolme-vuotias, sekä 8-vuotias Miriam Monsonego, ruumiit tuotiin eilen ranskalaisella sotilaskoneella Israeliin; heidät haudataan tänään yhdeksän aikaan Jerusalemiin. 30-vuotias Rabbi Yonatan Sandler oli syntynyt Ranskassa, mutta asui vakituisesti Israelissa. Hän opetti Toulousen juutalaisessa Otzar Hatorah koulussa.
Rabbi Sandlerin hautajaiskuluista käytiin viime hetken neuvotteluja, sillä rabbi ei itse ollut Israelin kansalainen, mutta hänen vaimonsa, kaksi murhattua poikaansa ja kolmas lapsi ovat.

MYÖTÄTUNNON osoituksena Ranskan ulkoministeri Alain Juppe saapui Israeliin osallistuakseen murhattujen hautajaisseremonioihin. Ranskan ulkoministeriön tiedotuksen mukaan ”ulkoministeri edustaa Ranskan hallitusta osoittaakseen Ranskan kansan tunnot solidaarisuudesta uhrien omaisille ja juutalaiselle yhteisölle”. Juppen vierailun protokolla ja ohjelma laadittiin kiireisesti tiistain kuluessa. Häntä oli vastassa lentokentällä apulais-ulkoministeri Danny Ayalon, joka välitti hänelle Israelin hallituksen kiitokset Ranskan hallituksen osallisuuteen murhan jälkeisissä tapahtumissa. Ranskan presidentti Nicolas Sarcozy oli henkilökohtaisesti yhteydessä murhan tutkijoihin ja vieraili murhapaikalla.

Turvallisuuskamerat videoivat murhan tapahtuman ja osoittavat, että murhaajalla oli kaulassaan pieni videokamera, jolla on kuvasi murhapaikkaa ennen pakenemistaan.
Yli 200 poliisia on kytketty murhaajan jahtaamiseksi, sillä todisteiden mukaan murhan takana voi olla laajempi ryhmä tai verkosto, mikä varoittaa uusista terrori-iskuista. http://www.jpost.com/JewishWorld/JewishNews/Article.aspx?id=262739

2. RANSKAN poliisi toimi nopeasti murhan jälkeen epäillyn löytämiseksi ja hänen mahdollisten yhteyksiensä selvittämiseksi.
Poliisi teki ratsian epäilemänsä taloon Toulousessa keskiviikkona kolmen aikaan aamuyöstä. Ranskalainen uutistoimisto BFM kertoi ratsian aikana syntyneestä tulitaistelusta, joka haavoitti kolmea poliisia, mutta ei kertonut yksityiskohtia tapahtumista. BFM:n TV:n mukaan epäillyillä, joita on enemmän kuin murhaaja, on yhteyksiä ääri-islamilaiseen järjestöön nimeltään Forsane Alizza, mutta tietoa ei ole vahvistettu.

POLIISI kertoo neuvottelevansa 24-vuotiaan miehen kanssa asunnon sisällä. Reutersin journalisti sanoi kuulleensa useita laukauksia asunnosta 04.40 aikaan aamuyöstä GMT. Poliisi eristi Otzar Hatorah koulun asuinympäristön ja asetti vahvoja poliisijoukkoja valvomaan tilannetta. Myös hätäpalveluajoneuvoja oli paikalla, mutta muutoin paikalla ei havaittu merkkejä käynnissä olevasta piirityksestä.
Poliisi uskoo, että sama murhaaja ampui kuolettavat laukaukset kahta Pohjois-Afrikasta kotoisin olevaa sotilasta kohti haavoittaen kolmatta hengenvaarallisesti Toulousessa, sekä toisessa välikohtauksessa sotilaan surmanneet luodit läheisessä Montauben kaupungissa. Pahoin haavoittunut, Karibiasta kotoisin oleva sotilas, on edelleen koomassa.
Murhissa käytettiin samaa 45-kaliberin colt-pistoolia, ja murhaajalla oli musta ajokypärä kasvojensa peittona. http://www.jpost.com/JewishWorld/JewishNews/Article.aspx?id=262742

INN kertoo yksityiskohtia keskiviikkoaamun tapahtumista Toulousessa. Artikkelin mukaan murhaajan asumaa taloa piirittävät Ranskan eliittipoliisin joukot. He pidättivät talossa olleen murhaajan veljen. Talossa on myös hänen äitinsä, mutta murhaaja, joka on aseistautunut korkeakaliiberisella kiväärillä, vannoo, ettei hän lähde sieltä ulos elävänä. Poliisin ilmoituksen mukaan hän on kotoisin Algeriasta ja hänellä on suhteita al-Qaidaan.
Murhaajan veli kertoo INN:n mukaan olleensa mukana kolmen sotilaan murhaamisessa kostoksi Gazan terroristien surmaamisesta ja Ranskan osallistumiseen Afganistanin sotaan.
Ranskan sisäministeri Claude Gueant oli piirityspaikalla todeten, että poliisi piirittää taloa ja haluaa saada murhaajan elävänä oikeuden eteen, mutta voi joutua surmaamaan hänet.
Räjähdyksen ääniä kuultiin myös Pariisissa, mutta siitä ei ole vielä tarkempia tietoja. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/153983#.T2lzaNn3vO0

3. DEBKAFILE kertoo artikkelissaan, että Syyrian presidentti Bashar Assad paljasti avoimesti keskustellessaan YK :n nimittämän erikoislähettilään Kofi Annanin kanssa lauantaina 10.03., ettei Syyria arkaile käyttää kaikkea ohjusarsenaaliaan mitä tahansa hyökkääjää vastaan.
Assad mainitsi nimeltä vain Turkin, joka on useaan kertaan uhannut ylittää maitten välisen rajan puskurivyöhykkeen muodostamiseksi maitten välille Syyrian alueelle.

ARTIKKELISSA selitetään, että Assad voi myös tarkoittaa useiden länsimaiden meri- ja ilmavoimien valmisteluja Syyrian vastaisiin toimiin. Tällä tarkoitetaan Englannin, Ranskan, Norjan ja Hollannin Välimeren laivastoihin ja tukikohtiin alueella, mukaan lukien brittien kuninkaallisten ilmavoimien Akrotiri-tukikohta Kyproksella.
Debkafile kertoo läntisten sotilaslähteitten raportoineen maanantai-iltana 19.03., että länsivallat valmistautuvat eristämään määrätyt ilmatilat ja kaupungit Syyrian armeijalta ja ilmavoimilta ”turvallisuusvyöhykkeinä” YK:n verukkeen ”velvollisuus suojella” mukaisesti.
Välimerellä seilaavat lentotukialukset USS Enterprise sekä Ranskan Charles De Gaulle. Alukset ovat osa läntisiä merivoimia mahdollista sotilaallista välikohtausta Persianlahdella.
Turkin pääministeri Erdogan osallistuu ensi viikolla Soulissa pidettäviin ydinaseitten leviämistä koskevaan konferenssiin, ja tavannee silloin USA:n presidentti Obaman.

VENÄJÄ lähetti kaksi sota-alustaan Syyriaan Tartun satamaan. Toinen on tiettävästi maahanlaskualus, jossa on satoja erikoisjoukkoja. Venäjä ilmoittaa epäselvästi, että joukkojen tarkoituksena on suojata venäläisten evakuointia Syyriasta. Toinen alus on armeijan tankkialus. Niiden nimiä ei ole paljastettu eikä annettu tietoja niiden liikkeistä. Venäjällä oli jo Syyrian rannikolla pari alusta, jotka suorittavat tutkavalvontaa alueella. http://www.debka.com/article/21841/

4. VENÄJÄN ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että länsivaltojen Iranin vastaiset toimet voivat pakottaa Iranin mullahit tekemään lopullisen päätöksen ydinaseen valmistamisesta, mikä voi puolestaan aloittaa ydinasekierteen Lähi Idässä. Ensimmäisenä jonossa on varmaan Saudi Arabia, joka on useaan kertaan uhannut hankkia ydinaseen, jos Iran sellaisen rakentaa. Toisaalta tiedot kertovat, että saudit ovat ostaneet ydinaseita Pakistanista, ja että ne on varastoitu valmiiksi nopeaa kuljetusta varten Pakistanissa.

LAVROV kertoi tunnelmistaan Moskovan Kommersant FM lähetyksessä tiistaina.
Venäjä vastustaa sanktioitten koventamista Iranille ja on ehdottomasti sotilaallisia operaatioita vastaan Iranin ydinsuunnitelman lopettamiseksi. Samalla kun Lavrov puolusti Iranin oikeutta ydinvoiman käyttämisestä rauhanomaiseen käyttöön, hän tuomitsi presidentti Mahmoud Ahmadinejadin Israelin tuhoamista ennustavat lausunnot.
”Sitä ei kerta kaikkiaan voi hyväksyä – ja me ehdottomasti hylkäämme sen. Se on täysin sivistymätöntä ja arvotonta Iranin kaltaiselta muinaiselta valtiolta,” Lavrov sanoi.
Venäjä on asettanut asevoimansa hälytysvalmiuteen sotarumpujen äänen voimistuessa. Venäjän pelkona on, että sota Irania vastaan – vaikka rajoitettunakin – voi laajentua muihin Keski-Aasian maihin ja sen väestömäärältään suuriin muslimien asuttamiin alueisiin maan etelä- ja kaakkoisosissa.
Moskovan lausunnot edeltävät ensi viikolla Soulissa pidettäviä 5+1 maitten ydinaseitten laajentamista koskevia keskusteluja, joihin presidentti Medvedev osallistuu. Erään uutisen mukaan Obama olisi halunnut siirtää keskusteluja, jotta Venäjän uudelleen valittu presidentti Vladimir Putin saa virkansa ja olisi voinut osallistua tärkeisiin neuvotteluihin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/153967#.T2mG1tn3vO0

5. UUTISOTSIKOITA
- USA:n viranomaiset kertoivat tiistaina, että Obama on päättänyt poistaa Japanilta ja kymmeneltä Euroopan maalta uhan joutua sanktioitten uhreiksi, sillä vaikka ne tuottavat öljyä Iranista, ne ovat tehokkaasti toimineet tuotannon vähentämiseksi. Sen sijaan Iranin öljyn suur-ostajat Kiina ja Intia ovat edelleen vaarassa joutua sanktioitten uhreiksi. Niiden taloudet vain ovat liian suuria harkitsemattomiin sanktioihin ja niiden vaikutukset maailman horjuvalle taloudelle arvaamattomat. Myös Turkki ja Etelä-Korea ovat myönnytyslistan ulkopuolella. Euroopan maat Belgia, Englanti, Tsekkien tasavalta, Ranska Saksa, Kreikka, Italia, Alankomaat, Puola ja Espanja ovat saaneet armon USA:n laatimassa listassa. USA:n virkailijat eivät halunneet spekuloida, mitä 12 muun Iranin öljyä tuottavan maan tulisi tehdä välttääkseen sanktiot. http://www.haaretz.com/news/middle-east/u-s-exempts-japan-ten-european-nations-from-iran-sanctions-1.419802
- Fatahin viranomaiset syyttävät, että Hamas sai rahaa Iranilta estääkseen yhtenäis-hallituksen muodostamisen Fatahin kanssa. Hamasin pääministeri Ismail Haniyeh ja ”ulkoministeri” Khaled Mashaal vierailivat äskettäin Iranissa tavaten sen korkeinta johtoa, joiden kanssa asiasta sovittiin. Iran katkaisi tukensa Hamasille sen kieltäydyttyä tukemasta Assadin hallitusta kapinallisia vastaan, mutta on nyt haudannut sotakirveensä ja aloittanut taloustukensa uudelleen, kuten Fatah kertoo. ”Meillä on todisteita, joiden mukaan Iran maksoi kymmeniä miljoonia USD Hamasin johtajille niiden Iranin vierailun aikana”, väittää Ahmed Assaf Fatahista. Hän viittasi Hamas-johtajan Zaharin lausuntoon, jonka mukaan yhteistoiminta Fatahin kanssa jäädytettiin. Hamasin edustaja Taher Al-Nono kieltää syytökset väittäen, ”ettei Fatah ollut täyttänyt yhtään antamistaan lupauksista ja on tyytyväinen USA:n dollareihin”. Hamasin Gazan johtajien Teheranin vierailujen katsotaan myös osoittavan valta-taistelusta Hamasin sisällä, Zaharin ja Haniyehin näyttäessä Mashaalille, että Hamasin Gazan johtajat määräävät asioista Gazassa Egyptin muslimiveljeskunnan avustamina. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/fatah-iran-paid-hamas-to-block-palestinian-unity-deal-1.419788
- Israel aikoo lopettaa toiminnan pienellä Soregin ydintutkimuslaitoksella ja purkaa sen pienen tutkimusreaktorin vuoteen 2018 mennessä. Israel on sallinut IAEA:n tarkastajien vierailut tällä reaktorilla ja on käyttänyt muita ulkomaisia asiantuntijoita siellä, mutta ei ole sallinut vierailuja Dimonan ydintutkimuslaitoksessa. Päätös on voitu antaa ennen Soulin ydinasekeskusteluja epäilyjen hälventämiseksi. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4205587,00.html
- FSA:n joukkojen hyökkäys Syyrian armeijan joukkoja vastaan sai aikaan armeijan tankkien ja tykkien tulen uusiutumisen Damaskoksen kahta suurinta lähiötä vastaan. Armeijan tulituksen kohteina ovat Harastan ja Irbin lähiöt, jotka armeija miehitti pari kuukautta sitten. Assadin armeijan hyökkäykset ovat aiheuttaneet epävarmuuden kasvamista maan valtaväestön sunni-muslimien parissa, joiden reaktiot viime kädessä päättävät maan kohtalosta. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=262734
- Israelissa kehitetyllä menetelmällä urheilijoiden suorituskykyä ja nopeaa päätöksentekoa ja oikeaa arviointia vaativan havaintokyvyn lisäämiseksi pystytään ratkaisevasti nostamaan, sanovat menetelmän kehittäjät. He mainitsevat sellaisen vauhtipelin kuin jääkiekko, jossa ratkaisut on tehtävä silmänräpäyksessä. He sanovat kouluttajien selittävän, että taito on synnynnäinen, joko olet syntynyt hyväksi tai et sitä koskaan ole, mutta selittävät, että kykyjä ja taitoja voidaan kehittää. Projekti on tehty yhteistyönä, siihen osallistuvat Israeli Applied Cognitive Engineering (ACE), IDF sekä USA:n ilmavoimat ja NASA yhdessä Amerikan Defence Advanced Research Project Agency:n kanssa. Menetelmää on testattu NHL:n sisäisissä alle 18-vuotiaitten peleissä, ja tulokset ovat olleet todella merkittäviä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/153951#.T2maq9n3vO0

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019