TIISTAI 10.01.12

1. USA:n presidentti Barack Obama on vakaasti päättänyt, ettei USA salli Iranin saavan ydinpommia, ja on valmis estämään sen sotilastoimin, jos se on tarpeen, totesi Dennis Ross Bloombergin Washingtonin toimistossa antamansa kaksi tuntia kestäneen haastattelun aikana. Dennis Ross toimi kaksi vuotta Obaman kansallisessa turvallisuusneuvostossa ja vuoden Hillary Clintonin erityisneuvonantajana Iranin kysymyksissä. Hän toimii nykyisin Washingtonin Lähi Idän politiikan instituutin tutkimusosastolla.
ROSS vakuutti haastattelussa, ettei kenenkään tule epäillä Obaman päätöstä estää Iranin ydinaseen valmistuminen. Hän vakuutti Obaman tehneen täysin selväksi, että ydinpommilla varustettu Iran on liian suuri uhka kansainväliselle turvallisuudelle, minkä johdosta Iranin ei tulisi koskaan epäillä USA:n päättäväisyyttä estää sen toteutuminen.

ROSS päätteli, että sotilaallisella iskulla on seurauksensa, mutta seurauksensa on silläkin, ettei toimi selittäen, että USA:n hallitus katsoo toimimattomuuden aiheuttavan suuremman riskin kuin sotilaallisten toimien seurauksena.
Vain päivää aiemmin USA:n puolustusministeri Leon Panetta ja armeijan esikuntapäälliköiden puheenjohtaja kenraali Martin Dempsey kertoivat CBS-News ”Face the Nation” ohjelmassa, että Iranin päätös aloittaa ydinpommin rakentaminen ylittää ”punaisen varoituslinjan”.
Dempsey totesi, että hänen vastuullaan on valmistaa USA:n armeijaa tilannetta varten, jossa sille annetaan käsky iskeä Iranin ydinlaitteita vastaan.

IRAN toistaa maailmalle väitettään, että sen ydinsuunnitelma on tähdätty pelkästään sähkön valmistamiseksi rauhanomaisiin tarkoituksiin.
IAEA:n yksityiskohtaisessa raportissa lokakuun 8. päivänä todetaan kuitenkin, etteivät Iranin ydinsuunnitelman mukaiset toimet palvele muita kuin sotilaallisia tarkoituksia, mikä vahvistaa USA:n epäilyksiä Iranin perimmäisestä päämäärästä, vaikka lopullista päätöstä ydinpommin rakentamiseksi ei vielä olisikaan tehty.

Ross kiistää joittenkin esitykset, että sotilaallisen iskun vaihtoehtona olisi sopeutuminen Iranin ydinpommiin, kuten USA sopeutui elämään ydinasein varustetun Neuvostoliiton kanssa, sillä Iranin ja USA:n välisissä suhteissa ei ole samaa ”yhteisesti hyväksyttyä tuhon” (MAD) mahdollisuutta, mikä hillitsi kylmän sodan aikana USA:n ja NL:n sotilaallisia suunnittelijoita ja päättäjiä. He olivat jatkuvassa kontaktissa toistensa kanssa selvitellen ongelmat.
Ross selittää, ettei tämä sääntö pelaa Lähi Idässä, jossa osapuolilla ei ole puheyhteyttä eikä jatkuvaa kontaktia virhearvioiden varalta, mikä estäisi yllätysiskut.
Ydinaseistettu Iran aiheuttaisi ydinasekilvan Lähi Idässä, ja ydinaseita voisi joutua terrori-järjestöjen käsiin, mikä lisäisi virhearvioinnin seurauksena syntyvän ydinsodan vaaraa.

ROSS selittää Israelin tilannetta todeten, ettei Israelilla ja Iranilla ole mitään kommunikointi elementtiä eivätkä maat käy keskenään ajatusten vaihtoa. Tämän johdosta liipaisinsormi on kaiken aikaa hiuskarvan varassa, ja väärin ymmärtämisen vaara on ilmeinen. Sotilaalliset iskut aiheuttaisivat myös vakavia seurauksia, joista Hormuzansalmen kautta kulkevien öljyn-kuljetusten keskeytyminen olisi välittömänä seurauksena.
Iranin öljyntuotanto on kolmanneksi suurin maailmassa, ja Persianlahden maat tyydyttävät yhdessä 35 % maailman öljyntarpeesta.
Ross vakuuttaa, ettei kukaan aloita sotaa kevyesti tiedostaessaan nämä vaaratekijät.

Dennis Ross sanoi, että sekä George W Bushin että Obaman vakuutukset Iranin ydinaseen valmistamisen estämiseksi ovat siksi painavia, että USA:n luotettavuus kärsi pahan takaiskun, ellei se toimisi lupaustensa mukaisesti.
Hän ei sulkenut pois mahdollisuutta, että Israel voi lopulta maailman toimettomuuteen turhautuneena iskeä yksin, ja sanoi uskovansa, että sillä on kyky siirtää Iranin ydinaseen valmistumista. Hän kuitenkin painottaa diplomatian mahdollisuuksia, joita ei ole kaluttu loppuun saakka, eikä väkivallan käyttö ole ainoa vaihtoehto.
Ross ehdottaa USA:n ja Euroopan maitten yhteisen painostuksen lisäämistä maita kuten Japani ja Etelä Korea vastaan, sekä Iranin keskuspankin boikottia. Hän viittaa. miten v. 2003 Iran keskeytti ydinsuunnitelmansa toteuttamisen painostuksen vuoksi, ja Iran tuntee kipua nyt paljon enemmän kuin silloin, Ross luonnehti.

Ross ei pidä vakuuttavina Iranin johdon uhkauksia Hormuzansalmen tukkimisesta laivaliikenteeltä viitaten valtataisteluun, jota Iranin sisällä käydään kiivaimmillaan islamilaisen vallankumouksen jälkeen v.1979.
Ross mainitsi, että IAEA toteaa raportissaan Iranin aloittaneen uraanin rikastamisen 20 %:n tasoon uraani 235 Fordon maanalaisessa rikastuslaitoksessa lähellä Qomia. Laitos on IAEA:n jatkuvan tarkkailun alaisena, jotta havaittaisiin välittömästi, milloin Iran jatkaa uraanin rikastamista 90 %:n tasoon, ydinaseen valmistamiseksi. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=252931, http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=252875

Iranin ylin kaitsija Ali Khamenei vakuutti puheessaan maanantaina, että Iran on täysin tietoinen toimistaan, mutta tekee päätöksensä maailman painostuksesta huolimatta. ”Iranin kanssa luottaa johtajiinsa – eikä vihollistemme meille asettamat sanktiot tule vaikuttamaan kansaamme”, Khamenei totesi lisäten, etteivät sanktiot vaikuta sen päättäväisyyteen. ”Islamilainen yhteisö uskoo vakaasti siihen, mitä se tekee ja on valinnut tiensä ja tulee jatkamaan valitsemallaan polulla”. Khamenei vakuutti. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=252820

2. BAHRAININ kuningas Hamad bin Isa Khalifa tunnustaa, että Iran on Bahrainin, Israelin ja USA:n yhteinen vihollinen. Hän puhui Maailman Juutalaiskongressin varapresidentti rabbi Marc Schneierin kanssa sunnuntaina.
Rabbi Marc Schneier tapasi kuningas Khalifan Bahrainin pääkaupungissa Manamassa 45 minuutin audienssissa. Hän kertoo maininneensa kuninkaalle, miten ironista on, että heillä on yhteinen vihollinen, mihin kuningas vastasi tunnustavansa tämän yhteisen uhkan. Bahrainilla on epämiellyttäviä kokemuksia pohjoisesta naapuristaan, joka kerran halusi liittää alueen valtioonsa. Kuningas Khalifa lupasi järjestää uskontojen välisen konferenssin maassaan myöhemmin tänä vuonna, mutta sen päivämäärä sovitaan myöhemmin.
Rabbi Schneier johtaa myös Foundation for Interfaith Dialog järjestöä, jonka päämääränä on edistää Abrahamin uskontojen välistä vuoropuhelua ja ymmärtämystä.

BAHRAINIA syytetään sunnienemmistönsä sortamisesta. Viime vuonna shia-muslimien johtama armeija kukisti verisesti maassa puhjenneet mielenosoitukset surmaten 51 siviiliä.
Rabbi Schneier vakuuttaa käsityksenään, ettei kuningas Khalifa tehnyt lupaustaan dialogista uskontojen välillä vain rauhoittaakseen maahansa kohdistuvaa arvostelua, vaan että hän on aidosti kiinnostunut parantamaan maansa kansanosien sekä eri uskontojen välisiä suhteita. Hän sanoo, ettei täydellistä tilaisuutta tule koskaan, mutta aina on mahdollisuus etsiä keskusteluyhteyttä eri tavoin ajattelevien ja uskovien kanssa. Tilaisuudessa oli kaksi pienen mutta vaikutusvaltaisen juutalaisyhteisön jäsentä, molemmat Bahrainin parlamentin jäseniä. http://www.jpost.com/JewishWorld/JewishFeatures/Article.aspx?id=252770

3. ISRAEL on keskustellut länsimaitten edustajien kanssa määritelläkseen selkeästi ”punaiset varoituslinjat”, joiden ylittäminen oikeuttaisi ennalta ehkäisevään iskuun Iranin ydinlaitoksia vastaan, kertoo Yaacov Katz JP:n artikkelissaan. Tämä edellyttäisi muutamien toimien selvää näyttöä Iranin taholta, kuten karkottaa ulkomaiset tarkkailijat maasta, aloittaa sotilaskäyttöön tarkoitetun uraanin rikastaminen ja päätös aloittaa ydinpommin rakentaminen.
Artikkelissa todetaan, ettei uraniin rikastaminen U-235 tasoon 20 % Fordon laitoksessa täytä kaikkia ehtoja. Vaikka päätös ydinpommin rakentamisesta tehtäisiinkin tänään, pommin rakentaminen valmiiksi vaatisi aikaa puolesta vuodesta puoleentoista.

KATZ kuitenkin varoittaa artikkelissaan, että Israelin suunnittelijoitten luonnoksissa Fordon maanalaisen laitoksen käynnistäminen aiheuttaa todellisen vaaratekijän, sillä se on louhittu kymmenien metrien kalliokerrosten sisään. Vaikka tuhottaisiinkin kaikki muut Iranin ydinlaitokset – Arak, Natanz, Isfahan ja Busher – Fordon laitos jäisi toimintakuntoon, ja sinne voitaisiin varastoida sekä tuhansia sentrifugeja että rikastettua uraania turvassa iskuilta.
Israel haluaa painottaa tätä mahdollisuutta kuten myös sitä, miten Iran hajauttaa, vahvistaa ja kaiken aikaa kasvattaa ydinteollisuutensa immuniteettia.

USA:n ja Israelin näkemykset eroavat kriittisen kynnyksen määrittelyssä, eikä USA:n sotilas- ja siviilijohto pidä Fordon ydinlaitoksen toiminnan aloittamista kriittisenä. Tätä osoittavat sekä USA:n että sen läntisten liittolaismaitten yhteiset painostuskeinot lisäämällä sotilaallista potentiaalia Persianlahden alueelle. USA on vienyt sinne useita suuria sota-aluksia Gulf-maissa sijaitsevan viiden lentotukikohtansa tueksi. Englanti tuo alueelle nykyaikaisen sota-aluksensa, jolla on ohjusten torjuntajärjestelmiä, ja myös Ranska tuo oman aluksensa alueelle. Iranin uskotaan huomioivan tämän mahtavan voimien keskistyksen rannikolleen. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=252902

4. UUTISOTSIKOITA
- Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad laski leikkiä Venezuelan virkaveljensä kanssa USA:n kustannuksella pilaillen, että heillä on yhteinen ydinpommi. Ahmadinejad on Etelä Amerikan kiertueensa ensimmäisessä kohteessa etsiessään tukijoita kiristyvien sanktioitten alkaessa purra tosissaan Iranin talouteen. Syöpää sairastava Hugo Chavez osoitti sormellaan palatsinsa edessä olevaa kumparetta todeten nauraen, että simsalabim ja atomipommi putkahtaa sieltä esiin. USA:n johto pelkää, että Iranin ja Venezuelan läheiset suhteet voivat vaikeuttaa Iranin kysymyksen käsittelyä YK:ssa. Iranin tarkoituksena on tuen ja ystävyyden ohella rakentaa sotilaallista yhteistyötä Etelä Amerikan valtioitten kanssa. Osoitukseksi ystävyydestä Iran rakentaa koteja Venezuelan väestölle, 14 000 on jo valmiina. Tarkkailijat huomioivat, että Brasilia, jolla olisi taloudellisia mahdollisuuksia tukea Irania, ei kuulu Ahmadinejadin vierailuohjelmaan. Toiset vierailuohjelman maat saavat talousapua Iranilta. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=252899
- Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan totesi maanantaina, että Syyria on hyvää vauhtia vaipumassa sisällissotaan, ja että Turkki tekee kaikkensa sen estämiseksi. ”Syyria on menossa uskonnolliseen, alueelliseen ja rotujen väliseen sotaan, ja kaikki mahdollinen on tehtävä sen estämiseksi”, hän totesi. Hän sanoi, että Turkin on otettava asiassa johtoasema. koska Syyrian tilanne uhkaa Turkin turvallisuutta. Hän pelkää Syyrian sisäisten levottomuuksien leviävä laajemmalle alueella. Hän on aiemmin kehottanut Bashar Assadia eroamaan sisällissodan estämiseksi, mutta ei yksilöinyt, mitä toimia Turkki tulee tekemään. Perimmäisenä uhkakuvana on tilanne, jossa Syyriassa puhkeaa Saudi Arabian johtaman sunni-blokin ja Iranin johtaman shia-blokin välinen taistelu, mikä voisi levitä Persianlahden öljymaihin ja uhata Saudi Arabian öljyä tuottavia alueita niemimaan koillisrannikolla. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=252874
- Kiina ei halua vain seurata sivusta, miten Lähi Itä hajoaa, vaan haluaa tulla asettamaan oman lusikkansa soppaan. Kiinan pääministeri Wen Jiabao vierailee Saudi Arabiassa, UAE:ssa ja Qatarin öljyvaltioissa tulevan viikonvaihteen aikana. Kiina joutui katkaisemaan tai ainakin vähentämään öljyntuontiaan Iranista toimitus-sopimusten uusimisen vuoksi, ja etsii uusia tuottajamaita. Kiina tuotti 1.15 miljoonaa tynnyriä/päivä näistä kolmesta maasta 11 kuukauden aikana 2011. Kaupankäyntiä Iranin kanssa monimutkaistaa USA:n uusi laki, joka pakottaa sen boikotoimaan yhtiöitä, jotka käyvät kauppaa Iranin ja sen keskuspankin kanssa. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=252940
- Khaled Abu Toameh kirjoittaa artikkelissaan pitkän mutta silti epätäydellisen listan Mahmoud Abbasin synneistä, jotka osoittavat hänen epäluotettavuutensa ja sanansa syömisen. Abbas valittiin 2005 puheenjohtajaksi neljäksi vuodeksi luvaten kitkeä korruption maasta. Seuraavana vuonna 2006 Fataf hävisi PLC-vaalit Hamasille, koska Abbas ei ollut tehnyt mitään korruption kitkemiseksi. Toameh sanoo joittenkin uskovan, että Abbas halusi Hamasin voittavan kostaakseen Fatahin johtajille. Abbasia syytetään, että hän kehotti Gazassa olevia Fatahin joukkoja antautumaan, mikä joudutti Hamasin vallankaappausta Gazassa v.2007. Abbas lupasi erota ja hajottaa PA:n, ellei YK vahvista Palestiinan itsenäisyyttä. YK kieltäytyi, mutta Abbas ei ole tehnyt mitään. Hän lupasi jättäytyä maaliskuun vaaleista, mutta nyt antaa ymmärtää, että hän on Fatahin ainoa ”presidentti-ehdokas” seuraavissa vaaleissa. Kuka voisi luottaa tällaiseen johtajaan? http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=252912

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019