SUNNUNTAI 15.01.12

1. USA:N ja Israelin välille on noussut epämääräinen epäluulon ja epätietoisuuden muuri, mikä sumentaa johtajien selkeää yhteistoimintaa ja toistensa toimien hyväksymistä. Sikäli kuin uutisiin on uskomista, USA:n presidentti Barack Obama tunsi tulleensa petetyksi saatuaan tiedon Iranin ydintutkijan teloituksesta Teheranista. Debkafilen artikkelin mukaan Obaman ja Netanyahun viimeinen puhelinsoitto oli kaukana ystävällisyydestä ja ymmärtämisestä, sillä DF:n mukaan Obama piti selvänä, että Mossad oli teloituksen takana ja siksi syytti Israelin pääministeriä USA:n intressien loukkauksesta. Tämä ajatuskulku perustuu olettamukseen, että Obamalla on salainen kanava salaisen yhteyden rakentamiseksi Iranin johdon kanssa, ja tämä kanava kärsi teloituksesta. Mossad on kieltänyt osallisuutensa.

TÄTÄ teoriaa tukee ulkoministeri Hillary Clintonin ehdoton kieltäminen, että USA olisi millään tavoin sekaantunut väkivaltaan Iranissa, ja toiseksi hänen kireä ilmeensä kertoessaan asiasta. Edellisen kerran, kun Obama pahoitti mielensä Netanyahuun, hän pani Clintonin solvaamaan pääministeriä, mutta tällä kertaa hän teki sen itse, koska Hillary oli Qatarissa.
TOINEN USA:n epäluuloa herättävä tekijä on epätietoisuus Israelin aikeista Iranin ydinsuunnitelman pysäyttämiseksi. Obama näyttää päättäneen, ettei USA toistaiseksi tee asialla mitään, vaan odottaa kiristettyjen pakotteiden vaikutuksia. Erään tiedon mukaan uusia kovennettuja pakotteita ei voida panna täytäntöön välittömästi, vaan niiden toteuttaminen käytännössä voi tarvita aikaa puolesta vuodesta vuoteen. Tähän vaikuttaa erityisesti Kiinan, Intian ja Japanin riippuvuus Iranin öljystä, eikä sen korvaaminen käy hetkessä. Toiseksi pakotteet Iranin keskuspankkia vastaan aiheuttaisivat erityisjärjestelyjä maailmantaloudessa, mikä kiristyneen taloustilanteen vallitessa vaarantaa sen epävarman tasapainon.

JP:n uutisen mukaan USA:n armeijan aselajien komentajien neuvoston puheenjohtaja kenraali Martin Dempsey vierailee Israelissa ensi viikonvaihteen aikana. Hänen vierailunsa liittyy USA:n ja Israelin armeijoitten suureen sotaharjoitukseen tänä vuonna, jota valmistellaan häiriötekijöistä huolimatta. Kiireisempi selvitystä vaativa kysymys lienee kuitenkin kiristää Israelilta vakuutus, ettei se iske Iraniin yksin ja informoimatta ensin USA:n johtoa.
Kenraali Dempsey totesi pari päivää sitten, ettei Israel kerro hänelle, mitä se suunnittelee asiassa. USA:n omat valmistelut iskusta Iranin ydinlaitoksia vastaan jatkuvat myös, kuten Wall Street Journal kertoi artikkelissaan perjantaina. Artikkelin mukaan Obama varoitti Netanyahua, vakavista seurauksista, jos Israel iskee Iraniin yksin. Artikkelin mukaan USA:n ja Israelin suunnittelijoiden välillä on erimielisyyksiä, koska Iranin ydinsuunnitelman toteutus ylittää USA:n punaisen linjan, joka poikkeaa siitä, mitä Israel painottaa. Israel katsoo, että Iranin ilmoitus uraanin rikastamisesta Fordon maanalaisessa laitoksessa Natanzin lisäksi mahdollisesti ainakin 20 %:n tasoon, ylittää jo varoituslinjan, mutta USA on eri mieltä.

NETANYAHU kertoi The Australian-lehdelle antamassaan haastattelussa, että sanktiot ovat selvästi alkaneet purra Iranin talouteen, ja sanoi uskovansa, että nämä yhdistettyinä selkeään uhkaukseen sotilaallisesta väliintulosta voivat pakottaa Iranin johdon alistumaan IAEA:n ydinsuunnitelmansa toteuttamisen tarkastuksiin ja jatkuvaan valvontaan. Hän painotti lehdelle, että Iran rikastaa uraania nyt kahdessa laitoksessa, mikä on nostanut tämän uudelle vaaralliselle tasolle, eli ydinaseen valmistumiseen nopeutetulla aikataululla. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=253651

2. LÄNSIMAISEN tiedustelulähteen mukaan Israel on kouluttanut ja rahoittanut Iranin tiedemiehiä vastaan tehdyt pommi-iskut. The TIMES täydentää uutista kirjoituksessaan todeten, että tämän takana on Israelin tiedustelujärjestö Mossad. Artikkelissa kerrotaan edelleen, että kaikki neljä teloitusta on tehty samalla tavoin, kiinnittämällä magneetti-pommi ohiajavasta moottoripyörästä auton kylkeen. Parin viime vuoden aikana Iran pidätti ja tuomitsi kuolemaan pommi-iskuihin syyllistyneenä Majid Jamali Fashin, jota he syyttivät Mossadin agentiksi. Kemian insinööri, professori Mostafa Ahmado Roshan, oli matkalla työhönsä, kun hänen autonsa oveen kiinnitetty magneettipommi surmasi hänet ja toisen autossa istuneen. Hänen teloituksensa uskotaan liittyneen Fordon uraanin rikastuslaitoksen avaamiseen.

KIINAN ulkoministeriö antoi julkilausuman, jossa se pitää kohtuuttomana USA:n asettamaa sanktiota kiinalaista yhtiötä vastaan, joka myy jalostettuja petrolituotteita Iraniin. Obaman hallitus asetti Kiinan valtion omistaman Zhuhai Zhenrong yhtiön sanktioitten listalle.
Yhtiö on suurin öljyjalosteiden viejä Iraniin. Kiinan ulkoministeriön edustaja Liu Weiman sanoi, että ”ministeriö ilmoittaa mitä suurimman erimielisyytensä tavasta, millä USA asettaa omien sisäisten lakiensa mukaan kiinalaisen yhtiön vientikieltoon”. Asia on arkaluonteinen, sillä USA:n ja Kiinan välille on syntymässä kauppasota kauppasuhteitten epätasapainon vuoksi, mikä suosii Kiinaa USA:n kustannuksella.
Kiina painottaa, että sanktiot tulee asettaa vain YK:n turvallisuusneuvoston päätöksellä. Koska Kiinalla on siellä veto-oikeus, se ei pysty tekemään päätöksiä ilman Kiinan suostumusta. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=253655

USA:n ulkoministeriö syyttää, että Mossadin agentit ovat CIA:n agenteiksi naamioituneina ja USA:n passeilla varustettuina värvänneet Pakistanissa asuvia Jundallah järjestön jäseniä terrori-iskuihin Iranissa, kertoo Foreign Policy magazine tammikuun 13. päivän numerossaan. Artikkelin mukaan Jundallah on Pakistanissa toimiva ääri-islamilainen sunni-järjestö. USA:n hallitus määritteli marraskuussa 2010 järjestön terrorijärjestöksi, joka on murhannut USA:n kansalaisia ja surmannut ja haavoittanut lukuisia iranilaisia siviilejä ja hallituksen virkailijoita. Journalisti Mark Perry kirjoitti G W Bushin aikana artikkelisarjan, jossa hän totesi Mossadin agenttien esiintymisen CIA:n agentteina värvätessään Jundallahin jäseniä koulutukseen. Samaan aikaan CIA:n väitettiin toimivan yhteistyössä sen kanssa, mikä voi johtua Mossadin värväystoimista. Tämä aiheutti aikoinaan epäluuloa ja epäilyksiä USA:n ja Israelin välille, joka on jatkunut sen jälkeen ja voi vieläkin haitata maitten välisiä tiedustelu-suhteita. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/151720#.TxJ4RoH3vO0
Mossadin edellinen johtaja Meir Dagan sanoo syytteitä Mossadin osallisuudesta USA:n vastaisen Jundallahin värväämisestä täysin perusteettomiksi.

3. Israelin ja PA:n väliset keskustelut jatkuivat lauantai-illasta alkaen Ammanissa, mutta PA:n pääneuvottelija Saeb Erekat kutsuu niitä merkityksettömiksi eikä usko, että mitään saavutetaan niitten kautta. Hän toisti jo kaikkien osaavan mantran PA:n vaatimuksista, joita ilman edistystä ei tule tapahtumaan. Hän toisti Abbasin esittämän uhkauksen, että ellei Israel suostu hänen vaatimuksiinsa 26.tammikuuta mennessä, tapaamisia on turha jatkaa ja PA alkaa toteuttaa uutta politiikkaansa, eli etsii muita kanavian valtionsa perustamiseksi.

USA:n ulkoministeriön edustaja Victoria Nylund suositteli edelleen USA:n toivomaa joustavuutta tai edes jonkinasteista yhteisymmärrystä keskusteluissa, sillä palestiinalais-kysymyksen edistyminen olisi tärkeää Obaman vaalityön kannalta. Hän vakuutti, ettei kvartetin asettama 26.01. aikaraja ole kiveen hakattu, ja itse asiassa kvartetti odotti vain keskustelujen aloittamista, mikä on nyt tapahtunut, kuten Israelin edustaja totesi.
Palestiinalaiset järjestivät lauantaina mielenosoituksen Abbasin kanslian edessä Ramallahissa iskulauseella ”Palestinians for Dignity” (palestiinalaiset kunnian puolesta) vaatien Ammanin keskustelujen lopettamista. Seuraava kokous on 25.01. Ammanissa. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=253598

HAMAS päätti palauttaa Abbasin Gazassa omistaman ”palatsin”, jonka he miehittivät 2007 järjestämänsä vallankaappauksen yhteydessä. Sekä tämä että muut Fatahin omistamat kiinteistöt ja rakennukset ovat olleet Hamasin käytössä, mutta nyt sovintoneuvottelujen toteuttamisen ollessa käynnissä niitä pyritään palauttamaan omistajilleen. PA:n keskusvaalitoimikunta voi myös Hamasin päätöksen mukaan avata toimiston Gazassa.

4. UUTISOTSIKOITA
- ynetnews.com kertoo, että pääministeri Netanyahu julkistaa uuden poliittisen suunnitelmansa maaliskuussa. Artikkelin mukaan Netanyahu esittelee silloin selkeän suunnitelmansa koskien rajoja, ja mitkä juutalaisyhteisöt jäävät Israelin puolelle ja mitkä alueet luovutetaan PA:lle. Muutamat ”setlementit” jäävät Israelin hallintoon, vaikka sijaitsevat Palestiinan hallitseman alueen keskellä. Palaaminen 1967 linjoille on mahdotonta ja Jerusalem jää kokonaan Israelin hallintaan. Suunnitelman uskotaan sisältävän päätöksen pitää Jordaninlaakso IDF:n valvonnassa vuosikymmenien ajan, rajojen määrittäminen yksityis-kohtaisesti ja muista turvallisuuskysymyksistä, kuten Palestiinan valtion aseettomuudesta. Artikkelissa arvioidaan, että Netanyahun suunnitelma voi herättää myrskyistäkin liikehdintää hallituskumppanien parissa ja voi pakottaa uusiin vaaleihin. Abbas vierailee Saksassa, Englannissa ja Venäjällä, ja yrittää saada ne painostamaan Israelia suostumaan hänen vaatimuksiinsa suorien keskustelujen onnistumiseksi. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4175540,00.html
- Israelin arabikansanedustaja Ahmed Tibi esitti valituksen Knessetin sisäiselle komitealle, että hänen FaceBook tililleen on lähetetty tappouhkauksia. Ynetnews.com.
- Palestiinalaisen Popular Resistance Committees (PRC) johtaja Gazassa sai surmansa hänen kotonaan sattuneessa oudossa räjähdyksessä. Muutamia muita haavoittui räjähdyksessä. Palestiinalaiset ilmoittavat, ettei Israelilla ole osuutta räjähdykseen. PRC osallistui Gilad Shalitin sieppaukseen v. 2005. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4175449,00.html
- Qatarin pääministeri sheikki Hamas Ali bin Khalifa al-Thani suosittaa arabi-joukkojen lähettämistä Syyriaan Bashar Assadin hallituksen kaatamiseksi. Arabiliiton 27.12. Syyriaan lähettämät 70 tarkkailijaa eivät ole saaneet mitään mainittavaa aikaan, ja monet ovat vaatineet heidän kotiuttamistaan. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4175410,00.html
- Israelin lehdet ja TV-kanavat ovat olleet täynnä TV-kakkosen puheohjelman juontajan Yair Lapidin luopumisesta erittäin tuottavasta toimestaan ja siirtymisestä politiikkaan. Hän on perustamassa omaa puoluetta ”Israeli”, kuten hänen isänsä perusti ”Shinui” puolueen saaden 15 kansanedustajaa, ja samaa ennustetaan poika-Lapidillekin. Lapidin kiirettä lisäsi lakiesitys, joka olisi voinut asettaa hänelle 6-12 kuukauden jäähdyttely-ajan ennen siirtymistä politiikkaan. Puolueet hamuavat innokkaasti julkisuuden henkilöitä, koska heille ei tarvitse luoda uutta imagoa, vaan he voivat välittömästi antautua politiikan pyörteisiin. Miten viisasta TV-henkilöiden siirtyminen lain-laatijoiksi sitten on, on toinen kysymys. Heillä on aina suu auki, mutta tekstin sisältö voi olla pelkkää puppua. Tätä sanottiin Laborin puheenjohtajasta Shelli Yacimovichistä. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4174847,00.html
- Saudi Arabia ilmoitti, että se voi lisätä öljynvientiään korvatakseen Iranin öljyn-tuotannon menetykset. Iran esitti vakavan varoituksen Gulf-maille, ettei niiden tule lähteä seikkailemaan USA:n johtaman blokin kanssa. Uhkauksessa varoitettiin, että seuraukset voivat olla ennalta aavistamattomat. Iranin öljyntuotanto on kakkosena Saudia Arabian jälkeen, 3.5 miljoonaa tynnyriä/päivä. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=253664
- Viime päivinä Israelissa on satanut paikoin runsaastikin, mutta se ei tyydytä läheskään veden tarvetta. Golanilla satoi lunta ja Hermonilla lasketellaan ja hiihdellään täyttä päätä. Kinneretin vedenpinta on edelleen 55 sm alle 213 varoitusrajan alapuolella ja 4.75 m alle täyskapasiteetin. Keskiviikon sateitten jälkeen vedenpinta nousi 1.5 sm ollen torstaiaamuna 213.55 m alle Välimeren pinnan. http://www.jpost.com/Sci-Tech/Article.aspx?id=253465
- YK:n pääsihteeri Ban ki-Moon sanoi Beirutissa, että Syyrian hallituksen tulee lopettaa siviilien surmaaminen. Toiseksi hän vaati – tai sanoi olevansa huolissaan niistä – Hizbullahia luopumaan aseistaan, minkä YK:n UNIFIL-joukkojen olisi pitänyt estää. Hizbullahin pääsihteeri Hassan Nasrallah piti Ban ki-Moonin vaatimusta naurettavana ja toisaalta katsoi saavuttaneensa jotain, koska koko maailma huomioi sen. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=253672

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019