SUNNUNTAI 08.01.12

1. IRANIN vastaiset pakotteet alkavat purra, koska presidentti Mahmoud Ahmadinejad katsoo välttämättömäksi hakea tukea Etelä Amerikan latinalaisvaltioista. Hän suuntasi matkansa ensin Venezuelaan, jonka syöpää sairastava presidentti Hugo Chavez on hänen uskollisimpia kannattajiaan, ja jatkaa sieltä Kuubaan ja Ecuadoriin sekä osallistuu Nicaraguan presidentti Daniel Ortegan virkaanasettajaisiin. Venezuelan presidentti Chavez on TV-kuvien perusteella arvioiden pöhöttynyt kasvoiltaan ilmeisesti saamansa syöpähoidon vuoksi. Hän syytti jokin aika sitten, että USA tartuttaa syöpää Amerikan valtioitten päämiehiin. Argentiinan presidentin väitettiin myös sairastavan syöpää, mitä ei tutkimuksissa löydetty.

USA:n ulkoministeriön edustajana Victoria Nylund kertoi lehdistötilaisuudessa, että USA tekee kaikkensa ehdottoman selväksi ympäri maailmaa, ettei nyt ole oikea aika tiivistää suhteita – enempää turvallisuus- kuin taloussuhteitakaan – Iranin kanssa. Hän jatkoi perjantaina järjestetyssä tilaisuudessa median edustajille: ”Hallituksen alkaessa tuntea nousevaa painetta, se etsii kuumeisesti ystäviä ja haravoi kiinnostuneita paikkoja löytääkseen uusia ystäviä.” USA:n presidentti Obama allekirjoitti uudenvuoden aattoiltana Iranin vastaiset uusimmat pakotteet laiksi, jotka tekevät entistä vaikeammaksi useimmille maille ostaa Iranin öljyä. EU:n odotetaan vahvistavan omat vastaavanlaiset Iranin vastaiset pakotteet.
Pakotteiden tarkoituksena on saada Iranin muslimihallitus lopettamaan suunnitelmansa ydinaseen rakentamiseksi, jota sen uskotaan tavoittelevan rauhanomaiseksi väittämänsä ydinsuunnitelman toteuttamisen yhteydessä.

IRAN aloittaa uuden rikastuslaitoksen Fordon toiminnan Qomin lähellä Natanzin ohella, ja siirtää ydinlaitoksiaan maanalaisiin tiloihin, saadakseen ne turvaan mahdollisilta ilmaiskuilta.
Presidentti Chavez ilmoitti eilen Iranin merivoimien sotaharjoitusten Persianlahden ja Omaninmeren alueilla nostaneen raakaöljyn hintoja. Iran ilmoitti samalla, että se suosittelee USA:n lentokoneitten emälaivan USS Stennisin pysyttelevän Omaninmerellä eikä palaavan Persianlahdelle varoittaen, että Iran uhkaa vain kerran. USA:n edustaja vastasi tähän, että USA katsoo oikeudekseen liikkua merialueilla kansainvälisten sääntöjen mukaan, mutta ei esittänyt vastauhkauksia tai nimennyt mahdollisia vastatoimia.

2. USA:n sotalaiva USS John C Stennis vapautti somali-merirosvojen pidättämät 13 iranilaista merimiestä lähellä Arabianmerta vain pari päivää Iranin esittämän uhkauksen jälkeen. Merimiehiä oli pidetty panttivankeina yli kuukauden rosvojen neuvotellessa vapauttamisen ehdoista. Miehet vapautettiin Stennisin helikopterien siirrettyä sotilaat kaapattuun alukseen, jonka 15 merirosvoa antautuivat ilman väkivaltaa. Vapautetut 13 iranilaista merimiestä varustettiin amerikkalaisin merivoimien USS Kidd pesäpallopäähinein ja päästettiin kotiinsa, joka oli varmaan yksi heidän elämänsä onnellisimmista päivistä. USS Kidd kuulunee USS Stennisin laivasaattueeseen.

USS Kidd on ohjusalus, joka ampuu tutka-ohjattuna meriohjuksia. Armeijan taholta todettiin, ettei se ole ollut yhteydessä Iranin kanssa vapautetuista merimiehistä. Kaapatun ja vapautetun kalastuslaivan Al Modai kapteeni lähetti urdun-kielisen hätäsanoman kertoen kaappaamisesta, eivätkä somalirosvot ilmeisesti ymmärtäneet hänen sanomansa sisältöä. Laiva vapautettiin 280 km Muscatista, Omanin pääkaupungista, kaakkoon torstaina.
Pidätettyjen merirosvojen kohtalo on vielä epäselvä. Victoria Nylund kertoi, että heillä on tuhatkunta merirosvoa, jotka joutunevat oikeuteen 20:ssa maassa.

3. ARVIOLTA 35 % maailman tarvitseman raakaöljyn määrästä kulkee Hormuzansalmen kautta. Siitä 700 000 tynnyriä/päivä kuljetetaan Suezin kanavan kautta Eurooppaan ja Afrikkaan, kuten pari päivää sitten raportoitiin. USA:n ja todennäköisen EU:n julistaman saarron johdosta sitä käyttäneet maat joutuvat etsimään uusia öljyntuottajia, mikä auttamattomasti nostanee öljyn ja öljytuotteiden hintoja.
Iranin raakaöljyn suurin ostajamaa Kiina sekä Intia ovat jo alkaneet vähentää Iranista tuottamansa öljyn määrää, Kiina puolella. Japani sulkee myös Iranin öljyntuonnin, mikä aiheuttanee melkoisia ongelmia muutenkin talousvaikeuksissa ponnistelevalle Japanille, joka kärsi satojen miljardien menetykset tsunami-onnettomuuden takia. Japani keskustelee USA:n kanssa sen 250 000 tynnyrin/päivä toimituksista Iranista. Tarkkailijat otaksuvat, että Japanille voidaan myöntää erivapaus Iranin painostustoimista.
Kiina, EU ja Japani ostavat puolet Iranin 2.6 miljoonan tynnyrin/päivä raakaöljystä.
Vähentyneen kysynnän vuoksi Iran joutunee myymään raakaöljyään alennettuun hintaan. Toinen ongelma on maksujen tilittäminen Iranilaisiin pankkeihin, jos Iranin keskuspankin boikotti tule voimaan täysimääräisesti.

EUROOPAN maat ovat vasaran ja alasimen välissä suhteessaan Iranin öljyboikottiin. Euroopan maat – joista varsinkin Italia, Espanja ja Kreikka – ostavat yhdessä n. puoli-miljoonaa tynnyriä/päivä raakaöljyä Iranista ollen sen toiseksi tärkein tuontiryhmä Kiinan jälkeen, mikä pakottaa Euroopan öljynjalostamot etsimään muita tuottajamaita. Tämä sattuu pahaan aikaan, kun talousasiantuntijat varottavat, että Euroopan ja mahdollisesti koko maailman talouselämällä on viikko aikaa löytää ratkaisu keskeisiin ongelmiin, tai koko maailmanlaajuinen talousjärjestelmä kaatuu.

IRANIN ulkoministeri Ali Akbar Salehi vähättelee koko ongelmaa ja sanoi torstaina Iranin pystyvän hoitamaan sen tielle asetetut esteet. ”Iran on jumalallisten avustusten avulla aina varautunut kohtaamaan sellaiset vihollisuudet emmekä ole ollenkaan huolestuneita maatamme vastaan asetetuista sanktioista.” Iranin uskonnollinen johto sitä vastoin varoittaa omilla vastatoimillaan, joista Hormuzan-salmen tukkiminen kaikelta ulkopuoliselta laiva-liikenteeltä on yksi, mikä estäisi 35 % länsimaitten tarvitseman raakaöljyn saannin.
Raakaöljyn hinta Brent markkinoilla nousi 7 USD/tynnyriltä Obaman allekirjoitettua viimeisen öljyboikotin laiksi, eli torstaina öljyn hinta oli 114 USD/tynnyri. USA joutunee sallimaan joillekin maille poikkeuksia boikotista, kuten Turkille, joka ostaa kolmanneksen öljystään Iranista.
Boikotti on alentanut Iranin valuutan Rialin hintaa, ja paikallista valuuttaa muutetaan Iranin pankeissa dollareiksi. Ruoka- ja muiden välttämättömyystarvikkeiden hinta on noussut jyrkästi Iranin basaareissa viime kuukausien aikana, mikä pakottanee hallitusta lisäämään niiden tukea, jota IMF on ylistänyt oikeana talouspolitiikkana. Rialin ja dollarin hintaeron aletessa perheelle maksetun tuen arvo on alentunut 45:tsä USD 27:än USD. http://www.haaretz.com/news/middle-east/iran-bushehr-nuclear-plant-to-reach-full-capacity-by-end-of-month-1.406094
http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=252589,
Iranin ydinteollisuuden johtaja Fereidoun Abbasi sanoo, että Iran hallitsee nyt koko uraanin rikastausprosessin malmista uraanisauvoihin, joita käytetään ydinvoimaloiden polttoaineena. Täten maa on yhä selvemmin omavarainen. Hän myös selitti, että Iran on valmistautunut jakamaan ydintietouttaan ystävällisten Afrikan maitten kanssa.
Maailmantalouden romahtaminen ja maailmanlaajuinen sekasorto, mikä aiheutuu palvelujen keskeytyessä ja välttämättömyystarvikkeiden loppuessa tai niiden hinnan noustessa yli tavallisen kansan ostokyvyn, sopii hyvin sekä maailmantaloutta säätelevien kansainvälisten järjestöjen kuten myös Iranin uskonnollisiin ennusteisiin, joiden mukaan muslimien ennustama pelastaja, ”mahdi”, nousee sen keskeltä saattaakseen sekasortoisen maailman asiat kuntoon ja asettaakseen islamin hallitseman kalifaatin entisten yhteiskuntien raunioille. Iranin presidentti Ahmadinejad sanoo valmistelevansa tietä mahdille. Toisaalta Egyptin Muslimiveljeskunnan johtava teologi sanoo Afrikan pohjoisosan maitten olevan valmiit muodostamaan yhteisen kalifaatin. Kysymys on vain siitä, kuka nousee sen johtoon. http://www.haaretz.com/news/middle-east/iran-offers-nuclear-technology-to-friendly-african-nations-1.406026

4. UUTISOTSIKOITA
- Lontoossa toimiva ”thinktank” (ajatushautomo, älykeskus) Chathamhouse varoittaa, että hallitukset ovat hyvin huonosti varautuneet suurin katastrofeihin, kuten tulivuoren purkaukseen ja sen aiheuttamaan tuhkapilveen, mikä estäisi lentoliikenteen epämääräiseksi ajaksi saaden lento- ja turismiyhtiöt monien muitten ohella vararikon partaalle; SARS Aasian maissa tai Japanin maanjäristys ja sen aiheuttamaan tsunamiin. Ennusteen mukaan 30 % maailman kehittyneistä maista joutuisi kärsimään pahoja taloudellisia vaurioita. Chatham house varoittaa, että taloudellinen romahdus voisi tulla 7 vrk:n sisällä sellaisesta katastrofista. http://theextinctionprotocol.wordpress.com/
- Extinction Protocol kertoo, että rajut kaatosateet ovat aiheuttaneet luonnon-katastrofeja monin paikoin. - Filippiinien Mindanao-saarelle kaatosateet aiheuttivat maanvyörymän, joka hautasi alleen vuoren kupeella sijainneen kullankaivajien kylän. Surmansa saaneita oli hallituksen arvion mukaan 150, mutta on pienentänyt lukua, koska alueella ei pidetty asukasrekisteriä. – Brasilian Rio De Janeiron maakunnassa kaatosateet mursivat Muriaejoen patona toimineen maantiesiltapenkereen aiheuttaen tulvineen joen levittäytymisen laajalle alueelle paikoin 3.5 metrin syvyydeltä. Hallitus oli evakuoinut 4000 ihmistä ennen siltapenkereen murtumista. Kaatosateet Rio de Janeiron ja Minas Gerais maakunnissa ovat vaatineet ainakin 8 ihmisen hengen ja kaikkiaan 15 000 ihmisen evakuoinnin. – Hollannissa kaatosateet ovat uhanneet murtaa maavalleja maan luoteisosassa. Tolbertin kylässä lähellä Gronningeniä viranomaiset evakuoivat varotoimena 10 ihmistä, mutta uskovat maavallin kestävän. http://theextinctionprotocol.wordpress.com/
- Aiemmat uutiset kertoivat, että Egyptin uudet hallitsijat, Muslimiveljeskunta ja Salafi, ovat ilmoittaneet pitävänsä Israelin kanssa solmitun rauhansopimuksen voimassa. Muslimiveljeskunnan edustaja kieltää luvanneensa tällaista ja sanoo, että sen kohtalo ratkaistaan tulevassa kansanäänestyksessä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/151498#.TwlYklb3vO0
- IDF:n maavoiminen hyökkäysjoukoissa palvelevien Juudeassa ja Samariassa asuvien asevelvollisten määrä on 60 % suurempi kuin maan laajuisesti. Poliisi on joutunut lisäksi toteamaan, että Juudean ja Samarian alueilla sattunut väkivalta, josta on syytetty alueilla asuvia nuoria, on usein alueen ulkopuolella olevista kaupungeista tulleiden aiheuttama. Toiseksi poliisi tunnusti, että hallinnolliset rajoitukset alueitten asukkaille ovat monissa tapauksissa olleet perusteettomia, ilman näyttöä rikoksesta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/151500#.TwlZR1b3vO0
- Muslimiveljeskunta haali todellisen rökälevoiton Egyptin parlamenttivaalien viimeisten osavaalien selvittyä. Se sai 41 % alahuoneen jäsenistä; Salafi-puolue sai 20 %. Egyptin ”kansanedustuslaitoksessa” on 498 valittua jäsentä. Lisäksi hallitseva sotilasneuvosto nimittää 10 edustajaansa, kertoo Al Ahram. Uusi parlamentti pitää ensimmäisen täysistuntonsa 23. tammikuuta, 2 päivää ennen ”vallankumouspäivää”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/151504#.TwlbJlb3vO0
- Neljä juutalaista haavoittui sapattina palestiinalaisten tunkeutuessa läheisistä kylistä Givat Ronen juutalaisyhteisön läheisyyteen Har Brachan kylässä. Palestiinalaiset olivat kokoontuneet kukkulalle yhteisön yläpuolella ja tekivät hyökkäyksensä sieltä. Yksi haavoittuneista jouduttiin viemään sairaalahoitoon. – Karmei Tzur yhteisöä vastaan Efratin lähellä Gush Etzionissa hyökkäsi 20 palestiinalaista. Paikalle tulleet IDF:n sotilaat hajottivat hyökkäävät joukot turvautuen mielenosoituksissa käytettäviin menetelmiin. – Tiellä no 60 autoilijoita kivitettiin sapatin jälkeisenä iltana. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/151490#.Twlczlb3vO0
- Puolustusministeri Ehud Barakin paikasta Likudin vaalilistalla taitetaan jo peistä. Barakin Azmaut-puolueella on nyt neljä kansaedustajaa, eikä sen uskota ylittävän vaalikynnystä. Knessetin varapuhemies Danny Danon varoittaa, että Barakin hyväksyminen Likudin turvallisille paikoille on enemmän rasitteeksi kuin hyödyksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/151494#.Twleq1b3vO0
- Fatahin edustajat syyttävät, että Hamasin pyssymiehet estivät heidän pääsynsä Gazaan neuvottelemaan sovittelusopimuksen täytäntöön panosta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/151497#.TwlftVb3vO0
-

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019