PERJANTAI 20.01.12

1. PA:N poliisin osallistumisesta mielenosoituksiin on kirjoitettu silloin tällöin ikään kuin pelkkänä mahdollisuutena ilman todellista näyttöä. Sen sijaan PA:n osallistuminen mielenosoitusten järjestämiseen ja niiden rahoittamiseen on ollut julkinen salaisuus. Israelin hallituksen omaksuman politiikan mukaisesi pidättyä kaikista lausunnoista tai tiedoista, jotka voisivat vaikuttaa negatiivisesti poliittisiin suhteisiin palestiinalaisten kanssa, PA:n osallistumisesta aktiivisesti mielenosoituksiin on pyritty vaikenemaan. Nyt kuitenkin PA:n poliisit eivät ole viimeisten havaintojen mukaan vain seuranneet sivusta kansan osoittaessa mieltään Israelia vastaan, vaan ovat aktiivisesti osallistuneet Israelin sotilaita ja poliiseja vastaan kivittäen heitä.
YKSI viikoittaisista mielenosoituspaikoista on Bilin kylän lähellä, jossa palestiinalaiset israelilaisten vasemmistolaisten ja ulkomaisten anarkistien kiihottamina ja tukemina kivittävät poliiseja ja turvallisuusvirkailijoita pyrkien tuhoamaan sinne rakennettavaa turvallisuusaitaa. Tapahtumasta on tullut niin tavanomainen, ettei media enää jaksa edes seurata sitä, paitsi silloin, kun siellä tapahtuu jotain poikkeavaa, kuten poliisin ampuman kyynelkaasupommin osuessa johonkin mielenosoittajaan haavoittaen häntä silmään tai muualle, kuten on tapahtunut, tai poliisin haavoittuessa kivestä tai petrolipommista.

VIIMEINEN uutinen sen sijaan ylitti uutiskynnyksen.
Siinä kerrotaan, että IDF ja Shin Bet kertovat ensimmäisen kerran pidättäneensä kolme PA:n poliisin jäsentä, jotka olivat kiviä heittelevien palestiinalaisten mukana kivittäen sotilaita. Korkea turvallisuusvirkailija toteaa, että PA:n osallisuus mielenosoitusten rahoittamiseen on ollut tiedossa jo kauan, mutta ensimmäistä kertaa PA:n poliisit osallistuvat aktiivisesti niihin.
Yksi pidätetyistä kolmesta poliisista oli kapteenin arvoinen, mikä osoittaa, ettei kysymys ole vain hetkellisestä mielenjohteesta syntynyt toimi, vaan laajempi politiikka. PA:n poliisit olivat pidätyshetkellä siviiliasuissa, eikä ole tiedossa, olivatko he silloin virantoimituksessa.

BILIN kylän ohella Nili- ja Nabi Salih-kylät ovat viikoittaisten väkivaltaisuuksien paikkoina. Mielenosoittajat sanovat vastustavansa turva-aidan rakentamista, jonka he väittävät jakavan palestiinalaisten omistamia maita ja estävän heidän pääsynsä tiluksilleen. Ongelmaa on puitu lukemattomia kertoja ja esitetty useita vaihtoehtoa, mutta mikään ei kelpaa, mikä osoittaa, ettei kysymys olekaan turvallisuusaidan paikasta vaan liittyy laajempaan politiikkaan.

USA on kouluttanut useiden vuosien ajan PA:n poliiseja Jordaniassa ja antanut heille jatko-koulutusta Jerikossa. Koulutusta johtaa USA:n kenraaliluutnantti Michael Möller. Koulutettuja poliiseja on PA:n palveluksessa 8 pataljoonaa, kussakin 500 miestä. Kaksi uutta pataljoonaa valmistuu lähiaikoina. Israelin turvallisuusjohtajat tunnustavat PA:n poliisin tason nousseen dramaattisesti USA:n antaman koulutuksen vuoksi, mikä näkyy myös heidän asenteissaan. Tämä on antanut aiheen Israelin turvallisuusjoukoille vähentää osuuttaan Juudean ja Samarian valvontatehtävissä. Heidän luotettavuutensa kriisitilanteissa on kokeilematon.
http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=254417

2. IDF:n sotilaat pidättivät palestiinalaisten parlamentin, lakiasäätävän neuvoston (PLC), puheenjohtajan Aziz Dwaikin torstaina Ramallahin lähellä olevalla tarkastusasemalla. Hänen seurassaan ollut toinen mieshenkilö pidätettiin myös, mutta vapautettiin myöhemmin. Dwaik on turvallisuusjoukkojen syytösten mukaan osallistunut terroritoimintaan.
Dwaik pidätettiin vuonna 2006 ja kärsi kaksi vuotta vankilassa tuomittuna osallisuudesta terrorismiin. Toinen tunnettu Hamasin lainlaatija Abu Tir on myös ollut pidätettynä syytettynä osallisuudesta terrorismiin; hänellä oli silloin hennalla marjapuuronpunaiseksi värjätty parta, koska profeetta Muhammedilla oli myös muistikuvien mukaan punainen parta.

HAMAS esitti vastalauseen Dwaikin pidätyksen johdosta sanoen, että Israel pyrkii hänen pidättämisellään vaikuttamaan PA:n parlamenttivaaleihin ja pienentämään Hamasin voiton mahdollisuuksia niissä. Hamas voitti edelliset PLC:n vaalit vuonna 2006. Hamas kaappasi vallan Gazassa nopealla vallankeikauksella, jossa Fatahin joukot joko antautuivat taisteluitta tai huonosti johdettuina eivät pystyneet mainittavaan vastarintaan. Hamas on vuodesta 2007 lähtien vakiinnuttanut valtaansa Gazassa syrjäyttäen Fatahin ja PA:n virkailijoita joko vapaaehtoisella suostumisella tai ”pientä väkivaltaa käyttäen”, mihin kuuluvat jatkuva häirintä ja ajoittaiset pidätykset kovakouraisine kuulusteluineen.
Hamas ja Fatah sopivat yhteyksiensä sovittelemisesta toukokuussa viime vuonna. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=254408, http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=236865
Marraskuun lopulla viime vuonna uutiset kertoivat, että turvallisuusjoukot olivat paljastaneet viiden hengen muodostaman Hamasin ylläpitämän terrorisolun, ”neuvoston” Jerusalemissa. Pidätettyjä miehiä syytettiin oikeudessa kuulumisesta terrorijärjestöön ja rahanpesusta. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=247431

3. PA:n entinen ministeri Nabil Amr varoittti torstaina, että Fatah tulee häviämään toukokuun 4. päiväksi sovitut PLC:n (Palestiinan Lakiasäätävä Neuvosto) vaalit, ellei se pysty uudistumaan ja asettamaan uusia ehdokkaita vaalilistoilleen. Amr sanoi, että ns. ”nuori kaarti” on kurkkuaan myöten täynnä vanhojen johtajien kyvyttömyyteen uudistua ja joustaa nopeasti muuttuvissa olosuhteissa. Hän sanoi Fatah-johtajien laatineen kirjelmän Mahmoud Abbasille varoittaen, että Fatah voi hävitä vaalit kuten se teki 2006, ja ehdottavat, että Abbas muodostaa erityisneuvoston käsittelemään asiaa.
Vaikka toukokuun 4. päivä on sovittu vaalien ajaksi, monet epäilevät sen toteutumista, sillä Fatahin ja Hamasin väliset sovintoyritykset junnaavat paikoillaan. Toiseksi nuoret Fatahin jäsenet eivät luota entisiin johtajiinsa, mikä aiheuttaa epävarmuutta kentällä.

Viime viikolla Amr osallistui muutamien Fatah-johtajien kanssa Jordaniassa järjestettyyn tilaisuuteen, jossa keskusteltiin tilanteesta ja pyrittiin saamaan muutoksia aikaan.
”Kyllä, olemme todella huolestuneita”, tunnusti Amr Lontoossa ilmestyvässä Al-Quds Al-Arabi lehdessä. ”Ellei muutoksia saada aikaan, tulemme häviämään toukokuun vaalit”, Amr sanoi lisäten, ettei Fatah hävinnyt vain PLC-vaalit, vaan myös paikallis- ja muutamat yhdistys-vaalit.
Monet huomattavat Fatah-aktivistit haluavat, että Abbas järjestää erityisen konferenssin käsittelemään asiaa tunnustaen, että Fatahin sisällä on johdon vastaista henkeä. Amr sanoi kansan epäilevän, ettei PA:n johto kerro heille kaikkea, ja että se on luopunut vaatimuksestaan ”setlementtitoiminnan” lopettamiseksi Juudeassa ja Samariassa. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=254423.
Thaimaa ilmoitti eilen virallisesti tunnustaneensa Palestiinan valtion 1967 rajoilla, kuten PA:n uutistoimisto Wafa asiasta ilmoitti. Uutisen mukaan Thaimaa liittyy yli sadan valtion joukkoon, jotka ovat jo tunnustaneet Palestiinan, ja viralliset diplomaattisuhteet solmitaan niin pian kuin madollista. YK tunnusti jo vuona 1988 Palestiinan itsenäisyyden, vaikka sillä ei ole ollut käytännön merkitystä. YK:n alajärjestö UNESCO hyväksyi Palestiinan jäsenekseen viime vuonna vastoin sääntöjään, jonka mukaan vain valtioilla on oikeus saada jäsenyys. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=254441

4. UUTISOTSIKOITA
- Arabiliiton tarkkailijoitten mandaatti Syyriassa loppuu, mutta väkivalta riehuu maassa yhtä rajusti kuin ennenkin. Liitto tutkii uusia mahdollisuuksia. Qatar suosittaa sotilaallista väliintuloa, mutta vain arabijoukoin. Syyrian Muslimiveljeskunta vaatii Assadin eristämistä, ja kurdit puuhaavat yhtenäistä Assadin vastaista rintamaa. Torstaina raportoitiin 14 ihmisen saaneen surmansa Syyriassa ja yli 600 arabiliiton tarkkailijoitten toimien aikana. Zabadanin asukkaat kertoivat armeijan vetäneen joukkonsa kaupungin ympäriltä useiden päivien taistelujen jälkeen ja vetäytyneen kasarmeihinsa 8 km:n päähän. Muslimiveljeskunta vaatii lentokieltoalueen perustamista maahan jättäen reittejä avustuslentoja varten. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=254380
- Muslimiveljeskunnan arabiankielinen web-sivu on täynnä anti-semitismiä ka juutalaisvastaisuutta. Siellä kielletään holokaust ja vaaditaan rauhansopimuksen peruuttamista Egyptin ja Israelin välillä. Näin kertoo USA:ssa toimiva web-sivuja seuraava järjestö MEMRI, joka kääntää arabiankieliset tekstit ja seuraa Lähi Idän alueen mediatiedotusta. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=254240
- Tutkijat ovat havainneet Kuolleenmeren paljastuneita sedimenttikerroksia tutkiessaan, että meri oli lähellä kuivua kokonaan 125 000 vuotta sitten. Kairaukset meren pohjaan tehtiin 2010 loppupuolelta 2011 alkupuolelle kansainvälisenä yhteistyönä. Kairausnäytteistä, joita saatiin kairattaessa 300 m merenpohjan alapuolelle sen keskivaiheilla ja rannoilta otettujen näytteiden mukaan meri kärsi pahoin 125 000 vuotta sitten ilmastonmuutosten johdosta. Meren pinta on noussut ja laskenut vuosisatojen aikana ilmastonmuutosten mukaan. http://www.jpost.com/Sci-Tech/Article.aspx?id=254249
- 63 % amerikkalaisista uskoo gallupin mukaan, etteivät sanktiot estä Irania rakentamasta ydinpommia ja 35 % kannattaa sotilaallista iskua Iraniin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/151930#.TxkkPoH3vO0
- IDF:n asevarikolta maan eteläosassa varastettiin arviolta 1500 tykinammusta. Ne varasti luultavasti metallivarkaat, mutta on mahdollista, että ammukset päätyvät terroristien käsiin, jotka käyttävät niitä tienvarsipommeissaan panssariajoneuvoja vastaan. Tämä menetelmä kehitettiin Irakissa ja kokeiltiin kerran Gazassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/151922#.Txkk9oH3vO0
- IDF ja Shin Bet ilmoittivat torstaina pidättäneensä huomattavan Islamic Jihad johtajan Jeninissä. Häntä syytetään yhteyksien pitämisestä Syyriassa toimivaan terrorijärjestöön, joka toimitti hänelle runsaasti varoja sekä aseita. Hän piti yhteyttä Jihadin kanssa Gazassa sekä Israelissa kielletyn Islamic Unionin kanssa Jerusalemissa. Häntä syytetään myös rahanpesusta sekä värväystoiminnasta yliopistoissa. Jeninin terrorisolun asekätköstä löydettiin räjähteitä, automaatti-kivääreitä, ammuksia sekä rahaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/151917#.Txkl1IH3vO0
- Egyptin turismi taantui 30 % vuoden 2011 aikana edellisestä. Turismi on Suezin kanavan ohella yksi tärkeimmistä tulolähteistä Egyptille, eikä Muslimiveljeskunnan ja Salafistien vaatimukset pukeutumissääntöjen tiukentamisesta sovi yhteen turismin kanssa, sillä Siinain laajat hiekkarannat ovat yksi suosituimmista kohteista. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/151912#.TxknvoH3vO0
- Treblinkan tuhoamisleirin massahautausmaita on löydetty entisten lisäksi. Tällä Puolan itäosassa sijaitsevalla natsien kuolemanleirillä surmattiin 800 000 juutalaista, mutta myös muita natsien eliminoitaviksi määriteltyjä ihmisryhmiä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/151891#.TxkojIH3vO0
- USA:n korkein sotilasjohtaja kenraali Mertin Dempsey aloitti eilen illalla virallisen vierailunsa Israelissa, jatkaen tänään järjestetyn kunniakomppanian jälkeen neuvotteluja ja keskusteluja yhteisen strategian laatimiseksi tulevien ongelmien varalle, joista potentiaalinen sotilasisku Iraniin ei ole vähäisin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/151921#.TxkpXoH3vO0
- Bangladesh sanoo estäneensä islamilaisten järjestämän vallankaappausyrityksen, jonka tarkoituksena oli kumota nykyinen hallitus ja saattaa maa tiukan sharia-lain alaisuuteen. Prikaatinkenraali Mohammed Masoud Rassaq ilmoitti, että kaappaukseen osallistui 16 ääri-islamia tukevaa entistä upseeria kaataakseen sheikki Hasinan johtaman hallituksen, joka sanoo, että rauha ja demokratia hallitkoon maata. Heidät pidätettiin ja he odottavat oikeustoimia kaappausyrityksestä syytettyinä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/151936#.TxkqQ4H3vO0
- Iran syyttää, että YK on voinut antaa tietoja atomitiedemiesten teloittajille, mutta teloituksista se syyttää USA:n ja Israelin agentteja. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/iran-says-information-gathered-by-un-may-have-played-part-in-scientist-killing-1.408290

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019