TIISTAI 13.12.11

1. SYYRIASSA on meneillään paikallisvaalit samaan aikaan, kuin vaalipaikkoihin menevät äänestäjät voivat joutua kaduilla taistelevien ristituleen. Syyriassa vallan keskittyessä hallituksen ympärille paikallisilla viranomaisilla ei ole paljon valtaa eikä vaaleilla siten suurta merkitystä. Äänestysvilkkaus on ollut 10 %:n luokkaa, sillä äänestäjät eivät luota vaalien oikeuteen ja tulosten peukaloiminen on enemmän sääntö kuin poikkeus. Koska kouluja on otettu vaaliviranomaisten käyttöön, koululaisia on kehotettu saapumaan kouluille siviili-asuihin eikä koulun univormuihin pukeutuneina, jotta äänestäjien määrä näyttäisi suuremmalta.

VAPAAN Syyrian Armeijan (FSA) edustajat tunnustavat, että Assadia tukeva armeija pystyy jatkamaan mielenosoittajien alistamista vielä pitkään, sillä heillä on aseet ja valtaosa sotilaista ja upseereista ovat edelleen presidentti Assadille uskollisia. Siksi FSA pyytää ulkomaista apua sekä aseitten että varojen kuten myös poliittisen tuen muodossa.
Uutisraportit kertovat siviilien surmaamisen jatkuvan monilla paikkakunnilla. YK:n ihmisoikeus-neuvoston viimeisen raportin mukaan uhriluku on yli 5 000 ja kasvaa päivittäin.

KUTEN Jonathan Spyer varoittaa kolumnissaan turhasta optimismista Assadin hallituksen nopeasta kaatumisesta, Syyria ei ole jäänyt yksin sisäisissä taisteluissaan.
Sen uskollisin tukija on tietenkin Iranin vallankumoushallitus, mutta sen rinnalle on nousemassa Irak, jonka pääministeri Maliki on avoimesti Iran-mielinen ja kieltäytyi arabi-liiton julistamista Syyrian vastaisista boikottitoimista. Hizbullah on tietenkin uskollinen suurimmalle aseitten toimittajalleen, mutta se on varautunut mahdollisuuteen, että valta vaihtuu Syyriassa. Siksi se siirsi Syyrian puolelle kokoamansa aseet ja ohjukset Libanonin puolelle Bekaan laaksoon, jossa sillä on tukikohtia.

ARABIT vastustavat uuden Libyan kaltaisen länsivaltojen johtaman operaation toistamista arabimaitten sydämessä, ja ovat siksi toimineet aktiivisesti löytääkseen poliittisen ratkaisun ongelman selvittämiseksi. Arabiliitto julkisti ennen kuulumattomia sanktioita toista arabimaata vastaan, mutta niiden toteuttaminen etenee varovaisesti odottaen Assadin hallituksen avaavan jonkin uuden kanavan, jonka kautta kriisi voitaisiin selvittää rauhanomaisesti.
Arabimaat eivät näytä luottavan YK:n asettamien sanktioitten kykyyn saada toivottuja tuloksia, eikä sotilaallinen väliintulo ole länsimaitten ohjelmassa.
YK:n pakotteet kaatuvat Kiinan ja Venäjän vastarintaan, jolla ne estävät todella purevien pakotteiden asettamisen.
VENÄJÄLLÄ on kaksi laivastotukikohtaa Syyrian rannikolla, Latakia ja Tartus, joiden satama-laitteita Venäjä uudistaa suurille laivoille sopiviksi. Venäjä on myös tehostanut Syyrian puolustuskykyä toimittamalla sille uudenaikaisia ilmatorjuntajärjestelmiä ja maalta merelle ammuttavia ääntä nopeampia risteilyohjuksia tavanomaisten ohjusten lisäksi. Venäjän halukkuus toimittaa näitä aseita Syyrialle vaikka se on viivyttänyt niiden toimituksia Iranille, voi liittyä Venäjän vastatoimiin NATO:n Turkkiin rakentamalle torjuntaohjusten tukikohdalle, joka liittyy USA:n maailmanlaajuiseen satelliittien kautta toimivaan tutkaverkostoon. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=249220, http://www.jpost.com/VideoArticles/Video/Article.aspx?id=249197
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=249147

2. SELVITTÄMÄTTÖMÄT räjähdykset jatkuvat Iranissa keskittyen uraanin rikastamiseen tai siihen liittyviin laitoksiin.
Sunnuntain vastaisena yönä sattunut räjähdys Yazdin maakunnassa sijaitsevassa terästehtaassa on edelleen mysteeri. Iranin viranomaiset ovat tarjonneet erilaisia vaihtoehtoa, kuten tehtaan sisälle tuodun romutetun ammuksen räjähtäminen, tai veden pääseminen teräksen sulatusmasuuniin. Viimeinen selitys on, että räjähdyksen aiheutti vuotava kaasusäiliö. Yazdin alueen kuvernööri Azizollah Seifi kertoi journalisteille maanantaina, että muutamat kahdeksasta surmansa saaneista olivat ulkomaalaisia selvittämättä heidän kansallisuuttaan.
Terästehdas toimii lähellä uraanimalmin kaivosta. Uraani erotetaan tehtaalla malmikivestä ja lähetetään edelleen uraanin rikastamoihin jatkokäsittelyä varten. ILNA uutistoimisto (Iranin työväenpuolueen uutistoimisto) kertoi, että samassa laitoksessa tapahtui räjähdys 2010, jossa yksi ihminen sai surmansa. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4160791,00.html

3. BENYAMIN Weinthal tarkastelee artikkelissaan Iranin juutalaisen Roya Hakakianin esittämää toista teemaa tämän puhuessa paneelissa aiheesta ”Iranin uhkan kehitys” Demokratioiden Puolustussäätiön (FDD) tilaisuudessa viime viikolla. Hakakian esitti kulijoille ehdotuksensa B-teesi, joka ei perustu A-teesin mukaiseen Iranin ydinpommin estämiseen, vaan perustaa myös eritavoin ajattelevien iranilaisten (dissidents) tukemiseen.
ROYA Hakakian muutti perheineen Iranista 1995 Yhdysvaltoihin. Hän on kirjoittanut suurta huomiota herättäviä kirjoja, joista ensimmäisessä ”Journey from the Land of No” hän kertoo teinitytön kokemuksiaan Shaahin johtamassa Iranissa ennen vallankumousta.

HAKAKIAN esitti retorisen kysymyksen: ”Mitä voidaan tehdä mutta ei tehdä?” Hän otti esimerkin, mitä voitaisiin ja pitäisi tehdä: Iranin puolustusministeri Ahmad Vahidi shoppailee Afganistanissa pääkaupungin Kabulin basaareissa kesäkuussa, vaikka hän on Interpolin etsintälistalla osallisuudestaan 1994 Buenos Aeresin juutalaiskeskuksen pommittamiseen. Hän ihmettelee, miten kansainvälinen rikollinen voi vapaasti käydä ostoksilla Afganistanissa, vaikka USA maksoi omaisuuksia järjestelmän muuttamiseksi. ”Miksei tällaista henkilöä ole julistettu ei-toivotuksi Afganistanissa?”

HAKAKIANIN läpimurtoteos ”Assassins on the Turquoise Palace” (Turkoosipalatsin teloittajat) vuodelta 2011, jossa hän kertoo Iranin 1992 lähettämistä salamurhaajista Saksaan. He teloittivat neljä Iranin toisinajattelevaa kurdia ja muita Iranin mullah-hallituksen vastustajia. Teos on saanut kiitosta monelta taholta, mm. New York Times kirja-arvostelussa.
Iranin hallituksen salamurhat ulkomailla eivät kuitenkaan ole saaneet niille kuuluvaa julkisuutta mediassa, hän valittaa. Tästä on esimerkkinä vuonna 1989 Viinissä tapahtunut iranilaisen toisinajattelijan salamurha. http://www.jpost.com/IranianThreat/OpinionAndAnalysis/Article.aspx?id=249186

4. DEBKAFILE kertoo artikkelissaan Iranin suunnitelmista aloittaa harjoitukset Hormuzan salmen sulkemiseksi tilanteessa, että Iran joutuu hyökkäyksen kohteeksi. Iranin parlamentin Majlisin kansallisen turvallisuusvaliokunnan jäsen Parvis Sorouri kertoi maanantaina 12.12.2011, että ”joutuessaan hyökkäyksen kohteeksi Iran tekee maailman turvattomaksi”. Hänen uhkauksensa ei ole perätön, sillä 40 % maailman tarvitsemasta raakaöljystä ja suuri osa nesteytetystä kaasusta kuljetetaan suurilla tankkereilla Hormuzan salmen kautta. Salmen sulkeminen kohdistuisi tuskallisesti varsinkin Kiinan teollisuuteen, joka saa polttoaineensa suurelta osin Persianlahden öljymaista, niiden mukana Saudi Arabia. Iran on myös vakuuttanut, että sotatilanteessa Iran iskee USA:n ja NATO:n kohteisiin Turkissa. Iranin vastainen sota leviäisi Israeliin Iranin liittolaisten Syyrian, Hizbullahin ja Hamasin toimesta.

IRANIN laivaston komentaja amiraali Habibollah Sayyari on viimeisen puolen vuoden ajan vakuuttanut laivastonsa hallitsevan laivaliikennettä Persianlahdella. ”Se on valmis ja sillä on kapasiteetti sulkea kaikki laivaliikenne salmen kautta, jos niin päätetään”, hän sanoo.
DF:n artikkelissa arvioidaan myös Iranin suunnitelmia kaappaamansa huippusalaisen UAV-koneen RQ-170 hyödyntämisestä, ja tunnustelee eri mahdollisuuksia. Yksi on viedä asia Haagin kansainväliseen oikeuteen Iranin ilmatilan rikkomisesta; toinen on palauttaa kone USA:lle määrättyjä diplomaattisia myönnytyksiä vastaan; kolmas on antaa kone Venäjän tai Kiinan asiantuntijoille sen salaisuuksien varastamiseksi tai antaa koneesta saamansa tiedot Venäjän asiantuntijoille ydinteknologian tietoutta ja huippuaseiden toimituksia vastaan. http://www.debka.com/article/21562/

5. PA:n puheenjohtaja toteuttaa salaista ”Troijan Hevostaan”, solmimalla liittosuhteita Israelin arabien keskuudessa. PA:n web-sivulla Wafa kerrotaan, että Nasaretin ja Ramallahin kaupungit ovat solmineen ”vaihtosopimuksen” (exchange pact), jolla pyritään artikkelin mukaan ”edistämään varsinkin turismia ja kasvattamaan rakkauden ja sosiaalisia siteitä kaupunkien välillä”. PA sanoo solmivansa uusia sopimuksia toisten arabikaupunkien kanssa.
Tzvi Ben Gedalyahun artikkelissa todetaan, että hanke on osa Abbasin suurta suunnitelmaa toteuttaa haavettaan yhdestä valtiosta Jordanjoen ja Välimeren välillä, mutta se valtio ei olisi sionistinen eikä siellä olisi yhtään juutalaista. Abbas esittelee julkisuudessa veistoksia ja kuvia Palestiinasta, joka käsittää koko maan ilman Israelia. Durbanissa YK:n ympäristökonferenssin esityslistalle PA oli ujuttanut osanottajamaitten joukkoon Palestiinan valtion. USA:n ja Israelin jäsenien vastalauseitten ja jäsenmaksujen lakkauttamisen uhalla järjestäjät poistivat ”Palestiinan valtion” luettelosta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/150673#.TucN1Fb3vO0

6. UUTISOTSIKOITA
- Jerusalemin kaupungin päätettyä sulkea Temppelivuoren Mughrabi-portille johtavan rampin käytön kieltäminen ihmisille vaarallisena on aiheuttanut paikallisen kriisin Israelissa. Sekä Jordania että Egypti varoittivat vaarallisen puusillan purkamista vastaan, mutta se on ainoa portti, jonka kautta juutalaiset ja kristityt pääsevät vuorelle. Netanyahu esitti uuden kulkuväylän etsimistä, mutta se kulkisi arabialueen kautta. Kansanedustaja Danny Dayan (Likud) totesi, että kaikilla halukkailla täytyy olla pääsy vuorelle. Koko tämä ongelma Temppelivuoresta syntyi Israelin johtajien pelkuruudesta ja lyhytnäköisyydestä v. 1956 – niiden etunenässä kenraali Moshe Dayan – jotka eivät uskaltaneet järjestää vuoren asioita Israelin ja juutalaisten näkökulmasta, vaan antaessaan sen rutiinin palestiinalaisen wakfin haltuun synnyttivät samalla räjähdysalttiin tilanteen, joka uhkaa räjähtää koska vain. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/150671#.TucRtFb3vO0
- Arviolta 50 vihaista nuorta tunkeutui IDF:n tukikohtaan tiistain vastaisena yönä tuhoten omaisuutta ja piirrellen grafiitteja. Heidät oli lähettänyt liikkeelle huhu, että IDF aikoo osallistua tiistaina etäyhteisön tuhoamiseen Samariassa. Yeshan asukasneuvoston puheenjohtaja Danny Dayan esitti anteeksipyynnön IDF:n paikalliskomentajalle eversti Kahanelle. Juutalaisten useimmiten ilman asianmukaisia lupia rakennetut juutalaiset etäyhteisöt ovat nousseet keskusteluun, joissa yhä pontevammin vaaditaan niiden tuhoamisen lopettamista järjettömänä ja vain muslimi-kiihottajia rohkaisevina juutalaisten vastaisiin iskuihin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/150675#.TucUMFb3vO0, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/150672#.TucXwVb3vO0
- Gulfmaitten yhteistoimintaneuvosto (GCC) kosiskelee Egyptiä mukaan tähän hankkeeseen, josta näyttää muodostuvan suuren kalifikunnan esiaste. Jordania liittyi siihen jokin aika sitten, ja on odotettavissa, että Irakia kositaan seuraavaksi. GCC-mailla on runsaasti varoja käytettävissään, joita pyritään rahastoimaan suuriin sosiaalisiin projekteihin kuten asuntojen rakentamiseen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/150645#.TucWi1b3vO0
- Joukko israelilaisia nuoria valtasi muutamia tyhjiä kirkkoja Qasr al-Yahudissa lähellä paikkaa, jossa Johannes Kastajan sanotaan kastaneen Jeesus Kristuksen. Nuoret halusivat tällä esittää vastalauseensa Jordanian puuttumiseen Temppelivuorelle johtavan puisen rampin purkamiseen. Paikalle ryntäsi sekä IDF:n että Jordanian sotilaita, jotka saivat nuoret lähtemään paikalta rauhallisesti. 17 pidätettiin. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/idf-scrambles-as-right-wing-activists-seize-structures-near-jordan-border-1.401059
- OECD kehottaa Israelin talousministeriötä pysymään budjetin raameissa eikä laajentamaan sitä sosiaalisista vaatimuksista huolimatta. Taloudellinen tilanne on ilmeisen vaarallinen maailmassa neljän johtavan eurooppalaisen pankin jouduttua kaatumisen partaalle, ja samaa kerrotaan USA:n neljästä suurpankista. Näitä on alettu kutsumaan nimellä ”apokalypsin neljä ratsastajaa”. http://english.themarker.com/oecd-urges-israel-not-to-widen-budget-as-protesters-want-1.401127
- Suomessa valmistaudutaan jouluherkkujen valmistamiseen; Israelissa taas hanukka-aikaan, joka alkaa keskiviikkona 21.12.. Alla vinkki oliiviöljyn käyttämiseen. http://www.jpost.com/FoodIndex/Article.aspx?id=248503

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019