KESKIVIIKKO 14.12.11

1.IDF:n korkeat upseerit ovat ihmeissään, miksi heidän sotilaitaan vastaan hyökätään, vaikka armeija on rakennettu suojaamaan kansalaisiaan. Tässä näyttää olevan varsin erikoinen ajatuskatkos. Ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun armeijan sotilaitten osallistumista juutalaisten kotien tuhoamista vastaan hyökätään juuri samoilla perusteilla, mihin armeijan johtajat vetoavat; eli armeijan tulee suojella kansalaisia tuholta eikä osallistua siihen, kuten se teki osallistuessaan Gazan juutalaisyhteisöjen tuhoamiseen ja tekee osallistuessaan poliisien kanssa juutalaisten etäyhteisöjen tuhoamiseen Juudeassa ja Samariassa.

MAANANTAIN ja tiistain aikana nuorten tekemät mielenosoitukset IDF:n tukikohtia vastaan - pyrkien tunkeutumaan niihin sisälle tuhotakseen armeijan kalustoa ja muilla tavoin osoittaakseen mieltään - sai alkunsa huhusta, että IDF oli poliisien kanssa aloittamassa Itamarin juutalaisyhteisön vieressä sijaitsevan etäyhteisön tuhoamisen. Huhu osoittautui sittemmin virheelliseksi, mutta vahinko oli päässyt tapahtumaan ja nuoret aloittaneet mellakointinsa tukikohtien edessä. Noin 50 nuorta kokoontui tunkeutui tiistaiaamuna IDF:n tukikohtaan Länsirannalla heitellen kiviä autoihin, mm. prikaatinkomentaja Ran Cahanan autoa kohti, puhkoen autojen renkaita ja polttaen tyhjiä renkaita. Tämän tapaisia tekoja on totuttu kutsumaan nimellä ”hintalappu”, joita tehdään varsinkin arabikohteita vastaan kostoksi juutalaisten omaisuutta vastaan tehtyihin hyökkäyksiin, joita poliisi ei halua tutkia.

TOINEN vastaava mielenosoitus tapahtui maanantai-iltana, mutta sen kohteena ei ollut armeija vaan Jordania, joka oli antanut varoituksen, ettei Jerusalemin Temppelivuorelle johtavaa puista ramppia saa poistaa tai se aiheuttaa uskonnollisen sodan. Tiistaina 30 nuorta tunkeutui Jordanian rajan yli lähelle Kafr al-Yahu kylää, jonka lähellä Jeesuksen kerrotaan saaneen kasteen Johannes Kastajalta. Se oli selvä rajaloukkaus toista itsenäistä valtiota vastaan ja sellaisena rikos, jolla voisi olla diplomaattisia seurauksia.

PÄÄMINISTERI Netanyahu halusi leikkiä kovaa johtajaa ja tuomitsi nämä ”laittomuudet” vaatien syyllisten rankaisemista lain ankarimpien pykälien mukaan. Hän kutsui turvallisuus-johtajia neuvotteluihin vaatien heitä laatimaan järjestelmiä, joilla ”setlerien” toimia pystyttäisiin paremmin valvomaan ja ehkäisemään ”hintalappujen” toistaminen.
Tällaisista mellakoinnista ja epäjärjestyksestä armeija ja poliisi ovat yleensä antaneet syyllisille määräaikoja, joiden ajan syyllisten tulee pysytellä poissa Länsirannalta, koska heidän aiheuttamansa vahingot ovat vähäisiä eivätkä edellytä oikeustoimia.
IDF:n komentaja Benny Gantz kutsui nuorten mielenosoituksia ”järjettömiksi, joita on vaikea edes kuvitella”. Hän sanoi niiden olevan väkivaltaisia rauhattomuuksia, toivoen syyllisten saavan ansaitsemansa rangaistuksen. Varsinkin maan vasemmistolehdet nimittelevät heitä ”äärioikeistolaisiksi”, vaikka useimmilla pidätetyillä on uskonnollisten korvakiharat. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=249312

2. RABBI Dov Lior ja kaksi muuta rabbia laativat kirjelmän, jonka he lähettivät pääministeri Netanyahulle ja puolustusministeri Barakille, selittäen siinä, että juutalainen laki sallii kansalaisen puolustautua kaikin mahdollisin keinoin.
Rabbit selittivät kirjelmässään, että IDF:n tulee muuttaa suhtautumistaan yhteydenotoissaan kiviä heittelevien kanssa mielenosoitusten yhteydessä.

Kirjelmän laativat Kiryat Arban ja Hebronin päärabbi Dov Lior, Samarian alueen päärabbi Elyakim Levanin ja rabbi Eliezer Nahum Rabinovitch Birkat Moshe yeshivan johtaja Maale Adumimin kaupungista. He totesivat kirjelmässään mm.:
”Jokaisella, joka on kuolemanvaarassa, mukaan lukien kivien tai muiden vaarallisten esineitten heittelyn vuoksi, täytyy olla oikeus avata tuli hyökkääjiä kohti joutumatta syytetyksi oikeudessa tai että heidän aseensa takavarikoidaan.
Kirjelmässä vaaditaan myös, että juutalaisyhteisöjen vartijoilla tulee olla oikeus avata tuli yhteisöön pyrkiviä vihamielisiä tunkeilijoita vastaan, ja että juutalaisyhteisöt tulee varustaa tarvittavin tuliasein puolustusta varten.
Kirjelmässä vaadittiin kuolemanrangaistuksen ottamista käyttöön naisia ja lapsia vastaan tehdyissä rikoksissa. Tällaista rangaistusta tarvitaan, kirjelmässä todetaan, koska epäinhimilliset ihmisten sieppaajat vaativat kohtuuttomiksi kasvavia lunnaita uhreistaan.
Samaa vaadittiin toisessakin hallitukselle lähetetyssä kirjelmässä. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=249353

3. IRANIN ylin kaitsija Ali Khameney antoi käskyn useiden maan vallankumouskaartin johtavien upseerien pidättämiseksi, heidän joukossaan hänen poikansa Mojtaba, kerrotaan Jordaniassa toimivan uutistoimiston al-Bawaba web-sivulla.
Uutisessa kerrotaan, että hänen poikansa lisäksi pidätettyjen joukossa on Khamenein omia henkivartijoita, ja että muitakin vallankumouskaartin korkeita upseereita on kuulusteltu.
Vallankumouskaarti muodostaa kuin valtion valtiossa, sillä on omia teollisuus- ja liikeyrityksiä ja se toimii suurelta osin itsenäisesti. Sen eliittielin Al-Quds on erikoistunut toimimaan maan rajojen ulkopuolella sekä tiedustelu- että kommandotyyppisissä operaatioissa.

RAPORTIN mukaan salaliittolaiset yrittivät saada Khamenein vierailemaan ohjustukikohdassa lähellä Teherania 12.11., jossa tapahtunut räjähdys surmasi useita tutkijoita tai upseereita, heidän joukossaan Iranin ohjusteollisuuden johtaja. 17 ihmistä kuoli räjähdyksessä.
Khamenein poika Mojtaba on maan johtavia liikemiehiä. Samalla kun syytökset salaliitosta Iranin ylintä kaitsijaa vastaan lisääntyvät, se samalla kertoo kasvavasta hajaannuksesta johdon parissa. Tämä on ilmennyt aiemmin varsinkin presidentti Mahmoud Ahmadinejadin ja Ali Khamenein välisissä kamppailuissa tämän kieltäytyessä hyväksymästä presidentin päätöksiä ministerivaihdoksistaan. Khamenei jopa varoitti lakkauttavansa presidentin viran, ellei Ahmadinejad alistu hänen päätöksiinsä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/150705#.TuhOI1b3vO0, http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=249309

4. USA:n entinen tärkein Iranin politiikan virkailija Dennis Ross kertoi puheessaan Washington Instituutin tilaisuudessa, että presidentti Obama on vakuuttanut estävänsä Iranin ydinpommin valmistamisen. Ydinpommilla varustetun Iranin suurin vaara on siinä, että se voi aiheuttaa ydinsodan alueen maitten kesken, Ross selitti tiistaina. Ross sanoi itsensä irti Valkoisen Talon Lähi Idän neuvonantajan tehtävistään jokin aika sitten.
”Jos Iran saa ydinaseita, sodan vaara Lähi Idässä kasvaa sen johdosta dramaattisesti”, Ross selitti puheessaan. ”Vaara on siinä, että tärkeimmillä pelaajilla Israel ja Iran ei ole minkään tason yhteydenpitoa, kuten oli USA:n ja Venäjän välillä oli kylmän sodan aikana”.

ROSS selvitteli näkemystään todeten, että molemmat osapuolet odottavat seuraten tarkkaan toistensa liikkeitä, mutta ”jos esim. Iran muuttaa äkillisesti tavoitettaan ja valmiuttaan, voiko Israel odottaa siinäkin tapauksessa? Tilanteen arvioiminen väärin on mitä suurin mahdollisuus”, hän varoitti. Obama on hänen mukaansa antautunut Iranin pommin estämiseen, mutta pitääkö hän sanansa, kuten teki valuttaessaan Osama bin Ladenin teloittamisen? Obama on sanonut pitävänsä kaikki mahdollisuudet pöydällä, joihin sisältynee estävän sotilaallisen iskun mahdollisuus.
Ongelman lienee siinä, ettei kukaan pysty tarkkaan sanomaan, koska Iranin ydinpommi on valmis, eli koska ylitetään kynnys, jolta ei ole paluuta; eikä hyökkäys ole enää mahdollinen. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=249347

5. SYYRIAN presidentti Bashar Assad valmistautuu ulkopuolisten hyökkäyksiin maataan vastaan sijoittaen ohjuksiaan strategisiin paikkoihin maansa rajoille. Osa pitkän matkan ohjuksista sijoitetaan Turkin vastaiselle rajalle, keskimatkan ohjuksia lähelle Jordanian rajaa. Hälyttävät uutiset kertovat myös, että Syyria on tehnyt valmisteluja ohjusten varustamiseksi kemiallisin tai bio-kärjin. Näiden ohjusten kantomatka on 1300 km, joten niillä yltää Turkin pääkaupunkiin Ankaraan, tai Israelin kaupunkeihin. Turkin rajan tuntumaan on sijoitettu 21 ohjusten-laukaisualustaa. Assad kutsui korkeita sotilasjohtajia palatsiinsa keskusteluihin, joissa päätettiin, miten vastata mahdollisiin hyökkäyksiin. Venäjä toimitti Syyriaan aseitten ohelle 3 miljoonaa kaasunaamaria, jotka annetaan Assadin tukijoille ja Baath-puolueen aktivisteille. Naamarien toimitukset saataneen hoidetuksi ennen joulukuun loppua.
Syyrialla oletetaan olevan Lähi Idän suurimmat varastot massatuho aseista. Niiden valmistusta nostettiin 1973 sodan jälkeen ja niitä varastoidaan Damaskoksen lähelle salaisiin varastoihin. http://www.todayszaman.com/newsDetail_getNewsById.action?newsId=265384

Obama on antanut luvan USA:n armeijalle siirtää joukkojaan Irakista Jordanian puolelle lähelle Syyrian rajaa. Uutiset kertovat satojen sotilaitten linnoittautuvan Al-Mafraq kylän lähelle Jordanian pohjoisosassa. Sen lähellä sijaitsevan al-Hussein sotilaskentän liepeillä on havaittu vilkasta sotilastoimintaa, ajoneuvoja ja lentokoneita, 10 km:n päässä Syyrian rajasta. USA:n, tai NATO:n kuten jotkut niitä nimittävät, joukkojen tehtävänä lienee pääasiassa estää Syyrian armeijan iskut Jordaniaan Assadin luvattua sytyttää koko Lähi Itä tuleen, jos Syyriaa vastaan hyökätään. USA:n joukot eivät anna lausuntoja tai vastaa kyselyihin. http://theintelhub.com/2011/12/11/breaking-reports-claim-us-troops-deploying-on-jordan-syria-border/, http://www.debka.com/article/21564/

6. UUTISOTSIKOITA
- Ralf Peters toteaa artikkelissaan, että Obaman päätös vetää joukkonsa Irakista avaa Iranin terroristeille valtatien Syyriaan, Libanoniin, Jordaniaan ja Israeliin. Peters pitää ilman muuta selvänä, että valtatyhjiön, mikä aiheutuu USA:n joukkojen vetäytymisestä, tulee täyttämään Iran, jonka vaikutus on selvästi havaittavissa Bagdadissa. Irakin pääministeri al-Maliki on solminut luottamukselliset suhteet Iranin johtajien kanssa, eikä hänen hallituksensa voisi pysyä pystyssä ilman Iranin tukemien ryhmittymien suostumusta. http://www.familysecuritymatters.org/publications/id.11026/pub_detail.asp
- USA:n huippusalaisen miehittämättömän UAV-koneen RQ-170 joutuminen kuvien perusteella lähes ehjänä Iranin viranomaisten ja tutkijoitten käsiin hämmästyttää edelleen tarkkailijoita. Miksi koneeseen asennetut itsetuhomekanismit eivät toimineen, tai miksi valvojat eivät aktivoineet niitä? Vaikka USA edelleen väittää, että kone ammuttiin alas, sen kunto ei tue tätä teoriaa. Viimeisen uutisen mukaan Pakistanin uskotaan välittäneen tietoja USA:n UAV-koneitten aikatauluista ja käytöstä Afganistanissa. Joka tapauksessa koneen tietokoneen uskotaan sisältävän runsaasti salaista tietoa, mm. iskukohteista Iranissa, jotka ovat joutuneet vääriin käsiin. Miten paljon tämä todella järkytti USA:n ja Israelin ilmavoimien suunnitelmiin ja salaisiin koodeihin, on vielä tutkittavana, mutta muutospaineet ovat kiireisiä. http://theextinctionprotocol.wordpress.com/2011/12/14/empire-strikes-back-did-pakistani-intelligence-tip-off-iran-to-u-s-drone-flight-plan/
- Epätavalliset sääilmiöt ovat jatkuneet monin paikoin maapallolla. Voimakkaita tuulia, kuten jopa 160 km:n tuntivauhdilla puhaltavat Skotlannissa, ja Uudessa Seelannissa, jossa tuulten rannoilta puhaltama hiekka on peittänyt ihmisten puutarhoja. Meren
rannikon viereiselle jalankulkutielle oli kasaantunut hiekkaa polven korkeudelle asti. -
Australiassa New Wales eteläosassa ankkoja on tunkeutunut farmarien riisipelloille
syöden nuoret kasvit aiheuttaen suurta taloudellista vahinkoa .- Tiedemiehet ovat
havainneet kahden jalkapallokentän suuruisen komeetan syöksyvän kohti aurinkoa ja
lopulta iskeytyvän sen pintaan, joskaan ei aiheuttane ongelmia maapallolle. – Euro
jatkaa putoamistaan ollen alimpana moneen vuoteen, ja jos se jatkaa samaan tahtiin,
seurauksena voi olla lopullinen romahdus.
http://theextinctionprotocol.wordpress.com/author/theextinctionprotocol/

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021