TIISTAI 01.11.11

1. PA:N hakemus UNESCO:n täysjäsenyydestä hyväksyttiin järjestön maanantain kokouksessa äänin 107; vastaan 14; äänestyksestä pidättyi 52. Tulos ei yllättänyt ketään, se oli selvä jo ennen äänestystä, vain muutamien yksityisten valtioitten äänestämistä seurattiin. USA äänesti vastaan, kuten myös Kanada, Israel, Saksa ja Alankomaat. Puolesta äänestivät mm. Brasilia, Venäjä, Kiina, Intia, Etelä-Afrikka, Itävalta ja Ranska. Englanti ja Italia pidättyivät äänestämästä.
ÄÄNESTYKSEN tuloksena Palestiinan Auktoriteetti, PA, tuli siten UNESCO:n 195:ksi (194 ?) jäseneksi JP:n artikkelin mukaan. YK:ssa on 193 jäsenmaata.
Päätöksellä tulee olemaan välittömiä seurauksia.
USA ilmoitti pidättävänsä pian maksettavaksi tulevan 60 miljoonan USD maksueränsä. Kanada ilmoittaa harkitsevansa myös oman maksuosuutensa siirtämistä tai poistamista.

PA:n puheenjohtaja, olemattoman valtion presidentiksi kutsuttu, Mahmoud Abbas kiitteli haltioissaan ”maailman valtioita äänestyksestä rauhan hyväksi”, kuten hän riimitteli.
Hän kutsui äänestystä ”voitoksi Palestiinan itsenäisyydelle, jota koko maailma tuki tänään”.
Abbas selitti edelleen Palestiinan valtion perustamisen tarvetta mahdollisimman pian. Äänestykseen osallistuneitten edustajien riemuhuudoista päätellen seuraava askel, valtion perustamishakemus YK:ssa, hyväksytään samoin ylivoimaisesti, jopa suuremmin lukemin. Abbas pyrki osoittamaan lainkuuliaisuuttaan vakuuttaen, ”ettei äänestys ollut tarkoitettu ketään vastaan, vain vapauden ja oikeuden tukemiseksi”. Ongelman muodostaa vain se, etteivät islamin oikeuden ja vapauden käsitykset vastaa sitä, mitä ne länsimaissa tarkoittavat.
PA:n ulkoministeri Riad Malki hehkutti näin: ”Tämän päivän historiallinen voitto UNESCO:ssa on alkuna tielle, joka on vaikea, mutta johtaa kansamme ja maamme vapauteen miehityksestä. Palestiinalla on oikeus paikkaansa kartalla.”
Täytyy muistaa tässä yhteydessä, että perinteinen islam, jota Iran selkeimmin pyrkii edustamaan, kieltää Israelin kuulumisen maailman kartalle ja vaati sen tuhoamista.
Vaatimus Israelin tuhoamisesta on edelleen osa sekä Hamasin että PLO:n ja sen alaisen järjestön Fatahin perustamisdokumenttia, eikä sitä ole poistettu sieltä.

ISRAELIN reaktio oli sekin odotettu. Vaikka äänestyksen tulos ei tullutkaan yllätyksenä, sen realiteetin tunkeutuminen tajuntaan vie aikansa ja vastareaktion puhkeaminen samoin.
Välittömänä vastauksena Israel ilmoittaa harkitsevansa kaikkien yhteyksien katkaisemista UNESCO:n kanssa. Toiseksi viranomaiset varoittavat, että päätös tulee vahingoittamaan kvartetin ponnistuksia suorien keskustelujen välittömästä aloittamisesta.
”Palestiinan toiminta UNESCO:ssa, kuten muissakin vastaavissa YK:n elimissä, merkitsee kansainvälisen yhteisön rauhanprosessin edistämiseksi tarkoitettujen ponnistelujen hylkäämistä”, sanotaan ulkoministeriön lausunnossa, jossa myös varoitetaan yhteyksien katkaisemisesta UNESCO:n kanssa: ”Israelin valtio tulee harkitsemaan seuraavien askeleitten ottamista tulevassa yhteistoiminnassa järjestön kanssa.” http://www.jpost.com/VideoArticles/Video/Article.aspx?id=243912

2. NGO-järjestö IMPACT-SE julkisti suorittamansa tutkimuksen maanantaina koskien PA:n opetusmateriaalia ja koulukirjoja. Lausunnossa todetaan, ettei PA täytä UNESCO:n asettamia kriteerejä, joiden perusteella se voitaisiin hyväksyä järjestön täysjäseneksi.
IMPACT-SE instituutti seuraa ja tutkii rauhan ja kulttuurin suvaitsevaisuutta kouluopetuksessa (peace and cultural tolerance in school education). Instituutti seuraa kouluopetuksen tasoa ja sen käyttämää opetusmateriaalia koko Lähi Idän alueella pyrkien tarkkailemaan, miten ne sopivat yhteen kansainvälisten normien kanssa rauhaa ja suvaitsevaisuutta koskevissa kysymyksissä, päämäärä, joka perustuu UNESCO:n lausuntoihin ja ohjeisiin.

Tutkimuksessa todetaan, että vuonna 2011 Palestiinan käyttämissä koulukirjoissa esiintyvät edelleen Israelin ja juutalaisten vastaiset perusperiaatteet.
Nämä perusperiaatteet kieltävät sekä Israelin että juutalaisten oikeudet.
Israelia ei esim. mainita Levantin aluetta (tarkoittaen Israelin, Syyrian, Jordanian, Libanonin ja PA:n territorioitten alueita) käsittelevissä osissa, eikä juutalaisten pyhiä paikkoja mainita missään. Raakelin hautakammio esitetään Bilal bin Rabah moskeijaksi.
Tutkimuksen mukaan juutalaisten identiteetti brittimandaatin aikana on poistettu kokonaan. Mandaatin aikana julistetun postimerkin kuvasta on poistettu teksti ”Eretz Israel Palestina”.
Tutkimuksessa osoitetaan, että kirjoissa esiintyy Israelin ja juutalaisten toistuva demonisoiminen. Juutalaisia kuvataan muun ohessa ”sopimusten rikkojiksi, ansiottomasta rikastumisesta, petollisiksi, lasten murhaajiksi, naisten sisäelimien riistäjiksi ja hyökkääviksi käärmeiksi”. Heitä ei koskaan mainita hyväksyvin tai positiivisin termein.
Tutkimuksessa esitetään esimerkkejä koulukirjojen kirjoituksista.
”Allahin lähetti (Muhammed) kehotti Zayd ibn Thabitia opettelemaan juutalaisten kielen, voidakseen välttää heidän petollisuutensa.” (Kirjassa arabien ja muslimien historia, kuudes taso (2009) sivu 133.) ”Vihollisenne surmasivat lapsenne, repivät auki naisten vatsat, repivät arvokkaita isiänne parrasta ja pakottivat heidät kuolemanloukkuun.” (Luku ja teksti, 8. taso, osa 2 vuodelta 2003, uusittu painos 2007, sivu 16.) Sekä seuraava. ”Elämäsi kautta! Miten on mahdollista, että käärmeet hyökkäävät kimppuumme, ja me silti pidämme yllä suojelusopimusta (dhimmi), joka on tarkoitettu sopimuksen täyttäjille?” (Arabikieli, kieliopillinen tiede, 12. taso, (2010) sivu 61.)

Oslon sopimukset ja periaatteet mainitaan ja osia lainataan ohimennen, mutta niitä ei mitenkään kommentoida hyväksyvästi, eikä tehtyjä rauhanomaisia sopimuksia esitetä tai tueta. Sen sijaan kirjoissa ylistetään runsaasti jihadia ja marttyyriutta Palestiinan vapauttamiseksi mainitsematta vapautettavaa aluetta, millä halutaan kertoa, että siihen kuuluu myös koko Israelin maa.
Esimerkkinä 8. tason oppikirjasta: ”Tänään muslimimaat tarvitsevat kipeästi jihadia ja jihad-taistelijoita vapauttamaan varastettu maa ja vapautua varastelevista juutalaisista Palestiinan ja Levantin varastetuissa maissa.”
Holokaustia (shoa) ei mainita ollenkaan, viitataan vain siihen, että kysymys juutalaisista on ennen kaikkea ja perimmältään eurooppalainen ongelma. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=243916

3. TULITAUKOSOPIMUS, jota mainostettiin eilen alkaneeksi kuudelta aamulla, rikottiin Gazan terroristien toimesta pitkin päivää. Ainakin 7 rakettia rekisteröitiin päivän ja iltapäivän kuluessa. Ne oli osoitettu juutalaiskaupunkeihin, Ashkelon, Adhod, Sderot ja Beersheba. Koulut pysyivät suljettuina tiistain aikana, jo kolmantena päivänä perättäin. Koulujen sulkemisen ilmoitusten mukana asukkaita kehotettiin pysyttelemään edelleen lähellä suojatiloja ja pysymään suojatussa tilassa 10 minuutin ajan hälytyssireenin äänen jälkeen. Asukkaat joutuvat rajoittamaan koko elämänsä tarkkaan vain odotellessaan, koska seuraava hälytys tulee, joka lähettää heidät suojatilaan riippumatta siitä, minne raketti iskee, koska sitä hälytysääni ei kerro.
Autoilijoita kehotettiin pysäyttämään autonsa ja juoksemaan lähimpään suojatilaan tai rakennukseen, tai heittäytymään maahan ja suojaamaan päänsä käsillään.

Eilen näytettiin kuvia palestiinalaisten uudesta yllätyksestä, raketin laukaisualustasta, joka pystyy ampumaan useita raketteja lähes samanaikaisesti. Armeijan tiedusteluosasto päätteli kuvia tutkittuaan, että ne olivat väärennettyjä eikä terroristeilla todellisuudessa liene niitä.
Beershebaan ammutuista kahdesta Grad-raketista Iron Dome tuhosi toisen, toinen putosi aukealle pellolle aiheuttamatta vahinkoa. Yksi raketti putosi Ashkeloniin ja kolme muuta Sderotin ja Shaar HaNegevin ympäristöön.
Puolenyön jälkeen maanantaina IAF iski ohjuksillaan rakettimiehistöön, joka oli juuri ampunut rakettinsa Shaar HaNegevin ympäristöön, ja raportoi osuneensa.

Puolustusministeri Ehud Barak totesi eilen, ettei IDF välitä eri terroriryhmien ilmoittamista tulitaukopäätöksistä, vaan odottaa, että ne sen sijaan lopettavat rakettitulensa. Hän totesi, ettei IDF halua laajentaa konfliktia, mutta tulee puolustamaan kansalaisia hyökkäyksiä vastaan. Hän ei myöskään hyväksy huhuja, joiden mukaan IDF valmistautuu hyökkäämään Gazan kaistalle todeten, ettei sillä ole mitään intressiä juuttua sinne uudestaan syyttäen huhujen ja vaatimusten esittäjiä, että he ovat ensimmäisinä vaatimaan IDF:n vetäytymistä.
USA:n Israelin lähettiläs Dan Shapiro tuomitsi jyrkin sanoin jatkuvat raketti-iskut Israeliin.
”Hyökkäyksille suojattomia siviilejä vastaan ei ole mitään puolusteluja. USA ja Israel taistelevat yhdessä terrorismia vastaan,” Shapiro totesi. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=243911

4. UUTISOTSIKOITA
- Etelä Afrikasta kotoisin oleva eläkeläistuomari Richard Goldstone, joka jää historiaan cast lead operaation valheellisen raportin laatineen YK:n asettaman komitean puheenjohtajana, yllätti kriitikkonsa esittäessään kärkevää kritiikkiä niitä vastaan, jotka syyttävät Israelia apartheidista. Hänen luulisi tuntevan, mitä siihen sisältyy, sillä hän toimi tuomarina apartheid-hallituksen aikana. Hän pyrki jo huhtikuussa Washington Post lehdessä julkistetussa kirjoituksessaan korjaamaan nimissään kulkevan raportin aiheuttamaa vahinkoa Israelille todeten, että ”jos hän olisi tiennyt sitä kirjoittaessaan, mitä hän tietää nyt, raportin sisältö olisi ollut toinen”. Hän vertasi Israelin ja Etelä Afrikan tilanteita todeten, että on täysin edesvastuutonta verrata Israelin sisäistä tilannetta siihen, mitä se oli Etelä Afrikassa, sillä Israelin väestöstä viidennes, 20 %, on arabeja, joilla on täydet kansalaisoikeudet, äänestys-, koulutus-, terveydenhoito ja muut normaaleille kansalaisille kuuluvat oikeudet omine kansanedustajineen. Goldstone totesi Länsirannasta, ettei sielläkään Israelin hallituksen politiikkana ole systemaattinen toisen rodun alistaminen tai ylivalta. Israel on suostunut Palestiinan valtion perustamiseen Gazassa ja lähes koko Länsirannan alueella, ja pyytää PA:n neuvottelijoita keskustelemaan ehdoista sen muodostamiseksi. Goldstonen mukaan ei koskaan ole ollut suurempi tarve sovitukseen osapuolten kesken, minkä tarvetta kiihdyttää PA:n tekemä hakemus YK:lle Palestiinan valtion perustamiseksi. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=243947
- Israelissa kokoontuva MoneyVal, Euroopan Neuvoston muodostama ammattilaisten komitea sai kuulla oikeusministeriön pääsihteerin Guy Rothkopfin esitelmän Israelin edistyneestä lainasäädännöstä ja sen toteuttamisesta käytännössä rahanpesun ja siihen liittyvien rikollisten toimien valvomiseksi ja estämiseksi. Konferenssiin, joka on järjestyksessä 10 vastaava tilaisuus, osallistuu osanottajia 30 Euroopan maasta. Israel liittyi MoneyVal komiteaan 2006. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=243919
- NGO-komitea nimeltä Komitea rakennusten tuhoamista vastaan (ICAHD) valittaa YK:lle, että Israel syyllistyy sotarikokseen ajaessaan palestiinalaisia asukkaita pois kodeistaan ja häiriten heidän elämänsä laatua Jerusalemin itäosista. Asianajaja Michael Sfard sanoo 73-sivun raportissaan YK:lle, että kysymys on etnisestä väestön siirrosta. ”Israel syyllistyy kansainvälisen lain rikkomiseen, ja aiheena on demografia”, hän kirjoittaa raportissaan. Hän viittaa palestiinalaisten vaikeuteen saada rakennuslupia, mikä pakottaa heidät rakentamaan vapaille alueille ilman lupaa, mutta jättää mainitsematta, että lukuisissa tapauksissa rakennukset ovat huonosti ja hätäisesti rakennettuja, ja useimmiten yleiseen tarkoitukseen määritellyllä alueella. Sfard selittää, että koska Jerusalemin asemaa ei ole kansainvälisesti määritelty – Israel on liittänyt Jerusalemin itäosat pääkaupunkiinsa heti 1967 sodan jälkeen – niiden asukkaita on pidettävä miehitettyjen alueiden asukkaina, eikä Israelilla ole oikeutta tuhota heidän asuntojaan. Sfard näyttää tarkoittavan, etteivät mitkään lait koske Jerusalemin isäosia, siellä vallitsee vain viidakonlaki. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=243894
- Suuri poliisiosasto saapui aikaisin tiistaiaamuna Migronin juutalaisyhteisöön, ajoi kolmessa rakennuksessa asuneet perheet taivasalle ja tuhosi rakennukset maan tasalle. Poliisien mukana oli yassam- erikoispoliiseja, jotka on koulutettu mielen-osoitusten taltuttamiseen, ja jotka tunnetaan erittäin kovista otteistaan. Poliisit menivät pieneen Ramat Migronin etäyhteisöön. He eivät käyttäneet puskutraktoreita kuten tavallisesti – ehkä siksi, että talot olivat parakkityylisiä kevyesti rakennettuja – vaan turvautuivat lihasvoimaansa moukareita käyttäen. Poliisi pidätti vielä epäselvien tietojen perusteella 10 asukasta syyttäen yhtä kivilingon käyttämisestä. Lopuksi poliisit ajoivat asukkaat pakosalle ja julistivat alueen suljetuksi sotilasalueeksi. On täysin käsittämätöntä, kuka näitä tuhoamispartioita ohjaa ja kuka suunnittelee nämä operaatiot. Niiden toteuttaminen kuulunee puolustusministeriölle, eli niiden toimeenpanijaksi lienee osoitettava Ehud Barak, mutta onko Netanyahu tietoinen näistä, ja jos on, kuuluuko tämä myös hänen politiikkaansa? Israelissa varoitetaan, että nämä satunnaiset tuhoamisoperaatiot vahvistavat PA:n johdon käsityksiä, että Netayahu on pehmeä ja liukas otteissaan, jota on helppo manipuloida. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/149301#.Tq-8PXL3vO0

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021