SUNNUNTAI 27.11.11

1. EGYPTIN Muslimiveljeskunta, jota USA:n presidentti kutsuu maltilliseksi ja suosittelee sille johtoasemaa Egyptissä, piti perjantaina tilaisuuden sunni-muslimien tunnetuimmassa opintokeskuksessa, Kairon Al-Azhar moskeijassa, jonka sharia-lain tulkintoja seurataan ja noudatetaan kaikkialla muslimimaailmassa. Ynetnews toimittaja Eldad Beck seurasi tilaisuutta Kairosta käsin kertoen sen kulusta. Juutalaisten ja Israelin kannalta huolestuttavin oli tilaisuudessa puhuneitten tunnettujen muslimioppineitten peittelemätön Israelin vastaisuus, jota voi hyvällä syyllä kutsua uhkaukseksi kansanmurhasta, genoside.
Tilaisuuteen oli Beckin mukaan ahtautunut noin 5 000 henkeä. Tilaisuus pidettiin – joko tarkoituksella tai vain sattumalta – samana päivänä, jolloin YK julkisti Palestiinan jako-suunnitelmansa 1947, jonka arabimaat ja palestiinalaiset hylkäsivät suoralta kädeltä, mutta mihin PA:n ”rauhanneuvottelijat” edelleen viittaavat ja joita he vaativat maansa rajoiksi.

JÄRJESTÄJÄT kertoivat, että tilaisuuden aiheeksi oli valittu iskulause: ”Taistelu Jerusalemin juutalaistamista vastaa” . Puhujat tarkastelivat aihetta kuten toinen toistaan rohkaisten yhä rajuimpaan hyökkäykseen ”sionistisia miehittäjiä” ja ”petollisia juutalaisia” vastaan, joiden tarkoituksena he väittivät olevan Jerusalemin muslimi-imagon muuttamisen.
Todisteiksi väitteistään tilaisuudessa jaettiin Jerusalemin karttoja, joihin oli merkitty alueet, joilla juutalaistaminen järjestäjien mukaan erityisesti tapahtuu.
Al-Azhar moskeijan imaami Muhammad Ahed el-Tayeb esitti asian näin: ”Al-Aksa moskeija on tällä hetkellä juutalaisten hyökkäyksen kohteena, emmekä me salli sionistien juutalaistaa Jerusalemia (Al-Quds). Kerromme sionisteille ja Euroopalle, ettemme salli yhdenkään kiven siirtämistä siellä.”

MIELENOSOITTAJAT vastasivat hänen sanomaansa huutaen: ”Tel Aviv, Tel Aviv, tuomiopäiväsi on tullut”, sekä lainaten Koraanin tekstiä: ”Yhtenä päivänä me surmaamme kaikki juutalaiset.” Tämän iskulauseen taustalla on Muhammadin vaatimus, että muslimien tulee surmata juutalaiset viimeiseen mieheen ja naiseen, koska islamin messias, mahdi, ei voi muuten tulla. Silloin kivet ja kannotkin huutavat: ”Takanani piileskelee juutalainen, tule surmaa hänet”.
TILAISUUDEN tähti-vieras oli kuitenkin Mubarakin ajoilta vuodesta 1961 maanpaossa Persianlahden maissa asuva 85-vuotias Veljeskunnan hengellinen johtaja Yusuf al-Qaradawi. Hän teki ensimmäisen valtavan yleisömenestyksen saavuttaneen vierailunsa Kairon Tahrir-aukiolle helmikuussa mielenosoitusten alkuvaiheitta, jolloin 200 000 ylenpalttisen innostunutta seuraajaa otti hänet vastaan. Al-Qaradawi saapui Egyptin YOUM7 uutislehden mukaan Kairoon keskiviikkona voidakseen seurata tilanteen kehittymistä Tahrir-aukiolla.

AL-QARADAWI johtaa Al-jazeeran suosittua viikoittaista ohjelmaa ”Sharia ja elämä”.
Hän on kannattajiensa mielestä innostava ja mukaansa tempaava puhuja, mutta hänen kriitikkonsa eivät aina hyväksy hänen myrkyllisiä hyökkäyksiään amerikkalaisia, shia-muslimeja ja juutalaisia vastaan.
Qaradawi on myös Muslimiveljeskunnan haaraosaston Hamasin hengellinen johtaja, joka oikeuttaa itsemurhaiskut Irakissa palvelevia amerikkalaisia sotilaita ja Israelin siviilejä vastaan.
JP:n artikkelin kirjoittaja Oren Kessler kertoo USA:n Marokon entisen lähettilään ja Carterin neuvonantajan Marc Ginsbergin viime viikon artikkelista, jossa tämä paljastaa - kuten hän sanoo – ”epäpyhän liiton” Muslimiveljeskunnan ja Egyptin korkean sotilasneuvoston välillä. Hän kertoo, että korkeimman neuvoston (SCAF) sekä Veljeskunnan ja muiden islam-ryhmien edustajat tapasivat viime huhtikuussa salaisessa tilaisuudessa, jossa sovittiin paikallisen poliittisen toimintakomitean pankkitilien avaamisesta, kuten Ginsberk kertoo Huttington Post websivulla luotettaviin eurooppalaisiin sotilastiedustelutietoihin perustuen. Artikkelin mukaan kysymys on miljoonista US dollareista.
Ginsbergin analyysin mukaan SCAF haluaa tällä sopimuksella estää ei-uskonnollisen hallituksen muodostamisen Egyptiin, joka voisi rajoittaa armeijan hallitusvaltaa. Sopimuksella puolestaan varmistetaan armeijan osallisuus maan kansallisesta budjetista ja armeijan upseerien harjoittamien tuottavien liikeasioitten hoitamiseksi.
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=247078

2. MIELENOSOITUKSET Egyptin Tahrir-aukiolla jatkuvat järjestäjien iskulauseen ”perjantain viimeinen tilaisuus” alla, vaikka kaksipäiväisten äänestysten tulisi alkaa maanantaina. Pääministeri pyytää mielenosoittajilta kaksi kuukautta, jonka aikana tilanne ehtisi rauhoittua vaalitulosten selvittyä. Mielenosoitusten johtajat ovat kuitenkin hylänneet korkean sotilasneuvoston (SCAF) esittämän tilapäisen hallituksen pääministeriehdokkaan, joka heidän mielestään on 77-vuotiaana liian kalkkeutunut ymmärtääkseen uutta sukupolvea. Presidenttiehdokkaaksi ilmoittautunut IAEA:n entinen pääjohtaja ElBaradei vihjaa voivansa luopua ehdokkuudesta, jos hänet valitaan ylimenokauden pääministeriksi.
Vaalien oletettu voittaja Muslimiveljeskunta kehottaa hallitusta valmistautumaan siihen, että vaalien ensimmäinen osa toteutetaan suunnitelmien mukaan maanantaista alkaen.
Mubarakin aikana poliittisesta toiminnasta kielletty Muslimiveljeskunta pystyi kuitenkin painostuksesta ja johtajiensa pidätyksistä ja vankeustuomioista huolimatta säilyttämään sisäisen rakenteensa, minkä johdosta sen poliittiselta siivellä Vapaus ja Oikeus-puolueella on valmis organisaatio, mikä puuttuu muilta ryhmiltä. Tämä antaa sille suositun aseman.

LÄNSIMAAT ovat pelästyneet mielenosoitusten alkamisesta uudelleen, jotka ovat jo vaatineet ainakin 42 ihmisen hengen ja tuhansien vammautumisen. Siksi ne ovat vaatineet, että sotilasneuvosto SCAF luopuu nopeasti vallastaan siviilihallituksen hyväksi.
SCAF:in puheenjohtaja marsalkka Tantawi kutsui presidenttiehdokkaat ElBaradein ja Amr Moussan luokseen voidakseen heidän kanssaan sopia tavasta, millä väkivalta lopetetaan. Viikonvaihteen aikana yksi mielenosoittaja sai surmansa poliisiauton alla, jota mielenosoittajat itsekin pitävät onnettomuutena, ei tahallisena.
Muslimiveljeskunnan uskotaan läntisten tarkkailijoitten mukaan saavuttavan 35-50 %:n äänimäärän, mikä takaisi sille johtavan aseman uudessa hallituksessa.
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=247054

3. ARABILIITON Syyrian presidentille Bashar Assadille antama määräaika sopimuksen allekirjoittamiseksi, jolla hän olisi antanut liiton tarkkailijoille luvan tulla maahan, umpeutui, minkä johdosta arabiliiton talousasiantuntijat laativat listaa rankaisutoimista Assadin hallitusta vastaan. Niiden tulee saada liiton ulkoministerien vahvistus ennen voimaan tuloaan. Ulkoministerit kokoontuvat sunnuntaina Kairoon käsittelemään asiaa.
Reutersin saamien ennakkotietojen mukaan sanktioihin kuuluu Syyrian johtavien virkailijoitten matkustuskielto, sekä kaupallisten lentojen lopettaminen Syyriaan. Yhteydet Syyrian keskuspankin kanssa keskeytetään, mutta kansan tarvitsemia välttämättömyystavaroiden vientiä Syyriaan sanktiot eivät estä.

VÄKIVALTA armeijan ja siviilien välillä sen sijaan jatkui viikonvaihteen aikana. Aktivistien laskelmien mukaan aikakin 11 siviiliä sai surmansa. YK:n laskelmien mukaan yli 3 500 siviiliä on saanut surmansa turvallisuusjoukkojen luodeista.
Lauantain aikana ihmisoikeusjärjestön mukaan 27 siviiliä sai surmansa turvallisuusjoukkojen luodeista, useimmat heistä Homsissa ja Qusayrissa Reutersin mukaan.
Kapinalliset sotilaat surmasivat 12 sotilasta järjestämässään väijytyksessä Idlibin lähellä sotilas-saattuetta vastaan, joka oli matkalla Maarat al-Numaniin.
Lauantaina haudattiin 22 sotilaan ruumiit, niiden joukossa kuusi lentäjää, jotka saivat surmansa väijytyksessä ollessaan matkalla lentotukikotaansa Homsin ja Palmyran välillä. Hallitus syytti väijytyksestä aseellisia jengejä.
REUTERS raportoi sunnuntaina, että muutamat arabimaat kieltäytyvät hyväksymästä sanktioita Syyrialle omien intressiensä vuoksi. Irakin ulkoministeri Hoshyar Sebari kertoi, että Irakilla on omat syynsä kieltäytyä boikotista, sillä satojatuhansia irakilaisia asuu Syyriassa, ja siksi kauppasuhteet jatkuvat. Jordania ja Libanon harkitsevat sanktioita samoilla perusteilla. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/150120#.TtHrhFb3vO0

4. UUTISOTSIKOITA
- Hamas lopetti oman ”äänettömän sodan” Israelia vastaan ampuen lauantain aikana raketin Eshkolin alueelle aiheuttamatta vahinkoja. IAF vastasi rakettiin tekemällä kaksi iskua Gazan kaistalle, niidenkään ei kerrota vahingoittaneen ketään. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/150124#.TtHxf1b3vO0
- Kymmeniä tuhansia ihmisiä marssi perjantaina Gazassa vastustaakseen Jerusalemin juutalaistamista, kuten iskulauseissa todettiin. Mielenosoitus alkoi Omari-moskeijalta perjantain rukousten jälkeen päätyen Palestiinan aukiolle, jossa puheita pidettiin, joihin varsinkin PA:n lakia säätävän neuvoston jäsenet osallistuivat. He vaativat, että kaikkien muslimien tulee osallistua Jerusalemin Temppelivuoren Al-Aksa moskeijan vapauttamiseen, ikään kuin Israel valvoisi sitä. Temppelivuori ja Jerusalem ovat nousseet Egyptin mielenosoittajien vaatimusten kärkeen, joita vaaditaan vapautettaviksi ja pelastettaviksi Israelin juutalaistamiselta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/150105#.TtHyV1b3vO0
- PA valmistelee esitystä YK:lle, jolla pyritään saamaan yleiskokouksen neuvoa-antava ja laillinen päätös Israelin tuomitsemien palestiinalaisten terroristien vapauttamisesta Israelin vankiloista. PA kärsi pahan PR-kolhun Hamasin saatua Israelin suostumaan 1027 terroristin vapauttamiseen jättäen PA:n täysin syrjään. Fatah haluaa korjata tämän täydellisenä yllätyksenä Abbasille tulleen virheen vaatimalla saman verran tai mieluummin kaikkien n. 8000:n terroristin vapauttamista. Koska YK:n yleiskokouksen myönteinen päätös PA:lle tulee kuin ”Manulle illallinen” suostumatta yhtään mihinkään, PA katsoo YK:n yleiskokouksen päätöksellä kohottavansa imagoaan merkittävästi ensi vuoden alussa, ehkä toukokuussa, pidettäviin vaaleihin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/150098#.TtHz81b3vO0
- Rakentaja Motti Kugel sanoo parin vuosikymmenen ajan odottaneensa viranomaisten lupaa ja maan siirtoa valtiolta yritykselleen rakentaa uusi kaupunki Jerusalemin lähistölle, luultavasti länsipuolelle, joka E-1 alueen lisäksi Jerusalemin itäpuolella lienee ainoa kysymykseen tuleva alue. Kugel sanoo, että ainoa ongelma on turvallisuusjärjestelmän byrokraattisuus, ja siinä erityisesti puolustus-ministerit, Amir Peretz ja hänen seuraajansa Ehud Barak. Kugel sanoo, että kyseinen maa-alue on 1600 dunamia, eli n. 400 eekkeriä, jolle hän rakentaisi 10 000 asunto-yksikköä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/150117#.TtH2LVb3vO0
- Kanadalaiset turistit, osa 34 kanadalaista ja 8 amerikkalaista turistiryhmää, jotka pyrkivät vierailemaan juutalaisessa Oz Tzion etäyhteisössä, joutuivat IDF:n asettaman vartioryhmän tarkkaan syyniin, jonka aikana sotilaita johtava eversti uhkasi pidättää turistiryhmän miesjäsenet, elleivät he häivy paikalta 10 minuutin sisällä. Kristityt turistit katsoivat sotilaitten loukanneen heidän kunniaansa ja oikeuksiaan ja laativat kirjelmän pääministeri Netanyahulle, jossa he kysyvät, miksi sotilaat uhkasivat heitä, mutta sallivat Peace Now ja muitten vasemmistoryhmien vapaan liikkumisen alueella häiriten ja vakoillen juutalaisyhteisön jäseniä? Kristittyjen kanadalaisryhmä vieraili Oz Tzion etäyhteisössä pian sen jälkeen, kun poliisi oli hajottanut sen 15 parakkia jättäen asukkaat ulkosalle ilman suojaa ja turvaa. He valittivat pääministerille, miksi heitä kohdellaan vihollisina, vaikka he haluavat Israelin parasta, jota uskovat Netanyahunkin tarkoittavan, mutta miksi tuhota kodit nuorilta ihmisiltä, jotka olivat pystyneet häthätää pystyttämään yhden parakin suojakseen tuhottujen tilalle? Kirjelmässä muistutetaan pääministeriä, että hänen myönnytyspolitiikkansa ei tule onnistumaan Israelissa eikä sitä hyväksytä maailmalla. Siinä muistutetaan historiallisista tosiasioista Balfourin julistuksesta 1917, San Remon konferenssista 1920ja Kansainliiton päätöksestä 1922 ja Raamatun lupauksista, joilla koko Israelin maa luvattiin Jaakobin heimolle, Israelin kansalle, ikuiseksi omaisuudeksi. He viittaavat länsimaihin, jotka auliisti tukevat ns. ”rauhanliikkeitä” Israelissa ainoana tarkoituksenaan jatkaa työtä, joka natseilta jäi kesken juutalaisten hävittämiseksi. Kirjeen laatija Dublanko sanoi lähettävänsä nuorisojoukon keväällä Israeliin, jotta he voisivat omin silmin nähdä ja kokea Oz Tzionin ja Bat Ayin asukkaitten rohkeuden. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/150128#.TtH4qlb3vO0
- Korkea Iranin vallankumousarmeijan lennosto-osaston kenraali Amir Ali Hajidazeh varoitti, että jos USA tai Israel hyökkää Iraniin, se iskee ohjuksillaan Turkkiin, jonne USA rakentaa ohjustentorjuntajärjestelmään kuuluvan valvonta-aseman. Toinen kenraali uhkaa, että koko Israelin alue on Iranin ohjusiskujen piirissä, ja varsinkin sen ydinlaitokset. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4153323,00.html
- Venäjä on tiettävästi toimittanut Syyrialle parannetun version S-300 ilmapuolustus-patteristosta. USA:n lentotulialus G W Bush on matkalla Syyrian rannikon edustalle, jossa on ennestään kolme venäläistä sota-alusta, ja jonne sen ainoa lentotukialus Admiral Kuznetsov on matkalla. USA:n kuudes laivasto Välimerellä tukee lentotukialusta. Panokset näyttävät nousevan uhkaavasti Syyrian ympärillä. http://www.debka.com/article/21521/

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021