TORSTAI 06.10.11

1. ISRAELIN puolustusviranomaiset, joilla tarkoitettaneen puolustusministeriötä, harkitsevat uusien alueitten luovuttamista PA:n valvontaan B- ja C-alueilta. B-alueella Israelilla on turvallisuusvastuu, PA vastaa siviilihallinnosta; C-alue on Israelin täydessä siviili- ja turvallisuusvastuussa. Esimerkiksi PA:n rakentaman 40 000 asukkaan Rawabin kaupunkiin johtama ainoa käytännöllinen tieyhteys kulkee C-alueen kautta, eikä siitä ole sovittu Israelin kanssa, kuten ei myöskään kaupungin sähkö, vesi- ja viemäriyhteyksistä. PA on aloittanut useita muitakin rakennuskohteita vastoin aiempia sopimuksia aivan ilmeisenä päämääränä testata Israelin joustavuutta ja sietokykyä. Tällaisia kohteita on mm. Hebronin lähellä ja Kuolleen-meren pohjoispään alueilla lähellä Jerikon kaupunkia. Yksi kohteista on kansainväliset mitat täyttävä lentokenttä, jonka PA haluaa rakentaa Jerusalemin ja Jerikon väliselle C-alueelle.

PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak, joka tunnetaan myönnytyspolitiikan keskeisenä hahmona Israelissa, keskusteli JP:n artikkelin mukaan alueitten luovutuksesta USA:n puolustusministeri Leon Panettan kanssa tämän alkuviikon Israelin vierailun yhteydessä. Viranomaiset puolustelevat myönnytysten antamista sillä, että ne voisivat houkutella PA:n johdon keskusteluihin Netanyahun hallituksen kanssa, vaikka minkäänlaisia vinkkejä siitä ei ole annettu PA:n taholta. Palestiinalaiset ovat mielihyvällä ottaneet haltuunsa kaikki Israelin pääministereitten antamat myönnytykset ilman vastavuoroisuutta, eikä mitään ole opittu.
Puolustusministeriön lausunnossa kritisoitiin samalla USA:n kongressin päätöstä leikata PA:lle myönnettyä vuositukea 200 miljoonalla, mitä Panetta myös vastustaa.

PUOLUSTUSMINISTERIÖ on huomattavasti vähentänyt IDF:n näkyvyyttä Juudean ja Samarian palestiinalaisalueilla luottaen siihen, että PA:n oma arviolta 45 000 miehen poliisijoukko pystyy huolehtimaan niiden turvallisuudesta ja estämään terroristien pesiytymisen niihin, mutta käytännön kokemusta siitä ei ole.
IDF on samoin antanut PA:n rakentaa poliisiasemia B-alueille ilman uusia sopimuksia.
Puolustusministeriön mukaan PA esittää nykyisen turvallisuusjärjestelmän romuttamista ja uuden turvallisuuspaketin solmimista. Ministeriö joutuu tässä kovaan kädenvääntöön poliittisten puolueitten kanssa, joilla on määrättyjä ja oikeutettuja epäilyksiä PA:n kykyyn ja ennen kaikkea haluun ja vilpittömyyteen toimia IDF:n kumppanina taistelussa väkivaltaa ja terrorismia vastaan, varsinkin siksi, että Hamas hengittää raskaasti PA:n ja Fatahin niskaan.
http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=240754

2. EU:N ulkoministerit kokoontunevat piakkoin, jossa taloustilanteen kriittisyyden ja Euro-rahajärjestelmän mahdollisen romuttamisen ohessa käsiteltäneen myös rauhanprosessin nykytilannetta. JP:n toimittajat ovat saaneet selville, että EU:n johto haluaa Netanyahun julistavan uuden rakennuskiellon Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä. Tämä on merkillistä sokkoleikkiä, jossa yksi osanottajista on aina kädet silmillä toisten edes viitsimättä piiloutua, koska kiinni joutunutta ei koskaan vaihdeta. Varsinkin Saksa ja Alankomaat ovat kiivaimmin vaatimassa uutta rakennuskieltoa, vaikka ne maat lasketaan Israeliin myönteisimmin suhtautuvien EU-maitten joukkoon. EU-maitten johtajien käyttäytymisessä on havaittavissa tiettyä kärsimättömyyttä siitä, että tuo iänikuinen kiista entisen Syyria-Palestiinan maasta jatkuu ja jatkuu ilman toivoakaan ratkaisusta.

Rakennuskiellon tarpeellisuutta puolustetaan sillä, että ”se estäisi Israelia uusilta ärsyttäviltä toimilta”, jollaiseksi Gilon lähiön laajennushanke luokitellaan. EU:n kritiikissä ei lainkaan huomioida tasapuolisuutta, sillä PA rakentaa moninkertaisesti sen, mistä Israelia syytetään.
EU-johtajien kalloon ei näytä millään mahtuvan tosiasia, etteivät Jerusalemin uudet lähiöt ole ”setlementtejä”, kuten jopa Saksan liittokansleri Merkel väitti Netanyahulle teräväsanaiseksi luonnehditun puhelinkeskustelun aikana. He hylkäävät Israelin ja PLO:n väliset sopimukset, joilla alueet määriteltiin A-, B- ja C-alueiksi erilaisin vastuin ja velvollisuuksia ja omistus-oikeuksin, ja joissa Jerusalem erotettiin omaksi alueekseen. Israel julisti pian 1967 puolustus-sodan jälkeen, jossa IDF vapautti Jerusalemin, Juudean ja Samarian sekä Gazan ja Golanin alueet, Jerusalemin Israelin valtion ikuiseksi ja jakamattomaksi pääkaupungiksi.
Tätä tosiasiaa maailman valtiot eivät suostu ymmärtämään, vaikka se on koko konfliktin keskeisin ongelma. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=240715

3. MICHAL FREUND käsittelee JP:n artikkelissaan edellisessä kappaleessa mainittua Gilon lähiön laajennussuunnitelmaa, mikä on herättänyt omituista huomiota maailman johtavien länsivaltojen taholla. Freund viittaa ulkoministeri Hillary Clintonin luonnehdintaan asiasta näin: ”Olemme kauan kehottaneet molempia osapuolia välttämään mitä tahansa toimia, jotka voisivat heikentää luottamusta, mukaan lukien – ehkä nimenomaan Jerusalemissa – mitä tahansa toimia, jotka voidaan nähdä provosoiviksi, kumman tahansa tekeminä.”
Englannin ulkoministeri William Hague pani vielä paremmaksi kutsuessaan suunnitelmaa ensin laittomaksi: ”Tämä on aika, jolloin kaikkien osapuolten tulisi pyrkiä palaamaan neuvotteluihin ja vastaamaan kvartetin pyyntöön välttää kaikenlaisia provokaatioita.”

FREUND TOTEAA, ettei maailman itseoikeutettuja johtajia näytä liikuttavan pätkääkään se, että nyt tehty päätös suunnitelmasta on vain yksi askel projektin toteuttamisessa, mikä ei tule tapahtumaan lähitulevaisuudessa. Varsinainen tarkoitus heillä lieneekin Freundin arvion mukaan estää Jerusalemia rakentamasta juutalaisten asukkaittensa tarvitsemia asuntoja ja muita välttämättömiä rakennuskohteita.
Freund kutsuu tätä ”provokaatio syndromaksi”, lääketieteellinen termi, jolla tarkoitetaan tunnepitoista häiriötilaa, minkä parantaminen vaatii sairaalahoitoa.
Freund viittaa siihen, että viime vuoden lokakuusta lähtien Juudeassa ja Samariassa on aloitettu - Peace Now järjestön laskelmien mukaan – 2 598 juutalaista rakennusta, eikä kukaan nostanut äläkkää niistä, vasta Gilon 1 100 asuntoyksikköä nosti veren maun suuhun.

VASTAVUOROISUUDEN vuoksi PA:n rekisteritoimisto PSPB kertoo, että rakennustoiminta nousi heidän alueillaan 25 % viimeisen 4 vuoden aikana. PSPB kertoo myös, että vuoden 2011 aikana PA:n alueilla valmistuu kaikkiaan 33 822 asuntoyksikköä, 13 kertaa suurempi kuin se, mitä juutalaiset rakentavat Juudeassa ja Samariassa.
Freund kyselee oikeutetusti, eikä tätä tasapuolisuuden nimissä voida kutsua ”suuren luokan provokaatioksi” alueella, jonka kohtalo on ratkaisematta ja jota kutsutaan kiistanalaiseksi, mikä sekin on väärä tulkinta alueesta, joka Balfourin julistuksesta lähtien v. 1917 ja kansainliiton päätöksen vahvistamana v. 1922 on määritelty alueeksi, jolle juutalaisten kansallinen koti tulee muodostaa. Palestiinalaisista ei ole niissä mitään mainintaa.
Freund menee vieläkin pitemmälle todetessaan, että ”varsinainen provokaatio” on tapa, millä ulkopuoliset maailman valtiot puuttuvat itsenäisen Israelin maan sisäisiin asioihin. http://www.jpost.com/Opinion/Columnists/Article.aspx?id=240711

4. PA:n uusin yritys saada Israel entistä tiukemmalle kansainvälisellä areenalla on sen hakemus UNESCO:n täysjäseneksi. Tämän YK:n alaisen järjestön jäsenenä PA:lla – paremminkin PLO:lla, joka on YK:n tarkkailijajäsen, - ja Palestiinan valtiolla, jos sellainen koskaan perustetaan, olisi mahdollisuus ja oikeus esittää loputtomia vaatimuksia, syytöksiä ja rajoituksia Israelille, joita se on pyrkinyt esittämään jo ennen hakemustaan. Täten tästä hyödyllisestä YK:n elimestä tulisi muodostumaan taas yksi uusi lähes yksinomaan Israelia käsittelevä ja tuomitseva elin YK:n ihmisoikeusneuvoston tapaan. Varsinkin Israelin arkeologiset löydöt ja kaivaukset joutuisivat täysin UNESCO:n valvontaan, mikä tarkoittaisi, että PA tulisi vaatimaan niiden ”palauttamista” Palestiinan hallitukselle, jonka meriitti antiikkisten kohteiden ja löytöjen suojelijana on lievästi sanoen pelottava.

USA on vuosien aikana valittanut UNESCO:n yksipuolista ja lyhytnäköistä puuttumista asioihin ilman asiantuntemusta, mutta on kuitenkin pyrkinyt rahoittamaan sen toimintaa.
Nyt ulkoministeri Hillary Clinton ilmaisi USA:n asenteen todeten Columbian vierailunsa yhteydessä, että UNESCO:n on syytä harkita päätöksentekoaan uudelleen, ja joka tapauksessa jäsenyydestä päättää YK:n yleiskokous eikä sen alainen elin, hän totesi.
USA maksaa 22 % UNESCO:n kustannuksista saaden vastalahjaksi vain sitä tai sen liittolaismaita tuomitsevia päätöslauselmia. USA voi lopettaa tukensa kokonaan.
YK:n koko rakennelma ja päätöksentekoprosessi olisi syytä asettaa täydelliseen remonttiin, ja jos se katsotaan edelleen tarpeelliseksi, uusien sääntöjen puitteissa. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=240731

5. UUTISOTSIKOITA
- Hamasin ja UNRWA:n välille on syntynyt myrsky vesilasissa järjestön annettua kenkää Hamasin valvoman opettajien liiton johtajalle Suhail Hindille. Hamas määräsi yleislakon ja kuljetti kaikki 7000 UNRWA:n palkkalistoilla toimivaa opettajaa Gazan kaupunkiin osoittamaan mieltään päätöstä vastaan. Hamasin ja UNRWA:n välit ovat olleet kireät Hamasin vallankaappauksesta lähtien 2007, mitä ovat jännittäneet syytökset, että UNRWA pitää palveluksessaan Hamasin jäseniä, ja toisaalta se tuo Gazaan ulkomaisia vieraita koordinoimatta matkaa Hamasin kanssa. Hamas syyttää UNRWA:a oman rinnakkaisen hallintonsa muodostamisesta Gazaan, eikä voi sallia sitä. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=240731
- USA:n varapresidentti Joe Biden joutui todella kovaan pyöritykseen avattuaan suutaan väärällä kohtaa vakuutettuaan, että Jonathan Pollard vapautetaan USA:n vankilasta vain hänen kuolleen ruumiinsa yli. Nyt hän suostuu tapaamaan juutalaisjohtajia aikana, jolloin Obaman kannatus kasvaa kuin lehmän häntä alaspäin, ja jolloin vaaditaan Obaman asettamista syytteeseen ja erottamista tehtävistään, vaikka vaalikausi 2012 presidentinvaaleja varten on vasta lähtökuopissaan. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=240762
- Israel sai kymmenennen Nobel-palkitun, kun Daniel Shechtmanin katsottiin kristallistutkimuksillaan ansainneen kemian Nobel palkinnon. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=240733
- Työoikeus antoi erouhkauksen tehneille lääkäreille kehotuksen odottaa vielä yksi päivä, jos vaikka sopu löydettäisiin. Noin 700 ulkomaista lääkäriä (foreign resident medical doctors) on ollut sotajalalla viikkoja vaatien parempia työoloja, lisää potilaspaikkoja, lisää liksaa ja vähemmän työtä. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=240728
- Amerikassa on tutkimusten kautta löydetty espanjalaisperäisiä kansanosia, joilla on selviä sekä kulttuuriperinteitä että geneettisiä todisteita kuulumisestaan juutalaisten valittuun kansaan. Ironista on, että periytyvät sairaudet kuten rintasyöpä ja Bloom-syndroma ovat todisteiden joukossa. Tutkimuksia on tehty varsinkin Etelä Amerikan väestön keskuudessa, jonne juutalaiset pakenivat Euroopan juutalaisvainoja satoja vuosia sitten. Aikamme ilmiöihin kuuluu sekin, että taustoistaan edes tietämättömiä asukasryhmiä etsitään usein heidän itsensä alkaessa kysellä taustojaan. Tämä lienee osa sitä joukkoa, joka tulee asuttamaan Israelia Lähi Itää koettelevien mullistusten jälkeen, jotka tuhoavat suurimman osan nykyisestä väestöstä. http://www.jpost.com/JewishWorld/JewishFeatures/Article.aspx?id=240703
- Vaikutusvaltainen iranilainen lainlaatija Seyed Mohammed Javad Abtahi kertoi Iranin FARS-uutistoimistolle, että Abbas pelaa korkeaa peliä Israelin hyväksi, kutsuen häntä juutalaiseksi Quislingiksi. Hänen suunnitelmiinsa kuuluu edistää PA:n salahankkeita Israelin eduksi, arabikevään vaikutusten poistamiseksi sekä PA:n hajottamiseksi. Abtahi tuomitsi kahden valtion periaatteen, kuten Iranin muutkin johtajat. Heidän esityksensä mukaan Palestiinan kohtalo tulisi ratkaista yleisillä vaaleilla, joihin voisivat osallistua kaikki palestiinalaiset, myös pakolaiset. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/148522#.To1rPXL3vO0
- Saudi Arabia joutui lähettämään kiireesti vahvistuksia maan itärannikon shia-muslimien asumille alueille, jossa sijaitsevat maan tärkeimmät öljylähteet. Sotilaat joutuivat automaattiaseiden tulitukseen mennessään pelastamaan haavoittuneitaan, menettäen 11 sotilasta haavoittuneina. Palatessaan he joutuivat uuden väijytyksen kohteeksi moottoripyörällä ajavan miehen takana istuvan miehen avattua tulen heitä kohti. Saudit syyttävät ulkomaisia elementtejä väkivaltaisuuksista, mutta toiset katsovat, että sekä heidän taktiikkansa että aseensa tulivat Iranin vallankumous-armeijalta. Väkivalta nosti välittömästi raakaöljyn hintaa maailmalla. http://www.debka.com/article/21359/
-

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019