TIISTAI 04.10.11

1. POLIISI on vahvistanut valvontaansa moskeijoiden ympärillä Israelissa äskettäin Tuba Zangariyan moskeijaan tehdyn kostoiskun seurauksena. Poliisilla on joitain vinkkejä vandalismin suorittajista, mutta vielä ei tiedetä, olivatko tekijät yksityisyrittäjiä vain osa laajempaa ryhmittymää. JP:n artikkelin kirjoittaja Yakov Lappin kirjoittaa artikkelissaan kuin toteen näytettynä, että tekijät - tai tekijä – olivat äärioikeistolaisia, ikään kuin väestön vasemmalla siivellä ei olisi vihaisia ihmisiä, jotka ovat kyllästyneet arabiterroristien suorittamiin israelilaisten siviilien murhiin ja poliisin peittely-yrityksiin selvistä todisteista huolimatta, kuten tapahtui Palmerin ja hänen 2-vuotiaan poikansa murhan yhteydessä.

YAACOV Katz käsittelee analyysissaan myös moskeijan polttamista, ja kyselee, miksi kohteeksi valittiin Israelin alueella sijaitseva moskeija, kun kohteet on yleensä valittu Juudean ja Samarian palestiinalaisalueilta? Hän tuo esille vähemmän tunnetun tosiasian, että Tuba Zangariyan kaupunki on Israelin beduiinien asuttama ja että kaupungin beduiineista monet palvelevat Israelin armeijassa. Kaupungissa on jopa IDF:n ylläpitämä ”Ahcharei” (seuraa) järjestö, jossa yksi kaupunkilainen, Givati Prikaatin veteraani, toimii virkailijana, ja jonka tarkoituksena on levittää nuorten beduiinien keskuuteen motivaatiota palvella IDF:n riveissä.
Katz viittaa Shin Betin aiemman johtajan Yuval Diskinin varoitukseen jo vuonna 2009, että rauhattomuus ja jopa väkivaltaisuus nuorten juutalaisasukkaitten keskuudessa kasvaa Juudeassa ja Samariassa.

Syykin tähän on selvä: Poliisin ja IDF:n sotilaitten juutalaisnuorten autioille kukkuloille pystyttämien parakkikylien väkivaltainen tuhoaminen, joissa poliisin koulutetut erikoismiehet kohtelevat ideaalisesti virittyneitä nuoria kuin pahimpia rikollisia, kuten tilanteita seuraavat TV- ja video-otokset todistavat. Näiden nuorten usko poliisin ja yhteiskunnan tasapuolisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen on pahasti horjunut, minkä he pukevat väkivallan peitteisiin harkitsematta seurauksia loppuun asti. IDF suojaa poliiseja näiden operaatioiden aikana.
Toinen heidän uskoaan horjuttanut seikka on palestiinalaisten hyökkäykset juutalaisia asukasyhteisöjä vastaan, tuhoten heidän viljelyksiään ja hedelmälehtojaan sekä varastellen kaikkea, mikä on jätetty vartioimatta työkoneista ja –välineistä karja- ja lammaslaumoihin. Poliisi ei useinkaan ole halukas tutkimaan näitä eikä menemään arabikyliin syyllisten löytämiseksi. Nuoret kokevat, että ainoa puolustus on ottaa oikeus omiin käsiin.
Puolustusministeriön johtokin on alkanut tajuta asian vakavuuden ja vihjaillut siirtävänsä tuhottaviksi määrättyjen parakkiyhteisöjen hävittämistä toistaiseksi.
TUBA Zangariyan kylästä nuorisojoukko oli sunnuntaiaamuna menossa Rosh Pinnan juutalaiskylää kohti, mutta poliisi ehätti väliin estäen heidän kostoretkensä.
http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=240433

JUUDEAN ja Samarian juutalaisasukkaat ovat vihaisia poliisille ja IDF:lle niiden syyskuun viidentenä päivänä aamuyöstä suorittaman Migronin kolmen talon tuhoamisen vuoksi.
Sen johdosta kahta moskeijaa vastaan hyökättiin pyrkien polttamaan ne Yatman ja Qasaran arabikylissä Samariassa; ja hyökkäys tehtiin myös IDF:n tukikohtaan vahingoittaen 13 ajoneuvoa.
Arabien kiihottajina tunnettuja vasemmistoaktivisteja vastaan on myös hyökätty varoitusten ja grafiittien muodossa syyttäen heitä pettureiksi.
Tuba Zangariyan kylän nuoret sytyttivät tuleen kylänsä kuntakeskuksen, neuvosto-rakennuksen ja klinikan tuleen ilmeisenä vastalauseena moskeijansa polttamiselle. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=240464

2. USA:n puolustusministeri Leon Panettan Israelin vierailu tapahtui eilen ystävyyden ja yhteisymmärryksen merkeissä, kuten läheisten liittolaisten kesken kuuluukin. Panetta ilmaisi kannattavansa kahden valtion periaatetta ja vastustavansa USA:n kongressin päätöstä leikata PA:lle vuosittain maksaman tuen määrää 200 miljoonalla.
USA:n presidentti Barack Obama on myös ilmoittanut vastustavansa kongressin päätöstä ja voi veto-oikeudellaan jatkaa tuen maksamista. Panetta kävi eilen kertomassa tästä PA:n pääministerille Salaam Fayadille Ramallahissa.
Lienee jollain perusteella oikeutettua ulkomaisten johtajien tavata Israelin vierailunsa yhteydessä myös PA:n johtajia, mutta se jättää ulkopuoliselle tuntuman, että heitä kohdellaan tasavertaisina kumppaneina kansainvälisellä areenalla, mikä räikeästi rikkoo karua todellisuutta, sillä PA:n hallitus on ulkomaisen avun varassa toimiva sekava joukko opportunisteja, joilla ei ole edes oman kansansa valtuutusta toimiinsa, ja joka tapauksessa edustavat vain puolta Palestiinan kansasta toisen seuratessa Hamasin johtajia.

TAVATESSAAN pääministeri Netanyahun Panetta pääsi lopulta omalle erityisalalleen.
Hän vakuutti USA:n jatkuvaa ja horjumatonta tukea Israelin turvallisuudelle: ”Olemme olleet vankkoja liittolaisia ja yhteistyökumppaneita. Olemme aina vakuuttaneet tekevämme kaikkemme Israelin turvallisuuden tukemiseksi, ja minulla puolustusministerinä on tarkoitus jatkaa tätä sitoutumista. Mielestäni on tärkeää kertoa tälle alueelle, että kun vastaamme nousee vaikeita ongelmia, me seisomme yhdessä ja pyrimme yhteisvoimin kohtaamaan vaikeat ja yhteiset haasteemme.” Puolustusministeri Panetta tapasi eilen myös Ehud Barakin, ja jatkaa matkaansa tänään Egyptiin.
http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=240396

3. ISRAELIN valtio sanoo laillisten toimien olevan loppusuoralla Peace Now laittomaksi parakkikyläksi (outpost) leimaaman Shvut Rachel juutalaisyhteisön aseman virallistamiseksi lailliseksi juutalaisyhteisöksi, joka takaa sille valtion suojelun ja osallisuuden valtion infrastruktuuriverkostossa. NGO-järjestön peitenimellä toimiva Peace Now teki yhteisöstä valituksen korkeimpaan oikeuteen jo vuonna 2005, minkä seurauksena 29 taloa määrättiin purettaviksi, mitä ei ole toteutettu. Yhteisö sijaitsee 35 minuutin automatkan päässä Jerusalemista pohjoiseen tien no 60 ja Shilon yhteisön välissä. Alue on valtion omistuksessa ja sitä kävi tarkastamassa valtion ns. ”sinisen linjan” tarkastajat 1999.
Shvut Rachel yhteisössä asuu nyt 110 juutalaisperhettä.

Peace Now johtaja Oppenheimer esitti myrkyllistä kritiikkiä pääministeri Netanyahua vastaan syyttäen hänen kaikin tavoin – myös laittomin keinoin - pyrkivän estämään Palestiinan valtion perustamisen. Tämä järjestö on yksi tuskallinen piikki Israelin kyljessä.
Shvut Rachel yhteisö perustettiin Rachela Druckin muistoksi, joka sai surmansa arabi-terroristien tulittaessa bussia, jossa hän istui, surmaten myös bussinkuljettajan Isaac Rofen marraskuussa 1991. Yhteisön perustivat Shilon yeshivan opiskelijat yönä, jolloin Rachela Druck ja Isaac Rofe haudattiin. Yhteisön synagogaa johtaa ja hoitaa rabbi Ben Zion Amar, joka palveluksissaan pyrkii yhdistämään eri perinteitä kaikkien huomioimiseksi.
Yhteisö tunnetaan orgaanisesti kasvatetuista mansikoistaan, joita se vie ulkomaille. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/148458#.Toq7BXL3vO0

4. UUTISOTSIKOITA

- PA:n vankienasioitten ministeri kertoo, että satoja Israelin vankiloissa tuomioitaan kärsiviä vankeja on liittynyt nälkälakkolaisiin, jotka protestoivat vankiloitten huononevia olosuhteita vastaan. Israelilaiset syyttävät, että vankeuteen tuomitut murhamiehet ja terroristit elävät vankiloissa kesäleireihin verrattavissa olosuhteissa. Heillä on oikeus valita ruokansa, ottaa vastaan vieraita, käyttää puhelinta ja opiskella ilmaiseksi akateemiseen loppututkintoon saakka. Jotkut vangit pyytävät saada jatkaa elämäänsä vankilassa, koska heidän opintonsa ovat kesken, eikä heillä ole varaa niihin vankilan ulkopuolella. Verrattaessa olosuhteisiin, joissa Hamas pitää Gilad Shalitia jossain kosteassa ja pimeässä luolassa ilman edes PR:n virallista vierailua, heidän olosuhteissaan ei pitäisi olla valittamista. Nälkälakkoon osallistuvat ovat lääkärien jatkuvan tarkkailun alaisina, joten hengenvaaraa heillä ei ole.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/148460#.TorBFHL3vO0
- Israelin lääkärit uhkaavat edelleen erota massoittain viroistaan vastalauseeksi sille, ettei heidän ehtoihinsa ole suostuttu, ei työaikoja lyhennetty eikä palkkoja nostettu. He suostuivat kuitenkin siirtämään uhkaustaan 48 tunnin ajaksi neuvotteluja varten. Kysymyksessä on 700 lääkäriä, joten heidän poistumisensa aiheuttaisi monien sairaaloiden avainosastojen sulkemisen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/148464#.TorDx3L3vO0
- EU:n ulkomaanasioitten johtaja Catherine Ashton kiirehti vakuuttamaan PA:n puheenjohtajaa Mahmoud Abbasia, jonka kanssa hän näyttää pelaavan lähes kuin rakastavaiset kulkien käsi kädessä kameroiden edessä, ettei EU aio leikata omaa maksuosuuttaan USA:n tavoin. Hän selitti, että EU pitää erillään PA:n hakemuksen YK:n täysjäseneksi - ilman neuvotteluja ja sopimuksia Israelin kanssa - ja EU:n runsaat tukiaiset, jotka vuosittain budjetoidaan järjestön kustannuksiin. Voisi kuvitella, että EU:lla olisi paljon tärkeämpiäkin rahanreikiä monen EU-maan keikkuessa vararikon partaalla ja talouden osoittavan lähes nollakasvua. PA:n johto näyttää olevan kanta mieltä avustusvarojen leikkaamisen suhteen. Toiset rauhoittelevat, että PA aikoo päästä vuonna 2013 tasolle, jossa se ei enää tarvitse avustuksia. Toisten mielestä PA:n talous romahtaa, jos USA toteuttaa 200 miljoonan leikkaukset, mikä voisi johtaa PA:n hallituksen eroon ja koko korttitalon romahtamiseen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/148442#.TorFCXL3vO0
- Yad Vashem holokaust-museo aikoo avata salaiset Euroopan itäosissa murhattujen juutalaisten kohtaloon liittyvät dokumentit toisen maailmansodan ajoilta ja antaa niitä tutkijoitten käyttöön, mitä he eivät ole voineet tehdä tähän saakka. Tutkijat katsovat, että kriittisten vuosien 1941-1943 olosuhteitten tutkiminen on erityisen tärkeää. Dokumenttien avaamisen teki mahdolliseksi Euroopan ihmisystävällisen ryhmän tuki Juutalaisesta Kansallisrahastosta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/148467#.TorHnHL3vO0
- Arkeologit löysivät 4000 vuotta vanhan työkalujen teollisen valmistuslinjan. Kohteesta löydettiin tuhansia ohuita ja teräväreunaisia liuskekivityökaluja valmiina kulutukseen. Löytö tehtiin Qesem luolasta lähellä Tel Avivia. http://www.jpost.com/Sci-Tech/Article.aspx?id=240452
- Israelilaiset ja japanilaiset tutkijat löysivät muinaisen supernovan ”Subaru-teleskoopilla”. Löydetty Supernova on suurin tähden räjähtämisestä todistava löytö. Löytö tehtiin uudenaikaisella teleskoopilla, jolla on 8.2 metrin peilipinta ja varustettu kaikkein viimeaikaisimmilla laitteilla. http://www.jpost.com/Sci-Tech/Article.aspx?id=240451
- Israelissa käytetään pöllöjä ja muita lintuja pieneliöitä syöviä saalistajia pelloilla liikkuvien tuholaisten torjumiseen. http://www.jpost.com/ArtsAndCulture/Arts/Article.aspx?id=240450
- Egypti aikoo avata vielä kerran Israeliin johtavan kaasuputken, jonka terroristit ovat räjäyttäneet kerran toisensa jälkeen, mutta hinta on oleellisesti suurempi. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=240476

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019