SUNNUNTAI 09.10.11

1. KVARTETIN EDUSTAJAT, EU, YK, USA ja Venäjä, tavannevat tänään Brysselissä alemmalla edustajatasolla kuin syyskuun 23. päivänä, johon osallistuivat kvartetin jäsenten ulkoministerit. Tämänpäiväiseen kokoukseen osallistuvat Lähi Idän lähettiläät. Kvartetin asettama päivämäärä, jolloin keskustelujen tulisi voida alkaa, lähenee uhkaavasti. Israel on virallisesti ilmoittanut hyväksyvänsä kvartetin suunnitelman, PA:n johto sen sijaan sanoo vain sen sisältävän ”joitain positiivisia elementtejä”, mutta ei virallisesti ole hyväksynyt sitä. Palestiinalaisten kanta on, että Israelin tulee ennen keskustelujen aloittamista sitoutua hyväksymään PA:n asettamat ennakkoehdot: Julistaa uusi rakennuskielto Juudean ja Samarian juutalaisalueille sekä hyväksyä 1949 aselepolinjat tuleviksi rajalinjoiksi. ”Kantamme pysyy muuttumattomana”, kertoi PA:n edustaja JP:n toimittajalle.
Israel puolestaan on ilmoittanut, ettei se hyväksy mitään ennakkoehtoja keskusteluille, vaan kysymyksistä on voitava keskustella avoimesti, ”eikä mitään ole sovittu, ennen kuin kaikki on sovittu”, kuten Netanyahu selittää.

KVARTETIN suunnitelman mukaan Israelin ja PA:n keskustelujen tulee alkaa ennen sen asettamaa määräpäivää lokakuun 23. päivä. Keskusteluissa PA:n ja Israelin neuvottelijoiden tulisi voida sopia konkreettisista esityksistä koskien rajoja ja turvallisuuskysymyksiä 90 päivän sisällä, sekä saavuttaa todellista edistystä 6 kuukauden sisällä. Päämääränä on saavuttaa yhteisymmärrys Palestiinan valtion perustamisesta ennen vuoden 2012 loppua.

PA on omasta puolestaan keskittynyt haalimaan tarpeeksi tukijoita YK:n hakemuksensa tueksi saadakseen myönteisen päätöksen YK:n turvallisuusneuvostossa. Tähän PA tähtää itsepäisesti, vaikka USA on tarpeeksi selvästi ilmoittanut estävänsä päätöksen voimaan tulon käyttäen tarvittaessa veto-oikeuttaan. PA on saanut tukea USA:n entisiltä presidenteiltä kuten Bill Clinton sekä Jimmy Carter, joka vetosi Obaman saamaan Nobelin rauhan-palkintoon, mikä hänen mielestään velvoittaa Obaman luopumaan veto-oikeudestaan tässä yhteydessä. PA:n puheenjohtaja Abbas matkustaa vielä Colombiaan, joka on turvallisuus-neuvoston jäsen edustaen Etelä Amerikan valtioita, vaikka jopa Al-Jazeeran julkaiseman artikkelin mukaan hän tuhlaa aikaansa yrittäessään taivuttaa Colombiaa, sillä maalla on vahvat suhteet sekä USA:n että Israelin kanssa. http://english.aljazeera.net/indepth/opinion/2011/10/2011103111559136471.html

YK:n turvallisuusneuvostossa on 15 jäsentä, joista viidellä pysyvän jäsenmaan edustajalla on veto-oikeus. Hyväksyntään tarvitaan vähintään 9 jäsenmaan puoltava ääni. Turvallisuusneuvoston päätös on sitova. PA aikoo joka tapauksessa viedä hakemuksensa YK:n täyskokoukseen, jossa PA uskoo saavansa automaattisen myönteisen päätöksen, joskaan se ei ole sitova vaan suositusluonteinen. Tämän kautta PA uskoo voivansa päästä jäseneksi YK:n toimikuntiin ja neuvostoihin sekä voi vedota Haagin kansainväliseen oikeuteen, mikä oikeus on vain tunnustetuilla valtioilla, ei järjestöillä eikä hallituksilla.
JP:n artikkelin mukaan Abbasin YK:n puheensa johdosta haalima myötätunto on alkanut kovasti haalistua, ja johtavat EU-maat vastustavat PA:n hakemusta, millä voi olla vaikutusta vielä epävarmoihin edustajiin.
PA:n korkea edustaja Nabil Shaath kehui, että PA:lla on vielä useita mahdollisuuksia sen jälkeen, jos turvallisuusneuvosto hylkää hakemuksen. Hän myös toisti uhkauksen, että palestiinalaiset voivat siinä tapauksessa turvautua väkivaltaisiin mielenosoituksiin. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=240979

2. JOM KIPPUR sujui Israelissa suhteellisen rauhallisesti. Oli todella merkittävää nähdä Jerusalemin ja Tel Avivin välisen valtatien täysin autottomaksi aikoina, jolloin sillä matelee jatkuva 3-kaistainen kiiltomato aamulla rannikon suuntaan ja illalla takaisin Jerusalemiin.

JERUSALEMIN alueella rekisteröitiin poliisin taholta ainakin neljä kivitystapausta. Yhdessä tapauksessa pariskunta lähti Har Homasta kohti sairaalaan äidin aloitettua synnytyspoltot. He joutuivat etsimään aukkoa arabien kivistä rakentaman tiesulun ohi paikalla väijyvien alkaessa kivittää autoa. He onnistuivat jatkamaan matkaa, mutta toinen väijytys oli vähän matkan päässä, jossa toistui sama ilmiö. Päästyään lopulta sairaalaan pariskunta teki ilmoituksen poliisia edustavalle naiselle, jota asia ei kuitenkaan näyttänyt suuremmin kiinnostavan, mutta lupasi tehdä raportin siitä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/148591#.TpFC93L3vO0
AVUSTAVA lääkintähenkilökunta hoiti 2 168 hätätapausta Jom Kippurin aikana. Suurin osa niistä oli juomaveden vähyyden aiheuttamia (dehyndration), liikenne- ja pyöräonnettomuuksia. Lapset käyttivät tilaisuutta hyväkseen pyöräillen katujen ja maanteiden ajoradoilla, eikä heidän ajotaitonsa aina ollut tarvittava ajokkinsa hallintaan onnettomuuksien estämiseksi.

58 ihmistä taintui paaston vuoksi, ja 28 tarvitsi elvytyshoitoa. Magen David ambulanssit kiidättivät 122 naista sairaalan synnytysosastoille, ja 246 lasta sai eriasteisia pyöräily- ja rullalautavammoja. 54 ihmistä vammautui liikenteessä ajokiellosta huolimatta.
50-vuotias mies oli vähällä hukkua Bat Yamin kallioisella rannikolla.
Haifassa 19-vuotiasta miestä puukotettiin syntyneen erimielisyyden seurauksena.
Tamrassa 22-vuotias mies vietiin sairaalaan saamiensa puukonhaavojen vuoksi.
Karmielissa 10-kuukauden ikäinen vauva sai palovammoja kiehuvasta vedestä.
Jerusalemissa kolme kivitystä raportoitiin Hebronin tiellä Beit Safatassa sekä Har Homassa.
Jerusalemin itäosan Ras Al-Amud arabilähiössä rajapoliisin partiojeeppi joutui arabien kivityksen kohteeksi. Yksi kivittäjistä pidätettiin kuulusteluja varten. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=240947

3. LAUANTAIYÖNÄ poliisi havaitsi arabien ja kristittyjen hautakiviä häväistyn Jaffan hautausmaalla. Hautakiviin oli töhritty grafiitteja, joiden aiheet JP :n artikkelin kirjoittajat Y Lappin ja B Hartman ilman selityksiä leimaavat oikeistolaisiksi jatkaen vasemmistolaisten kolumnistien omaksumaa kantaa, etteivät vasemmistolaiset koskaan protestoi arabien väkivaltaa vastaan tai vastusta Israelin myönnytyspolitiikkaa. Artikkelissa todetaankin, että poliisi myöhemmin ilmoitti, etteivät grafiitit vaikuta oikeistolaisten tekemiksi.

Yksi grafiiteista koski paikallista jalkapalloseuraa: ”Kuolema ryssille G.A..-02”. Paikalla liikkui huhuja, että 25 hautakiveä oli murskattu, mutta joista poliisi ei löytänyt yhtään. Poliisi uskoo, että tapaus on jo aiheutettu useita päiviä sitten, mutta julkistettiin vasta nyt.
Muutaman tunnin kuluttua hautakivien häpäisemisen tultua julkiseksi paikallisen Rabbi Meir pää-synagogan katolle heitettiin molotovin koktail aiheuttaen vähäisiä vahinkoja.
Muslimiliikkeen paikallisjohtaja sheikki Abu Ajawa kehotti paikallisia muslimeja hillitsemään vastatoimiaan eikä kiihdyttämään helposti kuohahtavia tunteita.
Jaffan Ajami lähiössä pari sataa henkilöä osoitti mieltään lauantai-iltana jatkuvia arabien vastaisia grafiitteja vastaan, joihin poliisi ei heidän mielestään reagoinut tarvittavan vakavasti, mikä vahvisti arabien vastaisia mielialoja uusimaan töherryksensä. Mielenosoitus kääntyi erityisesti ”fasisteja ja setlereitä” vastaan sekä osaksi Netanyahun hallituksen kritiikiksi, koska se ei toimi tarvittavalla päättäväisyydellä.
http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=240936, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/148589#.TpFHj3L3vO0

4. SYYRIAN presidentti Bashar Assadin asema alkaa muistuttaa nurkkaan ahdettua rottaa, joka näyttää hampaitaan jokaiselle sitä lähestyvälle, mutta on alakynnestään huolimatta vaarallinen. Assad protestoi Turkin suorittamaa 9-päivän harjoitusta vastaan Syyrian vastaisen rajan tuntumassa kuten myös Israelin armeijan suorittamia kutsuntaharjoituksia, joiden tarkoituksena oli testata reservien valmiutta äkilliseen kutsuun. IDF:n komentaja Benny Gantz totesi tyydytyksellä, että upseereista vastasi 100 %, miehistöstä yli 90 %.
Assad varoitti Jordaniaa järjestämästä omia sotaharjoituksiaan uhaten vastatoimilla.
Viimeksi Assad uhkasi iskeä Israelin rannikon asutuskeskuksiin ja varsinkin Tel Aviviin, jos NATO tai Turkki hyökkää Syyrian alueelle. Turkin uskotaan harkitsevan puskurivyöhykkeen muodostamista Syyrian puolelle valtakuntien välistä rajaa.

USA:n kanta Bashar Assadin tapaan murskata mielenosoittajien vastarinta on ollut häälyvä, Hillary Clintonin kutsuessa Assadia ”uudistajaksi” ilman todisteita. Nyt USA:n asenne näyttää muuttuneen, mutta vasta kun virallisesti yli 2 900 mielenosoittajaa on murhattu sotilaitten ja poliisien luodeista.
Viimeisin – mutta tuskin viimeinen – todiste Assadin joukkojen raakuudesta saatiin perjantaina 07.10.2010, kun suosittu kurdi-poliitikko ja Future-puolueen jäsen, entinen parlamentin jäsen Mashaal Tammo, 53, murhattiin naamioituneiden murhaajien toimesta kotonaan Qamishissa, Syyrian pohjois-osassa. Hänen hautajaisiinsa osallistui 50 000 ihmistä, jotka joutuivat turvallisuusjoukkojen tulituksen kohteeksi, jossa kuoli 5-8 ihmistä.
USA katsoi lopulta, että Assadin kulkema polku on saavuttanut loppunsa ja vaativat hänen eroamistaan, kuten USA:n Valkoisen Talon edustaja Jay Carney totesi varoittaen sisällissodasta Syyriassa. Venäjä alkaa myös osoittaa kärsivällisyytensä loppumista presidentti Medvedevin ilmoitettua, että ellei Assad pysty reformoimaan ja lopettamaan siviilien murhaamista, hänen tukee väistyä syrjään.
Syyrian hallitus syyttää Tammon murhasta ”aseistettuja terroriryhmiä”.
Debkafilen artikkelissa todetaan, että 2. 5 miljoonan kurdikansa pysytteli syrjässä mielen-osoituksista, mutta että Tammo toimi välittäjänä Turkin kurdipuolueen PKK ja Syyrian kurdien välillä. Tammo ehkä murhattiin varoitukseksi Turkille. DF voi olla oikeassa arvioidessaan, että Assadin laskelma voi iskeä hänen omaan nilkkaansa ja jopa aiheuttaa Syyriassa sisällissodan, mikä voisi levitä laajemmalle Assadin puolustustaktiikan mukaisesti. http://www.debka.com/article/21369/
http://www.haaretz.com/news/middle-east/syria-troops-fire-on-anti-regime-protesters-killing-eight-1.388793

5. UUTISOTSIKOITA
- Iranin ylin kaitsija Ali Khamenei antoi varoituksen Turkille, että sen tulee harkita uudelleen suhtautumisensa Syyriaan ja NATO:n ohjuspuolustusjärjestelmään ja edistämäänsä ei-uskonnolliseen ideologiaan, tai ”se tulee kärsimään seurauksista”. Hän vakuutti, ettei pääministeri Erdoganin muslimeille tarjoama Turkin mallin mukainen sekulääri-demokratia ole hyväksyttävissä eikä edes kuviteltavissa. Khamenei puhui Iranin MEHR-uutistoimiston haastattelussa. Turkki ja Iran kilpailevat Lähi Idän valtahegemoniasta Egyptin otteen lipsuessa yhä enemmän sivuraiteelle vallankumouksen ja sitä seuraavan epävarman tulevaisuuden puristuksessa. http://www.haaretz.com/news/middle-east/iran-turkey-must-rethink-stance-on-syria-nato-missile-shield-or-face-trouble-1.388900
- Iran sanoo kehittäneensä tutkajärjestelmän, joka pystyy havaitsemaan lähestyvät miehittämättömät UAV-koneet ja tuhoamaan ne. Tutkan kantomatka on 2 900 km. Iran väittää tammikuussa ampuneensa alas kaksi USA:n vakoilu UAV-konetta. Iran kehuu myös kehittäneensä oman S-300 IT-ohjusjärjestelmän, joka vastaa teholtaan venäläisten vastaavaa järjestelmää. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/iran-says-deployed-radars-capable-of-detecting-unmanned-drones-1.388832
- Juutalaisvastaisuus on leviämässä voimalla Euroopan maissa. Se suunnataan juutalaisten uskonnollisia rituaaleja kuten poikalapsien ympärileikkausta ja juutalaisia operuslaitoksia vastaan. Alankomaat ja Norja ovat viimeiset maat, joissa vaikutus-valtaiset elimet ja henkilöt ovat esittäneet ympärileikkauksen kieltämistä julmana ja tuskallisena, ikään kuin esittäjät itse olisivat sen kokeneet. Ympärileikkaus suoritetaan 8-päivän vanhoille poikalapsille, jolloin lapsen immuniteetti on vielä voimakas heikentyen sen jälkeen. Uskonnonvastaisuus ilmenee joskus kohdistuen myös islamiin, kuten Sveitsissä, jossa kiellettiin minareettien rakentaminen, mutta valtaosa siitä kohdistuu juutalaisten uskonnollisiin rituaaleihin ja opetuslaitoksia vastaan. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4132618,00.html
- Egypti vaati 81 egyptiläisen vangin vapauttamista vakoilusta pidätetyn ja syytetyn Ilan Grapelin vapauttamista vastaan. Hänellä on USA:n ja Israelin kansalaisuus. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4132719,00.html
- Juutalaisyhteisöt Juudeassa ja Samariassa varoittavat, etteivät ne enää seuraa toimettomina sivusta poliisin ja IDF:n tuhotessa nuorten kyhäämiä uusia parakkikyliä, vaan aikovat vastustaa niitä voimallisella ”tsunamilla”. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4132559,00.html
- Ranskalainen usein ristiriitainen lehti Le Canard Enchaine kertoi äskettäin presidentti Nicolai Sarcozyn maininneen, että Israelin pääministerin voimakkaasti ajama idea Israelista juutalaisena valtiona on typerä. Hän viittasi siihen, että Israelissa on 2 miljoonaa arabiasukasta, joilla on täydet kansalaisoikeudet. Toiseksi hän syytti Netanyahua, että tämä toistamiseen aiheuttaa heille pettymyksiä, kuten nyt kieltäytymällä julistaa uusi rakennuskielto Juudeaan ja Samariaan ja sen sijaan ilmoittaa 1 100 uuden asuntoyksikön rakentamisesta Jerusalemiin Gilon lähiöön, jota hän Saksan liittokansleri Merkelin ja USA:n tavoin pitää ”setlementtinä”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/148556#.TpFXgXL3vO1

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019