MAANANTAI 31.10.11

1. IDF, Israelin puolustusvoimat, valmistautuvat kaiken varalta Gazan tilanteen kärjistymiseen siitä huolimatta, että Egypti neuvottelee uudesta tulitauosta edellisen epäonnistuttua. DFLP:n miehistö oli valmistelemassa raketin ampumista Israeliin, kun IDF:n sotilaat havaitsivat sen ja lähettivät lentoaseensa eliminoimaan rakettimiehistön eilen kolmen aikaan iltapäivällä. Raporttien mukaan yksi jäsen kuoli ja toinen haavoittui. Terroristit Gazassa vastasivat tähän ampumalla kolme rakettia yön aikana Eshkolin alue-neuvoston alueelle. IDF:n koneet tekivät vastaiskun rakettimiehistöä vastaan raportoiden onnistuneesta osumasta. Terroristien ampumat raketit eivät raporttien mukaan aiheuttaneet vahinkoa Israelin puolella.

IDF:n terävin johto komentajansa Benny Gantzin johdolla valmisteli sunnuntain aikana laajennettuja vastaiskuja siinä tapauksessa, että rakettituli jatkuu edelleen. IDF:n taholta kuitenkin vakuutetaan, että se aikoo pitää aloitteen käsissään eikä toimia vain terroristien toimien perusteella, vakuutti IDF:n edustajana toimiva prikaatinkenraali Yoav Mordechai viitaten tietoihin uudesta tulitauosta. Hän viittasi täsmäiskujen mahdollisuuteen terroristien infrastruktuuria vastaan todeten, että IDF hyökkäsi jo Jihadin raketinvalmistus-henkilöstöä vastaan eliminoiden sen pääsuunnittelijan ja neljä muuta jäsentä.
Puolustusministeri Ehud Barak, joka on ollut oudon hiljaa koko tilanteen aikana, varoitti Hamasin ja Islamic Jihadin johtajia testaamasta IDF:n valmiutta.
Barak kuuluu siihen johtajien kaartiin, jotka toistuvasti esittävät vakavia uhkauksia, mutta hyvin vastahakoisesti toteuttavat niitä. Tämä rohkaisee vastustajia olettamaan, että katteettomien uhkausten sarja jatkuu kuten ennenkin.

ISLAMIC JIHADIN edustajana Daud Shihab esitti Israelille vakavan varoituksen vakuuttaen, että se tulee ulottamaan vastaiskunsa syvemmälle Israelin alueelle ja lisää uusia kyliä ja kaupunkeja raketti-iskujensa maalitauluiksi. Artikkelissa todetaan, että Islamic Jihad on kehittynyt Iranin rahoittamana ja aseistamana yhdeksi parhaiten aseistautuneista ryhmistä Gazan kaistalla, jopa avoimesti uhmaten Hamasin asemaa.

Kaikki koulut peruutettiin 30 km:n alueella Gazan rajasta, toisena päivänä eilisen jälkeen. Samoin kaikki julkiset kokoontumiset ja tapahtumat on peruutettu huolimatta tiedoista uuden tulitauon mahdollisuudesta. Ashkelon on kuitenkin poikkeus säännöstä.
Kotirintama oli antanut suosituksen koulujen avaamisesta tänään, mutta paikalliset asukkaat epäilevät kotirintaman kykyä arvioida tilannetta oikein. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=243785

2. JP:n vakiotoimittaja Khaled Abu Toameh tarkastelee artikkelissaan, miten huolimatta Hamasin pyrkimyksistä rajoittaa Islamic Jihadin vaikutusta, se on kasvanut siihen asemaan, joka Hamasilla oli Gazassa PA:n hallitessa sitä ennen vuotta 2007, jolloin Hamas syrjäytti sen ja Fatahin vallan Gazan kaistalla. Toameh toteaa, että Jihadin voiman ja vaikutusvallan taustalla on Iranin ja Syyrian taloudellinen ja poliittinen tuki. Hän arvioi edelleen, että koska Syyrian hallitus on pettynyt Hamasin johdon asenteeseen, se on nyt kääntänyt aiemmin Hamasille osoittamansa huomion Islamic Jihadiin, jonka arvovalta on kasvanut siinä määrin, että sen arabimaissa vierailevia johtajia kohdellaan VIP-vieraina heille kuuluvin suosionosoituksin. Myös Egyptin Muslimiveljeskunnan delegaation Gazan vierailu vahvisti tarkkailijoitten mukaan myös Jihadin asemaa ja itsenäisyyttä aloittaa raketti-iskut.

TOAMEH arvioi, että Syyrian ja Hamasin välit ovat tulehtuneet varsinkin siksi, ettei Hamas suostunut tukemaan Bashar Assadin hallituksen mielenosoituksien vastaista politiikkaa.
Hän arvioi, että Hamas pelkää Jihadin nousua ja sitä, että se aseistautui uusilla Libyasta saamillaan aseilla, eikä siten uskalla nousta avoimesti sitä vastaan.
Tilannetta kuvaa se, että Egyptin viranomaiset neuvottelivat edellisen tulitauon Jihadin johdon kanssa sivuuttaen kokonaan Hamasin hallituksen. Islamic Jihad vastusti Hamasin ja Israelin välistä vankienvaihtosopimusta, ja haluaa osoittaa sen aloittamalla raketti-iskut Israeliin.
Hamas pystyi vielä pari vuotta sitten estämään raketti-iskut, joita se ei itse halunnut, mutta nyt tilanne on muuttunut. Ei Hamas suinkaan halunnut säästää Israelia iskuilta, vaan se katsoi siinä vaiheessa tilanteen vaativan rauhallisuutta voidakseen aseistautua ja ryhmittyä uudelleen raskaiden cast lead-operaation aiheuttamien menetysten jälkeen. Hamas katsoi myös hyötyvänsä poliittisesti antaessaan itsestään kuvan hallituksena, joka keskittyy siviilien aseman kohottamiseen, mikä on nostanut sen suosiota varsinkin länsivalloissa.

TOAMEH varoittaa niitä, jotka toivovat Hamasin hallituksen kaatumista Gazassa kuvitellen, että se nostaisi maltillisemman hallituksen Ismael Haniyehin tilalle. Hän varoittaa, että on lähes täysin varmaa, että Islamic Jihad nousee jossain vaiheessa johtavaksi ryhmittymäksi Gazassa, ja Hamasin vallan kaatuminen nopeuttaisi tätä prosessia. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=243793

3. KOTIRINTAMAN ministeri Matan Vilnai uskoo, että pahin on nyt ohi ja että tilanne Gazan kaistalla rauhoittuu, vaikka onkin pelko siitä, että Islamic Jihadin intressinä voi olla yrittää häiritä Shalit-operaation toisen vaiheen toteutumista. Sopimuksen mukaan Israelin tulee vapauttaa 550 palestiinalaisvankia, joiden henkilöllisyyden se saa itse määritellä. Palestiinalaiset toivovat, että varsinkin naisia ja nuoria vankeja sisällytetään näihin vapautettaviin.
Viimeisessä iDF:n tekemässä iskussa rakettimiehistöä vastaan Gazan kaistalle kuoli IDF:n ilmoituksen mukaan kaksi miehistön jäsentä, jotka valmistelivat iskua Israeliin.

MINISTERI Vilnai vakuuttaa, ettei Israelilla ole mitään vaikutteita, joiden mukaan sen tulisi kiihdyttää vastatoimia Jihadin kanssa, päinvastoin toiveena on suorittaa Shalit-operaation toinen vaihe pois päiväjärjestyksestä, jotta hallitus voisi keskittyi muihin ajankohtaisiin asioihin.
Rakettien vaikutusalueilla koulut pidetään suljettuina paitsi Ashkelonissa, jossa koulurakennuksia on vahvistettu raketin kestäviksi. Asukkaita kehotetaan samoin olemaan varuillaan ja pysyttelemään lähellä suojatiloja mahdollisen äkillisen iskun varalta.
IDF:n johto neuvotteli eilisen päivän ja illan toimista, joita armeija tulee toteuttamaan siinä tapauksessa, että tilanne kiihtyy uudelleen rauhattoman rauhanajan jälkeen. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=243821

PÄÄMINISTERi Netanyahu sanoi hallituksen erityisistunnossa Safedissa, ettei Gazassa ole mitään tulitaukoa, ja varoitti Jihadin johtajia, että se lopettaisi raketti-iskunsa, ettei se joutuisi kärsimään raskaampia menetyksiä kuin mitä se on jo kärsinyt. Yhä useampi ministeri ja kansanedustaja on alkanut vaatia talousministeri Steinitzin tapaan, että ennen pitkää Israelin on paneuduttava tilanteeseen Gazassa toden teolla ja ratkaistava ehkä hyvinkin perustavaa laatua olevasta kysymyksestä, onko Israelilla muita keinoja lopettaa toistuvat raketti-iskut Gazasta kuin sotilaallisen mahdollisuuden käyttäminen terrorihallinnon lopettamiseksi. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=243739

4. UUTISOTSIKOITA
- Israelin kärsiessä terroristien raketti- ja kranaatti-iskuista Gaza kaistalta Israelin poliisi meni Bat Ayin juutalaisyhteisöön Gush Etzionissa ja tuhosi kolme rakennusta poliisin omaksuman taktiikan tapaan yön pimeydessä, jolloin ihmisten vastustuskyky on alimmillaan eikä apujoukkoja saada nopeasti paikalle estämään poliisin tuhoamistyötä. Poliisin kohteena oli etäyhteisö nimeltä Bat Ayin Bet. Yhteisö sijaitsee länteen Bat Ayinista ja siellä asuu tusinoittain yeshiva-opiskelijoita ja –perheitä, jotka harjoittavat orgaanista maanviljelyä. Yksi tuhotuista rakennuksista oli 2-kerroksinen. Asukkaat lähettivät hätäviestejä kännyköillään ystävilleen ja naapureilleen, mutta apua ei tullut tai se oli liian vähäinen. Kansanedustaja Michel Ben-Ari esitti kärkevää kritiikkiä Netanyahua ja Barakia kohtaan, joita hän pitää näiden Juudeassa ja Samariassa sijaitsevien juutalaisyhteisöjen pahimpina vihollisina, ja katsoo, että niiden asukkailla on todellinen syy katkeroitua ja laillinen syy vastatoimiin. Olkoot poliisin toimet hyväksyttäviä tai eivät, mutta ajoitus oli erittäin huonosti valittu. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/149251#.Tq5VwHL3vO0
- Sisäministeri Eli Yishai (Shas) esitti haredi-väen kokouksessa Kinar-hotellissa maan pohjoisosassa, että hänellä oli vaikeuksia nukkua edellisenä yönä miettiessään, millainen turvallisuustilanne ympäröi Israelia tällä hetkellä. Hän sanoi, ettei tällaisena aikana Israelia ei lunasteta muuten kuin Jumalan etsimisellä (teshuva). ”Jos odotamme lunastusta tänä vaikeana ja monimutkaisena aikana, on parempi olla kertomatta, miten vaikea ja monimutkainen tilanne on ja miten paljon menetämme unta sen vuoksi.” Hän sanoi, että on vaikea nukkua tietäessään, mitä tapahtuu. ”Muistakaa toista Libanonin sotaa; kuinka monta rakettia silloin oli? Kuitenkin koko maan pohjoisosan väestö pakeni. Kuvitelkaa samaa pohjoisessa, keskiosassa ja etelässä – en halua pelotella ketään, mutta Hamasilla, Hizbullahilla ja Syyrialla on yhteensä arviolta 100 000 rakettia ja ohjusta – laskekaa Jumalan tähden itse, mitä se merkitsee.” Yishai totesi, että yhä useampi israelilainen alkaa ymmärtää, etteivät he voi luottaa kehenkään muuhun kuin Israelin Jumalaan, Taivaan Isään. Yishai totesi että Israelin byrokratia ja varsinkin sen oikeuslaitos on omaksunut hallituksen aseman viimeisinä vuosina, mikä tekee lähes mahdottomaksi ministereille laatia ohjelmia ja saada niitä toteutetuksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/149254#.Tq5YvHL3vO0
- Apulaisministeri Ayup Kara sanoi sunnuntaina, ettei Israel voi enää harjoittaa hillintää terrori-iskujen kourissa sen siviilejä vastaan. ”Jokainen terrori-isku vaatii iskuja heidän johtajiaan vastaan, jotka piiloutuvat pelkureitten tapaan pienten marttyyrien suojaan, joille luvataan 72 neitsyttä tulevassa elämässä. Kara puhui Faith kirkon Israelin tukemiseksi järjestämässä tilaisuudessa 15 000 kuulijalle Unkarissa. Kara tähdensi, ettei mikään uskonto oikeuta murhiin, ja Hamasin ja Jihadin johtajat ovat saatanan jälkeläisiä. ”Israel on avain vapaaseen maailmaan Lähi Idässä, ja sen vahvistaminen vähentää islamistien suunnitelmia valloittaa arabimaat opetuksillaan, joista ne voivat levittää vaikutustaan valistuneisiin länsimaihin. Viimeiset tapahtumat osoittavat, että kana on Damaskoksessa arvokkaampi kuin ihminen, eikä hurskasteleva maailma tee edes aloitetta tulitauosta, ja sen sijaan tarkkailee Israelia suurennuslasilla tuomiten sen täysin kohtuuttomasti”. Helluntailainen Faith (usko) -kirkko edustaa voimakkaasti kristillistä sionismia ja kannattaa Israelia. Pastori Sandor Nemeth, joka johtaa kirkkoa, sanoi Unkarin tukevan Israelia USA:n ja Kanadan tavoin, koska se on Jumalan tahto Raamatun ilmoituksen mukaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/149252#.Tq5dGHL3vO0
- Israel jatkaa Gazan asukkaitten tarpeitten tyydyttämistä raketeista ja terrori-iskuista huolimatta. Viime viikolla Gazaan kuljetettiin 1285 rekka-autollista tarvikkeita, 34 657 tonnia tarvikkeita, lääkkeitä ja yhteistoimintatarvikkeita. Tilasto on ajalta 21.-27. lokakuuta. 365 rekka-autollista rakennustarvikkeita vietiin sen aikana Gazaan. Lisäksi vietiin 831 tonnia kotitalouksien tarvitsemaa kaasua; 276 potilasta ja heitä avustavia läheisiä päästettiin lääkintähoitoon Israeliin, ja 126 kansainvälisten järjestöjen jäsentä sallittiin mennä Gazaan. 34 rekka-autollista hygieniatarpeita ja 64 rekka-autollista sähkötarvikkeita vietiin viikon aikana Gazaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/149235#.Tq5hXXL3vO0
- USA:ssa kasvaa pelko, että Israel voi iskeä Iranin ydinlaitteita ja laitoksia vastaan yksin, koska muu maailmaa seisoo tumput suorina seuratessaan, miten vallankumouksellinen ääri-islamilainen Iran valmistaa ydinpommia ja rakentaa yhä pitemmälle kantavia ohjuksia. Stuxnet-virus viivytti osaltaan uraanin rikastustöitä, ja toinen virus tai edellisen muunnos on tiettävästi samoilla asioilla, mutta Iranin mullahit jatkavat jääräpäisesti alkuperäisen ydinsuunnitelmansa toteuttamista. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4141689,00.html
- Yritykset Marwan Barghoutin vapauttamiseksi jatkuvat tiiviisti. Viiteen elinkautiseen + 40 vuotta israelilaisten murhista tuomitun terroristin uskovat monet muodostavan avaimen lukittuneeseen rauhanprosessiin. Viimeksi arabikansanedustaja Ahmed Tibi (UAL) kävi katsomassa Barghoutia vakuuttaen tälle, että hänen kannatuksensa on vankkumaton Länsirannan palestiinalaisten keskellä. Tibin mukaan ”tämä murhamies on vapaustaistelija, jonka tehtävä on johtaa kansansa pois Israelin miehityksestä”. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4141576,00.html

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021