KESKIVIIKKO 26.10.11

1. TURKIN pääministeri Erdogan otti lopulta lusikan kauniisti käteensä ja pyysi Israelilta avustuksia maajäristyksen jälkiselvittelyissä. Israelin johto, sekä pääministeri Netanyahu että puolustusministeri Barak molemmat tarjosivat apua heti saatuaan tiedon tuhoisasta järistyksestä, mutta pääministeri Erdogan torjui tarjouksen. Nyt Turkki pyysi Israelin Ankaran lähetystön kautta siirrettäviä taloja pelastuneiden mutta kotinsa menettäneitten tarpeisiin Van kaupungin alueella. Puolustusministeriö vuokrasi välittömästi siviilikoneen Boeing 747 – Turkki kieltää kaikki sotilaalliset yhteydet maiden välillä - avustusten lähettämiseksi, joskaan ministeriö ei halua tehdä mainosta asian kustannuksella.

TURKIN avunpyyntöön ei sisälly raivaus- ja pelastushenkilöstön ja -välineistön lähettäminen, mutta sekä tarvittava henkilökunta että välineistö ovat lähtövalmiina. Amerikan juutalainen yhteisjakokomitea (JDC) aloitti varojen keräämisen avustustarvikkeiden hankkimiseksi tarvitseville välittömästi. JDC:n johtava hallintovirkailija Steven Schwager sanoi lausunnossaan juutalaisten sydänten elävän Turkin kansalaisten mukana tänä vaikeana aikana ja tarjoavan lohdutusta maanjäristyksessä menetetyistä perheistä.

VUONNA 1999, kun 7.6 asteen maanjäristys iski Turkin kaakkoisosaan, Israel lähetti Turkkiin 250 hengen raivaus- ja pelastusosaston kenttäsairaalan lisäksi. IDF:n komentaja Benny Gantz antoi kotirintamalle määräyksen valmistautua vastaavanlaisen osaston lähettämiseksi Turkkiin, vaikka pyyntöä siitä ei ole vielä saatukaan. Erdoganion päätös kieltäytyä ulkomaisista avustustoimista herätti vastaväitteitä maassa ja voi vielä tulla vastaan seuraavissa vaaleissa, sillä pelastustoimien viivästymisen vuoksi menetetään useita ihmis-henkiä, jotka olisi voitu pelastaa, jos heidät olisi löydetty ajoissa.

TURKISSA on tapahtunut lukuisia jälkijäristyksiä, joista suurin oli 6.0 asteen suuruinen.
Menehtyneitten luku on nyt 432, kertoo Turkin tuho- ja hätätilahallituksen edustaja. Kuolleiden ja haavoittuneiden lukumäärä tulee kasvamaan raivaus- ja pelastustöiden etenemisen myötä. Rakennuksia on tuhoutunut tai romahtanut 2 262. Tuhannet ihmiset viettivät toisen yönsä teltoissa tai autoissa lämmitellen ja ruokaillen sytyttämiensä nuotioiden lämmössä.
Van-kaupungin keskusta on autioitunut jälkijäristysten pelossa, ja pahiten kärsineessä Ercisin kaupungissa ihmiset harhailevat kaduilla. Asukkaat ovat syyttäneet hallitusta avustustoimien hitaudesta, eivätkä syytökset rasismista liene katteettomia, sillä alueet ovat pääosin kurdien asuttamia, joiden PKK-puolue (Kurdien työväenpuolue) taistelee hallituksen joukkoja vastaan. Viime viikolla PKK-taistelijat iskivät raketein ja käsiasein Turkin armeijan tukikohtaan surmaten 24 sotilasta, minkä seurauksena Turkki lähetti suuren panssaroidun sotilasosaston Irakin pohjoisosaan, joka on kurdien vastarinnan vahvaa aluetta.

PELASTUSTOIMET jatkuvat raunioituneissa taloissa, ja löytäjät voivat onnellisina iloita yhdestäkään vielä elävänä löytämästään ihmisestä. Liikuttavain oli 2-viikkoisen tyttövauvan löytyminen vahingoittumattomana, kuten myös hänen äitinsä ja isoäitinsä.
Raivaustöissä käytetään raskaita koneita, joiden melua täytyy välillä hiljentää, jotta pelastuspartiot voisivat kuulla heikkoja avunpyyntöjä sortuneista rakennuksista.
Turkin punainen kuunsirppi lähetti paikalle 40 000 telttaa, vaikka tarvitsijoitten lukumäärästä ei ole luotettavia tietoja. Lisäksi tiistaina lähetettiin 12 000 telttaa Vanin kaupunkiin.
Ihmiset valittavat kylmyyttä, joka yöllä on nolla-astetta tai alle. Onneksi sateita ei ole ollut.
Pääministeri Erdogan haluaa muutoksia maan perustuslakiin, jolla nostetaan maan kurdi-vähemmistön asuinoloja ja vähennetään heidän kärsimiään puutteita. http://www.jpost.com/VideoArticles/Video/Article.aspx?id=243154, http://www.jpost.com/VideoArticles/Video/Article.aspx?id=242944

2. KVARTETTI aloittaa tänään kiperän vastamäen kipuamisen alemman asteen virkailijoilla kolme päivää sen jälkeen, kun alun perin asetettu päivämäärä keskustelujen aloittamiseksi täytyi siirtää kolmella päivällä.
Kvartetin edustajina toimivat. USA:ta edustaa David Hale, EU:ta Helga Schmid, YK:ta sen paikallislähettiläs Robert Serry sekä Venäjän edustaja, jonka henkilöllisyyttä ei kerrota. Kvartetin edustajat tapaavat ensiksi PA:n pääneuvottelija Saeb Erekatin Ramallahissa.
Netanyahun edustaja Yitzhak Molcho ei voinut yhteensattumien vuoksi tavata kvartetin edustajia tänään, kuten oli sovittu, vaan tapaaminen siirrettiin huomiseksi.
Israelin ja PA:n tulisi kvartetin suunnitelman mukaan saada sovittua rajoista ja turvallisuudesta kolmen kuukauden sisällä, ja lopullinen sopimus tulisi olla valmis vuoden 2012 lopussa. Netanyahu ilmoitti hyväksyvänsä kvartetin suunnitelman ilman vastaväitteitä, mutta PA:n kanta on edelleen avoin, tai sitä ei ole julkistettu. Erdogan toistelee ulkoa opettelemaansa mantraa täydellisestä rakennuskiellosta ja 1967 aselepolinjoista.
Julkisuudessa on liikkunut huhuja, joiden mukaan Netanyahu olisi sittenkin valmis julistamaan osittaisen rakennuskiellon Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä, ainakin hallituksen toimesta ja sen omistamalle maalle rakennettavissa kohteissa. USA:n hallituksen taholta esitetään, että Netanyhau suostuisi rakennuskieltoon, jota ei julkisteta, mutta jota käytännössä toteutetaan ilman fanfaareja. Kysyttäessä pääministerin kansliasta selitetään, että ”Israel on valmis osoittamaan hyvää tahtoaan”, eli suomennettuja valmis myönnytyksiin.

Ulkoministeri Liebermanin ankaran totuudenmukainen arvio tilanteesta ja Abbasin kelvottomuudesta johtaa palestiinalaisia on saanut tuomion USA:n ja EU:n johtajilta, jotka sanovat, etteivät Liebermanin lausunnot ole eduksi yhteistoiminnalle – ikään kuin sitä esiintyisi. Israelin johtajissa esiintyy outo kyvyttömyys nähdä asioita todellisina.
Israelin presidentti Peres, Oslon dokumenttien alkuunpanija, kritisoi myös Liebermanin lausuntoja, vaikka hänellä protokollansa mukaan ei ole oikeutta puuttua politiikkaan.
Peres hehkutti sekä Netanyahua että varsinkin Abbasia ja Fayyadia ”rauhanmiehinä, jotka vakavamielisinä ja ammatillisina sekä maltillisina vilpittömästi pyrkivät rauhaan”. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=243181

3. SAMARIAN asukkaitten komitean puheenjohtaja Benny Katzover sanoi olevansa onnellinen, että IDF:n komentaja Juudeassa ja Samariassa prikaatikenraali Nitzan Alon jättää paikkansa ja hänen tilalleen tulee prikaatinkenraali Mordechai. Katzover sanoi tuntevansa uuden komentajan, jota hän kutsui rehelliseksi ja oikeamieliseksi mieheksi, ja joka usein vieraili hänen luonaan toivoen hänelle menestystä ja parempia suhteita asukkaitten kanssa.
Katzover sanoi, että kenraali Nitzan Alon rikkoi kaikkia sääntöjä tasapuolisuudesta ja kiellosta armeijan upseerien puuttumisesta poliittisiin kysymyksiin virkapuvussaan. Hän syytti Alonia oman vasemmistolaisen ohjelmansa toteuttamisesta toimiessaan IDF:n Juudean ja Samarian komentajana, ja että hänellä oli jatkuvia ristiriitaisuuksia juutalaisasukkaitten kanssa.

KATZOVER oli erityisen tuohtunut haastattelusta, jonka Nitzan Alon antoi New Times lehdelle. Nitzan suositteli siinä – vasemmistoideologiansa mukaisesti – IDF:n joukkojen pienentämistä Juudeassa ja Samariassa. Nitzan valitti haastattelussa ”radikaaleista israelilaisista setlereistä”, ja syytti heitä ”hintalappujen asettamisesta hyökkäilemällä arabikohteisiin, oliivilehtoihin ja jopa moskeijoihin”. Hän kutsui niiden tekijöitä ”juutalaisiksi terroristeiksi”, verraten heitä arabiterroristeihin, jotka murhaavat viattomia naisia ja lapsia.
Alon myös pyysi, ettei USA poistaisi tai pienentäisi PA:lle myöntämiään varoja rangaistukseksi PA:n yksipuolisesta valtiohakemuksesta YK:lle.
KATZOVER totesi, että Nitzan Alonin kausi IDF:n Juudean ja Samarian komentajana tullaan muistamaan yhtenä kaikkein vaikeimmista. Hän sanoi, että Nitzanin määrättyä joitain kohteita sotilasalueiksi lapset joutuivat koulutiellään tarpomaan jalkaisin kilometrikaupalla. Hän sanoi, että Nitzan oli antanut määräyksen kumiluotien käyttämisestä Havat Giladin juutalais-asukkaita vastaan, ja että käsitellessään Josefin hautakammion lähellä sattunutta juutalaisen murhaa, jossa PA:n poliisit tulittivat juutalaista siviiliautoa surmaten yhden autossa istuneen, Nitzan kutsui sitä vain ampumistilanteeksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/149087#.Tqe6tHL3vO0

4. JERUSALEMIN insinööri Shlomo Eshkol antoi määräyksen, että Länsimuurin aukiolta Temppelivuorelle rakennettu tilapäiseksi tarkoitettu puurakenteinen silta tulee purkaa 30 vrk:n kuluessa, koska se on käyttäjilleen vaarallinen. Vuoren päivärutiinista vastaan muslimisäätiö waqf julkisti lausunnon, jossa se hylkäsi insinöörin kehotuksen ja kielsi koskemasta siltaan. Jerusalemin apulaispormestari David Hadari sanoi INN:n haastattelussa, että insinöörin lausunto on huomioitava, eikä kaupungilla ole varaa vaarantaa siltaa käyttävien turvallisuutta. Hän totesi, että silta rakennettiin tilapäiseksi kaksi vuotta sitten alkuperäisen vaurioituessa maanjäristyksen johdosta ja jouduttiin purkamaan.

ISRAEL vapautti Jerusalemin vanhankaupungin ja Temppelivuoren kuuden päivän sodassa Jordanian miehityksestä. Israelilla olisi silloin ollut kultainen tilaisuus järjestää vuoren hallinta haluamallaan tavalla, mutta puolustusministeri Moshe Dayanin suosituksesta vuoren päivärutiini annettiin jordanialaiselle waqfille, säätiölle, joka päämuftin johdolla palkkaa siellä toimivat vartijat ja huoltomiehet ja vastaa rakennusten kunnostamisesta.
Israel säilytti itsellään Temppelivuoren omistusoikeuden. Käytännössä arabit ovat tulkinneet sopimusta siten, että Temppelivuori ja Jerusalem kuuluu heidän valvontaansa islamin kolmanneksi pyhimpänä paikkana, ja valvovat hyvin mustasukkaisina kaikkea, mitä Israel tekee vanhassa kaupungissa ja varsinkin lähellä Temppelivuorta.
Palestiinalaiset ovat syrjäyttäneet jordanialaiset vuoren valvonnassa ja nimittävät sinne oman muftinsa.
Palestiinalaiset uhkaavat kolmannella intifadalla, jos Temppelivuoreen tai sen lähiympäristöön kajotaan. Varsinkin Al-Aksa moskeijaa pidetään keppihevosena, jonka he väittävät olevan vaarassa Israelin suorittamien uuden sillan pilarien perustustöiden ja sen yhteydessä suoritettavien arkeologisten pelastuskaivausten vuoksi, kuten laki määrää.
Arabivartijat seuraavat silmä tarkkana jokaista vuorelle noussutta, ja huulten liikuttaminen äänettömässä rukouksessa tai vain ajatuskuviona on aiheena pidätykseen ja Israelin poliisin kuulusteluun, joka siihen joutuneitten mukaan on hyvin ilkeä ja epämiellyttävä kokemus.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/149083#.TqfCJnL3vO0, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/149078#.TqfMfXL3vO0

5. UUTISOTSIKOITA
- Shalitin perhe sai omistukseensa ennen Giladin vapauttamista dollarin setelin, johon Lubavitch-rebbe kirjoitti juutalaisen ajanlaskun mukaisen päivämäärän ”tishrei 20”, 21 vuotta sitten. Kertomus setelistä tuli julkisuuteen viikon kuluttua Giladin vapauduttua. Dollarin setelin sai chabad-rabbi Eliyahu Kantermanin vaimo Chana vieraillessaan tunnetun rebben luona saaden tämän setelin, johon hän oli kirjoittanut tuon päivämäärän. Rebbe antoi jokaiselle tuhansista vierailijoista dollarin setelin muistoksi käynnistä. Chanan setelissä oli päivämäärä 20. tishrei 5751. Saatuaan poikansa vapautetuksi Aviva Shalit lähetti tekstiviestin rouva Kantermanille muistuttaen saamansa setelin päivämäärästä: 20. tishrei. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/149090#.TqfIXXL3vO0
- Yehuda Hendler Esh-juutalaisyhteisöstä toteaa, että juutalaiset anarkistit kiertelevät Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä keräten tietoja, joita he luovuttavat terroristeille. Hendler esitti toivomuksen, että IDF huomioisi tämän vaarallisen toiminnan ja estäisivät ei-toivottujen vierailijoitten pääsyn juutalaisyhteisöihin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/149079#.TqfLUHL3vO0
- Syyrian presidentti Bashar Assad, ”Assad Verinen”, joutuu yhä ahtaammalle arabimaitten alkaessa hylätä hänet epäonnistuneena diktaattorina. USA veti lähettiläänsä Robert Fordin pois Damaskoksesta turvallisuussyistä, ja Assad vastasi siihen kutsumalla Syyrian lähettilään pois Washingtonista. Jotkut USA:n senaattorit ovat vaatineet, että YK:n ihmisoikeusneuvoston tulee vaatia Assadia kansainvälisen rikosoikeuden (ICC) eteen tutkittavaksi rikoksista ihmisoikeuksia vastaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/149088#.TqfM2HL3vO0
- PA:n johtajiin kuuluva Nabil Shaath totesi tänään, että Israelin tulee suostua PA:n asettamiin ehtoihin, tai ei tule mitään rauhaa. Hän selitti PA:n virallisen radion mukaan, etteivät USA:n eivätkä muittenkaan länsimaitten edustajat ymmärrä eikä heillä ole selvää näkyä siitä, miten aloittaa neuvottelut. Hän syytti, että ”länsivallat eivät tajua heidän vaatimuksiaan seuratessaan, miten maa varastetaan heidän jalkojensa alla”. Rauhan mahdollisuudet tämän PA:n johtajiston aikana näyttävät olevan turhaa haihattelua. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/palestinian-negotiator-israel-must-agree-to-our-terms-or-no-peace-talks-1.392108

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019