TIISTAI 23.08.11

1. PÄÄMINISTERI Neatanyahu vakuutti vierailevalle USA:n republikaanien puoluepampulle Eric Cantorille, ettei Israel tee suurisuuntaista sotilaallista iskua Gazan kaistalle, jos rakettituli sieltä Israeliin loppuu. Viimeisen 24 tunnin aikana Gazasta kuitenkin ammuttiin 14 rakettia, niistä kolme kohti Ashkelonia, mutta ilmeisesti se katsotaan vielä ”kohtuulliseksi” määräksi.
Viranomaisen mukaan syitä pidättyvään toimintaan on useita: suhteet Egyptiin ja tilanteen kehittyminen siellä Eilatin lähelle tehdyn terrori-iskun johdosta; Syyrian tilanteen kehittyminen, mikä voi pakottaa Bashar Assadin turvautumaan viimeiseen korttiinsa, eli sotilaalliseen iskuun Israeliin sekä PA:n ilmeisen hyväksyvä asenne Gazasta Israeliin ammuttuun rakettituleen ja Eilatin terrori-iskuun kieltäytymällä edes kommentoimasta niitä tuomitsemisen asemesta.

H Keinon ja Y Katzin kirjoittaman JP:n artikkelin mukaan asiaan vaikuttaa myös Israelin rajoitetut mahdollisuudet asentaa useampia Iron Dome patteristoja raja-alueelle tarkoittaen kai tällä sitä, että sotilasoperaatio Gazaan saisi terrorijärjestöt avaamaan kaikki pellit eli laukaisemaan massoittain rakettejaan ja kranaattejaan Israelilaisiin kaupunkeihin ja kyliin.
Viranomainen selitti myös, että Israelin suhteet Egyptiin ovat rasittuneet, ja Egyptissä on kasvava painostus Israelin suhteitten rajoittamiseen ellei lopettamiseen ne kokonaan diplomaattisuhteiden katkaisemiseen saakka. Tämä olisi onnetonta maan kannalta.

Netanyahu kokosi korkean tason turvallisuus- ja diplomaattiedustajia kiireiseen kokoukseen kolmen aikaan maanantaiaamuna päättämään vastatoimista. Kokouksessa päätettiin, ettei Israel halua laajempaa sotilasoperaatiota, mutta että IDF:n tulee pyrkiä estämään rakettituli.
Tällä haluttaneen kertoa, ettei IDF ole valmistautunut sotilaalliseen operaatioon ja että se haluaa iskeä omalla ajallaan eikä vastahakoisesti sotaan vedettynä.
Netanyahu painotti myös, ettei Israelilla ole kansainvälistä tukea kiihdyttää tilannetta, ja varsinkin USA:n kielteinen kanta tulee huomioida. Israelin diplomaattiset suhteet ovat viime aikoina kärsineet pahoja takaiskuja useisiin maihin kuten Turkkiin ja Egyptiin, ja monet Etelä Amerikan maat ovat muutamien EU-maitten tapaan joutuneet PA:n johtajien seireeninlaulujen pettämiksi ja ilmoittaneet kannattavansa PA:n valtiohankkeita YK:ssa neuvottelematta ensin Israelin kanssa. Israelilla ei ole varaa antaa aihetta uusiin hankaluuksiin vielä ystävällisissä tai ainakin korrekteissa suhteissa olevien maitten kanssa. Siksi Israel toivoo tulitaukoa.

NETANYAHU kiitteli Israelissa vierailevalle 25:n republikaaniedustajan tapaamisessaan USA:n antamaa tukea Iron Dome torjuntajärjestelmän kehittämiseksi. Hän kehui sen antamaa turvallisuutta tuhoamalla lukuisia Gazasta ammuttuja raketteja. Patteriston komentaja jopa sanoi onnistuneitten torjuntaiskujen määrän laskennan menneen sekaisin, koska niitä on jouduttu torjumaan kaiken aikaa.
Netanyahu selitti vierailleen, että Israelia vastaan tehtyihin hyökkäyksiin vaikuttaa Iranin terrorijärjestöille antama aktiivinen taloudellinen ja materiaalinen tuki, joitten avulla se on pystynyt käymään Israelin vastaista julistamatonta sotaansa sille uskollisten terrorijärjestöjen kautta. Hän varoitti, että samalla kuin Iran uhkaa Israelin turvallisuutta, se uhkaa myös Yhdysvaltoja. Hamasin ja muitten terrorijärjestöjen vakuuttama tulitauko ei kuitenkaan ole pitänyt, vaan raketteja ammutaan sieltä jatkuvasti.

IDF:n piirissä on nähtävissä selvää turhautuneisuutta siksi, että maahan on ammuttu 150 rakettia ja kranaattia, eivätkä IDF:n vastaiskut Gazan kaistalle näytä vakuuttaneen terrori-järjestöjen johtajia yritystensä mielettömyydestä. ”Israelin kärsiessä 150:n raketin iskuista, kaikki mitä voimme osoittaa vastaiskuissa on 12 terroristin surmaaminen”, upseeri valittaa. Hänen käsityksensä mukaan vastapuolelle aiheutettu tuho ei ole riittävä eikä Israelin armeijan pelotevoima ole siitä kohentunut.
IDF olisi odottanut laajempia iskuja Gazan alueelle. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=234956

NGO monitor järjestön presidentti Gerald Steinberg esitti murskaavaa kritiikkiä Amnesty Internationalia vastaan siksi, ettei se ole tuominnut viimeisiä terrori-iskuja tehden näin kansainvälisen lain pilkan kohteeksi. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=235017

2. MIELENOSOITUKSET Israelia vastaan ovat Egyptissä samassa entistä kiivaampia piirteitä. Muslimiveljeskunnan, joka junailee Israelin vastaisia mielenosoituksia Egyptissä, websivulla toistettiin mielenosoittajien iskulauseita Israelin suurlähetystön edessä Kairossa. Niissä toistuvat räikeät uhkaukset kuten: ”Mene pois täältä, mene pois”; ”Vallankumous, voimakas vallankumous Israelin hyökkäystä vastaan”; ”He pilkkasivat meitä sanoen ”rauha”, mutta tarkoituksenaan vahingoittaa islamia”; ”Kerro totuus, kerro koko kansalle, että Hamas on osa veljeskuntaa”; ”Oi sionisti, sinä petturi, sinun ja meidän välillä on vain verta ja sisälmyksiä”.

Egyptiläisten vihan Israelia vastaan nosti Eilatin lähellä sattuneen terrori-iskun yhteydessä sattunut välikohtaus, jossa kolme Egyptin armeijan sotilasta sai surmansa IDF:n sotilaitten jahdatessa pakenevia terroristeja. Ketkä heidät surmasi, on epäselvää, mutta koska osalla terroristeja oli Egyptin armeijan asepuku, erehdys on mahdollinen, joskin asiaa tutkitaan sekä Egyptin että IDF:n toimesta. http://www.israelnationalnews.com/News/Flash.aspx/218481#.TlNcoF0mKK8

3. SIINAIN kannaksella turvallisuuden ja järjestyksen osoittaessa todella huolestuttavaa taantumista, mistä ovat osoituksina terrorijärjestöjen ja beduiinien hyökkäykset armeijan tukikohtia ja siviiliyhteisöjä vastaan sekä yhä rohkeammiksi käyneet terrorijärjestöt, jotka avoimesti haastavat Egyptin armeijan osastoja Siinailla, jotka eivät pysty valvomaan tilannetta eivätkä estämään aseiden ja terroristien vapaata liikennettä alueella, Egypti lopulta heräsi.

EGPYTIN korkea sotilasneuvosto, joka hallitsee nyt maata, katsoi tilanteen vaativan kovempia otteita, ja asetti ”korkean hallinnon” laatimaan suunnitelman Siinain alueen kehittämiseksi investointien ja turvallisuuden lisäämiseksi alueella.
Reutersin julkistaman artikkelin mukaan 5 Egyptin armeijan sotilasta kuoli IDF:n sotilaitten jahdatessa pakenevia terroristeja viime torstain terrori-iskun jälkeen lähellä Eilatia. Artikkelissa todetaan Egyptin syyttävän Israelia 1979 rauhansopimuksen rikkomisesta. Israelin selityksen mukaan yli 20 terroristia tuli Israelin puolelle Siinailta huolimatta siitä, että sillä kohtaa sijaitsee Egyptin armeijan valvonta-asema, mistä ei puututtu asiaan.
Egyptin hallitus hyväksyi suunnitelman ”korkean hallinnon” asettamisesta Siinaille. Sen tulee laatia suunnitelma Siinain kehittämisestä, minkä hallinnon johtaja esittelee maan hallitukselle. Hallitus haluaa, että myös Siinain beduiineille luodaan työmahdollisuuksia ja lupia rakentaa yhteisöjään ja talojaan Siinain alueelle.
Presidentti Mubarakin poistuminen areenalta on selvästi heikentänyt Egyptin hallituksen otetta Siinailla ja antanut lähes vapaat kädet siellä toimiville terroristeille sekä aseitten salakuljettamiseksi Libyasta Siinaille ja sieltä Gazan kaistalle. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4112624,00.html

4. PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barakin eroa tehtävistään ovat useat vaatineet vuosien aikana, mutta viime päivinä erovaatimukset ovat kiihtyneet. Barakia pidetään myönnytys-politiikan kiihkeimpänä kannattajana ja toteuttajana ja hänen syytetään harjoittavan vasemmistolaista politiikkaansa oikeistohallituksen yhdessä tärkeimmistä ministeriöissä. ynetnews.com julkaisi web-sivullaan Moshe Dannin kirjoittaman artikkelin, jossa hän vaatii Barakin erottamista ”ennen kuin on liian myöhäistä”.

Dann aloittaa artikkelinsa toteamalla, että Barakin taitamattomuus on yleisesti tunnettu. Hän mainitsee aluksi Eilatin lähellä sattuneen terrori-iskun, josta IDF sai tiedustelutietoja pari viikkoa aiemmin, mutta Barak ei tehnyt mitään rajan vahvistamiseksi ja siviililiikenteen rajoittamiseksi rajan pinnassa kulkevalla valtatiellä, jossa murhaiskut tapahtuivat. Dann toteaa, että puolustusministeriön salliman 2000 egyptiläisen lisäjoukon saapuminen Siinaille ei juuri parantanut alueella asuvan 350 000 beduiinin valvontaa.

Toiseksi Barak oli ensimmäisenä vaatimassa, että Israelin tulee pyytää anteeksi Turkilta sen lähettämällä Mavi Marmara-aluksella surmatun 9 turkkilaisperäisen IHH aktivistin surmaa. Dann toteaa, että luonnollisesti Barak vaati anteeksipyyntöä, koska hän oli vastuussa epäonnistuneesta operaatiosta estää alusten pääsy Gazaan. Edelleen Barak oli vastuussa IDF:n keskenjääneeseen operaatioon Gazassa 2009 sekä Gilad Shalitin sieppaamiseen.
Dann käsittelee Barakin epäonnistumista pääministerinä sekä lukuisista muista nykyisessä virassaan, jossa hän toteuttaa vasemmistolaista myönnytyspolitiikkaansa kansan tuhoksi.
Dann sanoo, että se oli Barak, joka vaatii, ettei Israel millään tavoin rankaise PA:ta sen seikkailuista itsenäisen valtionsa saamiseksi YK:n päätöksellä vastoin Oslon sopimuksia.
”Pääministerin tulisi erottaa Barak”, todetaan Dannin artikkelissa, ”maan edun nimissä, vaikka kuinka kipeästi hän tarvitsee Barakin poliittista tukea”.
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4112533,00.html

5. UUTISOTSIKOITA
- Libyan kapinalliset lienevät saavuttaneet Tripolin keskustan, mutta taisteluja käydään edelleen ja artikkeleiden mukaan pääkaupungissa vallitsee kaaos, ja varsinkin ulkomaisia journalisteja vastaan hyökätään. Kapinallisten saavutus perustunee suurelta osin ”nukkuviin soluihin”, joita oli asetettu ja aseistettu moskeijoihin, joista he tulivat esiin kutsun saatuaan. Muammar Gaddafin olinpaikasta eikä pojista ole tietoa. Kapinalliset ilmoittivat pidättäneensä kolme Gaddafin poikaa, mutta yksi heistä, Saif al-Islam, piti lehdistötilaisuuden aamulla Tripolin keskustan hotellissa, jonne hän saapui aseellisen saattueen suojaamana. Hän kertoi, että kapinalliset oli saatu tulemaan ansaan, jossa heidät murskataan. http://www.debka.com/article/21232/,
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/147100#.TlNpmF0mKK8
- Libyan kapinallisten väitetyt voitot saivat tuhansien syyrialaisten mielenosoittajien valumisen kaduilla monin paikoin Syyriassa. He saivat selkeää moraalista tukea Muammar Gaddafin ilmeisestä kaatumisesta. Heidän iskulauseensa ovat saaneet muodon: ”Bashar Assad, sinä olet seuraavana listassa.” http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/147099#.TlNr9F0mKK8
- Israelilaiset maanviljelijät ovat saaneet arabivirkaveljensä uskomaan, että taistelua satoa hävittäviä tuholaisia vastaan voidaan käydä ekologisesti lisäämällä niitä ravinnokseen käyttäviä lintuja kuten pöllöjä. Arabit ovat asentaneet tusinoittain pöllöjen pesiksi soveltuvia laatikoita ja niitä lisätään kaiken aikaa. Esimerkkinä artikkelissa esitellään Iksalin kylän maanviljelijöitä ala Galileassa. http://www.haaretz.com/print-edition/news/jewish-farmers-convince-arab-counterparts-to-adopt-eco-pest-control-1.380129
- YK siirsi toistamiseen turvallisuusneuvoston päätöslauselman julkistamista Turkin pyynnöstä sen odottaessa Israelin anteeksipyyntöä. Yhä useampi kommentaattori on vaatinut, että Israelin tulee seisoa lujasti omilla jaloillaan omalla maaperällään ja vaatia, että myös Turkkia syyllistävä raportti Mavi Marmaran murhenäytelmästä Gazan ykkös-flotillan yhteydessä julkistetaan Turkin vastustelusta huolimatta. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/un-delays-gaza-flotilla-report-following-request-by-turkey-1.380038

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019