MAANANTAI 15.08.11

1. VALTIONTARKASTAJA Micha Lindenstrauss antoi kepistä vähän jokaiselle, jolla oli jotain tekemistä Karmelin suurpalon kanssa viime vuoden joulukuussa. Tarkastuskertomus on yksi pisimpiä, mitä virasto on laatinut, eikä siinä kumarrella mihinkään suuntaan. Kolmisenkymmentä tilintarkastajaa on työskennellyt lähes kellon ympäri viimeistellessään 450-sivuista raporttia, joka luovutettiin asianosaisille eilen.
Raportin mukaan paloon syyllisiksi on havaittu pääministeri Netanyahu, sisäministeri Eli Yishai, talousministeri Yuval Steinitz sekä sisäisen turvallisuuden ministeri Yitzhak Aharonovich. Poliisin ja vankeinhoidon korkeat johtajat ovat myös saaneet kopion raportista, mikä osoittanee laiminlyöntejä tapahtuneen myös heidän tahollaan.
Asianosaisille annetaan 30 päivää aikaa vastata raportissa havaittuihin laiminlyönteihin.

PALO Karmelin alueella alkoi joulukuun alussa viime vuonna. Siinä sai surmansa 44 ihmistä, heidän joukossaan 37 vankeinhoidon harjoittelijaa, heidän johtajansa sekä bussin kuljettaja heitä kuljettaneen bussin ajettua tulimeren keskelle, joka sytytti bussin tuleen. He olivat menossa Damon vankilaan evakuoidakseen vankeja pois tulen alta. Lisäksi palossa kuoli Haifan poliisipäällikkö ja yksi poliisiupseeri sekä 16-vuotias vapaaehtoinen sammuttaja.
Laajalle levinnyt palo aiheutti laajaa tuhoa maalle ja omaisuudelle, arvoltaan miljoonia shekeleitä; 1.5 miljoonaa puuta tuhoutui palossa.

LINDENSTRAUSS havaitsi pitkän listan laiminlyöntejä ja virheitä tapahtuneen, joiden tuloksena Karmelin suurpaloa ei voitu rajoittaa tai välttää.
Raportissa käydään yksityiskohtaisesti läpi tapahtumain kulku joulukuun toisesta päivästä alkaen, jolloin vankeinhoidon bussi roihahti tuleen kohtalokkain seurauksin. Raportissa esitetään virheet ja puutteet, joita oli tehty ja jotka vaativat kiireellistä korjausta. Raportissa todetaan, että hallituksen johtavat virkailijat pääministeristä talous- ja turvallisuusministeriin eivät tajunneet tilanteen vakavuutta eivätkä sitä, etteivät palonsammutuspalvelut pystyneet selviytymään tilanteesta. Raportin mukaan palo- ja pelastustoimi oli ketjun heikoin linkki, joka osoittaa vastuun lankeavan ennen muuta sisäministeri Eli Yishain syliin.

Myös edellisen Olmertin hallituksen johtavat ministerit voivat joutua vastaamaan laimin-lyönneistään, arvioidaan JP:n artikkelissa. Raportissa viitataan ynetnews.com mukaan valtiontarkastajan kirjeeseen pääministeri Olmertille v. 2007, jossa hän varoitti palo- ja pelastuspalvelun vaarallisista puutteista, mutta Yishai ei saanut samankaltaista varoitusta. Raportissa huomioidaan, että sisäministeri Yishai oli pyytänyt varoja palo- ja pelastuspalvelun kehittämiseksi, mutta siihen ei suostuttu, koska Steinitz vaati palolaitoksen reformia.
Puolustusministeri Ehud Barak saa myös osuutensa raportin havaitsemista puutteista ja laiminlyönneistä kuten myös JNF (Juutalainen Kansallisrahasto) ja KKL, joiden palonsammuttajat osallistuivat palon sammuttamiseen.
Raportin mukaan poliisin ja palo- ja pelastuslaitoksen käskynjaossa ja virkaportaikossa havaittiin puutteita. Palomiehillä ei ollut tarpeeksi sammutusvaahtoa ja osa heistä oli konferenssissa palon syttyessä saapuen palopaikalle 4 tuntia liian myöhään.
http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=233766

2. Netanyahun kiireisin ja ehkä pahin ongelma on kuitenkin kansanliikkeeksi kehittynyt ns. telttaliike, eli sosiaali-taloudellinen protestiaalto, jota markkinoidaan nuorten aloittamaksi ja ylläpitämäksi tuntemattomien lahjoittajien varoin. Se levisi kulovalkean tavoin Tel Avivin Rotschlildt-kadulta Jerusalemiin ja kaikkialle maahan. Heidän vaatimuksensa ovat ravistelleet hallitusta siinä määrin, että Netanyahu tunnustaa ajattelevansa politiikkansa kiireellisyys-järjestyksen uudelleen. Hän ei kuitenkaan kiireittensä ja muitten päänsärkyä aiheuttavien ongelmiensa vuoksi voinut täysimääräisesti paneutua telttaliikkeen esittämiin varsin hajanaisiin mutta kokonaisuutena lähes koko kentän käsittäviin vaatimuksiin, vaan asetti erityiskomitean johtajanaan professori Mark Trajtenberg selvittämään vaatimusten ytimet ja tekemään niistä esityksiä hallitukselle. Toimikunnalle annettiin aikaa kuukausi.

TELTTALIIKKEEN johto esitti ymmärrettävästi epäilyksensä, että Netanyahun asettaman sosiaali-taloudellisen komitean tarkoituksena on haudata ongelma kuukausiksi, kunnes kukaan ei enää muista koko komiteaa ja se kuolee aikanaan ilman surevia omaisia.
Pääministeri näyttää kuitenkin olevan vakavissaan pyrkiessään pureutumaan ongelmaan.
Komitean puheenjohtaja Trajtenberg päätti saada omakohtaisen tuntemuksen asiasta ja meni Kikar Hamedina telttakylään keskustelemaan johtajien ja nuorten kanssa. Hän sanoi medialle, että sosiaaliuudistusten toteuttamiseen on aikaa vain muutamia viikkoja, koska kansan mielipide on – täytyy sanoa median ystävällisellä avustuksella – vahvasti heidän ajamiensa uudistusvaatimusten takana puoluetaustasta riippumatta. Hän kuitenkin varoittaa samaan hengenvetoon, että kysymys voi pian joutua poliitikkojen käsiin, jotka vääntävät suuntausta haluamaansa suuntaan, eikä hän halua sitä.

TELTTALIIKKEEN johtajat pitävät tänään lehdistötilaisuuden, jossa he julkistavat kirjallisesti vaatimuksensa. He ovat koonneet oman asiantuntijoitten tiimin, jota he kutsuvat korkeimmat kriteerit omaavaksi, ja joka on osallistunut vaatimusten kokoamiseen yhteiseksi esitykseksi. Lehdistötilaisuudessa puhuvat monet tunnetut henkilöt tai heidän sukulaisensa Israelin pankin apulaisjohtajasta Avia Spivakista Shasin hengellisen johtajan rabbi Ovadia Yosefin tyttäreen ja yliopiston professoreihin. Tiimin laatima esitys julkistetaan ke. Michael Eitanin web-sivulla parin viikon sisällä, mutta ilman keskustelureferenssejä.

Trajtenbergin 22 hengen komitean jäseniä vieraili telttaliikkeen kokouksissa anonyymisti saadakseen sisäisen tuntuman liikkeen henkiseen ilmapiiriin. Komitea tulee julkistamaan keskustelufoorumin web-sivullaan, jossa kysymyksiin vastataan.
Pääministeri varoittelee, että jos Israelin talous kokee suuren notkahduksen muitten Euroopan maitten ja USA:n tapaan, maalla ei ole varaa suuriin sosiaalimuutoksiin.
Vaarallisin esitys on puolustusministeriön määrärahojen leikkaaminen sosiaaliuudistusten toteuttamiseksi, mitä jotkut kansanedustajat ovat vaatineet.
http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=233808

3. RATKAISEVAN tärkeän syyskuun alkaessa lähestyä uhkaavasti tai lupaavasti kunkin lähtökohdista riippuen, sekä Israelin hallituksen että PA:n johon taholla laskeskellaan PA:n YK:lle tekemän esityksen puoltajia ja vastustajia tai neutraaleja. Apulaisulkoministeri Danny Ayalon arvioi, että esitystä vastustaa 50 – 70 jäsentä YK:n yleisistunnossa. PA:n johto laskee, että heillä on ainakin 120 valtion tuki, mutta toivovat saavansa vähintään 140 ääntä, mikä sopivasti tukisi heidän aloitteensa oikeutusta, kuten Saeb Erekat selvittelee.

PLO:n hallituksen jäsen Hanan Ashrawi sanoo elättävänsä edelleen toiveita, ettei USA käyttäisi veto-oikeuttaan YK:n turvallisuusneuvostossa. PA:n ulkoministeri Riayd Malki sanoi muutama päivä sitten, että PA:n esitys etenee omalla painollaan, ja että Abbas itse esittelee sen YK:n pääsihteerille 20. syyskuuta. Esityksen tulee saada turvallisuusneuvoston 15 jäsenmaan lausunto ennen kuin sitä voidaan käsitellä YK:n yleisistunnossa.
PA:n johto vakuuttelee edelleen, että syyskuussa aiotut marssit Palestiinan valtion tueksi kaikkialla maailmassa tulevat olemaan väkivallattomia.
Ashrawi vakuuttelee, että kaikki tapahtuu kansainvälisen lain puitteissa puuttumatta ollenkaan siihen, että sekä Abbasin virka PA:n puheenjohtaja kuten hänen nimittämänsä pääministeri Salaam Fayadin hallitus ovat laittomia, koska Abbasin virkakausi päättyi jo vuosia sitten. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=233786

4. UUTISOTSIKOITA
- Egyptiläinen lehti Al-Hayat toteaa artikkelissaan, että toiveet Gilad Shalitin vapauttamiseksi ovat korkeammalla kuin aikoihin. Hamas on tiettävästi taipuvainen sopimukseen ja Israelin hallitus puolestaan valmis maksamaan vaaditun hinnan, niin pahalta kuin se tuntuukin. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=233814
- Maailmanloppu ei suinkaan tule syyskuun 21. päivän jälkeen huolimatta siitä, että PA tulee silloin julistamaan Palestiinan valtion perustetuksi, arvioi Yaacov Katz JP :n artikkelissaan. Hän toteaa IDF:n valmistautuvan pahimman varalle mutta toivovan parasta. PA:n johtajat varoittavat, että jos USA käyttää veto-oikeuttaan -. mitä he sanovat moraalittomaksi ja eettisesti vääräksi – se todennäköisesti tulee herättämään ehkä hyvinkin raivokkaita vastalauseita palestiinalaisten taholta, mutta varovat käyttämästä ”väkivaltaisia”, ettei heitä syytettäisi kansan kiihottamisesta. He kuitenkin käyttävät tätä spekulaatiota USA:n painostamiseksi, mikä voi hyvinkin vielä taivuttaa Obaman kieltämään veto-oikeuden käytön – jos hän siihen taivuttelua tarvitseekaan. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=233785
- Mahmoud Abbas taisi potkia omaan nilkkaansa aloittaessaan syytöskampanjan Dahlania vastaan. Hän kai kuvitteli voivansa potkaista tuon iänikuisen kiusan-kappaleen kuin vanhan kenkärähjän jalastaan huomioimatta, että Dahlan on vanha kettu siinä kuin Abbaskin ja lisäksi nuorempi ja täysissä sielun voimissaan, mitkä Abbasilta alkavat lipsua. Molemmat esittävät raskaita syytöksiä toisiaan vastaan, ja tarkkailijat huomioivat, että Abbas niistä eniten kärsii eikä varsinainen voittaja ole heistä kumpikaan vaan Hamas, joka voitonriemuisena toteaa vallankaappauksensa Gazassa oikeutetuksi katsellessaan Abbasin ja Dahlanin julkistavan toistensa rikkomuksia ja kansan varojen ohjaamista omille tileilleen. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=233792
- Syyria vaatii, että YK:n tulee pakottaa Israel poistamaan turvallisuusaitansa Golanilla, koska se erottaa Syyriassa asuvat kansalaiset heidän sukulaisistaan Golanilla. Syyria väittää, että rakentaessaan aitaa Israel rakentaa samalla uusia tosiasioita maalla, josta Israelia syytetään Juudeassa ja Samariassa. http://www.haaretz.com/print-edition/news/syria-calls-on-un-to-thwart-israel-s-separation-fence-on-golan-heights-1.378642
- Presidentti Barack Hussein Obaman kansasuosio on pudonnut entistä syvemmälle, alle 40 % kannattaa enää häntä. Vain juutalaisten kannatus pysyy vahvana, 60 % kannattaa edelleen tätä ”afrikkalaista presidenttiä”, kuten he sanovat, mutta on pudonnut vaalien 78 %:sta. 54 % kansasta pitää hänen hallitustaan huonona ja 39 % äänestäisi häntä nyt. Obamaa vastaan on meneillään useita oikeusjuttuja, joissa Havaijilla maan terveysviranomaisia vaaditaan selvittämään, miksi he kieltäytyvät julkistamasta hänen alkuperäistä syntymätodistustaan. Toinen koskee maakauppoja, joita Obama on tehnyt selvittämättä niihin liittyviä veroja. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/146771#.TkjdqmEmKK8, http://www.wnd.com/index.php?fa=PAGE.view&pageId=332929
- UNRWA joutuu sulkemaan useimmat toimensa Jeninissä PA:n hallintoalueella, koska PA:n arabit ovat uhkailleet sen virkailijoita. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/146773#.TkjfYGEmKK8
- Israelin ja Kiinan välit lämpenevät, mistä on osoituksena Kiinan armeijan komentajankenraali Chen Binglen vierailu maassa. Israel joutui peruuttamaan jotain sovittuja kauppoja Kiinan kanssa USA:n vastustuksen vuoksi joutuen maksamaan suuria vahingonkorvauksia. On selvää, että Israelin tekninen osaaminen ja innovaatio-kyky kiinnostaa Kiinaa, joka kehittää omaa armeijaansa suurella kiireellä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/146737#.Tkjf5GEmKK8


Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019