KESKIVIIKKO 10.08.11

1. ISRAELIN vastaisuus, jota JP:n artikkelissa kutsutaan anti-normalisoinniksi, saa yhä suurempaa jalansijaa Jordaniassa. Artikkelin mukaan Israel on huolestunut ryhmistä, jotka ajavat tätä suuntausta ja jotka ovat selvästi aktivoituneet vuoden alusta lähtien Jerusalemin tietolähteiden mukaan.
Kuten artikkelissa todetaan, vuonna 1994 solmittua Israelin ja Jordanian välistä rauhan-sopimusta vastaan on hyökätty toistuvasti, mutta nämä vaatimukset ovat kiihtyneet.

Vaatimukset suhteiden katkaisemiseksi ovat levinneet käytännön tasolle, mistä esimerkkinä on se, että jordanialainen vakuutusjärjestö, joka oli vakuuttanut Israelin Jordanian lähetystön virka-autot, ilmoitti lähetystölle, että sitä vastaan harjoitetusta painostuksesta johtuen noitten anti-normalisointiryhmien taholta se ei voi enää jatkaa aiempaa vakuutuspolitiikkaansa, vaan lähetystön on etsittävä toinen vakuutusyhtiö.
Samaan aikaan Israelin maataloustuotteiden vienti Jordaniaan pieneni 25-30 % tuottajia kohtaan voimistuneen painostuksen vuoksi. Suhteiden katkaisemista haluavat ryhmät ottavat selvää tuotteiden tuojista ja painostavat heitä suoraan lopettamaan tuontinsa Israelista.
Nämä ryhmät painostavat myös jordanialaisia maanviljelijöitä, kuten oliivien tuottajia, kehottaen heitä lopettamaan oliivien viennin Israeliin, koska ”siellä ne puristetaan öljyksi, jota he vievät Eurooppaan omaksi voitokseen”.

ISRAELIN viranomaiset ovat ottaneet yhteyden jordanialaisiin diplomaatteihin vaatien heitä poistamaan nämä rajoitukset ja estot, mutta he vain pyörittelevät silmiään epätietoisina. Nämä normalisointia vastustavat ryhmät katsovat Jordanian viranomaisten toimettomuuden merkitsevän, että he hyväksyvät heidän toimintansa ja rohkaistuvat siitä.
Israelin vastaisuus on levinnyt Jordanian lehdistöön ja median välineisiin, jossa esiintyy Israelia ja sen johtajia halventavia kirjoituksia.
Maanantaina englanninkielinen Ammon News kutsui web-sivullaan pääministeri Netanyahua sotarikolliseksi, apulaisulkoministeriä häpeälliseksi heittiöksi; Israelia käärmeeksi ja sionisteja hyljeksittäväksi, vastenmieliseksi ryhmäksi ihmisiä.

JORDAN TIMES julkisti sunnuntaina kirjoituksen, jossa todetaan, että 17 vuotta rauhansopimuksen ja suhteiden normalisoinnin jälkeen useat jordanialaiset journalistit edelleen pitävät Israelia viholliskansana, joka miehittää arabimaita ja sortaa veljellisiä arabikansoja, minkä tulisi heidän mukaansa riittää riistämään siltä oikeudet arabisuhteisiin.
Artikkelissa lainataan Jordanian lehdistöliiton johtajaa Tareq Momania, joka sanoo isänmaallisuuden ylittävän kaikki muut mahdollisuudet ja vastustavansa liiton jäsenten kontakteja israelilaisiin journalisteihin. ”Vastustamme ehdottomasti kaikkia yhteyksiä israelilaisten kanssa. Kysymys ei ole vain journalismista. Israel on edelleen vihollinen, joka miehittää arabimaita ja sortaa sen kansaa. Emme halua antaa palstatilaa heidän näkökannoilleen”, Momani kertoi Timesin artikkelin mukaan.
Jerusalemilaiset lähteet katsovat, että Israelin vastaisuuteen vaikuttavat arabikevät, diplomaattinen pysähtyneisyys PA:n suhteissa sekä odotettavissa oleva Palestiinan valtion käsittely YK:ssa syyskuussa. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=233133

2. PALESTIINAN TV:ssä esitetty satiirinen sarja, jossa käsitellään humoristisesti PA:n julkisessa elämässä ilmeneviä epäkohtia, on herättänyt närkästyneitä vastalauseita huomion kohteiksi joutuneitten ryhmien taholta. Sarjan nimenä on ”Watan ala Watar” (Kotimaa narun varassa). Yksi sarjan tuottajista Imad Farrajeen sanoo, että hän on erityisen yllättänyt, että varsinkin alueen eliitti on noussut satiiria vastaan. Asia on nyt Mahmoud Abbasin käsissä, joka päättää sen kohtalosta. Farrajeen sanoo muutamien asianajajien kanssa vievänsä asian oikeuteen, jos Abbas päättää keskeyttää satiirin esityksen TV:ssä.

Satiirissa näytetään otos, jossa poliisi pysäyttää juopuneena ajaneen autoilijan. Poliisia raivostutti se, että poliisit esitetään myös toimivan juopuneen tavoin, ja aikovat nostaa syytteen yhtiötä vastaan.
Lääkärit puolestaan pahoittivat mielensä tavasta, millä oloja PA:n sairaaloissa kuvataan satiirissa, ja aikovat myös nostaa syytteen, kuten myös hallitusvirkailijat.
Farrajeen ihmettelee, eikö ”lääkärit hautaa toistensa virheitä”, eli eivätkö lääkärit ole joutuneet maksamaan korvauksia hoitovirheen johdosta menehtyneitten omaisille? http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=233148

3. USA:n Israelin lähettiläs Dan Shapiro vakuutti eilen tutustuessaan Iron Dome ohjustentorjunta patteristoon, joka asennettiin ´muutama päivä sitten Ashkelonin lähelle, etteivät USA:n talousvaikeudet tule vaikuttamaan USA:n antamiin sitoumuksiin taloudellisista avustuksista Israelille. USA antaa vuosittain yli 3 miljardia suoraa avustusta, josta suuri osa on käytettävä sotilaallisten laitteiden ostoihin USA:sta, sekä yli 200 miljoonaa ohjusten torjuntaan suunniteltujen järjestelmien edelleen kehittämiseen ja hankintaan.

Shapiro kehui Iron Dome järjestelmää ainutlaatuiseksi saavutukseksi ja osoitukseksi Israelin innovaatiokyvystä. Israelissa kehitetyt torjuntajärjestelmät Iron Dome ja Magig Wand sekä Arrow-ohjukset tulevat palvelemaan myös USA:n omia tarpeita sotilaallisten laitteiden ja instituutioiden sekä tukikohtien suojelemiseksi.
Shapiro sanoi USA:n hallituksen työskentelevän yhdessä Israelin viranomaisten kanssa löytääkseen käyttökelpoisen ratkaisun Israelin ja palestiinalaisten välisten ongelmien ratkaisemiseksi. Hän kuitenkin epäilee, että PA:n näytöstä YK:n elimissä syyskuussa voidaan estää, vaikka työtä tehdään sen eteen, hän vakuutti.

NETANYAHU selitti Knessetin ulko- ja puolustusvaliokunnalle jokin aika sitten, että Israelin neuvottelijat työskentelevät yhdessä USA:n viranomaisten kanssa kirjallisen dokumentin laatimiseksi, joka perustuu Obaman puheeseen AIPAC:in konferenssissa toukokuun 22. 2011. Obama tähdensi siinä, että Israelin ja Palestiinan rajat tulevat poikkeamaan kesäkuun 4:n päivän 1967 aselepolinjoista. Hän sanoi puheessaan USA:n ulkoministeriössä muutamaa päivää aiemmin, että rajojen tule perustua 1967 rajoihin, mitä Netanyahu kritisoi.
Shapiro vakuutti, että Palestiinan valtion perustaminen voidaan perustaa vain kahden- keskeisten suorien neuvotteluja kautta, ei YK:n julkilausumilla.
http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=233149

4. USA:n tunnetusti arabimielinen ja usein Israelille vihamielinen ulkoministeriö julkisti lausunnon, jossa se sanoo olevansa syvästi huolestunut uudesta rakennustoimesta Itä Jerusalemissa. Sisäministeriö hyväksyi 930:n asuntoyksikön rakentamisen Har Homaan.
Ulkoministeriön luulisi olevan tietoinen – onhan sillä suuri konsulinvirasto Itä Jerusalemissa ja sen arabikuljettajien ohjaamat virka-autot tekevät päivittäisiä valvontamatkoja Juudean ja Samarian kuten myös Jerusalemin kaupungin alueilla – ettei Har Homa ole uusi, vastaperustettu ”setlementti”, vaan toimiva, nopeasti kehittyvä ja kasvava lähiö Jerusalemin kuntarajojen sisäpuolella.

USA:n ulkoministeriön omaksuman kannan mukaan Jerusalem kokonaisuudessaan kuuluu ns. kiistanalaisiin alueisiin, jonka kohtalo määritellään neuvotteluissa, joita on käyty pitkään ja hartaasti löytämättä mitään ratkaisua. YK:n julkilausuman mukaan Jerusalemin hallinta kuuluu kansainväliselle valvontaelimelle, jota ei koskaan ole perustettu, vaikka sen toimipaikaksi valittiin ”Pahan neuvon kukkula” Jerusalemin kaakkoispuolella.
Sisäministeri Eli Yishai vakuutti, että Israel tulee rakentamaan Jerusalemissa kuten muuallakin. Tämä on tärkeää varsinkin nyt protestoijien vaatiessa edullisia asuntoja, ja Yishai lupasi, että osa niistä on pienasuntoja nuorten tarpeita varten.
Sekä EU että PA esitti voimakasta kritiikkiä sisäministeriön päätöstä vastaan, joka perustuu 2 vuotta sitten hyväksyttyyn periaatepäätökseen. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=233124

5. UUTISOTSIKOITA
- Englannin suurimpien kaupunkien palaessa väkivaltaisiksi kehittyneiden mielenosoitusten jatkuessa jo neljättä päivää Englannin juutalaisyhteisöt ovat varuillaan, että mielenosoittajien raivo voi jossain vaiheessa kääntyä maassa asuvia juutalaisia vastaan, kuten se aina historian aikana on tehnyt sopivan, puolustus-kyvyttömän syntipukin löytämiseksi. Varsinkin Lontoossa asuvia on kehotettu varovaisuuteen liikkuessaan kotinsa ulkopuolella ja käydessään synagogissa. Lontooseen komennettiin eilen 16 000 poliisia valvomaan, ettei aiempina päivinä jatkunut asuntojen ja liikehuoneistojen tuhoaminen toistu. Poliisi arvioi Lontoon tuhojen nousevan kymmeniin miljooniin puntiin ja terrorisoineen tuhansien elämää. Poliisi pidätti yli 200 yön aikana ja yli 450 yhteensä kolmen yön aikana. Yli 100 poliisia haavoittui. 26-vuotias mies kuoli luodista istuessaan autossaan, ensimmäinen kuolinuhri. Englanti on syvästi huolissaan, millaisen kuvan 7.8 miljoonan asukkaan Lontoo antaa niille, jotka suunnittelevat osallistumista ensi vuonna kaupungissa pidettäviin olympialaisiin. http://www.jpost.com/VideoArticles/Video/Article.aspx?id=233175
- Israelin ihmisoikeuksien järjestö ACRI suosittelee puolustusministeri Barakille, että hän antaisi palestiinalaisten osoittaa mieltään heidän oikeuksiensa mukaisesti. Asialla ovat ACRI:n lakimiehet, jotka eivät ehkä pysty arvioimaan, mihin mielen-osoittajien kiinnostus tulee kohdistumaan ja millaisin evästyksin he mellakoivat. Kiihotuksen ja vihamieleisen propagandan vastainen laki vuodelta 1967 määrittelee, että mielenosoitukset ovat sallittuja Juudeassa ja Samariassa armeijan komentajan antamalla kirjallisella luvalla. IDF:n parissa pelätään, että PA:n johdon avoimesti kehottamat mielenosoitukset voivat kehittyä väkivaltaisiksi, ja niitä voidaan järjestää sekä Juudean ja Samarian alueilla että maan rajoilla, jonne voi rynnäköidä tuhansien ihmisten tai suuremmat kansanjoukot. Tällainen tilanne voi riistäytyä pois käsistä. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=233159
- Senaattori Joe Liberman, Rep. Connecticut, kirjoitti kirjan, joka julkaistaan 16. elokuuta. Hän käsittelee kirjassaan sapatin kauneutta ja kehottaa kristittyjä palaamaan siihen kunnioittaessaan sunnuntaita sapattina. Hän ei halua esiintyä evankelistana, vaikka tunnustaa, että kirjan sävy voi olla sitä. Hän on ortodoksi-juutalainen, mutta hänet tunnetaan sovittelevana ja yhteyksiä hakevaksi. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=233112
- Yhteyksistään Fatahiin tunnettu terroriryhmä Ansar al-Mujahadeen on ilmaantunut uudelleen Gazan vihamieliseen ilmapiiriin. Se ilmoittaa tehneensä useita terrori-iskuja Israelissa 2009 ja 2010 ja väittää, että sillä on tuhansia jäseniä Gazassa. Media-Line tietojen mukaan Ansar al-Muajahadeen kuuluu salafi-liikkeeseen, ääri-islamilaiseen järjestöön joka pyrkii syrjäyttämään arabihallitukset ja korvaamaan ne kalifaatilla. Liikkeen arvellaan osallistuneen italialaisen ISM-jäsenen murhaan aiemmin tänä vuonna. Turvallisuuslähteet arvioivat, että al-Qaidalla on 100 000 kannattajaa Gazassa. Ansar al-Mujahadeen johtajat sanovat ajan olevan sopivan nousta uudelleen esiin, kun Palestiinan valtiota perustetaan. He sanovat kannattavansa Hamasin ja Fatahin sovintoa, koska järjestö on aiemmin toiminut kummankin kanssa iskuissaan Israelia vastaan ja odottaa sen uusiutuvan nyt. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/146569#.TkJJA2EmKK8
- Bassam Abu Sharif, Jasser Arafatin entinen neuvonantaja ja PLO:n jäsen, kehottaa muhamettilaisia ja kristittyjä kaikkialla osallistumaan ramadanin aikana joka perjantai ”intifadaan” Israelin miehitystä ja Jerusalemin juutalaistamista vastaan. Näin kertoo PA:n alainen Maan-uutistoimisto Betlehemissä. Hän kehotti Yhdysvaltoja ja EU:ta toteuttamaan YK :n päätöslauselman 242 Palestiinan valtion perustamiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/146561#.TkJMPWEmKK8
- Turkin ulkoministeri Ahmet Davutoglu poistui Syyriasta tyhjin käsin pyrittyään taivuttamaan Bashar Assadin luopumaan mielenosoittajien murhaamisesta. Assad sanoi armeijan murskaavan kaikki terrorijärjestöt ilman armoa, koska ne pyrkivät hajottamaan ja tuhoavat Syyrian valtion. USA:n ulkoministeriö harkitsee, että se vaatii Bashar Assadin eroa, ensimmäisen kerran lähes puoli vuotta kestäneiden veristen mellakoiden murskaamistoimien jälkeen, joissa on kuollut yli 1500 ihmistä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/146571#.TkJN6GEmKK8


Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019