TORSTAI 07.07.11

1. TURKIN ja Israelin väliset sovintoneuvottelut New Yorkissa eivät onnistuneet, eikä löydetty formulaa, jolla Turkin pääministeri Erdoganin haavoitettu mieli olisi voideltu. Neuvottelijat poistuivat miettimään, mitä seuraavaksi, eikä uutta päivämäärää sovittu.
Neuvotteluja kuitenkin jatketaan, sillä nykyinen tilanne on harmillinen ja jopa vahingollinen molemmille osapuolille. Turkin edustajille lienee ollut pieni shokki, että YK:n omat tutkijat olivat havainneet Israelilla olevan oikeuden Gazan kaistan kauppasaartoon määrättyjen artikkeleitten osalta. Kaikissa asiaa käsitelevissä uutisissa helposti unohtuu, että kauppasaarto on myös Gazan ja Egyptin rajalla, jota Egypti valvoo rakentaen rajalle teräslevyistä korkean ja syvälle ulottuvan muurin. Se ei ole kuitenkaan estänyt salakuljettajia jatkamasta salaista ammattiaan, vain pakottanut kaivamaan entistä syvemmälle, mikä lisää romahtamis- ja tulvavaaraa.

ISRAELIN ulkoministeri Avigdor Lieberman toteaa, että Israelin kannalta katsoen sillä ei ole syytä anteeksipyyntöön. ”Turkki haluaa antaa kuvan, että se määrittelee ehdot ja meidän tulee hyväksyä ne tunnustaen sillä, että Turkki on supervalta. Se on heille kunniakysymys.”
Lieberman puhui Knessetin ulko- ja turvallisuusvaliokunnan kokouksessa todeten, että ”Erdogan haluaa kehittää Turkista alueellisen ja kansainvälisesti tunnustetun suurvallan.”
Hallituksen edustajana toiminut strategisten asiain ministeri ja varapääministeri Moshe Yaalon palaa Israeliin tyhjin käsin yritettyään turhaan löytää sovintoa Turkin alivaltiosihteeri Feridun Sinitoglun kanssa, joka haluaa saada asian sovittua ennen YK:n asettaman Goffrey Palmerin paneelin valmisteleman tutkimuksen julkistamista. Palmer on Uuden Seelannin entinen pääministeri. Hänen lisäkseen paneeliin kuuluvat entinen Colombian presidentti Alvaro Urbine, Israelin edustaja Joseph Ciechanover ja Turkin edustaja Ozden Sanberk. Aikataulun mukaan paneelin raportin tuli valmistua torstaihin mennessä.
YK:n turvallisuusneuvoston presidenttinä toimiva Saksan lähettiläs Peter Wittig ei osannut sanoa, koska raportti on valmis esiteltäväksi neuvostossa. Raportin sisältö on pääosiltaan ollut tiedossa jo pitkään; kysymys on vain, miten soveltaa sitä Israelin ja Turkin väliseen diplomatiaan, joka kärsi pahan kolahduksen Mavi Marmaran murhenäytelmän vuoksi.

PÄÄMINISTERI Netanyahu kertoi Romanian lehdistötilaisuudessa isäntänsä Romanian pääministeri Emil Bocin kanssa Bukarestissa, että Israel haluaa hyvien suhteiden palaamista Turkin kanssa. Hän vakuutti, ettei suhteiden huononeminen johdu Israelista, ja sanoi havainneensa tyydytyksellä, ettei Turkki ole osallisena flotilla II:n yrityksessä. Hän selitti, että Gazan merialueen saarrolla on kaksi tavoitetta: Estää aseitten ja ammusten salakuljetus terroristeille ja suojella omia sotilaitaan. Hän vakuutti yrityksiä jatkettavan sovinnon löytämiseksi ja formulan muotoilemiseksi, jolla Israelin oikeus puolustautua tunnustetaan.
Lieberman esiintyi sovittelevasti sovitellen sanojaan muotoon, jolla ilmaistaan Israelin syvä valitus ihmishenkien menetyksestä, mutta anteeksipyyntö tässä tapauksessa tarkoittaisi IDF:n nöyryyttämistä ja sen sotilaitten hylkäämistä. Hän sanoo hyväksyvänsä kansallisen kunniantunnon, mutta odottaa joustavuutta myös Turkin taholta. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=228218

2. FLOTILLA II on tiettävästi vaikeuksissa, sillä vain kaksi alusta on matkalla Gazan rannikkoa kohti Kreikan viranomaisten otettua järkähtämättömän tiukan asenteen alusten luvalle päästä ulos satamasta, mikäli ne haluavat Gazaan. Espanjalaisen aluksen Guernican 20 aktivistia menivät joukolla valittamaan maansa lähetystöön Ateenassa Kreikan kovista otteista. He valtasivat lähetystön tiistaina vaatien sen puuttumista asiaan.
Ranskalainen jahti Dignity 8 aktivistin kanssa on matkalla Ranskasta Gazaan ja kohdannee toisen aluksen Välimerellä.
Israelin hallitus antoi jyrkän käskyn estää minkä tahansa aluksen matka Gazaan ilman Israelin viranomaisten tarkastusta. Merivoimat ovat varustautunet useisiin tilanteisiin, joita voi kehittyä siinä tapauksessa, että alus kieltäytyy seuraamasta merivoimien antamia ohjeita.

SAKSAN poliittisten puolueitten Kristillisdemokraattisen unionin (CDU) ja sen sisarpuolueen Kristillis-sosiaalisen Unionin (CSU) ulkomaanasioitten edustaja Philip Missfelder totesi lausunnossaan tiistaina, että flotillan aktivistit häiritsevät rauhanpyrkimyksiä, ja että heidän toimensa ovat osa epäsymmetristä sodankäyntiä Israelia vastaan. Hän selitti, etteivät heidän toimensa liity avustustoimintaan vaan pyrkimyksiin etsiä yhteenottoja Israelin kanssa.
Missfelder edustaa suurinta poliittisten puolueitten liittoutumaa Saksan parlamentissa 238 kansanedustajalla. Hän sanoi flotillan aktivistien toimivan kvartetin ja samalla Saksan asettamia tavoitteita vastaan ja sen toimia YK:n turvallisuusneuvostossa rauhan edistämiseksi. Hän antaa tunnustusta Kreikan viranomaisille estäessään päättäväisesti flotillan alusten irrottautumisen sen satamista ilman lupaa. He pysäyttivät amerikkalaisen aluksen Audicity of Hope ja kanadalaisen aluksen Tahrir pidättäen sen 50 aktivistia. http://www.jpost.com/VideoArticles/Video/Article.aspx?id=228083

3. POLIISI valmistautuu vastaamaan ”lentoflotillan” aktivistien pääsyyn maahan. Satojen palestiinalaisia tukevien matkustajien uskotaan pyrkivän maahan Ben Gurionin lentokentän kautta. He sanovat tarkoituksenaan olevan päästä Länsirannalle ja tehdä kiertoajeluja siellä. Poliisi on pidättänyt tiettävästi kolme epäiltyä henkilöä, joskin heidän matkansa tarkoitus on epäselvä. Joitain henkilöitä poliisi päästää maahan tarkan valvonnan alaisina.
Varsinainen rynnäkkö alkanee tänään torstaina ja jatkunee perjantaina.

Poliisin edustaja sanoo, että terminaali kolmosen valvontaa lisätään varsinkin torstaina iltapäivällä. Hän sanoo poliisin tiedostavan, että aktivistien päämääränä on saada media-tilanteita ja järjestää protesteja sekä lentokentällä että sen ulkopuolella. Poliisi pyrkii hajottamaan saapuvat matkustajat ja estämään suurempien ryhmien muodostumista.
Koska heillä ei voine olla tuliaseita, he pyrkivät provosoimaan turvallisuusjoukkoja.
Poliisin ohjeitten mukaan jokainen heitä vastaan hyökkäävä tai meteliä aiheuttava henkilö pidätetään ja karkotetaan maasta.
NGO-järjestön Gush Shalom edustaja lähetti sisäisen turvallisuuden ministerille Yitzhak Aharonovichille kirjeen, jossa aktivistien väitetään olevan aikuisia ja perheitä, jotka tulevat vierailemaan Länsirannalla. Järjestön edustaja Adam Keller kiistää tiedot, että he olisivat kiihottajia, mitä kantaa jotkut toisetkin NGO-järjestöt puolustavat.
Pääministeri Netanyahu tapasi poliisikomissaarin Yochanan Daninon keskustellen mahdollisista näkymistä ”lentoflotillan” yhteydessä. Hän kehotti poliisia toimimaan päättävästi mutta hillitysti tarpeettomien kahnausten estämiseksi. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=228176

4. IAEA:n johtaja Yukiya Amano aikoo tavata Iranin ulkoministeri Ali Akbar Salehin ensi
viikolla. Amano sanoo olevansa huolestunut Iranin suunnitelmista kolminkertaistaa uraanin rikastustoimensa. Pääsihteeri Amano antoi lausuntonsa Colombian pääkaupungissa Bogotassa. ”Tärkein viesti Iranille on että heidän tulee täysin toteuttaa sopimusten ja muitten ajankohtaisten vaatimusten turvallisuus. Enemmän yhteistoimintaa tarvitaan luottamuksen palauttamiseksi kansainvälisen yhteisön kanssa”, hän sanoi.

AMANO kertoi saaneensa varsin yksioikoisen viestin Iranilta ja sanoi sen perusteelle olevansa huolestunut tilanteesta.
IRAN ilmoitti viime kuussa siirtävänsä uraanin rikastustoimensa maanalaisiin tiloihin ja ottavansa käyttöön uudet paljon tehokkaammat sentrifugit, joilla tuotanto kolminkertaistetaan.
Länsimaat pelkäävät Iranin keskittyvän ydinaseen valmistamiseen, mitä ovat vahvistaneet Iranin suorittamat ballististen ohjusten kokeet, jotka uskomusten mukaan voidaan varustaa ydinkärjillä. Iranilla on ainakin kaksi ballistista ohjusta Shihab-3 ja toinen, joilla on parin tuhannen kilometrin kantomatka ulottuen syvälle Eurooppaan ja Israeliin.
Iranin johto vakuuttaa, ettei sille asetetuilla sanktioilla ole mitään vaikutusta ydinohjelman ja ohjusten kehityssuunnitelmien toteuttamisessa.
Amano vihjaisi mahdollisuuteen vierailla Iranissa, mutta haluaa edistystä ennen sitä. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=228260

5. UUTISOTSIKOITA
- Liberaalina pidetty egyptiläinen puoluejohtaja kirjoitti juutalaisten ja Pyhän Maan historiaa uudelleen. Egyptin vaikutusvaltaisimman Wafd sekulääri-puolueen varapuheenjohtaja Ahmed Ezz el-Arab väitti holokaustista kertovien tarinoitten olevan valheellisia, sillä jos Saksan miehityksen alla olevissa maissa oli 2.4 miljoonaa juutalaista, mistä ne 3.6 miljoonaa tulivat? Hän kertoi näin the Washington Post lehden haastattelussa. Hän kertoi tutkineensa kertomuksia Anne Farnkista valmistellessaan tohtorinväitöskirjaansa Ruotsissa ja havainneensa, että ne olivat väärennöksiä. ”Tyttö oli siellä, mutta tarinat ovat väärennöksiä”.
- Hän väitti Israelin ja Amerikan kaksoispassin omaavien USA:n sotilaitten varastaneen Babyloniasta historiallisia todisteita maanpakolaisajoilta, kuljettaneen niitä Israeliin ja haudanneen niitä Jerusalemiin vahvistaakseen juutalaisten oikeutta kaupunkiin. Hän väitti edelleen, että Osama bin Laden oli USA:n agentti. Hän tunnusti, että Iranin presidentin Ahamdinejad on vihattu henkilö, mutta hänen lausuntonsa holokaustista ovat tosia. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=228194
- PA:n pääministeri Salaam Fayad kiirehti vakuuttamaan maailmalle, että vaikka PA on todella ”pa”, eli konkurssin partaalla, koska käteinen loppui jo kauan sitten, se ei suinkaan ole esteenä valtion perustamiselle. Euroopan ja muiden esimerkkien valossa eihän se sitä taida ollakaan, maailmassa on useita epäonnistuneita maita, mitä yksi uusi sellainen merkitsisi? Fayad sanoi, että kassaan on saatu 331 miljoonaa USD, vaikka lupauksia oli 970 miljoonaa. Varsinkin arabimaat ovat haluttomia sijoittamaan lisää varojaan näin epävarmaan yritykseen, kuten Abed Rabbo totesi. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=228189
- Israelin sefardi päärabbi Shlomo Amar antoi tunnustusta ns. Toran Ydinryhmille, nuorille pareille, jotka ovat valmiit muuttamaan asumaan kehittyviin kaupunkeihin. Hän puhui idealistisesta ryntäyksestä asuttaa Juudeaa ja Samariaa. Hän totesi, etteivät uskonnolliset ryhmittymät olleet aiemmin muuttaneet niihin, mutta tilanne on muuttumassa näiden Toran Ydinryhmien vaikutuksesta. Amar totesi, että kuuden päivän sodan jälkeen uskonnolliset innostuivat maan asuttamisesta, mutta sen jälkeen into laimeni vuosikausiksi, mikä on nyt palaamassa takaisin. Hän sanoi olevan maalle ja myös vanhempien lapsille suureksi siunaukseksi asuttaa maata sen kaikilta osiltaan, myös Juudeaa ja Samariaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145494
- Israelin johtavien poliitikkojen ja upseerien on syytä välttää matkustamista Englantiin. Amir Peretz, yksi Labour-puolueen puheenjohtajuutta havitteleva, ja Tzipi Livni kokivat tämän äskettäin. Peretz pakeni Lontoosta saatuaan vihjeen joutua pidätetyksi. Englantilainen kansanedustaja Ann Clwyd vertasi Livniä Raed Salahiin, joka pidätettiin laittomasta saapumisesta maahan, sanoen: ”Mitä erotusta näillä on? Molemmat ovat oppositiopuolueen johtajia Israelissa.” Englantia aletaan pitää maailmalla ateistisena maana, sillä gallupien mukaan vaivaiset 30 + % uskoo Jumalaan, kirkot kaikuvat tyhjyyttään ja myydään muslimeille, joiden kokouksissa on väkeä kuin ”vilkkilässä kissoja”, ja kaikki kolleja. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145483
- IDF:n sotilas haavoittui terroristien laukaistua tienvarsipommin Gazan turva-aidan vierellä. Palestiinalaiset väittävät sotilaitten ampuneen heitä konekivääreillä, mutta armeija sanoo vastanneensa tuleen Gazasta. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4092237,00.html
- Puolustusministeriö antoi arvostetun Israelin puolustusmitalin ryhmälle, joka kehitti ”Galanit” uudenlaisen tykinammuksen . Ammus voidaan ohjelmoida räjähtämään ilmassa näkymättömiä kohteita vastaan, tai läpäisemään paksuja betonimuureja räjähtäen vasta sisätilassa. Ammus on itsetoimiva. Tankin henkilökunnan tarvitsee vai antaa sille kohteen koordinaatit ja ammus hoitaa loput. Kohdetta voidaan myös muuttaa silloinkin, kun ammus on jo ladattu.
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4092140,00.html

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021