TIISTAI 12.07.11

1. EGYPTIN kaasujohto, joka välittää kaasua Israeliin, Jordaniaan, Syyriaan ja Libanoniin, räjäytettiin naamioituneitten terroristien toimesta neljännen kerran helmikuun jälkeen. Operaatioon, joka suoritettiin tiistain vastaisena yönä, osallistui neljä miestä. He haavoittivat yhtä vartijaa pumppuasemalla lähellä El Arishin kaupunkia Siinain pohjoisosalla. Hyökkääjät kehottivat vartijoita menemään kotiinsa ennen kaasujohdon räjäyttämistä, kertoi eräs virkailija AP:n toimittajalle haluamatta kertoa nimeään. Hänen mukaansa kukaan ei loukkaantunut.

RÄJÄHDYS oli neljäs alkuvuoden ja toinen kahden viikon aikana. Räjähdys suoritettiin Nagahin pumppuasemalla Bir al-Abd alueella Siinain pohjoisosassa. Edellinen räjähdys pari viikkoa sitten oli sabotöörien suorittama, sanovat Egyptin viranomaiset. Helmikuussa tehty hyökkäys kaasujohtoa vastaan todettiin tutkimuksissa terroristien suorittamaksi. Toinen hyökkäys kaasujohtoa vastaan tehtiin 27. huhtikuuta, ja sekin todettiin terroristien tekemäksi. Maaliskuussa kuusi terroristia yritti vahingoittaa johtoa, mutta heidän asettamansa räjähdyspanos ei lauennut.
Israelin sähköntuotannosta 40 % saadaan kaasulla toimivien turbiinien avulla. Kaasun asemesta joudutaan turvautumaan öljyyn, mikä maksaa toista miljoonaa päivässä. Saman kaasun pumppausaseman kautta johdetaan kaasua myös Jordaniaan ja sieltä edelleen Syyriaan ja Libanoniin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145618

2. IRANIN ylin kaitsija Ali Khamenei on uutislähteiden mukaan antanut maan vallan-kumousarmeijan johdolle määräyksen aloittaa välittömästi valmistelut atomipommin kokoamiseksi siten, että ensimmäinen koe voitaisiin suorittaa vuonna 2012. Käskyyn liittyy määräys valmistella ohjuksia, joiden kärkiosaan atomipommi voidaan sijoittaa, kertoo tietolähde vallankumousarmeijan sisällä.

KHAMENEIN käskyn sanotaan perustuvan Iranin johdon uskomukseen, että USA ja Israel ovat menettäneet rohkeutensa iskeä Iranin ydinlaitoksia vastaan ja ovat nyt jähmettyneessä tilassa voimatta päättää, miten siihen tulisi suhtautua. Raportin mukaan Iranin johto katsoo tilanteen sopivaksi edetä ydinsuunnitelmiensa toteuttamiseksi ilman ulkopuolisia esteitä.

IRANIN vallankumouskaartin ylläpitämässä lehdistössä on uutislähteen mukaan esiintynyt ennakoivia kirjoituksia maan ydinpommin kokeesta. Eräs artikkeli otsikoitiin ”Päivä Iranin ydinpommikokeen jälkeen tulee olemaan normaali päivä.” Artikkeli julkaistiin vallankumous-kaartin web-sivulla Gerdab.ir. Siinä esitettiin kuvitteellisia lehtiotsikoita pyrkien haarukoimaan, millaisen reaktion Iranin ydinkoe aiheuttaisi maailmalla. Washington Post repäisi etusivullaan otsikon: Israel huolissaan Iranin ydinkokeesta jatkaen, että bisnes jatkuu sen jälkeen kuten ennenkin, mutta Iranin kansa tuntee uudenlaista ylpeyttä. Artikkeli lopetetaan Koranin jakeella (Al Anfal 60): ”Ja valmistaudu heitä vastaan kaikella mitä voima sinulle antaa ja sodan ratsuilla terrorisoidaksesi Allahin vihollista.”
Iranin ulkoministeri Ali Akbar Salehi vakuuttaa Iranin täyttäneen kaikki IAEA:n vaatimukset.

ARTIKKELIN mukaan Iranilla on 3.5 %:n tasoon rikastettua uraania 3600 kg, joka 20 %:n tasoon rikastettuna antaa 40 kg rikastettua uraania. Se voidaan 2-3 kuukaudessa rikastaa yli 90%:n tasoon, mikä antaa 20 kg pommin-kelpoista uraania yhtä atomipommia varten.
IAEA:n raportin mukaan Iran on kokeillut ns. implosion pommin valmistamista, joka on tehokkaampi kuin USA:N käyttämä atomipommi Hiroshimassa. Implosion tarkoittaa kokoon kutistumista, luhistumista, mikä imee ilmaa ympäristöstä aiheuttaen shokkivaikutuksen ja suuren kuumuuden. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145613
http://en.wikipedia.org/wiki/Implosion-type_nuclear_weapon#Implosion-type_weapon

3. PA jatkaa hellittämättä propagandasotaansa Israelia vastaan levittäen nuorten ja lasten keskuuteen väitteitään, että koko alue Jordanista Välimereen ja Jordanin itäpuolellakin on todellinen Palestiina. Viimeisin näyttö tästä on PA:n virallisessa TV:ssä esitetyt ohjelmat, jotka taltioi ja käänsi PMW (Palestiinan mediatarkkailu).
PA:n TV:n lastenohjelma ”Paras Koti”, julkaistiin Fatahin tukeman verkoston kautta kesäkuun 24. päivänä. Ohjelmassa näytettiin pienten poikien esittämä pukutanssi ”Maani Palestiina”, jonka tekstiosat käänsi PMW. Laulu omistetaan pienelle kaupunkien yllä lentävälle linnulle.
”Oi lintu, käänny ensin Tzfatiin ja sitten Tiberiaan ja lähetä terveisesi Akkon ja Haifan merelle. Älä unohda Nasaretia – arabilinnoitusta ja kerro Beit Sheanille sen asukkaitten paluusta. Oi lentävä lintu, kierrellen ympäriinsä, Allahin nimessä, oi kiertävä lintu, palan kateudesta, maani Palestiina on kaunis.”
”Lennä Jeniniin ja tuo minulla jyvä sen laaksosta. Terveiset Nablusille, Tulkarmille ja niiden maaperälle. Juo vettä Jaffan satamassa äläkä unohda Ramlea ja Ramallahia. Oi lentävä lintu, kierrellen ympäriinsä, Allahin nimessä. Oi kiertävä lintu, palan kateudesta, maani Palestiina on kaunis.”
Laulussa väitetään, että kaikki siinä mainitut kaupungit Ashkelon, Akko, Jaffa, Haifa, Tiberias, Nasaret ja Jerusalem ovat heidän.
”Jaffa, Akko, Haifa ja Nasaret ovat meidän. (Minä) Muhammed laulan Golanin ja Galilean ylängöistä, Jaffa, Akko, Haifa ja Nasaret ovat meidän. (Minä) Kabha laulan Golanin ja Galilean ylängöistä. Betlehemistä Jeniniin on palestiinalainen, Ramle, Lod ja Sakhnin ovat palestiinalaisia. Missään ei ole kauniimpaa kuin Jerusalemissa, miten paljon matkustelemmekin. Tzfatista Al-Badhaniin (Nablusin lähellä) on palestiinalainen,
Tiberias ja Ashkelon ovat palestiinalaisia.”

INN:n artikkelissa todetaan, että PA:n Ramallahissa toimiva hallitus pyrkii kaikin tavoin esittämään sekä ulkomaailmalle että ennen kaikkea omalle kansalleen ja varsinkin nuorille ja lapsille tarkoitetuissa media-ohjelmissaan, kuin Israelin valtiota ei olisi olemassakaan. Tätä kaikkea toteutetaan järjestelmällisesti kulttuuritoimintojen kuten musiikin, laulujen ja tanssin muodossa, joita toistetaan laajasti myös arabimaissa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145614

4. EUROPARLAMENTAARIKOT eivät ainakaan yksimielisesti kannata PA:n suunnitelmia YK:lle oman Palestiinan valtionsa perustamisesta YK:n tai sen turvallisuusneuvoston päätöksellä. 106 EU-parlamentaarikkoa kirjoitti nimensä EU:n ulkopolitiikan johtavalle virkailijalle Catherien Ashtonille osoitettuun vetoomukseen selittäen, että vaikka he tunnustavatkin palestiinalaisten oikeuden omaan maahansa ja valtioonsa, ainoa tapa sen saavuttamiseksi on neuvottelut Israelin kanssa, kertoo AP. Allekirjoittajat edustavat eri parlamenttiryhmiä EU:n sisällä.

Kirjelmä toistaa EU:n parlamentin presidentin Jerzy Busekin antamaa lausuntoa, jossa hän kutsuu PA:n yksipuolisia toimia ”vaarallisiksi”. Hän antoi lausuntonsa vieraillessaan PA:n johdon luona Ramallahissa. Buzek sanoi ymmärtävänsä palestiinalaisten tunteita, mutta lisäsi, että yksipuoliset toimet voivat monimutkaistaa rauhanpyrkimyksiä.
AP raportoi edelleen, ettei PA ole vielä tehnyt päätöstä, jättääkö se esityksensä valtiostaan YK:n turvallisuusneuvostolle vai suoraan yleiskokoukselle. Aiemmin raportoitiin, että esitys on joka tapauksessa käsiteltävä turvallisuusneuvostossa ennen yleisistuntoa. Raportin 25-sivun työluonnos vuosi AP:n toimittajien käsiin maanantaina.

Saeb Erekatin laatimassa esityksessä luonnostellaan strategia siten, että jos turvallisuusneuvosto ei hyväksy esitystä, PA voi viedä esityksensä yleiskokoukseen, ja hakea siellä ei-jäsenen valtion oikeutta YK:ssa. Erekat arvioi, että esitys on jätettävä ennen heinäkuun loppua. YK:n arvioidaan aloittavan PA:n esityksen alustavan käsittelyn 26, heinäkuuta avoimessa keskustelussa.

USA on toistuvasti varoittanut, että se vastustaa PA:n yksipuolista esitystä Palestiinan valtiosta. Se on pyrkinyt saamaan Euroopan maitten tuen näkemykselleen suorien rauhankeskustelujen aloittamisesta välittömästi, mutta PA esitti tukun vaatimuksia, joista se tietää aivan hyvin, ettei Israel suostu niihin ennakkoehtoina.
USA:n kongressi hyväksyi lain, jolla USA:n tuki PA:lle voidaan jäädyttää, ellei PA suostu luopumaan yksipuolisista toimistaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145617

5. UUTISOTSIKOITA
- Gilad Shalitin vanhemmat vetoavat kvartettiin poikansa vapauttamiseksi. He sanovat, ettei nykyinen eivätkä aiemmat Israelin hallitukset ole tehneet voitavaansa asian hyväksi. (JP)
- Israel tarjoaa Kyprokselle generaattoreita saarella tapahtuneen valtavan räjähdyksen vuoksi, joka pimensi sen sähkönjakelun suuressa osassa saarta. Saarelle varastoitujen Hizbullahille matkalla olleiden ohjusten ja rakettien räjähdyksen aiheuttamassa turmassa kuoli 12 ihmistä. Räjähdyksen arvioidaan aiheutuneen pensaspalosta, joka sytytti ruutitynnyrit ja asevarastot. (JP)
- Ehud Barak suostui palauttamaan hesder-järjestelmästä erotetun Har Bracha yeshivan kutsuen sitä ”korkeaksi yeshivaksi”. Se sallii asevelvollisten saada opiskeluvapautta yeshivassa ja jatkaa sotaleikkejään sen jälkeen. (JP)
- YK:n alainen järjestö UNRWA, joka perustettiin Israelin itsenäisyyssodan jälkeen vastaamaan palestiinalaispakolaisten hyvinvoinnista ja koulutuksesta, antautui Gazan mielenosoitusten vuoksi ja palautti termit ”apu” ja työ” websivuilleen. (JP)
- Israelin Knessetin ulko- ja puolustusasiain valiokunta kritisoi kovin sanoin puolustusministeri Ehud Barakia ensiksi siksi, että vain 5 jäsentä viidestätoista oli paikalla, ja toiseksi siitä, että Barak antaa enemmän tietoja Maariv-lehdelle kuin valiokunnalle, jonka tilaisuuteen Barak osallistui ensimmäisen kerran viiteen kuukauteen. - Barak luonnosteli puheessaan Israelin turvallisuutta, johon vaikuttaa merkittävästi ohjusten torjuntajärjestelmiin uhratut 7 miljardia, mutta vaati lisää. Barak katsoi, ettei kukaan tiedä, mihin Lähi Idän rauhattomuudet johtavat. Hän sanoi IDF:n valmistautuneen flotilla kakkoseen paremmin kuin ensimmäiseen, minkä johdosta se kuivui kasaan. Hän sanoi Syyrian hallituksella olevan vaikeat ajat, koska se haluaa rauhantilan palaavan, mutta ei halua osoittaa heikkoutta. Hän arvioi, että levottomuudet Syyriassa voivat lisätä Hizbullahin vaikutusta ja antaa sille lisää aseita. Barak sanoo USA:n tavoin, että Bashar Assadin kausi on ohi. Libanonista Barak totesi, että Libanonin hallitus on vastuussa siitä, mitä maassa tai sen rajoilla tapahtuu, vaikka niitä aiheuttaisikin Hizbullah. Hän sanoi toivovansa, että PA tulisi järkiinsä ja luopuisi päättömästä esityksestään YK:lle, mutta sanoi Israelin tekevän kaikkensa sen aiheuttaman laskeuman minimoimiseksi. - Valiokunta hylkäsi esityksen reserviläisten palvelemisen lisäämiseksi poliisivoimissa. Tällä hetkellä 1800 naista ja miestä suorittaa pakollista asepalelustaan poliisivoimissa. (JP)
- Turismi Israeliin näyttää nousevan ennätyslukemiin. Kesäkuussa maahan tuli 262 000 turistia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145595
- Tunnettu amerikkalainen TV-juontaja Glen Beck esiintyi eilen Knessetissä, jonne hänet kutsui Danny Dannon. Beck kehotti israelilaisia puhumaan maailmalle vain tosiasioita. Hän suunnittelee suurta TV-tapahtumaa Temppelivuorella, jonka hän haluaa esittää maailmanlaajuisesti. Beck sanoo kulkevansa Ruthin ja Eshterin jalanjäljissä, jotka valitsivat juutalaisuuden ja uskalsivat puhua sen puolesta. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=228827

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019