PERJANTAI 01.07.11

1. LIBANONIN pääministerin Rafik Haririn murhaa vuonna 2005 tutkiva YK:n asettama STL tribunaali on saanut tutkimuksensa valmiiksi ja lähettänyt päätöksensä sinetöitynä Libanonin yleiselle syyttäjälle, joka ei ole julkistanut sitä. Julkisuuteen vuotaneiden tietojen mukaan siinä vaaditaan neljän Hizbulla-järjestön johtoon kuuluvan henkilön pidättämistä osallisuudesta Haririn salamurhaan. Libanonin viranomaisilla on 30 vrk aikaa pidättää syytetyt neljä miestä. Hizbullah ei ole reagoinut millään tavoin tribunaalin päätökseen, mutta sen pääsihteeri Hassan Nasrallah vakuutti kuukausia sitten, ettei yksikään sen johtajista mene oikeuteen. Libanonin turvallisuusjoukot ovat kaiken varalta vahvistaneet osastojaan Beirutissa.

DEBKAFILE kertoo omiin lähteisiinsä viitaten, että kolme Hizbullahin jäsentä lienevät Sami Issa ja Salim Ayash, jotka kuuluvat järjestön korkeaan turvallisuusjohtoon ja ovat läheisiä pääsihteeri Nasrallahille, sekä Mustafa Badreddine, joka on Damaskoksessa salamurhatun Hizbullahin sotilasjohtajan Imaad Mughniyehin sukulainen. Neljättä syytettyä ei tiedetä.
DF kertoo edelleen, että tribunaalin edustajat matkustivat Beirutista Damaskokseen, jossa he ilmeisesti jättävät pidätysmääräyksen Haririn murhasta syytetystä syyrialaisesta. DF arvioi, että tämä henkilö on kenraali Asif Showqat, joka on naimisissa Bashar Assadin tyttären kanssa, ja toimi Syyrian armeijan tiedustelun johtajana ja on nykyinen armeijan yleisesikunta-päällikkö. Toinen potentiaalinen syytetty on Rostom Gjazale, joka toimi Syyrian edustajana Libyassa murhan aikoihin, ja toimii nyt Bashar Assadin oikeana kätenä mielenosoitusten taltuttamisessa maan etelä- ja itäosissa.

SYYRIA, Iran ja Hizbullah ovat pyrkineet estämään STL:n (Erityistribunaali Libanonissa) toiminnan ja vaatien Saad Haririn hallitusta lopettamaan tribunaalin toiminnan, mistä se kieltäytyi. Iranin ylin kaitsija Ali Khameney antoi julistuksen, jossa hän mitätöi STL:n toiminnan. Saad Hariri pakotettiin eroamaan vuoden alussa ja uusi Nakib Mikatin hallitus saatiin kasaan vasta muutamia päiviä sitten, jota Hizbullah käytännössä johtaa.
Lähi päivinä nähtäneen, miten Mikati ja Hizbullah reagoivat pidätysmääräyksiin, jotka STL:n edustajat jättivät Libanonin syyttäjälle torstaina.
DF arvioi, että jos Libanonin ja Syyrian hallitukset kieltäytyvät noudattamasta STL:n pidätysmääräyksiä syytettyjen saamiseksi Haagin kansainvälisen oikeuden eteen, ne itse joutuvat syytetyiksi oikeuden päätöksen hylkimisestä. http://www.debka.com/article/21078/
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=227411

2. LIBANONIN media kiirehti julkistamaan neljän STL;n pidätysmääräyksessä mainitun libanonilaisen nimet, vaikka virallisesti niitä ei ole julkistettu. Edellisessä artikkelissa mainitsemien lisäksi media mainitsee Assad Sabran, joka hänkin kuuluu Hizbullahin johtoon.
INN:n artikkelissa kerrotaan, että STL:n pidätysmääräyksessä epäiltyjen syytettyjen nimien tullessa julkisuuteen Libanonin nykyinen pääministeri, miljardööri Najib Mikati ja Ranskassa turvallisuutensa vuoksi asuva edellinen pääministeri Saad Hariri vaihtoivat piikkilangasta väännettyjä vuoropuheluja. Artikkelin mukaan avainsanoja olivat ”tasapaino” ja ”velvollisuudentunto”. Mikatin kerrotaan painottaneen, että koska Hizbullah valvoo nykyistä hallitusta, kaikkien osapuolten tulee toimia velvollisuudentuntoisesti ja pitää mielessä syytteet, ettei kukaan toimi vastuuttomasti tässä tilanteessa tasapainon horjuttamiseksi maassa.
Hän pyrki selittämään, että vaikka hänen hallituksensa avustaa totuuden kaivamiseksi esiin, tämän hetken realiteetti vaatii heitä tutkimaan tätä kysymystä viisaasti ja asettamaan maan edut ja yleisen rauhan kaiken muun yläpuolelle. Hän vaatii edelleen päteviä todisteita.

ARTIKKELISSA todetaan Mikatin puheenvuoron tarkoittavan sitä, että välttääkseen Hizbullahin ärsyttämisen, mikä voi johtaa sisällissotaan, hän vaatii pitäviä todisteita, joiden tiedetään olevan alttiina erilaisille tulkinnoille. Lyhyesti: Mikati ei halua pidättää ketään.
SAAD HARIRI iski takaisin selittäen, että syytteet on toteutettava tänä historiallisena hetkenä.
Hän selitti, että maaliskuun 14. liike halusi säilyttää tasapainon maassa lain mukaisesti ilman kostoa tai ärtymystä. Hän lisäsi, että samat voimat tukivat STL:n murhatutkimuksia ja sen päätöksiä. ”Tämä oikeustoimen edistys ja STL on tarkoitettu koko Libanonin kansalle ilman poikkeusta, ja sen tulisi olla käännekohta taistelussa järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan Libanonissa ja arabimaailmassa, aivan kuten me haluamme sen olevan polttopiste Libanonin yhdistämiseksi hajotustoimien keskellä ja pyrkimyksissä häiritä kansallisen sovun periaatteita.” Hän vaati Mikatin hallitusta alistumaan STL:n päätöksiin toimien yhteistyössä sen kanssa demokratian ja tasapainon säilyttämiseksi, jotta ”tappajien aikakausi päättyisi”. Saad Hariria kannattavat kristityt, ja myös entinen presidentti Amine Gemayel.

Toinen poliitikko Samir Geagea kehotti libanonilaisia kohtelemaan syytettyjä kuin keitä tahansa kansalaisia, jotka puolustavat syyttömyyttään, ja unohtamaan kaikki nurkkakohtaiset yhteydet eri poliittisiin tai uskonnollisiin liikkeisiin. Hänen repliikkiinsä katsotaan reaaliseksi joskin lapselliseksi arvioksi ja paoksi lain ja oikeuden suojaan tilanteessa, jossa Hizbullah tuskin luovuttaa neljää johtajiinsa kuuluvaa Haagin kansainvälisen oikeuden tuomittaviksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145333

3. VASTAUKSENA raportteihin Iranin aseistautumisesta ja joukkojensa kouluttamisesta valmistautuessaan iskuihin maata vastaan, Israelin puolustusvoimien komentaja kenraaliluutnantti Benny Gantz kertoi IAF:n lentäjien valmistumistilaisuudessa torstaina, että Iran liioittelee kykyjään ja että Israel on valmis puolustamaan itseään.

IRANIN armeijan maa- ja ilmavoimat käyvät 10-päiväistä harjoitusta, jolle annettiin kuvitteellinen nimi ”Suuri Profeetta 6”. Harjoituksissa Iran kokeili uusimpia ohjuksiaan, Shihab-3, joka yltää kaikkialle Israelin alueella kuten myös USA:n kohteisiin Persianlahden alueella, sekä uutta tutkajärjestelmää, jonka ulottuvuus on 1 100 km. Iran ampui lyhyen ajan sisällä kaikkiaan 14 erilaista ohjusta, osa niistä samaan kohteeseen.
Gantz sanoi puheessaan mm.: ”Meidän voimamme on vahva ja kestävä henki, ei sotainen mahtailu, vaan päättäväisyys ja halukkuus haavoittaa ketä hyvänsä hyökkääjää. Me tulemme seisomaan ylevinä, vahvoina ja valmiina ja aseistettuina valmiina vastamaan mihin tahansa haasteeseen vahingoittaa Israelin maata.”

Presidentti Shimon Peres totesi myös puheessaan, että Iran liioittelee valmiuksiaan, mutta varoitti samalla Irania aliarvioimista Israelin kykyä, vaikka siitä ei huudeta maailmalla. Hän toivoi Iranille kaikkea hyvää, mutta ilman tyrannimaisia johtajia.
Pääministeri Netanyahu jatkoi samaa linjaa todeten että Israel kasvaa kaiken aikaa vahvemmaksi ja viittasi maan rajoja ja sen olemassaoloa vastaan tehtyihin hyökkäyksiin. Hän luonnehti Israelin puolustuskyvyn olevan paras tae sekä maan puolustukselle että kestävälle rauhalle. Netanyahu käsitteli myös flotilla II:n purjehdusaikeita Gazan merisaarron murtamiseksi todeten, että Israelilla on oikeus itsensä puolustamiseksi tehdä voitavansa, etteivät ilkeät voimat, jotka hallitsevat Gazan kaistaa, saa tarvikkeita rakettiensa ja aseittensa rakentamiseksi, joilla ne terrorisoivat rauhallisia siviiliasukkaita. Samalla hän kiitti niitä, jotka ovat arvostelleet flotilla II:n oikeutta ja mielekkyyttä, mukaan lukien EU, YK:n pääsihteeri, USA ja Kreikka. Hän kutsui Hamasia julmaksi viholliseksi, joka pahansuovasti haavoittaa kansaamme ja lapsiamme ja pitää vankinaan Gilad Shalitia epäinhimillisissä olosuhteissa.

Puolustusministeri Ehud Barak totesi Israelin asuvan vihamielisessä ympäristössä, minkä vuoksi sen tulee käyttää kaikkia tilanteita rauhan varmistamiseksi samalla vahvistaen itseään jokaista tilannetta varten, sillä tässä maanosassa tunnetaan vain voiman kieli. Hän sanoi Israelin etsivän rauhaa voiman asemassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145338

4. UUTISOTSIKOITA
- Eilen saatiin ensimmäinen erä liuskekiveen sitoutunutta öljyistä näytettä Zoharimin alueelta Beit Shemeksestä lounaaseen. Ensimmäinen erä oli 80 sm pitkä, läpimitaltaan 15 sm pyöreä harmahtava sylinteri sedimenttikiveä, joka nostettiin maan pinnalle 331 metrin syvyydestä. Näyte-erän nostanut yritys uskoo saavansa alueelta 40 miljardia tynnyriä öljyä, mikä on 16 % Israelin öljykiviesiintymistä, eli 250 miljardia tynnyriä öljyä, mikä on lähes yhtä suuri kuin Saudi Arabian tunnettujen öljylähteitten kapasiteetti. Poraukset tulee ulottaa 400 m:n syvyyteen, ja lisäksi joudutaan ympärille poraamaan joukko lämmitysreikiä, joilla kiviliuske lämmitetään hitaasti 300 asteeseen, jotta kevyt öljy irtoaisi kivestä. (JP)
- Bnei Zwin yeshivan opiskelijat ja rabbi joutuivat Beit Elin uittopaikalla Jordanjoella arabityöntekijöitten hyökkäyksen kohteiksi. Joukko opiskelijoita oli menossa patikkaretken jälkeen linja-autolleen, kun beduiinityöntekijä ajoi traktorillaan kovaa vauhtia tiellä kohti opiskelijoita, jotka joutuivat väistymään. Opiskelijat esittivät vastalauseensa beduiinille, joka hyppäsi ulos ajokistaan uhaten opiskelijoita, joista yksi sumutti kyynelkaasua hänen kasvoilleen. Paikalle kokoontui joukko muita beduiineja, joista yksi hyökkäsi rabbin kimppuun kaataen hänet maahan kivenmurikka kädessään. Hän lopetti kuitenkin opiskelijoitten aloitettua mellakan. Viisi opiskelijaa hoidettiin paikalla saamiensa vammojen vuoksi. Opiskelijat videoivat tilanteen ja tekivät valituksen pahoinpitelyistä poliisille. Beduiinit kuitenkin väittävät opiskelijoitten aloittaneen tilanteen uhaten heidän henkeään. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145340
- Uuden Seelannin pääministeri Geofrey Palmer, joka johti 2010 flotilla I:n tutkintakomiteaa YK:ssa, esitteli komitean raportin pääsihteeri Ban ki-Moonille sekä kopiot siitä Turkin ja Israelin pääministereille. Raportti julkistetaan 07.07.2011. Turkin pääministeri Erdogan tiettävästi poltti päreensä havaittuaan, että raportissa todetaan Israelin julistaman merisaarron olevan kansainvälisen lain mukainen ja että Israelilla on oikeus puolustaa sitä. Raportissa kritisoidaan Turkkia sen aktiivisesta tuesta flotillalle, joskin siinä kritisoidaan Mavi Marmara alukselle helikoptereista laskettuja IDF:n sotilaita vastaan hyökkäävien aktivistien ja IHH:n jäsenten taltuttamiseksi itsepuolustukseksi aloittamaa tulitusta kovilla surmaten 9 aktivistia, 8 turkkilaista syntyperää ja kansalaisuutta; yksi turkkilainen USA:n kansalainen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/145327

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019